Putkiremonttia ei kannata lykätä koronan takia

Linjasaneerauksen hankesuunnittelun siirtämiseen ei ole syytä, vaikka koronapandemia on vielä ajankohtainen. Isot remontit sujuvat koronasta huolimatta ongelmitta ja taloyhtiön päätöksenteko onnistuu etäyhteyksien avulla.
Lahtelaisessa, 30 huoneiston taloyhtiössä, putkiremontin kriittisin vaihe osui aikaan, jolloin koko Suomi sulkeutui. Urakka käynnistyi helmikuun 2020 viimeisellä viikolla ja asuntoihin siirryttiin maaliskuun lopussa. Kaikkialla maassa oli hiljaista, mutta työt etenivät talossa normaaliin tapaan. Rakennustoimisto SPT Oy:n vastaava työnjohtaja Toni Kemppainen kertoo, että korona-ajan ja putkiremontin yhteen sattuminen ei säikäyttänyt taloyhtiön asukkaita tai muutoinkaan vaikeuttanut projektia. Riskiryhmäläisille tiedotettiin turvallisuussäännöistä hyvissä ajoin ja työalueet eristettiin huolella.
- Ainoastaan yksittäisissä italialaisissa laatoissa tietyn väristen tuotteiden toimitusajat hieman hidastuivat. Muuten emme ole kohdanneet työmaalla poikkeusaikana mitään erityistä mainittavaa, Kemppainen sanoo.
Hän muistuttaa, että perinteisessä putkiremontissa asukkaat pääsääntöisesti poistuvat huoneistoistaan saneerauksen ajaksi, oli koronaa tai ei. Työalueet ovat aina hyvin rajattuja, eikä asukkailla ole niille asiaa.
Vuotavista putkista iso lasku
Vaikka remontit sujuvat pandemiasta huolimatta lähes entiseen malliin, taloyhtiöissä saatetaan epävarmoina aikoina pohtia urakan aloittamista tavallista tarkemmin. Remonttien lykkäämispäätöksiin liittyy huolta taloudesta ja työn etenemisestä.
Uponorin hankekehityspäällikkö Perttu Havulehto kuitenkin muistuttaa, että pandemia ei käytännössä aseta minkäänlaisia esteitä projektin toteuttamiseen. Vaarallista sen sijaan on, että käyttöikänsä päähän tulleen putkiston kunnostamista siirretään koronan pelossa kuukausilla, jopa vuosilla eteenpäin. Sosiaali- ja terveysministeriön sekä ympäristöministeriön 14.4.2020 antaman ohjeistuksen mukaan ne korjaustyöt, joiden siirtäminen myöhemmäksi voi aiheuttaa lisävahinkoa tai haittaa, tuleekin tehdä välittömästi.
Tutkimusten mukaan suurin osa taloyhtiöistä aloittaa putkiremontin suunnittelun vasta siinä vaiheessa, kun putket jo vuotavat. Kun hankesuunnittelun käynnistämisestä varsinaisen remontin alkuun kestää noin 14 kuukautta, prosessin pysäyttäminen voi johtaa tilanteen merkittävään pahenemiseen. Talotekniikan kunnossapidon sivuuttaminen on kaukana järkevästä taloudellisesta ajattelusta.
- Jos monet taloyhtiöt siirtävät putkiremontin myöhempään ajankohtaan, tiedossa voi olla putkiston kunnon romahtamisen ohessa myös muita ongelmia. Patoutuneen korjaustarpeen jysähtäminen tiettyyn ajankohtaan tulevaisuudessa saattaa aiheuttaa painetta hintoihin, tuotteiden saatavuuteen ja toimitusaikoihin, Havulehto pohtii.
Yhtiökokouksen voi pitää etänä
Kevään aikana on pohdittu paljon, kannattaako taloyhtiön yhtiökokous siirtää vai järjestää kenties etäkokouksena. Perttu Havulehto suosittelee etäyhteyksien hyödyntämistä etenkin niissä taloyhtiöissä, joissa putkiremonttiin liittyvä päätöksenteko on nyt ajankohtaista. Etäkokoustaminen on edelleen suositeltavaa riskiryhmien suojelemiseksi, vaikka alkukesästä luovuttiin yli 10 henkilön kokoontumisrajoituksesta.
- Hankkeen suunnitteluvaihe ja päätöksenteko voidaan lähes kokonaisuudessaan viedä tehokkaasti eteenpäin ilman kasvokkaiskontakteja. Kuluneen kevään aikana lukuisissa taloyhtiöissä on tehty onnistuneesti päätöksiä etänä, Havulehto sanoo.
Ison väkijoukon kokoontumista ei vaadita edes silloin, kun urakoitsija käy tutustumassa kohteeseen ennen putkiremontin käynnistymistä. Jos kyseessä on perinteinen putkiremontti, asukkaat poistuvat kodeistaan joka tapauksessa urakan ajaksi. Kontaktien minimoiminen onkin mahdollista aina suunnitteluvaiheesta remontin loppuun saakka.

Pohditaanko taloyhtiössänne putkiremonttia?
Kuuntele Rakentaja.fi:n Kivijalka-podcastin tuore jakso, joka perehdyttää monipuolisesti linjasaneerauksen saloihin. Mukana keskustelussa Uponorin hankekehityspäällikkö Perttu Havulehto.
Tutustu myös Uponorin talotekniikkakasettiin, jonka avulla putkiremontti on mahdollista toteuttaa nopeasti ja kustannustehokkaasti.
Aiheeseen liittyvää

Uponor Decibel on hiljainen kiinteistöviemärijärjestelmä

Vaivaton putkiremontti vailla vertaa

Uponorilta innovatiivinen RS-liitinjärjestelmä - vain 26 osalla satoja erilaisia liittimiä

Kiinteistön pumppaamot ovat strateginen huollon kohde

Ilmanvaihdolla saa energiansäästöä
