• Etusivu
  • Energia

Koronavirusepidemian jälkeiset toimet tukemaan hiilineutraalin yhteiskunnan rakentamista

Rakentajan toimitus
Päivitetty 04.04.2025
20204_63748.jpg

Ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä kokoontui keskiviikkona 1.4.2020. keskustelemaan koronavirusepidemian jälkeisistä talouden toimista ja oikeudenmukaista siirtymää koskevasta toimenpidekokonaisuudesta.

Tällä hetkellä Suomi ja hallitus keskittyvät akuutin koronakriisin hoitamiseen, mutta samaan aikaan on jo valmisteltava toimia, joilla maa saadaan takaisin jaloilleen kriisin jälkeen. EU-maiden johtajat linjasivat viime viikolla, että EU elvyttää talouttaan kriisin jälkeen siten, että toimet ovat linjassa EU:n vihreän kehityksen ohjelman (Green Deal) kanssa. Ministerityöryhmä totesi kokouksessaan, että myös Suomen toimet suunnitellaan niin, että ne tukevat ja vauhdittavat hallitusohjelman ilmasto- ja kiertotaloustavoitteita.

"Kriisin aiheuttamaa kärsimystä on vähennettävä kaikin keinoin. Talouden jälleenrakennuksella on mahdollisuus turvata tämän päivän ja huomisen lisäksi myös ylihuomisen hyvinvointi ja työpaikat. Talous tulee palauttaa kestävälle uralle toimilla, jotka tukevat ilmastotyötä ja kiertotalouteen siirtymistä", ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

20204_63749.jpg

"Ensi viikon kehysriihessä suuntaamme voimavaramme akuutin kriisin ratkaisuun. Ilmastotoimien valmistelu kuitenkin jatkuu Vuosaaren ilmastokokouksessa tehtyjen linjausten mukaisesti", Mikkonen jatkaa.

Ministerityöryhmä keskusteli kokouksessaan myös oikeudenmukaisen siirtymän toimenpidekokonaisuudesta, eli toimista, joilla hallitus huomioi ilmastotoimien mahdolliset eriarvoistavat vaikutukset. Tällaisia politiikkatoimia ovat esimerkiksi parlamentaarinen sosiaaliturvakomitea, ilmastopolitiikan pyöreä pöytä, turvetyöryhmä ja tulonjakovaikutusten arvio osana valtion budjettia. Hallituksen työn tueksi on tekeillä myös erilaisia selvityksiä, jotka koskevat esimerkiksi reilua ruokamurrosta, biotalouden roolia tai ilmastopolitiikan tulonjakovaikutuksia. Ministerityöryhmän sihteeristö seuraa oikeudenmukaisen siirtymän toimenpidekokonaisuuden toteutumista ja raportoi siitä ministerityöryhmälle säännöllisesti.

Ministerityöryhmä käsitteli kokouksessaan myös Suomen kansainvälistä ilmastotyötä. Ilmastonmuutos valtavirtaistetaan osaksi kaikkea ulkopolitiikkaa. Tavoitteena on vaikuttaa erityisesti isoihin saastuttajiin, torjua mustan hiilen käyttöä ja luoda pohjaa ilmasto-, ympäristö- ja kiertotalousratkaisujen viennille.

Lisäksi ministerityöryhmä hyväksyi kansallisen pitkän aikavälin ilmastosuunnitelman (LTS) toimitettavaksi EU-komissiolle ja keskusteli energiatehokkuuslain muutosten lausuntopalautteesta.

Ilmasto- ja energiapoliittisen ministerityöryhmän tehtävänä on ohjata hallitusohjelman toteuttamista hiilineutraalisuustavoitteen edistämisen, hiilinielujen vahvistamisen sekä ilmasto- ja energiapolitiikan päätöksenteon osalta sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja kansainvälinen kilpailukyky huomioiden.

Lisätietoja:

Ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja Riikka Yliluoma, p. 050 414 1682, riikka.yliluoma@ym.fi

Lähde: Ympäristöministeriön tiedote 01.04.2020

Energia
määräykset
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Osakeluettelo
Yhtiön hallituksen velvollisuutena on uuden asunto-osakeyhtiölain 2-luvun 12 §:n nojalla huolehtia siitä, että taloyhtiössä on asianmukaisesti laadittu ja ylläpidetty osakeluettelo. Osakeluetteloon merkitään kaikki yhtiön osakkeet osakeryhmittäin numerojärjestyksessä, huoneisto, jonka hallintaan osakeryhmä tuottaa oikeuden, osakekirjojen antamispäivä, osakekirjan omistajan nimi ja postiosoite sekä luonnollisen henkilön ollessa omistajana syntymäaika ja oikeushenkilön rekisterinumero.Osakkeen aiempaa omistajaa koskevat osakeluettelotiedot on säilytettävä kymmenen vuotta alkaen siitä, kun osakkeen uusi omistaja on merkitty osakeluetteloon.Osakeluettelo on julkinen asiakirja, joten jokaisella osakasasemasta riippumatta on oikeus tutustua osakeluetteloon ja saada siitä jäljennös. Jäljennöksen toimittamisesta voidaan periä yhtiölle hallituksen hyväksymä kohtuullinen maksu.
20208_66125.jpg
YM: osallistu kyselyyn ja anna kommenttisi rakentamisen vastuista pykäläluonnoksiin
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen työ on edennyt vaiheeseen, jossa ympäristöministeriö pyytää kommentteja rakentamisen vastuita koskevista alustavista pykäläluonnoksista ja niiden perusteluista.
rudus turvahiekka ja leikkihiekka
Turvahiekkaa ja leikkihiekkaa kullanmuruille
Lähes jokaisen taloyhtiön pihalla on lasten leikkipaikka, jossa erilaiset kiipeilytelineet, keinut sekä hiekkalaatikot ovatkin usein kovassa käytössä. Koska käyttäjiä on monia ja heidän ikähaitarinsa vaihtelee vauvasta kouluikäisiin, asettaa se myös leikkipaikan turvallisuudelle omat kriteerinsä.Leikkikenttävälineiden turvallisuudesta ovat vastuussa välineiden valmistajat, leikkikentän ylläpitäjät sekä sen omistaja. Leikkikenttä tulee siis pitää kunnossa.
20215_70440.jpg
Rakennuslupa­kiista: Voiko vastuu­vapauden jättää tässä tapauksessa myöntämättä?
Yhtiössämme on viime tilikaudella haettu jälkeenpäin rakennuslupia neljään huoneistoon, jossa on 2000-luvun alussa tehty yläkerrat. Yläkerrat on rakennettu osakkaiden keskinäisellä sopimuksella, kantavia rakenteita muokaten, vastoin hyvää rakennustapaa, ilman rakennuslupia tai muutakaan dokumentaatiota.Asia on kesken, eikä muutostöiden teettäjien motivaatio ole riittänyt asian eteenpäin viemiseen. Tilannekatsaukset on kuitattu ylimalkaisesti ja että asioiden eteen tehdään koko ajan paljon. Mutta rakennusvalvonnalta, arkkitehdiltä ja suunnittelijalta tiedustellessa vastaus on, että teettäjien toimeksiantoa tarvittavista selvityksistä odotetaan.Hallituksessa on 8 jäsentä ja luvan hakeminen koskee neljää jäsentä. Voidaanko näille neljälle olla myöntämättä vastuuvapautta tältä osin?
20226_78593.jpg
Lomailijan muistilista - muista nämä, kun lähdet matkalle
Lomakausi lähestyy ja moni suuntaa mökille, ulkomaille tai road tripille. Jotta voit hyvin ja turvallisin mielin nauttia lomasta, kannattaa koti huolehtia kuntoon ennen matkalle lähtöä.
kaksi ihmistä seisoo ikkunan edessä ja katsovat ulos. Ympärillä asunto remonttikunnossa
Kunnossapito- ja muutostyöilmoitus
Asunto-osakeyhtiölain 4. luvun 7 §:n mukaan osakkeenomistajan on ilmoitettava kunnossapitotyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle, jos se voi vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkeenomistajan vastuulla olevaan kiinteistön, rakennuksen tai huoneiston osaan tai käyttämiseen.Käytännössä yleensä vain tavanomaiset tapetointi- ja maalaustyöt jäävät ko. säännöksen ulkopuolelle. Hallituksen tai isännöitsijän on annettava viipymättä tieto ilmoituksesta toiselle osakkeenomistajalle, jonka osakehuoneistoon tai sen käyttämiseen kunnossapitotyö voi vaikuttaa. Ilmoitusvelvollisuuden täyttämiseksi riittää, että ilmoitus toimitetaan osakkeenomistajan yhtiölle ilmoittamaan osoitteeseen.Kunnossapitotyön suorittava osakkeenomistaja vastaa yhtiölle ja toiselle osakkeenomistajalle ilmoituksen käsittelystä aiheutuvista tarpeellisista ja kohtuullisista kuluista.Ilmoituksessa on oltava tiedot, joiden perusteella voi arvioida, noudatetaanko kunnossapitotyössä hyvää rakennustapaa ja aiheutuuko kunnossapidosta vahinkoa tai haittaa. Yhtiö tai toinen osakkeenomistaja voi asettaa ehtoja työn toteuttamiselle, jos se on tarpeen vahingon tai haitan välttämiseksi tai korvaamiseksi.On huomioitava, että toinen osakkeenomistaja tai taloyhtiö ei voi estää kunnossapito- tai muutostyötä ainoastaan remontin aikaisesta haitasta johtuen, vaan haitan on oltava tässä mielessä "pysyvää".

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton