• Etusivu
  • Remontti

Huolehdi salaojien kuntotutkimuksesta

Rakentajan toimitus
Päivitetty 02.10.2024
20225_78021.jpg

Salaojajärjestelmän tarkoituksena on johdattaa rakennuksen läheisyydestä maaperästä ylimääräinen vesi sekä kosteus pois hallitusti.

Kiinteistö tarvitsee toimivat salaojat. Sen puuttuminen lisää merkittävästi kosteusvaurioiden riskiä rakenteisiin, kuten alapohjaan sekä julkisivuun. Pahimmassa tapauksessa salaojien puuttumisen tai puutteellisen toiminnan vuoksi voi huoneistoihin syntyä sisäilmaongelmia. Salaojien kuntotutkimus auttaa ennaltaehkäisemään monenlaisia ongelmia jo ennen varsinaisten ongelmien syntymistä.

Tyypillisimpiä virheitä salaojien kanssa

Salaojituksen asentaminen vaatii tarkkuutta sekä huolellisuutta. Tyypillisimpiä rakennusvirheitä onkin salaojituksen asentaminen liian ylös perustusten yläpuolelle sekä riittävien kaatojen puute. Toisinaan voi puuttua myös itse tarkistuskaivo.

Aina hyvä asennuskaan ei ole tae siitä, että salaojajärjestelmä toimii vuodesta toiseen. Esimerkiksi maan painumiset voivat olla yksi syy siihen, että salaojat eivät enää toimi kuten kuuluu.

Se, mikä kunto oman kiinteistön salaojien kohdalla on, selviää ainoastaan maanalaisten putkistojen tutkimuksella. Samalla on hyvä kartoittaa myös sadevesiputkistojen sekä viemärien kunto.

Ongelmia salaojien toimimattomuudesta

Virheistä seuraa ajan myötä myös ongelmia. Salaojajärjestelmän tarkoituksena on johdattaa rakennuksen läheisyydestä maaperästä ylimääräinen vesi sekä kosteus pois hallitusti.

Jos järjestelmä ei toimi oletetulla tavalla, tai sitä ei ole edes käytettävissä, kertyy rakennuksen ulkoseinään sekä alapohjarakenteisiin ylimääräistä kosteutta. Tämä ylimääräinen kosteus aikaansaa suotuisissa olosuhteissa erilaisia mikrobivaurioita kuten home- ja lahovaurioita, pintamateriaalien vaurioitumista sekä kemiallisia hajoamisreaktioita joista voi seurata sisäilmaan terveydelle haitallisia yhdisteitä.

Huomioi, että sadevesiä ei saa johtaa salaojiin, vaan niitä varten on olemassa omat ratkaisunsa.

Miten salaojien tutkimus toteutetaan?

Koska kyseessä on maanalaisiin putkistoihin liittyvä tutkimus, sujuu toimenpide parhaiten putkien sisäpuolisella kuvauksella tai putkistokameralla kuvaamalla.

Kuvauksen yhteydessä voidaan selvittää kaivojen sekä putkien korkeusasemat sekä laskea onko kaato putkistossa riittävä. Kaivojen sekä putkistojen sijainti saadaan myös selville paikantimen avulla.

Tutkimus kannattaa toteuttaa säännöllisesti 5-10 vuoden välein. Lisäksi se on suositeltavaa tehdä myös ennen kiinteistön vastaanottoa tai takuutarkastusta.

Info

Info

Salaojajärjestelmä

  • Tehtävä johdattaa maaperässä oleva vesi sekä kosteus pois rakennukselta ja pitää perustusrakenteet kuivana.
  • Putkiston sijainti pääsääntöisesti rakennusten perustusten ulkopuolella sekä anturan alapinnan alapuolella.
  • Koostuu: salaojaputkista ja -kaivoista, salaojituskerroksesta, tarkastusputkista/-kaivoista sekä kokoojakaivosta.
Remontti
salaojat
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen omataloyhtio.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20208_66127.jpg
Taloyhtiön perustuksien kosteus ja lämpö kerralla kuntoon
Lämmin kesäkuinen torstaiaamu koittaa rakennustyömaalla Pohjois-Helsingissä. Nelisen kuukautta kestävässä urakassa uusitaan laajalla tontilla sijaitsevien kuuden rakennuksen perustusten kosteuden- ja lämmöneristeet sekä parannetaan salaojien toimintaa.Taloissa oli havaittu jo pidemmän aikaa kosteus- ja lämpövuotoja. Asukkaat olivat valitelleet muun muassa kylmistä lattioista.
myyrinkarin taloyhtiö myyrmäessä
Väestönsuojan kosteusongelmien korjaaminen hankalaa?
Väestönsuojien merkitys on korostunut viime aikoina. Nyt onkin hyvä hetki tarkastaa oman taloyhtiön väestönsuojan kunto. Kosteusongelmien ilmetessä ratkaisut voivat olla vähissä, kuten kävi Vantaan Myyrmäessä sijaitsevassa Myyrinkarin taloyhtiössä. Korjausehdotuksina olivat kalliolouhinta ja salaojaremontti, jotka olivat kuitenkin liian kalliita ja hankalia toteuttaa. Eikä näiden korjaustapojen riittävyydestä ollut mitään takuuta, sillä rakennuksen alta puuttuu pestystä sepelistä tehty kapillaarikatko, jolloin maasta pääsee nousemaan rakenteisiin kosteutta perustusten alta.Myyrinkarin taloyhtiön hallitus löysi ratkaisun, joka pelasti väestönsuojan kalliilta ja pitkältä remontilta. Lisäksi remontti alensi väestönsuojan energiankulutusta merkittävästi.
kaaviokuva talosta joka on rakennettu rinnetontille
Aina salaojaremontti ei ole ratkaisu – näin korjaat rinnetonttien mahdottomat kosteusongelmat
Kosteusongelmat ovat yleisiä vanhemmissa taloyhtiöissä ja omakotitaloissa. Märkä kellari voi olla merkki kosteudesta perustuksissa. Salaojien asennus ei aina auta, koska ongelma voi johtua rakennustavasta tai kapillaarikatkon puutteesta. Tällöin kosteus nousee perustuksista seinille. Tämä ongelma on tavallista erityisesti rinnetonteilla, joissa salaojaremontti ei ole aina mahdollista tai ei ratkaise kosteuden nousua.Jos salaojaremontti ei tuo ratkaisua rinnetontin kosteusongelmiin, on aika tutustua SafeDrying-järjestelmään – ratkaisu, joka todella toimii. SafeDrying ei vain poista kosteutta, vaan parantaa myös sisäilman laatua, nostaa rakennuksen arvoa ja vähentää energiankulutusta. Kuivat rakenteet pitävät lämmön sisällä, mikä säästää energiaa ja rahaa. Kiinteistön ylläpidon ja asukkaiden hyvinvoinnin kannalta tämä on investointi, joka maksaa itsensä nopeasti takaisin.Kiinnostuitko? Lue lisää ja selvitä, miten SafeDrying voi tuoda konkreettisia parannuksia taloyhtiöönne.
Tyhjä Kostea kellari
Mistä kellarin kosteusongelmat yleensä johtuvat?
Kostea, tunkkainen kellari, jossa seinän maali ja rappaukset lohkeilevat on tyypillinen näky useissa kerros- ja omakotitaloissa. Sadevesi on kyllästänyt kellarin seiniä ympäröivän maan tai pohjavesi on noussut talon anturaan saakka, jolloin talo niin kutsutusti seisoo vedessä. Salaojat voivat olla puutteellisia tai virheellisesti tehty. Kellarin hyötykäyttöön ottamisesta voi olla vain haaveena näissä tilanteissa.
20189_54840.jpg
Piha- ja salaojaremontti ajankohtaista?
Taloyhtiön piha- ja salaojaremontin tarvekartoitus sekä suunnittelu kannattaa ehdottomasti antaa luotettavan suunnittelutiimin hoidettavaksi. Suunnittelua johtaa kokenut pääsuunnittelija. Piha- ja rakennesuunnittelija kiinnitetään taloyhtiön palvelukseen heti alussa.Arkkitehti- ja insinööritoimisto Doventus Oy:n arkkitehti ja toimitusjohtaja Tero Seppänen, tiivistää:– Yhteistyö on voimaa ja asiakas voittaa aina, kun suunnittelijoiden yhteistyö toimii heti hankkeen alusta saakka. Tarjoamme rakennesuunnitteluun yhdistettynä pihasuunnitteluosaamisen ja lopputuloksena on salaojaremontin jälkeen teknisesti erinomaisesti toimiva ja viihtyisämpi hyvin suunniteltu pihaympäristö. Myös kiinteistön arvo nousee.
20173_48483.jpg
Kellari kuivaksi oikein tehdyllä salaojaremontilla
Kostea, tunkkainen kellari, jossa seinän rappaukset kupruilevat, on tyypillinen näky useissa kerros- ja omakotitaloissa. Moni haluaisi ottaa kellaritilat hyötykäyttöön. Terve, hengittävä ja energiatehokas kellarin seinä on mahdollista toteuttaa rakennusfysiikan peruslakeja hyödyntävällä ratkaisulla. Toteutus kannattaa yhdistää linjasaneeraukseen tai erilliseen salaojaremonttiin.
20149_40925.jpg
Tiedätkö missä kunnossa on kotisi salaojat?
Salaojien tarkoitus on johtaa vesi pois rakennuksen läheisyydestä. Mikäli salaojia ei ole, päätyy liiallinen vesi rakennukseen, ja tällöin rakenteisiin kertyy ylimääräistä kosteutta. Salaojien ja salaojituskerroksen sijoituspaikka on rakennuksen ulkopuolella, sen ympärillä. Kun salaojaputken sijaintia määritellään suhteessa viereiseen seinäanturaan tai vaihtoehtoisesti matalaan perustettuun perusmuuriin, tulee salaojaputken kokonaisuudessaan olla seinäanturan alapuolella. Joka tapauksessa salaojat tulee sijoittaa niin syvälle maahan, että ne eivät pääse talvisin jäätymään.
Isodrän-levyjä kerrostalon kivijalassa
Kosteudenhallinnan ja lämmöneristyksen tehokas yhdistelmä – Isodrän-levy
Helsingissä sijaitseva Puotinharjun vanhusten asuntola kokee peruskorjauksen, joka on suunniteltu tuomaan lisää elinikää ja parantamaan asumisviihtyvyyttä. Tämä 1964 valmistunut rakennus muutetaan Helsingin kaupungin vuokrataloksi, ja peruskorjauksen yhteydessä tavoitellaan huomattavia parannuksia niin tekniseen suorituskykyyn kuin ulkonäköönkin. Lujatalo Oy:n tuotantoinsinööri Santeri Hintukainen valaisee projektin kulmakiviä ja erityisesti Isodrän-levyn roolia tässä mittavassa hankkeessa.
rankkasade piiskaa pihamaata ja asfaltoitu pihatie on veden peitossa
Kiinteistön omistaja on vastuussa hulevedestä ja sen hallinnasta
Hulevesi on taatusti tuttu sanana, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Erityisesti syksy ja sen mukanaan tuomat sateet aiheuttavat vesien kertymistä pihoille ja piha-alueille, varsinkin jos pihat ovat asfaltoituja tai muuten pinnoitettu materiaalilla, joka ei läpäise vettä. Ilmiö korostuu myös keväisin sulamisvesien aikaan. Myös rakennusten perustusten kuivatusvedet luetaan hulevesiin, vaikka ne eivät suoraan hulevettä olekaan.Miten ylimääräisestä vedestä sitten päästään eroon?
punainen rivitalo
Taloyhtiön urakoiden kilpailutus - miten toimia oikein?
Asunto-osakeyhtiössä on 30 huoneistoa jonka vesikattopinnoite on tarkoitus saneerata tulevana kesänä. Taloyhtiön vuosibudjetti on luokkaa 90000 euroa ja katto saneerauksen arvio 60000 euroa. Asia on sovittu vietävän yhtiökokouksen päätettäväksi.
20233_81297.jpg
Putkiremontti aloitettu ilman rahoi­tuksen selvittämistä - onko tämä laillista?
Kyseessä on pienkerrostalo, jossa putkiremontin hankesuunnitteluvaiheessa on kysytty osakkailta maksutoteutuksista. Yksi osakas halusi maksaa "rahoitusvastike/yhtiölainamuodossa".Hallitus ilmoitti sähköpostilla, ettei yhtiö saa lainaa, joten remontti pitää itse maksaa. Yhtiö on omalla arvotontilla. Putkiremontti on jo aloitettu ilman yhtiökokousta, jossa rahoitus olisi loppuun käsitelty? Miten käy osakkaan, joka vaati rahoitusvastiketta?
20141_37542.jpg
Parvekelasituksella merkittävä säästö lämmitysenergiaan
Parvekelasituksen asentaminen vähentää vanhojen asuinkerrostaloasuntojen lämmitysenergian kulutusta keskimäärin 5,9 prosentilla. Tämä vastaa energiatehokkuusvaikutukseltaan 100 millimetrin paksuista lisälämmöneristystä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton