• Etusivu
  • Isännöitsijä

Asuinhuoneiston vuokran suuruus ja maksaminen

Rakentajan toimitus
Päivitetty 15.05.2025
20121_29107.jpg

Vuokran määräytyminen perustuu vuokranantajan ja vuokralaisen väliseen sopimukseen. Vuokran kohtuullisuus on kuitenkin keskeinen tekijä, jota tuomioistuin voi tarvittaessa arvioida. Korkein oikeus on linjannut, että vaade vuokran alentamisesta huoneiston puutteellisen kunnon vuoksi on mahdollista esittää myös vuokrasuhteen päätyttyä tietyin edellytyksin.

Vuokran määräytyminen

Vuokra määräytyy sen mukaan, mitä osapuolet ovat asiasta sopineet. Osapuolet voivat myös sopia siitä, että vuokraa nostetaan vuokrasuhteen aikana.

Viime kädessä tuomioistuin tarkistaa vuokran kohtuullisuuden. Vaadetta vuokran kohtuullistamisesta ei voi enää esittää vuokrasuhteen päätyttyä.

KKO:1999:34
Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 29 §:n 1 momentin säännöksen, jonka mukaan vaatimusta vuokran kohtuullisuuden tutkimiseksi ei voida pannan vireille enää vuokrasuhteen päätyttyä, ei katsottu koskevan vaatimusta vuokran alentamisesta saman lain 23 1§ 2 momentin nojalla huoneiston vuokrasopimuksen vastaisen kunnon perusteella.

Vuokran maksaminen

Vuokra on suoritettava viimeistään toisena päivänä vuokranmaksunkauden alusta lukien, jollei toisin ole sovittu. Vuokranmaksukausi on yleensä kuukausi, mutta osapuolet voivat sopia asiasta toisinkin. Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokran koko siltä ajalta, kun hän on hallinnut ja käyttänyt huoneistoa. Vuokran saa aina suorittaa pankki- tai postisiirrolla. Maksupäivä on se päivä, mikä on merkitty maksajan kuittiin maksupäiväksi tai päivä, jolloin vuokra jätettiin postin kuljetettavaksi. Muulla tavoin suoritetusta vuokrasta vuokranantajan on annettava kuitti.

Osapuolet voivat sopia vuokranmaksun ennakosta, mutta on muistettava, että ehto, jossa vuokraa on suoritettava ennakolta kolme kuukautta pidemmältä ajalta, on mitätön.

Isännöitsijä
taloyhtiön hallinnointi
vuokraaminen
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20204_64036.jpg
Opas taloyhtiöille yhtiökokousten pitämiseksi poikkeusaikana
Koronavirusepidemian vuoksi taloyhtiöt ovat joutuneet miettimään yhtiökokouskäytäntöjään, jotta voidaan järjestää kaikille osakkaille turvalliset olosuhteet yhtiökokoukseen osallistumiseksi. Koostimme tähän asunto-osakeyhtiölain vaatimukset yhtiökokoukselle ja vaihtoehdot yhtiökokouksen pitämiselle.Asunto-osakeyhtiölaki edellyttää, että myös perinteinen kokous on järjestettävä, joten kokousta ei voi kokonaan järjestää teknisten apuvälineiden avulla etäkokouksena. Kokouksella on siis aina oltava aika ja paikka. Kokouspaikalla on oltava vähintään välttämättömät kokousvirkailijat (hallituksen puheenjohtaja + isännöitsijä). Viranomaiset eivät liene suoraan kieltäneen yhtiökokouksia, mutta ohjeistus on, että yli 10 henkilön kokoontumisia ei toteutettaisi. Tätä on syytä mahdollisuuksien mukaan noudattaa.Ellei yhtiöjärjestys kiellä etäosallistumista, voi yhtiön hallitus päättää etäosallistumismahdollisuudesta. Taloyhtiön hallitus päättää, mitä etäyhteyttä yhtiökokouksessa käytetään. Etäosallistumisen mahdollisuudesta ja toteutustavasta on aina mainittava yhtiökokouskutsussa sekä kerrottava riittävän selkeästi osakkaille ohjeet etäosallistumista varten. Kokouskutsusta on käytävä myös ilmi, mikäli etäosallistuminen rajoittaa osakkaan puhe- tai äänivaltaa.
20226_78700.jpg
Mitä isännöintipalveluun tulee kuulua ja mitä ei?
Oletko joskus pettynyt isännöitsijän palvelun tasoon? Tiedätkö, mitä taloyhtiönne ja isännöitsijän väliseen sopimukseen sisältyy? Moni vastaa ensimmäiseen kysymykseen kyllä. Toisen kysymyksen osalta vastaukset ovat usein vain hallituksen tiedossa ja muut osakkaat sekä asukkaat ovat arvailujen varassa.
mainen asunnon avaimet kädessä ojentamassa niitä
Muutto vuokratusta asuinhuoneistosta
Vuokrasopimuksen päättyminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että huoneisto voidaan jättää taakse saman tien. Suomessa muuttopäivää koskevat tarkat säännökset, jotka määrittävät, milloin vuokralaisen on luovutettava huoneisto vuokranantajalle ja miten se tehdään oikein. Erityisesti toistaiseksi voimassa olevissa vuokrasuhteissa muuttopäivän siirtoon liittyy ehtoja ja määräaikoja, jotka on tärkeä tuntea.Artikkelissa käydään läpi, mikä on muuttopäivä huoneenvuokralain mukaan, milloin huoneiston on oltava tyhjillään, mitä vastuita vuokralaisella on muuttopäivään asti ja voiko muuttopäivän siirtämistä hakea tuomioistuimelta. Mukana on myös käytännön vinkkejä, jotka auttavat hoitamaan poismuuton ilman ikäviä yllätyksiä.
ihmiset taloyhtiön kokouksessa
Yhtiökokous - onko sillä merkitystä?
Yhtiökokouksella on merkitystä taloyhtiön kaikille asukkaille. Yhtiökokouksessa kerrotaan, missä taloyhtiössä nyt mennään ja kuinka asioita taloyhtiössäsi hoidetaan. Yhtiökokouksessa päätetään muista asioista paitsi sellaisista, jotka päättää ainoastaan hallitus, esimerkiksi isännöitsijän valinta tai varoituksen antaminen asukkaalle. Yhtiökokous kutsutaan koolle vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta.Viikon kysymys: Mikä on noudatettava yhtiökokouksen kutsuaika?
mies ojentaa seteleitä takaisin
Vuokravakuuden palauttaminen
Sekä asuinhuoneiston että liikehuoneiston vuokranantajalla on oikeus vaatia vuokralaiselta kohtuullisen vakuuden asettamista sen vahingon varalta, ettei vuokralainen täytä velvoitteitaan. Velvoitteita ovat esimerkiksi vuokran maksaminen oikeassa ajassa ja huoneiston huolellinen hoitaminen. Vakuutta annettaessa on sovittava, mistä velasta vuokravakuus annetaan. Se voidaan antaa vuokralaisen kaikkien velvoitteiden täyttämisestä, mutta se voidaan myös rajoittaa vuokran maksamiseen.
Nainen ojentaa asunnon avaimet miehelle
Näin suojaat vuokraustoiminnan riskit – asiantuntijan 6 vinkkiä vuokranantajalle
Kesä on vilkasta aikaa vuokramarkkinoilla, ja moni asuntosijoittaja etsii juuri nyt uutta vuokralaista. Mutta miten varmistaa, että vuokrasuhde alkaa luottamuksellisesti ja jatkuu ongelmitta? Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Susanna-Maria Aarnivuo listaa tärkeimmät toimet, joilla vuokranantaja voi turvata selustansa ja vähentää riskejä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton