• Etusivu
  • Remontti

Hyvä ilmanvaihto on hiljainen, huomaamaton ja tulee nyt entistäkin pienemmässä paketissa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyöVallox Oy logoVallox Oy
Päivitetty 28.03.2025
20192_56171.jpg

Automatisoinnin ansiosta ilmanvaihto tehostuu, kun kone havaitsee siihen tarvetta. Vastaavasti, kun tehon tarve pienenee, automatiikka pienentää ilmanvaihdon tehoa.

Puhdas ja raikas sisäilma tuo elämiseen huomaamatonta laatua. Asukkaiden mielestä hyvä ilmanvaihto on parhaimmillaan, kun sitä ei huomaa ja sen toimintaan voi luottaa. Huoneistokohtaisella ilmanvaihdolla tarjotaan taloyhtiön asukkaille mahdollisuus vaikuttaa oman kotinsa ilmanvaihtoon tarpeenmukaisesti ja saavutetaan energiatehokkaampaa asumista. Ilmanvaihtokoneuutuus on entistä pienikokoisempi ja voidaan sijoittaa kätevästi kylpyhuoneeseen pesutornin päälle.

Tilaa veloitukseton Huoneistokohtainen asuntoilmanvaihto -esite Esitepalvelusta

Samankokoisissa kerros- tai rivitaloasunnoissa voi asukkaiden määrä vaihdella sekä pysyvästi että vuorokauden eri aikoina. Asukkaat työskentelevät, laittavat ruokaa ja harrastavat hyvinkin eri aikaan. Myös vuodenaikavaihtelua esiintyy, sillä osa asunnoista saattaa olla pitkiäkin aikoja tyhjillään esimerkiksi mökkeilykautena. Ilmanvaihdon kannalta se tarkoittaa, että keskitetty, tiettyihin kellonaikoihin tehostettu ilmanvaihto ei enää parhaalla mahdollisella tavalla vastaa tarpeita, vaan asukkaat kaipaavat yksilöllisempiä mahdollisuuksia ilmanvaihdon tehon säätöön.

Asiakastyytyväisyydessä helppous ja huomaamattomuus ovat valttia

Huoneistokohtaisella ilmanvaihdolla tarjotaan asukkaiden erilaisiin elämänrytmeihin mitoitettua ilmanvaihtoa. Käyttäjälähtöinen ja automatisoitu ilmanvaihto koetaan käytön kannalta helppona ja vaivattomana. Kosteus- ja hiilidioksidianturit tuovat ilmanvaihtoon automaatiota, jolloin asukkaan harteille jää vähemmän säätämistä. Tällä tavoin saavutetaan myös entistä energiatehokkaampaa asumista.

Ilmanvaihdon automatisointi koetaan helppoutena, joka korostuu useissa käyttäjäkokemuksissa. Loimaalainen Merja Kivimäki kertoi käyttäjähaastattelussa olevansa tyytyväinen Vallox-ilmanvaihtokoneeseen, koska se on helppo, huoleton ja huomaamaton. Automatisoitu ilmanvaihto antaa hänelle kuitenkin mahdollisuuden itse säätää sitä tarpeenmukaisesti.

Automatiikka haistelee ilmaa

Käytännössä automatisoitu ilmanvaihto tapahtuu kosteus- ja hiilidioksidiantureiden avulla. Kosteusanturi haistelee ilman kosteuspitoisuutta ja tehostaa ilmanvaihtoa, kun siihen on tarvetta. Tarve nousee esimerkiksi saunomisen, peseytymisen ja pyykkäämisen aikana. Kun liika kosteus on poistettu, ilmanvaihdon teho pienenee
automaattisesti.

Hiilidioksidianturi puolestaan tarkkailee hengityksestä syntyvän hiilidioksidin määrää ilmassa. Kun talo täyttyy ihmisistä, nousee hiilidioksidin määrä. Tehostettu ilmanvaihto on silloin tarpeen, jotta sisäilma pysyy raikkaana ja helppona hengittää. Kun asunto on puolestaan tyhjillään, automatisointi pienentää tehoa. Automatisoinnilla
päästään myös energiataloudellisempaan asumiseen.

Aktiivinen asukas voi toki säätää ilmanvaihdon tehoa myös itse. Säätäminen tapahtuu joko ilmanvaihtoon yhdistetyn liesikuvun tai erillisen ohjaimen kautta. MyVallox-laitteissa ilmanvaihdon ohjaus on mahdollista myös maksuttoman pilvipalvelun kautta. Taloyhtiön näkökulmasta asukkaan mahdollisuus säätää kotinsa ilmanvaihtoa
itse, omien tarpeidensa mukaisesti, lisää asumistyytyväisyyttä

Ilmanvaihtokone mahtuu pieneen tilaan

Ilmanvaihtokoneen ei tarvitse olla kooltaan iso ollakseen tehokas huolehtimaan asuntokohtaisesta ilmanvaihdosta. Valloxin uusin ilmanvaihtokone on suunniteltu juurikin pieniin tiloihin, kuten kerros- ja rivitaloasuntojen kylpyhuoneisiin. Sen asennuskorkeus on optimoitu niin, että se sopii pesutornin päälle. Siellä sijaitessaan kone on helppo huoltaa ja se on huomaamaton.

Uudentyyppisen kattoasennuslevyn ansiosta Vallox 101 -ilmanvaihtokoneen asennus on aiempaa helpompaa. Kattoasennuslevyn voi asentaa valmiin kattopinnan alapuolelle tai sen voi upottaa osittain katon sisälle, jolloin asennuskorkeus on kaikkein matalin, matalimmillaan jopa alle 500 mm. Maalatun peitelistan ansiosta erillistä listoitusta ei tarvita.

<p data-block-key="1biui">Hiljainen ja energiatehokas Vallox 101 mahtuu näppärästi pesutornin päälle.</p>
Hiljainen ja energiatehokas Vallox 101 mahtuu näppärästi pesutornin päälle.
Valloxin uusin ilmanvaihtokone on suunniteltu juurikin pieniin tiloihin, kuten kerros- ja rivitaloasuntojen kylpyhuoneisiin. Sen asennuskorkeus on optimoitu niin, että se sopii pesutornin päälle. Siellä sijaitessaan kone on helppo huoltaa ja se on huomaamaton.

Säästö näkyy energiankulutuksessa

Vallox 101 -ilmanvaihtokoneen uudentyyppiset puhaltimet tuottavat enemmän tehoa pienellä sähkönkulutuksella. Koneen sulatusautomatiikka pitää tulo- ja poistoilmavirran suhteen aina tasaisena. Koska tuloilma lämmitetään poistoilman lämpöä hyödyntäen, sähkönkulutus laskee. Lämmöntalteenotolla varustettu ilmanvaihtokone
käyttää jopa 75 % poistoilman lämmöstä tuloilman lämmittämiseen.

Tilaa esite

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Vallox Oy
Remontti
huoneisto
koneellinen ilmanvaihto
ilmanvaihto
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen omataloyhtio.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

201710_50517.jpg
Huoneistokohtaisen ilmanvaihdon hyödyt
Taloyhtiön asukkaat pitävät ilmanvaihtoa miellyttävänä, kun se on huomaamaton ja mukautuu asukkaiden erilaisiin tarpeisiin perheen koon, työaikojen ja muiden elintapojen mukaan. Asuntokohtainen ilmanvaihdon säätömahdollisuus tarkoittaa myös kustannussäästöjä.Samankokoisessa kerros- tai rivitaloasunnossa voi asukkaiden määrä vaihdella paljonkin niin pysyvästi kuin vuorokauden tai vuodenajankin mukaan. Ilmanvaihdon kannalta se tarkoittaa asuntokohtaisesti hyvinkin erilaisia tarpeita kulloisenkin henkilökuormituksen mukaan. Keskitetyn ilmanvaihdon haasteena onkin ihmisten yhä yksilöllisempi elämänrytmi. Huoneistokohtainen, parhaimmassa tapauksessa kosteus- ja hiilidioksidianturein varustettu ilmanvaihto taas pystyy vastaamaan asukkaiden vaihteleviin tarpeisiin.
huoneistokohtainen ilmanvaihto
Ilmanvaihto kuntoon omassa asunnossa
Hyvä sisäilma on raikas ja terveellinen. Yksi riittävän ilmanvaihdon tunnusmerkki on huoneilman pysyminen raikkaana myös makuuhuoneissa yön aikana. Muita tunnusmerkkejä ovat mm. pesuhuoneen ja saunan tehokas kuivuminen ja raikas ilma wc:ssä (pesuhuoneen peili kuivuu suihkun jälkeen viimeistään 15 minuutin kuluessa).
vanha kerrostalon julkisivu
Asuntosaneerauksissa näkyvä osa ilmanvaihdolla
Saksalaiset ovat tunnettuja perusteellisuudestaan ja tämä näkyy myös saneerausliiketoiminnassa. Tutustuminen kahteen alueelliseen toimijaan Saksassa osoitti, että toiminnasta löytyi paljon yhtäläisyyksiä ja opittavaakin.Muutamat havainnot nousivat ylitse muiden: uudistuotannon ohella myös perusparannuksiin liitetään aina lämmöntalteenotolla varustetun ilmanvaihtojärjestelmänasentaminen, asunnot korjataan pääsääntöisesti asuttuina ja vuokralainen on peruskorjauksen keskipisteessä.
20152_42413.jpg
Energiatehokas ilmanvaihtoratkaisu!
Toimiva ilmanvaihto on tärkeää sekä rakennuksen kunnolle että ihmisten hyvinvoinnille. Raitis ilma kotona ja työpaikalla kuuluu nykyaikaan.
Vallox 99 MV -ilmanvaihtokone
Koneellinen ilmanvaihto
Ilmanvaihto on asia, joka ei ole kaikille itsestään selvä asia. Monta kysymystä nousee mieleen itse kullekin. Miksi ilmaa pitää vaihtaa ja etenkin, miksi juuri koneellisesti? Ovatko erilaiset anturit välttämättömiä ja mihin niitä tarvitaan? Myös muutama käsite menee joskus sekaisin. Ilmanvaihto, ilmastointi ja tuuletus.
aurinkoinen kesäkeli näkyy ikkunasta
Tuloilman jälkilämmitys
Vesikiertoinen lattialämmitys on yleisin lämmönjakotapa Suomessa. Sen valitsee lähes 60 prosenttia pientalorakentajista. Matalalämpöisen veden käyttö lämmönjaossa ja lämmön tehokas kohdistuminen sekä tasainen jakautuminen tekevät siitä miellyttävän ratkaisun, joka soveltuu hyvin myös maalämpötaloissa käytettäväksi. Myös ilmanvaihto voidaan oikeanlaisella ilmanvaihtokoneella kytkeä suoraan lattialämmitykseen, jolloin tuloilma jälkilämmitetään lattialämmityksestä otettavalla lämmöllä.
Vallox iv-kanavat
Tiesitkö tätä ilmanvaihdosta?
Hyvä ilmanvaihto on hyvä henkivakuutus talollesi. Se on investointi, joka vaikuttaa rakennuksen kuntoon ja elinikään. Samalla se on investointi omaan terveyteesi ja asumisen mukavuuteen.Hyvä ilmanvaihto vaihtaa sisäilmaa jatkuvasti pitäen sen puhtaana ja raikkaana hengittää. Tehokkaan ja tarpeenmukaisen ilmanvaihdon avulla sisäilman happipitoisuus pysyy riittävän korkeana ja vältetään hiilidioksiditason noususta johtuva väsymys ja työtehon laskeminen.
202111_73653.jpg
Kolme uutta vaihtoehtoa vanhan talotuulettimen tilalle
Talotuuletin on yleinen 80- ja 90-luvun asunnoissa käytetty ilmanvaihtoratkaisu. Se on keittiöön sijoitettu liesikuvun ja puhaltimen yhdistelmä, joka poistaa likaista ja kosteaa ilmaa keittiöstä ja WC-/kylpytiloista. Poistetun ilman tilalle virtaa raikasta ulkoilma ulkoseinissä olevien raitisilmaventtiilien kautta.
202211_80292.jpg
Kun rakennat tai remontoit omaa taloa, mitä sinun tulee tietää ilmanvaihdosta
Hyvä sisäilma on äärimmäisen tärkeä osa kodin viihtyvyyttä. Raikkaan ja puhtaan sisäilman takana on toimiva ilmanvaihto. Jotta ilmanvaihto toimii tarkoituksenmukaisesti ja huomaamattomasti, kannattaa sen suunnitteluun paneutua huolella.
20183_52101.jpg
Vanhan ilmanvaihtojärjestelmän voi uudistaa
Vanhan MUH Ilmavan tilalle uusi energiatehokas koneVallox 121 SE on ilmanvaihtokone, joka sopii ilman kanaviston muutostöitä takavuosien yleisimmän omakotitalojen ilmanvaihtokoneen, MUH Ilmavan tilalle. Vallox 121 SE sopii myös monien samaan aikaan valmistettujen MUH Ilmava kopioiden tilalle. Kanavayhteet (6 kpl) ovat samat kuin vuosien 1983–2004 aikana valmistetuissa MUH Ilmava 100 ja 120 -ilmanvaihtokoneissa.Teholtaan Vallox 121 SE on keskisuuren asunnon ilmanvaihtokone. Se soveltuu erinomaisesti niin pien-, rivi- kuin kerrostaloasuntojenkin peruskorjaukseen. Sen lämmöntalteenoton tuloilman hyötysuhde on yli 80 prosenttia ja koneessa on tasavirtapuhaltimet.Vallox 121 SE -koneen käyttö on helppoa ja energiatehokasta. Vakiovarusteena on Vallox Digit SED -ohjain. Kosteus- jahiilidioksidiantureiden (lisävarusteita) ansiosta ilmanvaihto mukautuu automaattisesti asunnon muuttuviin sisäilmaolosuhteisiin ja toimii siten aina optimaalisella tasolla todellisen tarpeen mukaan. Näin vältetään turha energiankulutus.Vallox 121 SE on varustettu kesäilmanvaihtotoiminnolla, viikkokellolla, huoltomuistuttimella sekä takkakytkimellä ja siinäon sekä etu- ja jälkilämmityspatterit.
mies miettii
Ilmanvaihto ja energiatehokkuus – säästätkö vai tuhlaatko huomaamattasi?
Moni omakotiasuja pohtii, voisiko ilmanvaihtoa pienentää energian säästämiseksi ja kuinka paljon ilmanvaihto kuluttaa energiaa? Missä kohtaa sen käytössä voi tinkiä? Ja voiko koneellisella ilmanvaihdolla jopa säästää energiaa? Koneellisen ilmanvaihdon lämmöntalteenotolla voi säästää energiaa, kun huomioi sen käytössä pari seikkaa. Ennen tätä kuitenkin on hyvä tietää, mistä ilmanvaihdon energiankulutus muodostuu.
202011_67605.jpg
Energiaremontti tuo säästöjä taloyhtiölle
Vietämme suurimman osan ajastamme sisätiloissa ja silloin puhtaan sisäilman merkitys korostuu. Tunkkainen haju kertoo yleensä liian heikosta ilmanvaihdosta. Puutteellinen tai väärin toimiva ilmanvaihto lisää myös epäpuhtauksien sekä viruksien leviämistä kiinteistöissä. Tehokas ja toimiva ilmanvaihto tuo taas rakennukseen puhdasta ilmaa ja poistaa sisäilmasta epäpuhtauksia ja kosteutta. Raikas sisäilma saa olon tuntumaan kevyeltä, parantaa unen laatua ja antaa energiaa työpäivään.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton