• Etusivu
  • Energia

Energiansäästöstä vuoden 2008 Taloyhtiöteko

Rakentajan toimitus
Julkaistu 27.08.2009
20098_18355.jpg

Vuoden 2008 Taloyhtiöteko -palkinto myönnettiin keuruulaiselle As Oy Ylä-Kivelälle, jossa talon energiakulut alenivat merkittävästi lämmitysjärjestelmän muutoksen ja aurinkokeräinten käyttöönoton johdosta.

Taloyhtiöteko-kilpailussa haettiin tällä kertaa nimenomaan niitä pieniä ja suuria tekoja, joilla taloyhtiössä voidaan edistää energian tehokkaampaa käyttöä ja luoda taloudellisempaa toimintaympäristöä. Kilpailussa palkittiin kolme kilpailun kriteerit täyttänyttä taloyhtiötä. Palkintoraati totesi ykköseksi valitun keuruulaisen As Oy Ylä-Kivelän, toiseksi tulleen porilaisen As Oy Haikaranpolun ja kolmanneksi sijoittuneen klaukkalalaisen As Oy Rastaantie 3:n Harri Kaivo-ojan säästötoimenpiteet taloudellisiksi ja kauaskantoisiksi ratkaisuiksi.

Keuruulaisten rohkea pilottihanke

Kilpailun voittaneen As Oy Ylä-Kivelän osakkeenomistajat haluttiin palkita erittäin rohkeasta päätöksestä, jonka nämä tekivät siirtyessään öljylämmityksestä pellettilämmitykseen ja ottaessaan tämän yhteydessä käyttöön myös aurinkokeräimet, joilla mahdollistettiin edullinen käyttöveden lämmitys päivisin. Yhdistelmä merkitsi koko Suomessa pilottihanketta, sillä aikaisemmin yksikään kerrostaloyhtiö ei ollut siirtynyt pelletin ja aurinkokeräinten yhteiskäyttöön.

Vuonna 1974 valmistuneessa 40 huoneiston kerrostaloyhtiössä ratkaisulla saatiin välittömiä kustannussäästöjä. Keuruun OP Kiinteistökeskuksen tekninen isännöitsijä Lauri Lahtinen laskee, että uusi lämmitysjärjestelmä maksaa itsensä takaisin kaikkiaan viidessä vuodessa. Pellettilämmityksen osalta takaisinmaksuaika on niinkin lyhyt kuin 3-3,5 vuotta. Laskelmat on tehty 75 sentin öljylitran hinnalla.

"Aurinkokeräimistä on erittäin myönteiset kokemukset. Vaikka taivaalla olisi täysi pilvimassa, pakko se vain on uskoa, että hajasäteilyä on tähän aikaan vuodesta ilmassa niin paljon, että pellettikattila on saanut olla päivisin suureksi osaksi levossa", hän toteaa.

Eurot ja ekologisuus ratkaisijoina

Ennen päätöstä pellettilämmitykseen siirtymisestä asunto-osakeyhtiössä pohdittiin eri vaihtoehtoja. Öljykattilat olivat alkuperäiset, joten ne olivat jo käyttöikänsä päässä. Jotenkin lämmitysjärjestelmä oli uusittava, mutta miten?

"Kaukolämpö, öljylämmityslaitteiston uusiminen, pellettilämmitys, ilmavesilämpöpumppu…" Lahtinen listaa läpikäytyjä vaihtoehtoja.

"Kaukolämpö olisi ollut normaalisti edullisempi ratkaisu, mutta tällä la kaukolämpöputket ovat pitkiä ja hävikki suurta. Tämän vuoksi pelletistä tuli kilpailukykyisin vaihtoehto. Lisäksi meillä oli pellettilämmityksestä myönteisiä kokemuksia toisessa vastaavankokoisessa kerrostalossa paikkakunnalla. Aurinkokeräimiä tässä toisessa talossa ei kuitenkaan ole," Lahtinen kertoo.

"Näissä kysymyksissä euro on toki suurin konsultti, mutta myös ekologiset näkökohdat nousivat esille, kun asia eteni yhtiökokouksessa. Siellä esiin otettiin aurinkokeräinvaihtoehto, joka herätti innostusta ja joka ei kokonaisuuden osana nostanut enää kovin paljon hankkeen kustannuksia," hän jatkaa.

Ensimmäisen palkinnon saaneen As Oy Ylä-Kivelän isännöitsijä Lauri Lahtinen otti vastaan taloyhtiölle myönnetyn palkinnon. Palkinnon luovutti Kiinteistöalan Koulutuskeskuksen toimitusjohtaja Keijo Kaivanto.

Ensimmäisen palkinnon saaneen As Oy Ylä-Kivelän isännöitsijä Lauri Lahtinen otti vastaan taloyhtiölle myönnetyn palkinnon. Palkinnon luovutti Kiinteistöalan Koulutuskeskuksen toimitusjohtaja Keijo Kaivanto.

Lauri Lehtinen valotti kiitospuheessaan mittavan projektin vaiheita ja lopputulosta.

Lauri Lehtinen valotti kiitospuheessaan mittavan projektin vaiheita ja lopputulosta.

Kolmitasoinen järjestelmä

Pellettien säilytys ratkaistiin rakentamalla talon ikkunattomaan päätyyn pystymallinen, 24-kuutioinen siilo, johon mahtuu kerralla 14 000 kg pellettiä. Naapuripitäjästä Vilppulan pellettitehtaalta kulkeva Vapon automaattitoimitus on toiminut hyvin. Auto ajaa Keuruulle viikoittain, joten pelletin saanti on jatkuvasti turvattu jopa yli tarpeen.

Kustannukset nousivat yhteensä hieman yli 70 000 euroon, mistä aurinkokerääjien osuus yhdessä lämminvesivaraajien kanssa oli 13 000 euroa. Vanhoista öljylämmityskattiloista pienempi, joka oli toiminut jo aikaisemmin varakattilana, jätettiin taloon varajärjestelmäksi, ja automaatio hoitaa nyt talon lämmityksen siten, että aurinko toimii ensisijaisena energianlähteenä, ja silloin kun se ei riitä, järjestelmä käynnistää pellettilämmityksen. Jos pellettilämmitys ei toimi tai riitä, järjestelmä käynnistää varajärjestelmänä öljylämmityksen. Näin kolmitasoinen järjestelmä takaa lämmönsaannin kaikissa tilanteissa.

As Oy Haikaranpolku: Lisäeristyksellä merkittävä energiansäästö

Taloyhtiötekokilpailun toinen palkinto myönnettiin porilaiselle As Oy Haikaranpolulle. Haikaranpolku on vuonna 1970 valmistunut, pieni kerrostaloyhtiö, jossa tehtiin vuosien 2007-2008 aikana kokonaisvaltainen remontti. Remontin yhteydessä toteutettiin useita kiinteistön energiataloudellisuuteen vaikuttaneita korjaustoimenpiteitä.

As Oy Haikaranpolun isännöitsijä Juha Lähteenmäen mukaan energiataloudellisesti merkittävin toimenpide oli rakennuksen ulkokuoren uusiminen. Vanhan ulkokuoren päälle lisättiin uusi 80 millin villaeriste, jonka päälle asennettiin Stonel-tiiliverhouslaatoitus. Kiinteistön eristys parani merkittävästi ja talo sai samalla ympärilleen arvokkaan näköisen aidon tiilipinnan. Tuulettuvana rakenteena tiiliverhouslaatoitus ehkäisee lisäksi jatkossa ulkoseinien kosteusongelmia.

Eristystä paransivat myös yläpohjaan lisätyt uudet puhallusvillat. Vesikatto rakennettiin uudelleen, päälle asennettiin uusi peltikatto ja samalla kiinteistöön lisättiin aiemmin puuttuneet räystäät. Remontin yhteydessä niin ikään uusittiin ikkunat, pinnoitettiin ja kunnostettiin parvekkeet sekä maalattiin porraskäytävät.

20098_18358.jpg

Välitön kustannusvaikutus

Remontin kustannusten kokonaissumma oli yhteensä 600 000 euroa, mikä merkitsi noin 400 euron investointia asuinneliötä kohti. Säästöjä alkoi vastaavasti kertyä Lähteenmäen mukaan välittömästi lämmityskustannuksista, jotka alenivat kahdessa vuodessa peräti 40 prosenttia.

"Vaikka vuodet ovat erilaisia, keskimäärin 3700 euron lämmityskustannussäästö vuositasolla on jo merkittävä. Olen nyt kahden vuoden ajan, remontin alusta lähtien, jatkuvasti pudottanut kiinteistön lämmitysbudjettia," Lähteenmäki toteaa tyytyväisenä.

Remontin lähtökohtana oli alun perin muutama vuosi sitten edellisen isännöitsijän teettämä kuntotutkimus, joka osoitti, että kiinteistö tarvitsisi laajamittaista korjausta. Vanhan elementtitalon ulkokuoressa oli halkeamia, teräsrakenteet olivat tulleet osittain näkyviin, ja talvisin jäätyvä vesi rapautti seinän rakenteita jatkuvasti lisää.

Tiiliverhoilulaatoitukseen päädyttiin, vaikka se ei ollut edullisin vaihtoehto. Arvokkaan näköinen tiilipinta paransi rakennuksen ulkonäköä niin paljon, että siihen kannatti asukkaiden mielestä panostaa.

Kiinteistössä on vielä vuoden 2009 puolella, palkinnon myöntämisen jälkeen, jatkettu energiataloudellisuuteen vaikuttavia toimenpiteitä ilmanvaihtohormien nuohouksella ja ilmanvaihdon tasapainottamisella.

Lisätietoa pellettilämmityksestä

Energia
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20182_51860.jpg
Julkisivun korjaustuotteet yhdestä paikasta
Weberin uusi SerpoVent Julkisivujärjestelmä sisältää kaiken tarvittavan rakennusrungosta valmiiseen julkisivupintaan saakka. Järjestelmän kehitystyössä on hyödynnetty Weberin yli 20 vuoden käyttökokemusta levyrappauksista sekä urakoitsijoiden ja suunnittelijoiden asiantuntemusta.Jätä yhteydenottopyyntö SerpoVent Julkisivujärjestelmästä
taloyhtiön oma sähkömies. Lattialla sähkökaapelelita ja kuvassa näkyy sähkömiehen haalarit ja kädet.
Sähköasennus silloin kun taloyhtiö sitä tarvitsee
Sähkölaitteiden asentaminen ja huoltaminen, sekä sähkötyöt ylipäätäänkin, ovat työtehtäviä, joita ei saa suorittaa kuin alan koulutettu ammattilainen. Toisinaan vikaantuminen tapahtuu yllättäen ja myös sähkölaitteissa tapahtuu ikään ja käyttöön liittyvää kulumaa. Mutta miten saada kiinni hyvä sähköasentaja silloin, kun sitä tarvitaan, ja onko odotusaika aina automaattisesti viikkoja? Tarjolla on hyviä uutisia taloyhtiöille ja asukkaille – miltä kuulostaa ihan oma sähköasentaja, joka on käytettävissä nopealla varoitusajalla? Miten tällainen toimii, ja mitä se maksaa?
20236_82063.jpg
Kuka hoitaa tiedottamisen taloyhtiössä?
Olen ihmetellyt kun hallituksen nimissä tulee erilaisia tiedotteita ja kyselyitä, jotka on lähettänyt hallituksen ulkopuolinen tiedottajaksi itseään kutsuva henkilö, tässä tapauksessa hallituksen pitkäaikaisen puheenjohtajan aviopuoliso. Kysyin asiasta yhtiökokouksessa, mutta en saanut järkevää vastausta.Myöhemmin löytyi asukastietomapista ko. tiedottajan laatima tiedote, jossa luki suoraan lainattuna seuraavaa: "Em. kokouksessaan hallitus päätti yhtiötä koskevan tiedotuksen lisäämisestä. Tiedotuksen vastuuhenkilöksi valittiin XX. Pyrin laatimaan kirjeitä tarpeen mukaan."Voiko hallitus nimetä ulkopuolisen henkilön lähettämään tiedotteita ja kyselyitä hallituksen nimissä?
20191_56088.jpg
Uudella teknologialla varmuutta maalämpölämmitykseen
Lämpöpumpuilla saadaan todella suuria säästöjä. Ne ovat erinomainen ratkaisu suuriin kiinteistöihin, joissa on iso energiankulutus, sillä säästöt ovat sitä suurempia mitä suurempi kulutus on. NIBE toimittaa jopa 540 kW:n tehoisia lämmitysjärjestelmiä. NIBEn lämpöpumppujen tilantarve on pieni ja niiden kanssa voidaan käyttää erilaisia lisä-/varalämmönlähteitä. Näitä ovat esimerkiksi sähkö-, öljy- ja kaasukattilat tai kaukolämpö.Jätä yhteydenottopyyntö NIBE kiinteistömaalämpöpumpustaTilaa kiinteistömaalämpöpumppuesite veloituksetta
20236_82063.jpg
Kuka on vastuussa 10 v. Tarkastuksessa ilmenneistä vioista?
Ostimme rivitaloasunnon 11/2017. Rivitalo on valmistunut 24.9.2017. Taloyhtiöömme tehtiin 10 v. tarkastus syyskuun -17 alussa. Asunnostamme löytyi seuraavat viat/puutteet: 1) vesi ei poistu lattiasta merkatulta alueelta (saunan oven edestä) - veden poistuminen pesuhuoneen lattiakaivoon ei ole mahdollinen laattakorokkeen vuoksi ja kaadot eivät ole riittävät saunan lattiakaivoon. 2) suihkusekoittajan alla seinässä kosteuspoikkeamaa - vettä pääsee laattojen taakse tiivistämättömien hanakulmarasioiden läpivientien kautta. Isännöitsijä ei vienyt raporttia rakennuttajan tietoon. Isännöitsijän mielestä osakas vastaa korjausten kustannuksista, ei taloyhtiö. Kaupanteossa meille ei kerrottu em. vioista/puutteista.Kuka on vastuussa, velvollinen korvaamaan korjauksista aiheutuvat kulut?
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Kuka vastaa kunnossapito- ja muutostöiden kirjaamisesta?
Kun osakeyhtiössä osakas tekee tai yhtiö teettää korjaus yms. muutostöitä osakkeessa, niin kuuluuko niistä pitää huoneistokohtaista kirjausta ja jos niin kenen, isännöitsijän vai hallituksen?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton