Viikon kysymys: Seinä vinossa, kenen vastuu?

Olemme ostaneet kerrostalohuoneiston, jossa kylpyhuoneen ja eteisen välinen seinä on muurattu vinoon. Koska olemme muutostyönä vaihtaneet parketin isoihin laattoihin näkyy seinän vinous sekä kylpyhuoneen että eteisen puolella vinoina laatan reunoina. Seinä on n. 6-10 cm vinossa. Mikäli seinä puretaan ja rakennetaan uudelleen, joudutaan koko kylpyhuoneen, saunan (kostauseristyksen takia) ja eteisen sekä olohuoneen laatoitus purkamaan, jotta saadaan alkuperäisen tavoitteen mukainen rakennusratkaisu.
Emme ole vielä muuttaneet asuntoon ja kysymys kuuluu millainen on kohtuullinen ratkaisu asian tiimoilta, mikäli rakenteita ei uusita, koska rakennusvirheen lisäksi asia vaikuttaa tietenkin myös asunnon jälleenmyyntiarvoon.
Lisäksi samassa yhteydessä havaitsimme, että siistijät olivat kastelleen kaikki kylpyhuoneen kalusteet (vesi tippui pitkin kalusteiden seiniä ja laatikostoissa oli vettä). Miten tämä tulisi huomioida?
Vastaus:
Kysymys on ensinnä siitä, onko huoneistossa pidetty vastaanottotarkastus ja mitä sen osalle on kyseiseen kohtaa merkitty. Lähtökohtaisesti kyseessä on rakennusvirhe, johon olisi tullut puuttua jo vastaanottotarkastuksessa.
Kun kysytte, mikä olisi asiassa kohtuullinen ratkaisu tässä vaiheessa, voisi se koostua esimerkiksi asianmukaisesta hinnanalennuksesta ja mahdollisesti (tarkemmin asiaa tuntematta) jonkinlaisesta kosmeettisesta rakenteen korjauksesta. Joka tapauksessa kohteessa tulisi suorittaa pikaisesti katselmus, jossa olisivat mukana rakentajan ja rakennuttajan edustajat.
Jos kylpyhuoneen kalusteet ovat turmeltuneet, asiasta tulisi välittömästi reklamoida siistijoille (rakentajalle, jos siistijät ovat tämän työntekijöitä), jotka ovat vahingosta korvausvelvollisia. Jos uudiskohteen kalusteet vaurioituvat, on tilalle saatava siis vahingoittumattomat ja uudet kalusteet. Yhteys tavarantarkastajaan ja omaan lakimieheen, ellei sopimukseen vahingosta vastuullisten kanssa päästä.
Matti Reinikainen
asianajaja, Kuopio
Asianajotoimisto Kolari & Co. Oy
Aiheeseen liittyvää

Voivatko hallitus ja isännöitsijä määrätä remonteista?

Avainten jakaminen?

Viikon kysymys: Yhtiöjärjestyksen muutoksesta erilliskorvaus isännöitsijälle?

Viikon kysymys: Talo tyhjillään - lämmitys pois päältä?
