• Etusivu
  • Talo

Loppuvatko sähköautojen latauspisteisiin myönnettävät tukirahat kesken?

Tuen ehdot kiristyvät 2022

Rakentajan toimitus
Päivitetty 12.10.2023
202110_73323.jpg

Taloyhtiöiden ennakointi sähkölatauksen mahdollistamiseen on huipussaan.

Valtio on myöntänyt sähköautojen latauspisteiden rakentamiseen tukea – tukirahat uhkaavat nyt loppua kesken. Toteutukset sekä saapuneet hakemukset ovat jo saaneet tälle vuodelle varatut määrärahat ylittymään.

Ehdot kiristyvät 2022

Loppuvuoden aikana tukirahoja tarvittaisiin Asumisen ja rahoituksen kehittämiskeskus ARAn arvion mukaan vielä 3‒3,5 miljoonaa euroa. Tällä summalla saataisiin vasta katettua kaikki kuluvan vuoden aikana tukihakemuksensa jättäville tukirahat voimassa olevien avustusehtojen mukaisesti. Miksi tukirahojen lisääminen tälle vuodelle olisi tärkeää? Vuoden 2022 latauspisteiden rakentamiseen myönnettävien tukien ehdot ovat kiristymässä. Kiristyneiden ehtojen myötä tänä vuonna avustuskelpoiset hankkeet eivät enää täyttäisi ehtoja.

Vaarana on, että avustusta hakevat taloyhtiöt saisivat avustusta vähemmän kuin ovat laskelmissaan varautuneet saamaan, osa ei välttämättä saisi avustusta ollenkaan. Luvassa on siis vaikeuksia ajankohtaisille sähköautojen latauspistehankkeille.

Ehdotus lisämäärärahasta

Kiinteistöliitto esittääkin, että valmisteilla olevaan valtion neljänteen lisätalousarvioon voitaisiin ottaa 3,5 miljoonan euron lisämääräraha asuinrakennusten sähköisen liikenteen infrastruktuurin edistämiseen. Lisätty määräraha mahdollistaisi ARAlle vuoden 2021 aikana jätettyjen avustushakemusten käsittelyn nykyisillä avustusehdoilla. Vaihtoehtona ehdotetaan, että vuonna 2021 jätettyihin avustuksiin sovellettaisiin yhä vuonna 2022 vuoden 2021 voimassa olleita ehtoja. Ehdotukseen kuuluu lisäksi jo valmis ehdotus määrärahan korotukseen vuodelle 2022.

Vuoden 2022 latauspisteiden rakentamiseen myönnettävien tukien ehdot ovat kiristymässä.
Vuoden 2022 latauspisteiden rakentamiseen myönnettävien tukien ehdot ovat kiristymässä.

Lähde: Kiinteistöliitto

Talo
sähkö
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Led-nauhaa terassille
Led-nauha terassille – NEON-nauhan asentaminen
Syksyn myötä pimeys lisääntyy, mutta takapihalla olisi silti mukava viettää aikaa. Portaiden turvalliseen kulkemiseen tarvitaan kuitenkin hieman valaistusta. Tässä projektissa terassille päätettiin asentaa Led-nauha terassille. Tästä voit lukea, kuinka projekti toteutettiin.
201811_55290.jpg
Kylpyhuoneen hyvä valaistus vaikuttaa moneen asiaan
Monessa kodissa kylpyhuone on paikka, jossa talon naisväki viettää aikaansa ja meikkaa. Tästä syystä kylpyhuoneen valaistukseen kannattaa kiinnittää erityishuomiota. Oikeanlainen valaistus nimittäin vaikuttaa suuresti meikkauksen lopputulokseen.
Virtajohdon kytkentä pistorasiaan
Kuka vastaa sähkölaitteiden turvallisuudesta?
(Tiedote, Tukes 30.1.2025)...Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) testasi viime vuonna satoja sähkölaitteita, joista merkittävä osa todettiin vaarallisiksi. Erityisesti latureissa ja led-valaisimissa havaittiin vakavia turvallisuuspuutteita.
20232_80831.jpg
Pihan valaisu kestävillä ledeillä
Kevät alkaa olla valloillaan monin paikoin, eikä kunnon talvea ainakaan etelämmässä Suomea saatukaan. Pihanrakentaminen alkaa olla monelle ajankohtainen asia ainakin suunnitteluasteella, joten on hyvä aika katsahtaa pihalle ja havainnoida talviaikaan pimentoon jäävät piha-alueet. Kun asennuskausi pääsee jälleen alkamaan, on pihan sähkövetojen aika ja valaisimet voi asentaa paikoilleen.
202211_80360.jpg
Halvimpia sähkötunteja hyödyntäen lämpöpumppu maksimoi energiansäästön
Kun käytössä on pörssisähköohjaus, NIBE-lämpöpumpun toimintaa painotetaan niihin vuorokaudenaikoihin, jolloin sähkön hinta on halvimmillaan. Smart Price Adaption -pörssisähköohjaus on NIBE lämpöpumppujen toiminto, joka löytyy vakiona lähes kaikista uusista lämpöpumpuista.
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Äänioikeus taloyhtiössä
Ellei taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä ole muuta määrätty, tuottaa jokainen osake yhtiökokouksessa yhden äänen. Uuden asunto-osakeyhtiölain 6-luvun 13 §:n 2. momentissa on äänileikkuri, jonka mukaan kukaan ei saa yhtiökokouksessa äänestää suuremmalla äänimäärällä kuin viidesosalla kokouksessa edustettuina olevien osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä. Äänileikkurista on mahdollisuus poiketa yhtiöjärjestyksen määräyksellä.Osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen, käyttää puhevaltaansa ja äänestää kaikissa muissa, paitsi sellaisissa asioissa, jotka koskevat häntä itseään. Tämän vuoksi osakkeenomistaja ei saa äänestää asiassa, joka koskee hänelle myönnettävän vastuuvapauden käsittelyä, kannetta häntä vastaan, hänen vapauttamistaan vahingonkorvausvelvollisuudesta tai muusta velvoitteesta yhtiötä kohtaan tai osakkeenomistajan huoneiston haltuunottoa koskevassa asiassa.Äänestyskielto koskee myös tilannetta, joka koskee kannetta muuta henkilöä vastaan tai tämän vapauttamista velvoitteesta, jos osakkeenomistajalla on asiassa odotettavissa olennaista etua. Lisäedellytys on, että etu saattaa olla ristiriidassa yhtiön edun kanssa.Osakkeenomistajan edellä mainittuja esteellisyyssäännöksiä sovelletaan myös osakkeenomistajan käyttämään asiamieheen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton