• Etusivu
  • Remontti

Konkurssiin menneen rakennusliikkeen jälkien siivous onnistui – Gammelkullantanhuassa on nyt hyvä asua ja elää

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Nurminen Works Oy
Päivitetty 03.10.2023
202211_79989.jpg

Vantaalla sijaitseva taloyhtiö Gammelkullantanhua on ollut poikkeuksellinen saneerauskohde, sillä remontoitavat asunnot olivat uusia ja korjausta vaativien asioiden lista kasvoi pitkäksi.

As. Oy Vantaan Gammelkullantanhua valmistui Jokiniemeen vuonna 2018. Kaiken piti olla kunnossa, ja asukkaat pääsivät muuttamaan uusiin koteihinsa. Nopeasti tuli kuitenkin ilmi erilaisia puutteita asumisterveellisyyteen, -turvallisuuteen ja esteettisyyteen liittyen.

Ongelmia ilmeni jatkuvasti lisää, eikä alkuperäinen urakoitsija ottanut korjauspyyntöjä vastaan. Alkoi pitkä selvittely- ja korjausprosessi.

– Lähdimme selvittämään isännöitsijän kanssa yleisesti tilannetta sekä vakuus- ja vakuutusasioita. Hitaasti mutta varmasti kaikki eteni koko ajan, kertoo taloyhtiön puheenjohtaja Tiina Haataja.

Gammelkullantanhuassa on 95 asuntoa, osa kahdessa kerroksessa. Erilaisia ongelmia oli niin rakennusten alapohjissa, lämmöneristeissä, palokatkoissa, yläpohjissa, kattoturvatuotteissa, luhtikäytävissä, keittiöissä kuin kylpyhuoneissakin.

Teknisenä isännöitsijänä toimiva Kiinteistötahkolan Kimmo Huusko kertoo, että yhdessä taloyhtiön kanssa asiat lähtivät etenemään.

– Alussa kilpailutettiin projektin suunnittelija ja kartoitettiin urakoitsijaa tämän tyyppiseen, isoon ja haastavaan kohteeseen. Raksystems Oy valikoitui suunnittelijaksi ja Nurminen Works Oy urakoitsijaksi, Huusko toteaa.

– Täytyy sanoa, että se ammattiylpeys, mikä Nurminen Worksilla on, osoittautui monessa kohdassa ihan jo rahan arvoiseksi. Matkalla tuli kuitenkin koko ajan kaikenlaisia yllätyksiä vastaan ja Nurminen Works antoi asiantuntevia ehdotuksia etenemiseen ja vaihtoehtoisiin korjaustapoihin. Harvoin näkee esimerkiksi niin tarkkaa dokumentointia, mikä on todella tärkeä asia taloyhtiölle tulevaisuudessa, hän kuvailee.

Korjattavaa löytyi muun muassa talojen luhtikäytävistä ja kattoturvatuotteista.
Korjattavaa löytyi muun muassa talojen luhtikäytävistä ja kattoturvatuotteista.

Asianmukaiset vakuutukset ovat taloyhtiön turva

Käytännössä työ aloitettiin tekemällä kaksi ensimmäistä alapohjaa tuntityönä, jolloin päästiin jyvälle ongelmien laajuuksista.

– Sen jälkeen laadittiin kustannusarvio muiden talojen vastaavista korjauksista ja alapohjien korjaukset voitiin budjetoida. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Korjauksien sisältö oli pääosin sama jokaisessa asunnossa, joskin usein eroavaisuuksiakin oli. Sen johdosta kiinteähintaisen urakan teettäminen ei ollut järkevää, Huusko kertoo.

– Nurminen Worksillä on sekä järki että silmät päässä. He toivat usein ilmi asioita, jotka eivät olleet tiedossa ja myös asioita, joita ei heidän mielestään ole välttämätöntä korjata, Huusko kiittelee.

Taloyhtiö teki korjaustöiden rajauksen siten, että terveys ja turvallisuus priorisoitiin ensimmäiseksi.

– Asukasturvallisuus piti saada ihan ensin kuntoon ja rakennusluvan mukainen lopputarkastus läpi, Nurminen Worksin työpäällikkö Henri Kinnunen kertoo.

Työhön meni kaikkiaan noin puolitoista vuotta, eikä huolelta ja epävarmuudeltakaan tietysti vältytty.

– Osan taloyhtiön asukkaista oli vaikea ymmärtää kaikkia moninaisia asioita ja rajauksia, mitä jouduimme tekemään. Se oli ymmärrettävää. Hallituksen jäsenet joutuivat välillä vakuuttamaan asukkaille, että kaikki menee kyllä hyvin, vaikka se ei tapahdu äkkiä. Monen luona kävin henkilökohtaisesti kertomassa tarkasti, milloin, miksi ja mitä tapahtuu, Tiina Haataja muistelee.

Haataja kannustaa uudiskohdetta hankkivan tarkistavan, miten kohteen talous on turvattu, jos kaikki ei menekään niin kuin "Strömsössä".

– Vakuuksien tulee olla kunnossa. Meillä oli RS-vakuus ja sillä on tehty tämä mittava korjaustyö.

Laaja korjaustyö As. Oy Vantaan Gammelkullantanhuassa on saatu onnistuneesti päätökseen.
Laaja korjaustyö As. Oy Vantaan Gammelkullantanhuassa on saatu onnistuneesti päätökseen.

"Taloyhtiö selvisi tästä voittajana"

Nurminen Worksin toteuttamat korjaustyöt ovat nyt valmistuneet onnistuneesti. Korjausurakoitsijan rooli on suuri tämän kaltaisissa projekteissa.

Tutustu Nurminen Worksin referensseihin >>>

– Meillä sujui kommunikointi todella hyvin. Nurminen Worksilta oltiin oma-aloitteisia ja se oli myös merkittävää. Taloyhtiömme on iso, ja se oli Nurminen Worksillekin iso kohde. Varsinkin siksi ammattitaitoisuus on erittäin tärkeää. Voin kyllä suositella, Haataja toteaa.

Kaikki kolme osapuolta, taloyhtiön puheenjohtaja Tiina Haataja, Kiinteistötahkolan tekninen isännöitsijä Kimmo Huusko sekä Nurminen Worksin Henri Kinnunen sanovat kuin yhdestä suusta hyvän yhteistyön vieneen projektia eteenpäin.

– Arvostan kovasti sitä, että Nurminen Worksilta tuli koko ajan uutta korjauslaskelmaa budjettia varten ilman erityistä pyyntöä. Me olimme ajan tasalla, eikä tarvinnut miettiä missä mennään, Huusko sanoo.

"Arvostan kovasti sitä, että Nurminen Worksilta tuli koko ajan uutta korjauslaskelmaa budjettia varten ilman erityistä pyyntöä."

– Positiivisina yllätyksinä pidimme myös sitä, miten Nurminen Worksilta tehtiin työn edetessä ehdotuksia joistain ratkaisuista, mitkä säästivät taloyhtiön varoja.

Yksinkertaisena esimerkkinä Huusko kertoo kustannussäästön nosturivuokrissa.

– Jossain vaiheessa Nurminen Worksilta ehdotettiin, että käytössä olevat henkilönostimet vaihdetaan toisenlaiseen, edullisempaan nostinmalliin, joilla saadaan aivan yhtä hyvin toimittua mutta kustannustehokkaammin.

Monivaiheinen korjausprosessi on saatu päätökseen, ja Gammelkullantanhuassa on nyt hyvä asua ja elää.

– Taloyhtiö selvisi tästä voittajana. Lopputulos on hyvä. Menneisyys ei enää laske asunnon arvoa, Huusko kiteyttää.

Info

Info

Tule tapaamaan Nurminen Worksia Kiinteistömessuille osastolle 6F2! Messut järjestetään Helsingin messukeskuksessa 11.–12.10.2023.


Nurminen Works Oy
Remontti
asuminen
eristys
alapohja
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Ilmakuva omakotitalosta talvimaisemassa
Tee ekoteko – eristä kotisi hyvin ja oikein
Tiesitkö, että jopa 70-80 prosenttia rakennuksen päästöistä syntyy käytön aikana? Miten päästöjä ja energiakustannuksia saisi laskettua järkevämmälle tasolle? Yksi, mikä on tärkeää, on lämmityksen sekä jäähdytyksen tarpeen minimointi tehokkailla rakenne- ja eristeratkaisuilla.
201911_61502.jpg
Pinta on usein vain pintaa
Jos sitä jää vain tuijottamaan asioita pintapuolisesti, jää moni asia huomaamatta. Sillä pinta on vain pintaa. Elämän karaisemaa, kokemusten kovettamaa. Pintaa, jonka alle kätkeytyy kokonainen maailma. Sillä tärkeintähän on aina se, mitä löytyy pintaa syvemmältä. Koska siellä lämpökin on. Pinnan alla.
20219_72278.jpg
Huomioi nämä eristyksessä ja tee mökistäsi talviasuttava
Yhä useampi meistä on viihtynyt mökillään enemmän ja enemmän niin vapaa-ajan kuin myös työn merkeissä. Kesäaikana mökillä olo on huoletonta, mutta miten käy silloin kun pakkanen alkaa paukkua nurkissa ja kylmyys hiipiä myös sisälle? Mökin muuttaminen talviasuttavaksi onnistuu pienin kustannuksin.
20181_51382.jpg
Yläpohjan lisäeristys säästää lämmityskuluissa
Jopa 20 % kodin lämmöstä saattaa poistua yläpohjan kautta, kun ylös nouseva lämmin ilma pääsee karkaamaan huonosti eristetyn katon kautta. Lisälämmöneristyksellä saadaan tarvittaessa vanhat rakenteet jopa vastaamaan nykyisiä vaatimuksia ja samalla säästämään energiaa sekä takaamaan viihtyisän sisäilman. Lisäeristys ja rakenteiden tiivistäminen ISOVER-eristeillä maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa pienentyneinä lämmityskuluina. Lisäksi asumisviihtyisyys paranee huomattavasti, kun rakenteet pysyvät lämpiminä, eikä huoneissa vedä. Yläpohja onkin rakennusosa, joka on helpoimmin ja kannattavimmin lisäeristettävissä.
20211_68247.jpg
Näin järjestettiin sähköauton­lataus As Oy Porin Karhun­pesässä
Sähkö- ja hybridiauton latausvalmiusvelvoite on voimassa uusille taloyhtiöille ja taloyhtiöille, kun korjausprojektin toimenpiteet ulottuvat pysäköintialueeseen ja on kyse laajamittaisesta korjauksesta. Lue, miten latausvalmius otettiin käyttöön porilaisessa As Oy Porin Karhunpesässä.Mitkä asiat painoivat vaakakupissa eniten eri järjestelmiä vertailtaessa? Miten järjestelmän asennus sujui tilaajan eli taloyhtiön näkökulmasta?
201411_41792.jpg
Taloyhtiössä säästöä on tietää, mitä korjataan ja miksi
Taloyhtiössä edessä oleviin korjauksiin tulisi varautua hyvissä ajoin niin teknisesti kuin taloudellisestikin. Kuntoarviot ja kuntotutkimus ovat oivallisia välineitä silloin, kun kiinteistössä halutaan kartoittaa tulevien korjausten tarve sekä kullekin korjaukselle alustava korjausmenetelmä, toteutuskustannukset ja suositeltava toteutusajankohta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton