• Etusivu
  • Rakentaminen

Sisäilmaongelmaisten asuntojen kuntotutkimuksiin ja perusparannusten suunnitteluun voi saada avustusta vuoden alusta

Rakentajan toimitus
Päivitetty 12.10.2023
20201_61974.jpg

Sisäilmaongelmaisten asuntojen ja asuinrakennusten kuntotutkimuksista ja perusparannusten suunnittelusta syntyviin kustannuksiin voi hakea avustusta vuoden 2020 alusta. Valtioneuvosto hyväksyi asiaa koskevan asetusmuutoksen tänään. Tasavallan presidentti vahvisti 19.12.2019 taustalla olevan korjausavustuslain muutoksen.

Avustuksella parannetaan sisäilmaongelmaisissa rakennuksissa asuvien asemaa kannustamalla ja tukemalla omistajia rakennusten korjaamisessa ja suunnitelmallisessa kiinteistönpidossa. Avustettavien asuinrakennusten ja asuntojen sisäilmaongelmien aiheuttaja voi olla kosteus- ja homevaurion lisäksi VOC- ja PAH-yhdisteet, radon ja muut haitalliset aineet.

Avustusta voi saada enintään 50 prosenttia kuntotutkimusten ja perusparannusten suunnittelun toteutuneista kustannuksista. Avustus ei kata korjauksia. Avustusta voidaan myöntää rakennuksen omistavalle yhteisölle, kuten asunto-osakeyhtiölle, tai pientalon omistajalle.

202212_80393.jpg

Kuntotutkimuksella tarkoitetaan kosteus- ja sisäilmateknisiä tutkimuksia, joiden kohteena ovat kosteusvaurioituneiksi epäillyt rakenteet sekä muut asunnon sisäilmaan mahdollisesti vaikuttavat rakenneosat, materiaalit ja tekijät, kuten ilmanvaihto. Avustus kattaa kuntotutkimuksen tekemiseen olennaisesti liittyvät kustannukset.

Lisäksi avustusta voi saada sellaisen asunnon tai asuinrakennuksen perusparannuksen suunnitteluun, jossa on havaittu kosteus- ja homevaurio tai sisäilmaongelma. Perusparannuksella tarkoitetaan asunnon tai asuinrakennuksen korjaamista kertaluontoisilla toimenpiteillä siten, että asunnon laatutaso nousee uudenveroiseksi tai palautuu alkuperäiseksi. Avustus kattaa esimerkiksi suunnitelmien laatimisen ja katselmukset. Ehtona on myös, että asunnossa tai asuinrakennuksessa on tehty kuntotutkimus.

Avustettavan toimen tulee olla pätevän asiantuntijan tekemä, ja pätevyys tarkistetaan avustuksen myöntämisen yhteydessä.

Asetus tulee voimaan 1.1.2020, minkä jälkeen avustusta myöntää Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskus ARA.

20201_61975.jpg

Lisätiedot:

Hallitussihteeri Liisa Meritähti, p. 0295 250 376, liisa.meritahti@ym.fi

Lähde: Ympäristöministeriön tiedote 30.12.2019

Rakentaminen
rahoitus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Insinööri tarkastaa työmaata
Luotettava rahoituskumppani konekauppaan
Mascus, yksi johtavista raskaiden työkoneiden ja ajoneuvojen markkinapaikoista, on tunnettu sitoutumisestaan asiakkaisiinsa, tarjoamalla korkealaatuisia palveluita ja sujuvaa kaupankäyntiä. Yksi tärkeimmistä elementeistä kaupankäynnin edistämisessä on rahoituksen saatavuus, ja tässä Qred on astunut kuvaan.
20209_66619.jpg
Öljylämmityksen vaihtoavustus suuressa suosiossa - tukea vielä reilusti jäljellä
Ympäristöministeriön tiedotteen mukaan öljylämmitteisten pientalojen omistajat ovat halukkaita vaihtamaan lämmitysjärjestelmänsä kestävämpiin ratkaisuihin.
20218_72040.jpg
Remonttipalveluiden kotitalousvähennystä ei koroteta - mitkä ovat vaikutukset?
Hallituksen budjettiesitys oli pettymys Rakennusteollisuudelle ja LVI-alalle.
20232_67955.jpg
Uusi led-valaistus olohuoneeseen - katso hinta
Lähtökohta remontille oli noin 32 neliön kokoisen olohuoneen lisävalaistus. Valaistuksen suunnittelussa oli luotettu liikaa isoihin lasiseiniin ja avoimeen olohuone / keittiöön, joista ajateltiin valoa tulevan reilusti. Käytännössä kuitenkin kattovalaisimien puute laittoi miettimään lisävalaistusta. Suuret ikkunat eivät auta Suomessa kuin puoli vuotta, ja toinen puoli vuotta asunnossa oli liian vähän valoa. Toisella puolella isoa huonetta oli seinustalla valaistusta.
201310_36504.jpg
Taloyhtiön linjasaneeraushanke
Linjasaneeraushanke koostuu useammasta vaiheesta. Projekti alkaa tarveselvityksestä, jossa määritetään nykyinen tila ja korjaustarve. Hankkeen valmisteluvaiheessa selvitetään hankkeen laajuus ja toimenpiteet ja tätä seuraa suunnitteluvaihe, jossa laaditaan työohjeistus kohdetietoihin perustuen. Itse toteutusvaihe käsittää varsinaisen työn suorittamisen ja valvonan ennen työn hyväksyntää eli vastaanottoa ja takuuaikaa.
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Epäilemme isännöitsijän antavan väärää tietoa rahatilanteesta, mitä tehdä?
Onko asunto-osakeyhtiön hallituksen varajäsenellä oikeus saada kopiot tasekirjasta? Epäilemme isännöitsijän antavan meille osakkeenomistajille virheellistä tietoa taloyhtiön rahatilanteesta. Vuonna 2017 isännöitsijä ilmoitti, että olemme 4000,00 euroa voitollisia. Tilintarkastajan käytyä taseet läpi, niin todellisuudessa olimmekin lähes 9000,00 euroa tappiollisia. Vuoden 2018 tilinpäätöstä isännöitsijä ei vienyt varsinaiselle tilintarkastajalle, joka löysi edellisestä vuodesta em. mainitut virheet, vaan vei varatilintarkastajalle. Onko oikein, että sivuutetaan varsinainen tilintarkastaja? Isännöitsijän toiminta haiskahtaa epärehellisestä meillä ja muissakin taloyhtiöissä, joissa hän isännöi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton