• Etusivu
  • Remontti

Ennaltaehkäise kosteus- ja vuotovahingon riskiä märkätiloissa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 12.10.2023
202110_72980.jpg

Märkätiloina kylpyhuoneesta, wc:stä ja saunasta kannattaa pitää erityistä huolta. Monelle kuitenkin on epäselvää se, mistä kaikesta pitäisi pystyä huolehtimaan itse ja missä tilanteissa on hyvä ottaa yhteyttä taloyhtiöön. Lähitapiolan tiedotteen mukaan kosteus- ja vuotovahinkojen ennaltaehkäisyyn kannattaa panostaa, sillä ne ovat lähes poikkeuksetta kalliita ja työläitä.

Pyykkikone aiheuttaa eniten vahinkoja

Useimmat taloyhtiöissä ilmenevät home- ja kosteusongelmat saavat alkunsa kylpyhuoneista. Vahinkotilanteissa vastuukysymykset nousevat usein esiin. Osakkaalla ja taloyhtiöllä on olemassa tietyt vastuut märkätilojen kunnossapitämiseksi. Ongelmien ja vahinkojen riskiä on mahdollista pienentää esimerkiksi omien käyttötottumusten avulla.

Tiedotteen mukaan Lähitapiolan korvauspäällikkö Jussi Korpelainen kertoo, että yksi yleisimmistä vuotovahinkojen aiheuttajista on pyykinpesukone. Korpelan mukaan pesukoneen käyttäjällä on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa vahinkojen syntymiseen pitämällä koneen letkuista huolta sekä noudattamalla huolellisesti koneen käyttö- ja puhdistusohjeita. Silloin tällöin vastaan on tullut vahinkoja, joiden syynä on ollut se, että nukkasihti on puhdistamisen jälkeen laitettu huolimattomasti takaisin paikalleen.

Info

Info

Miten ennaltaehkäistään?

  • Varmista pesukoneen liitäntä ja muista tarkistaa tulo- ja poistoletkujen kunto säännöllisin väliajoin. Letku on hyvä vaihtaa vähintään kymmenen vuoden välein.
  • Muista puhdistaa lattiakaivo säännöllisin väliajoin, jotta voit välttyä viemäritukoksilta. Asunnosta on hyvä löytyä viemärinavausainetta tukoksia ja hajulukkoja varten. Jos tukos ei kuitenkaan avaudu omin avuin, on syytä olla yhteydessä huoltoyhtiöön.
  • Tarkasta aika ajoin, vuotavatko vesikalusteesi. Taloyhtiön vastuulle kuuluvista perustasoisista hanoista ja wc-istuimesta tulee ilmoittaa huollolle, jos niissä havaitsee vuotoja.
  • Tarkkaile märkätiloissa olevien muovimattojen ja -tapettien, laattojen ja silikonisaumojen kuntoa. Muutokset niissä saattavat olla vihje pinnan alla olevasta kosteusvauriosta.
  • Älä lotraa vettä turhaan. Suihkuun ei kannata jäädä sen pidemmäksi aikaa, kuin on tarve, sillä kylpyhuoneen pitää saada välillä kuivua. Vedensäästö kannattaa jo ympäristön ja vesimaksuista säästämisen takia.
  • Kuivaa ja siivoa kylpyhuoneen pinnat säännöllisesti. Kylpyhuoneen seinä- ja lattiapinnat on hyvä kuivata käytön jälkeen lastalla ja puhdistaa säännöllisesti. Pidä myös venttiilit auki. Ilmanvaihdon on oltava kunnossa, jotta ilma pääsee huonetilaan ja sieltä pois. Tulo- ja poistoventtiilejä olisi hyvä pitää jonkin verran auki myös talvella. Taloyhtiössä noudata huoltoyhtiön tai isännöitsijän ohjeita.

Lähde: Lähitapiola

Korjaa puutteelliset vedeneristykset

Yleiseksi suositukseksi Jussi Korpelainen Lähitapiolalta toteaa, että märkätilat kannattaa remontoida ja käyttölaitteet, kuten lämminvesivaraajat, vaihtaa ennen kuin ne on käytetty aivan loppuun. Vahinkoriski kasvaa laitteiden ja rakenteiden ikääntyessä ja oikea-aikaisilla remonteilla sitä on mahdollista merkittävästi pienentää.

– Vahinkotilanteissa aika ajoin todetaan vahingon aiheutuneen sen seurauksena, että puutteellisen vedeneristyksen seurauksena vettä on päässyt kastelemaan rakenteita. Tällaisia vahinkoja vakuutukset eivät ikävä kyllä korvaa.

– Keskustelua aiheuttaa jonkin verran myös se, että kun taloyhtiön vastuulle kuuluvat rakenteet, yleensä putket, aiheuttavat vahingon, kuuluu taloyhtiön korjata myös osakkaan pinnoitteet yhtiön alkuperäiseen tasoon asti. Tasonparannuksen osuus sen sijaan kuuluu kotivakuutukseen, ja etenkin, jos asunnossa on erityisen laadukkaat pinnoitteet, olisi vakuutuksesta hyvä tarkistaa kiinteiden sisustusten enimmäismäärä, kertoo Korpelainen tiedotteessa.

Vedenkäytössä on myös vuosien mittaan saattanut tapahtua muutoksia, esimerkiksi perheen kasvamisen takia, joten vanhat rakenteet eivät välttämättä pitkään kestä muuttuneita käyttötottumuksia.

202110_72843.jpg

Mikä on osakkaan, mikä taloyhtiön vastuulla?

Karkeasti jaoteltuna taloyhtiön vastuulla ovat putkistoista, talotekniikasta tai talon rakenteista johtuvat vesivahingot. Yhtiön on huolehdittava myös osakehuoneistojen perusjärjestelmien kunnossapidosta, kuten lämmitys-, vesi-, viemäri- ja sähköjärjestelmistä. Osakas puolestaan vastaa itse aiheuttamistaan vesivahingoista sekä märkätilojen pinnoitteiden ja kalusteiden kunnossapidosta.

Aina on kuitenkin hyvä muistaa se, että vaikka vian tai vahingon korjaaminen ei olisi omalla vastuulla, sen ilmenemisestä on tärkeää ilmoittaa huoltoyhtiölle. Myös muista rakenteellisista vioista tai kosteusvaurioepäilyistä on hyvä muistaa raportoida, jotta taloyhtiö voi teettää tarvittavat tutkimukset ja mahdolliset korjaukset.

Lue lisää:
Vastuunjakoa ei tunneta taloyhtiössä riittävästi >>

Info

Info

Taloyhtiö vastaa muun muassa:

  • Lattia-, katto- ja seinärakenteet
  • Märkätilan kynnyksen rakenne
  • Vedeneristeet ja höyrynsulut
  • Lämmöneriste
  • Kiukaan seinärasia
  • Vesi- ja viemäriputket
  • Pohjaventtiili, hajulukko ja lattiakaivo
  • WC-istuin
  • Vesihanat ja sekoittajat

Lähde: Isännöintiverkko

Info

Info

Osakkaan vastuulla:

  • Lattia-, katto- ja seinäpinnat ja pinnoitteet
  • Saunan paneelit ja lauteet
  • Kiuas ja kiukaan kaapeli
  • Ammeet ja altaat
  • Suihku ja käsisuihku letkuineen
  • Suihkukaappi ja suihkuseinä
  • Peilikaappi valaisimineen ja pistorasioineen
  • Pyykinpesukone
  • Pyykinpesukoneen täyttö- ja poistoletkut liitäntäosineen
  • Lattiakaivon puhdistus

Lähde: Isännöintiverkko

Remontti
kylpyhuone
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Nanoksi ennen ja jälkeen
Tiesitkö tämän? Näin nanopinnoite helpot­taa kylpy­huoneen puhtaana­pitoa
Nanopinnoitus on nanoteknologiaan perustuva pintakäsittely, joka luo voimakkaan, näkymättömän ja hengittävän hylkimispinnan. Pinnoitteen hydro- ja oleofobinen eli vettä ja rasvaa hylkivä vaikutus estää likaa, tahroja ja kalkkia tarttumasta pintoihin ja tekee puhtaanapidosta helppoa. Tyypillisimmät sovelluskohteet kotitalouksissa ovat kylpyhuone ja wc-tilat. Myös keittiöiden, kodinhoitohuoneiden ja erilaisten lattiapintojen käsittelyt ovat yleisiä.
20172_48325.jpg
Asiantuntijan vinkit pieneen kylpyhuoneeseen
Ei ole kylpyhuoneen kokoon katsominen, sillä myös pienestä kylpyhuoneesta saadaan oikeilla ratkaisuilla toimiva ja tehokas. IDO- ja Geberit-asiantuntija Maarit Yltävän vinkeillä onnistut varmasti.
201911_60931.jpg
Yksilölliset lattiakaivot viimeistelevät Design by Lauri -ohjelman kodit
Lauri Ylösen juontamassa Design by Lauri -ohjelmassa on seurattu lokakuusta alkaen, miten tunnettujen suomalaisten vapaa-ajan asunnot toteutuvat unelmista rakennusvaiheeseen ja lopulta valmiiksi vapaa-ajan kodeiksi.Mukana nähdään Ville Leinon ja Eveliina Alanteen, Toni Wirtasen ja Jannika B:n sekä Mikko Kuustosen ja Hanna Brotheruksen vapaa-ajan kodit. Neljäntenä kohteena rakennetaan ystävysten, Tommi Korpelan ja Kari Hietalahden modernia kalastusmökkiä. Yhdistävänä tekijänä kaikissa kohteissa ovat kotimaisen Vieserin yksilölliset lattiakaivoratkaisut.− Kylpyhuoneen voi viimeistellä upeilla designlattiakaivoilla, mutta monille suomalaisille ne ovat vielä vieraita. Nyt voimme tarjota mahdollisuuden päästä kurkistamaan, miltä ratkaisumme näyttävät asennettuina oikeisiin kohteisiin ja minkälaisia sisustusunelmia niiden avulla on pystytty kylpyhuoneissa toteuttamaan, iloitsee Vieser Oy:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Anna Elo.
Geberit CleanLine 50 -suihkukaivo
Helposti asennettava suihkukouru on nyt saatavana myös sivuliitännällisenä
Geberit CleanLine -suihkukourut ovat saavuttaneet sekä käyttäjien että asentajien suosion, sillä ne ovat tyylikkään siroja, käytössä luotettavia ja helppoja asentaa. Geberit CleanLine -sarjan kaivoelementti on saatavana myös sivuliitännällä, joka mahdollista esimerkiksi saunan kuivakaivon yhdistämisen samaan viemäröintiin suihkun kanssa.
20154_43066.jpg
Viihtyisä ja persoonallinen koti
Rauhallisen ja harmonisen lopputuloksen avain on selkeä tyylivalinta. Kun suuret linjat ovat kohdallaan, voi pienillä asioilla lisätä asuntoon tunnetta ja fiilistä.
20195_57841.jpg
Ekonominen ja ekologinen lämmitysmuoto
Rivi- ja kerrostalojen asukkaat eivät useinkaan tule ajatelleeksi, mikä heidän talonsa lämmitysmuoto on. Useimmiten se onkin nykypäivänä vielä kaukolämpö tai öljylämmitys. Kaukolämmön hinta vaihtelee paikkakunnittain ja hinta voi olla jopa sama öljyn kanssa. Monesti lämmitysmuodon vaihtaminen on yhtiökokousten asialistalla, mutta päätetään tyytyä olemassa olevaan lämmitysmuotoon, koska ajatellaan vain uuden järjestelmän tuomia hankintakustannuksia eikä sen säästöjä. Maalämpö soveltuisi ratkaisuksi useimmissa tapauksissa, kun haetaan ekonomista ja ekologista ratkaisua lämmitykseen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton