Uutta sisältöä
Verkkorikolliset virittelevät ansoja – miten suojaudut niiltä
Verkkomaailma tarjoaa meille rajattomat mahdollisuudet tietoon, viihteeseen ja yhteydenpitoon. Samalla se kuitenkin avaa ovet myös verkkorikollisille, jotka pyrkivät hyötymään huijauksista, tietojenkalastelusta ja petoksista. Opi tunnistamaan netin vaaranpaikat ja toimimaan oikein huijaustilanteissa.Nettirikollisuus on kasvanut viime vuosina. Yhä useammat ihmiset ovat siirtyneet verkkoon niin työssä kuin vapaa-ajallaan. Tämä on houkutellut myös rikollisia, jotka pyrkivät hyödyntämään teknologian haavoittuvuuksia omaksi edukseen. He käyttävät monenlaisia temppuja ja tekniikoita huijatakseen ihmisiltä rahaa sekä henkilökohtaisia- että arkaluonteisia tietoja.
Viikon kysymys: Kenen kellarikoppi
Omistamme kellarikopin kellostalossa. Asuntoon kuului ensin koppi, joka oli täynnä vesiputkia ja täytyi se usein tyhjentää parin päivän varoituksella, jos putkiin oli päästävä käsiksi, eli säilyttäminen on ns. mahdotonta.Saimme vaihtaa koppia ja isännöitsijä kävi korjaamassa uuteen koppiin meidän asuntomme numeron. Nyt kuitenkin melkein 20 vuoden jälkeen asukas, joka asuu asunnossa, joka sai vanhan koppimme, laittoi postiluukustamme lapun, jossa vaatii meitä tyhjentämään koppimme kahden viikon aikana. Sama asukas väittää, että hallitus on samaa mieltä; tästä ei ole ollut minkään laista kokousta tai meille ilmoitusta, jossa hallitus päättänyt asiasta.Onko laillista ja aiheuttaako tämä teidän mielestä epäluottamusta hallitukseen? Hallituksen jäsen ei myöskään vastaa viesteihimme.
Tarvitseeko taloyhtiönne latauslaitteille sähköä?
Taloyhtiön asukkailla on tarve saada ladattua sähköautonsa kotona pysäköintihallissa tai -katoksessa. Taloyhtiö joutuu pohtimaan ja ratkaisemaan miten sähkönsyöttö hoidetaan yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti. Tämä onnistuu WAGO lattakaapelijärjestelmällä.Tässä artikkelissa kerromme kaapelointijärjestelmästä ja sähköurakoitsijalle tarkoitetusta materiaalilaskurista, joka helpottaa sähköurakoitsijaa tarjouksen tekemisessä taloyhtiölle. Sähkönsyötön osalta tuotteiden määrät ja hinnat saadaan nopeasti. Urakoitsija laskee siihen lisäksi sähköasennuksen työt ja latauslaitteet. Näin taloyhtiö voi pyytää kokonaistarjousta urakoitsijalta.
Etävalvotut palovaroittimet ilmoittavat automaattisesti tarpeesta huoltaa tai vaihtaa palovaroitin
Tammikuussa voimaan tullut pelastuslain uudistus tuo merkittäviä muutoksia taloyhtiöiden hallitusten ja isännöitsijöiden toimintaan, kun palovaroittimien hankintavastuu sekä toimintakunnon valvominen siirtyvät asukkailta rakennuksen omistajille. Lain siirtymäaika on kaksi vuotta.
Näin teidänkin taloyhtiönne pystyy tuottamaan omaa lämmitysenergiaa
Onko taloyhtiönne miettinyt lämmitysremonttia? Helsinkiläinen taloyhtiö Nuottapolku 9 hyödynsi taannoin vielä saatavilla olleet energia-avustukset ja vaihtoi kaukolämmön ekologisempaan ja edullisempaan maalämpöön. Lue ja katso video taloyhtiön kokemuksista.
Maalämpö kerrostaloon – mietitäänkö teilläkin näitä kysymyksiä?
Taloyhtiön lämmitysjärjestelmän vaihtaminen kokonaan toiseen on useimmille osakkaille ainutkertainen kokemus. Luonnollisesti näin isoa yhteistä päätöstä on syytäkin puntaroida tarkkaan ja tehdä kattava taustaselvitys päätöksen tueksi.Vaikka laitteiden ostaminen palveluna yleistyy koko ajan, maalämpöjärjestelmän hankkiminen palveluna on vielä monelle uusi ajatus ja herättää kysymyksiä. Kokosin tähän alle taloyhtiöaktiivien tyypillisimpiä kysymyksiä, jotka nousevat esille, kun keskustelemme maalämmön ostamisesta palveluna.
Viikon kysymys: Yhtiökokous pitämättä?
Saimme pöytäkirjan osakkaiden yksimielisestä päätöksestä, yhtiökokousta pitämättä, että näin toimittaisiin.Pitämättäjättämispäätös tuli puskista koska asiasta ei ole päätöstä tehty eikä mitään kirjettä tai ilmoitusta osakkaille ole tullut (muutama hallituksen jäsen ei myöskään tiennyt asiasta mitään).Onko tässä tapauksessa pidettävä varsinainen yhtiökokous viimeistään syyskuussa?
Miten minimoida hissin turvallisuusriskit?
Usein hissin luotettavuuden voi aistia heti – hankalasti avautuva ovi, painikkeiden huono reagointi, nytkähtelevä lähtö ja kolina liikkuessa saavat epäilemään turvallisuutta. Asukkailla tuleekin olla aina olla turvallinen ja toimiva hissi käytössään. Siksi hissilaitteet tarvitsevat säännöllisiä tarkastuksia ja asiantuntevaa huoltoa. Kiinteistönomistajat ja isännöitsijä voivat vaikuttaa turvallisuusriskeihin suunnittelemalla hissin tulevaisuutta huoltosopimuksen päivityksen tai PTS-suunnittelun ollessa ajankohtainen.
Loma-asumisen turvallisuus on enemmän kuin pelkkä palovaroitin
Loma-asumisen suosio kasvaa jatkuvasti, ja samalla korostuu tarve varmistaa vuokraajien turvallisuus. Riskienhallinnan prosessi on monivaiheinen ja vaatii jatkuvaa huomiota ja kehittämistä. Vuokraajien turvallisuus on kuitenkin aina etusijalla, ja se on otettava huomioon kaikissa vuokraustoiminnan vaiheissa.
Turvahiekkaa ja leikkihiekkaa kullanmuruille - mikä on näiden hiekkojen välinen ero?
Lähes jokaisen taloyhtiön pihalla on lasten leikkipaikka, jossa erilaiset kiipeilytelineet, keinut sekä hiekkalaatikot ovatkin usein kovassa käytössä. Koska käyttäjiä on monia ja heidän ikähaitarinsa vaihtelee vauvasta kouluikäisiin, asettaa se myös leikkipaikan turvallisuudelle omat kriteerinsä.Leikkikenttävälineiden turvallisuudesta ovat vastuussa välineiden valmistajat, leikkikentän ylläpitäjät sekä sen omistaja. Leikkikenttä tulee siis pitää kunnossa.
Taloyhtiön merkittävin hoitokuluerä tarjoaa myös mahdollisuuden säästöön
Kun kotona on miellyttävän lämmin, ei tule ajatelleeksi lämmityskuluja – näinhän se yleensä menee. Lämmityksen sujuessa kuin itsestään ilman, että sen eteen joutuu itse fyysisesti ponnistelemaan esimerkiksi polttopuutalkoiden merkeissä, ei ehkä ole niin helppoa huomata lämmitykseen kuluvaa energiaa. Totuus on, että energia- ja vesikulut muodostavat noin 30–40 % hoitokuluista kaukolämmitetyssä kerrostaloyhtiössä. Säästämisen mahdollisuus kuitenkin on.
Ennaltaehkäiseminen tehokas tapa säilyttää julkisivu teknisesti kunnossa ja esteettisesti siistinä
Monessa taloyhtiössä joudutaan monenlaisien remonttien eteen; ikkunaremontti, putkiremontti tai vaikkapa julkisivuremontti. Kaikilla materiaaleilla on käyttöikänsä ja jotta materiaaleja voidaan käyttää käyttöiän ajan huolettomasti, on ennaltaehkäisy paras panostus rakenteiden säilymiseen ja näin kustannussäästöihin.Kuten mitä tahansa rakennuksen osaa, kuten julkisivua ja sen saumoja, tulee niitä huoltaa, jotta ne säilyttävät niille suunnitellut ominaisuudet ja pitävät julkisivun myös esteettisenä. Mutta mitkä asiat vaikuttavat julkisivun likaantumiseen ja tekniseen rasitukseen? Entä miten asiaan voisi vaikuttaa ennaltaehkäisevästi?
Helsinkiläinen taloyhtiö voi säästää lähes 50 000 € lämmityskustannuksissa
Kustannukset nousevat – miten taloyhtiö voi välttää vastikkeiden korotuksen?Yksi ratkaisu on vaihtaa kiinteistön lämmitysjärjestelmäksi maalämpö ja ottaa se palveluna. Kun omaa alkuinvestointia ei tule, taloyhtiö pääsee nopeasti kiinni kustannussäästöihin. Tämän lisäksi maalämpöjärjestelmän riskit ja vastuut ovat kumppanin harteilla. Kumppanin ammattilaiset myös varmistavat, että lämpöä tulee taloyhtiöön kuten tähänkin asti.
Viikon kysymys: Suihku/ammehanan vaihto
Ostin asunnon rakennusvaiheessa, mutta vaihdoin silloin ehdotetun suihku/ammehanan kylpyhuoneeseen omavalintaiseen. Nyt tämä hana on mennyt tukkoon ja pitäisi vaihtaa uusi. Ehdotin taloyhtiölle, että saavat vaihtaa sen sellaiseen, mikä taloyhtiössä on käytössä, mutta he sanoivat, että minun tulee itse ostaa ja kustantaa sekä hana että asennus. Eikö vesikalusteet kuulu kiinteistön hoidettavaviksi?
Onnistunut ilmavaihtosaneeraus - Entoksen Senser-ratkaisu toi säästöjä ja asuinviihtyisyyttä
Varkaudessa sijaitsevaan taloyhtiöön tehtiin keväällä 2022 ilmanvaihtosaneeraus. Taloyhtiöön kuuluu 2 vuonna 1972 rakennettua 3+1 kerroksista taloa, joissa on yhteensä 4 rappua. Molempiin taloihin asennettiin Entoksen toimesta 2kpl Entoksen TopAir 24 huippuimuria, eli kunkin rapun asuntojen ilmanvaihto hoituu yhdellä huippuimurilla, jota ohjaa Senser ilmanvaihdon ohjausjärjestelmä.
Vaihtaisimmeko maalämpöön? Nämä asiat taloyhtiön on hyvä huomioida
Yhä useammassa taloyhtiössä harkitaan siirtymistä ekologiseen ja lämmityskuluja pienentävään maalämpöön. Suurimpana esteenä maalämmön hankkimiselle pidetään usein sen korkeaa hankintakustannusta. Kannattaa kuitenkin huomioida, että investointi maksaa itsensä nopeasti takaisin pienentyneinä lämmityskuluina ja oikein mitoitettuina energiakaivot palvelevat koko kiinteistön elinkaaren ajan. Maalämpö vaikuttaa myös positiivisesti kiinteistön arvoon.