Huippu-uutuus! Ainoa hengittävä aluskate 30 vuoden takuulla

Vesivek Divoroll ProTM-aluskate on vihreä, koska se on optimaalinen väri UV-kestävyyden kannalta.
Toimiva kattorakenne on monen osatekijän summa. Katemateriaalin pitkästä takuusta ei ole iloa, jos katteen alapuoliset rakenteet eivät toimi oikein. Siksi aluskatteella on suuri merkitys. Sen tulee pysäyttää ylhäältä mahdollisesti tulevat vuodot sekä sitoa alhaalta nouseva kosteus ja luovuttaa se ilman kuivuessa. Näin yläpohja säilyy kuivana ja terveenä.
Lisääntyvä kosteus vaatii aluskatteelta enemmän
Tampereen yliopistossa tehdyn väitöskirjan mukaan (Toni Pakkala 2020) Suomen rakennuskanta joutuu koville ilmastonmuutoksen myötä. Rakennusten kosteusrasitustaso tulee nousemaan esimerkiksi viistosateiden sekä lämpimien talvien runsaiden vesisateiden myötä. Myös pilvisyys lisääntyy erityisesti talvella, jolloin auringonvalo ja sen kosteutta haihduttava vaikutus ovat muutenkin vähäisimmillään Suomessa.
Nämä kaikki tekijät lisäävät homeen kasvua ja kosteuden kondensoitumista varsinkin rakenteiden ulko-osissa ja joissakin tapauksissa myös muualla rakenteessa. Otollisin ympäristö homeen muodostumiselle syntyy, kun ilmankosteus on yli 85% ja lämpötila alle 10 astetta.
Ilmastonmuutoksen myötä sateet ja kondensiokosteus lisääntyvät, joten muun muassa aluskatteelta vaaditaan Suomessa yhä enemmän. Ei ole siis aivan sama, mitä aluskatetta katteen alla käytetään, varsinkaan, jos katolta odotetaan pitkäikäisyyttä ja laatua.
Ota huomioon muuttuvan sään vaikutukset kattoratkaisuissa
Kattoremontti on taloyhtiölle aina iso investointi. Remontissa käytettyjen rakenne- ja materiaaliratkaisujen tulee olla pitkäikäisiä ja suunniteltu niin, että ne toimivat myös muuttuvissa sääolosuhteissa. Vesivekin tuotekehitysosastolla on huomioitu ilmastonmuutoksen tuomat haasteet.
Vesivek Divoroll ProTM -aluskate on kehitetty nimenomaan Suomen vaativiin sääolosuhteisiin. Siinä yhdistyvät pitkään Euroopassa käytössä olleen aluskatteen ja Suomen markkinoilla käytetyn katteen parhaat ominaisuudet.
Vesivek Divoroll Pro TM -aluskate on tavanomaista painavampi ja paksumpi. Siksi se sitoo enemmän vettä itseensä ja luovuttaa sen kuivalla ilmalla pois. Näin lisääntyvä kosteus ei pääse valumaan yläpohjaan eikä vaurioittamaan rakenteita.
Info
Vesivek Divoroll ProTM -aluskatteen edut:
- Diffuusioavoin eli hengittävä aluskate: pysäyttää ylhäältä tulevan kosteuden, mutta päästää alhaalta nousevan vesihöyryn läpi.
- Tavanomaista aluskatetta painavampi ja paksumpi > erinomainen kosteudensitomiskyky.
- Maksimaalinen UV-säteilyn kesto (vihreä väri).
- Erinomainen mekaaninen lujuus.
- Näiden ominaisuuksiensa ansiosta Vesivek Divoroll ProTM on ainoa hengittävä aluskate, jolla 30 vuoden valmistajan takuu.
Samoin uuden aluskatteen mekaaninen lujuus on erinomainen, mikä on tärkeä ominaisuus tulevaisuudessa tuulten lisääntyessä.Tuulen aiheuttama hankaus rakenteita vasten ei vaurioita aluskatetta yhtä herkästi kuin tavallista aluskatetta.
Vesivek Divoroll Pro:n UV-säteilyn kesto on myös erinomainen. Aluskate ei haperoidu auringonvalon vaikutuksesta ja säilyttää kosteudensitomiskykynsä.
Vesivek Divoroll Pro:n UV-säteilyn kesto on myös erinomainen. Aluskate ei haperoidu auringonvalon vaikutuksesta ja säilyttää kosteudensitomiskykynsä. Vesivek Divoroll ProTM onkin ainoa hengittävä aluskate, jolla on 30 vuoden valmistajan takuu.
Sateiden ja ilmankosteuden lisääntyessä yläpohjan tuulettuvuuden merkitys korostuu entisestään. Käyttämämme tuplatuuletusrakenne takaa riittävän ilmankierron aluskatteen molemmin puolin. Osa vanhemmista kattorakenteista vaatii kuitenkin erikoisratkaisuja, jotta riittävä tuulettuvuus voidaan saavuttaa. Siksi olemme konseptoineet erikoisrakenteita näitä kohteita varten.
Kysy lisää Vesivekin paikallisilta asiantuntijoilta!
Aiheeseen liittyvää

Talvi on paras aika tehdä taloyhtiön katon kuntoarvio

Sadevesijärjestelmän kuntokartoitus

Sadevesijärjestelmä ja kattoturvatuotteet kuntoon edullisesti talvella!

Jatka katon käyttöikää vaihtoruuveilla

Tiilikatto on kestävä ja helppohoitoinen
