• Etusivu
  • Palvelut

Oletko ostamassa tai myymässä asuntoa? Näin huoneistotietojärjestelmä vaikuttaa asuntokauppoihin

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Maanmittauslaitos
Julkaistu 17.03.2022
20223_77295.jpg

Kuva: Riku Nikkilä

Suomessa on otettu vuonna 2019 käyttöön sähköinen huoneistotietojärjestelmä, jonne kerätään tiedot osakehuoneistoista, niiden omistuksista ja panttauksista. Uudet, 1.1.2019 jälkeen perustetut taloyhtiöt ovat perustamisesta lähtien huoneistotietojärjestelmässä. Vanhojen, ennen vuotta 2019 perustettujen yhtiöiden tietojen siirtäminen huoneistotietojärjestelmään tapahtuu kahdessa vaiheessa. Ensin taloyhtiöt siirtävät osakeluettelon huoneistotietojärjestelmään. Sen jälkeen yksittäiset osakkeenomistajat hakevat oman osakehuoneistonsa omistuksen rekisteröintiä huoneistotietojärjestelmään.

Maamme kaikkien vanhojen asunto-osakeyhtiöiden on siirryttävä huoneistotietojärjestelmään viimeistään vuoden 2023 loppuun mennessä. Siirtyminen on vanhoille keskinäisille kiinteistöosakeyhtiöille vapaaehtoista. Tätä kirjoitettaessa uuteen järjestelmään on siirtynyt jo noin 5 % Suomen 90 000 asunto-osakeyhtiöstä, ja uuteen huoneistotietojärjestelmään siirtyvien yhtiöiden määrä kasvaa jatkuvasti. Miten välivaihe, jossa osa yhtiöistä on jo huoneistotietojärjestelmässä ja osa vielä ei, vaikuttaa asuntokauppoihin? Tässä artikkelissa kerromme erilaisista vaihtoehtoisista kauppatilanteista.

Uusi, aikaisintaan 1.1.2019 perustettu taloyhtiö

Uudet asunto-osakeyhtiöt ja keskinäiset kiinteistöosakeyhtiöt ovat perustamisestaan saakka kuuluneet huoneistotietojärjestelmään, joten perinteisiä painettuja osakekirjoja ei näissä yhtiöissä enää ole. Yhtiöiden osakkaiden omistus on rekisteröity sähköisesti huoneistotietojärjestelmään ja kaupanteon yhteydessä myös uuden omistajan on huolehdittava siitä, että hänen omistuksensa tulee rekisteröidyksi asianmukaisesti. Prosessi on seuravanlainen.

1. Hae omistuksen rekisteröintiä

Kun osakehuoneiston kauppa on tehty, hae omistuksesi rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta. Myös pankki voi hakea omistuksen rekisteröintiä puolestasi.

2. Pyydä myyjän suostumus

Omistuksen rekisteröintiin tarvitaan myyjän suostumus. Varmista, että saat myyjältä kirjallisen suostumuksen.

3. Muista varainsiirtovero

Huolehdi varainsiirtoverosta, jotta tietosi tulevat merkityksi myös taloyhtiön osakeluetteloon.

Lisätietoja ja ohjeita omistuksen rekisteröinnistä löydät Maanmittauslaitoksen sivuilta.

Ennen vuotta 2019 perustettu taloyhtiö

Vanhoissa taloyhtiöissä kannattaa ennen kaupantekoa ottaa selvää, onko yhtiö jo siirtynyt huoneistotietojärjestelmään. Jos yhtiö ei vielä ole järjestelmässä tehdään asuntokauppa perinteiseen tapaan paperisten osakekirjojen kanssa. Omistuksen vaihto kirjataan kaupanteon yhteydessä, tekemällä siirtomerkintä paperisiin osakekirjoihin ja paperiset osakekirjat toimivat todisteena osakkeen omistuksesta vanhaan tuttuun tapaan.

Jos vanha taloyhtiö on siirtynyt huoneistotietojärjestelmään, tulee asuntokaupan yhteydessä selvittää, onko myyjä jo rekisteröinyt oman omistuksensa järjestelmään. Jos omistus on jo rekisteröity, kaupat tehdään samalla tavalla kuin uusissa yhtiöissä ja uusi omistaja hakee omistuksensa rekisteröintiä kaupan jälkeen.

Mikäli osakeluettelo on siirretty, mutta myyjällä on vielä hallussaan paperiset osakekirjat, tulee uuden omistajan hakea omistuksensa rekisteröintiä kahden kuukauden kuluessa kaupoista. Samassa yhteydessä Maanmittauslaitos mitätöi paperisen osakekirjan.

Toivottavasti tästä oli apua sinulle asunnonmyynti- tai ostotilanteessa. Jos kaipaat lisätietoa aiheesta, käy nettisivuillamme osoitteessa www.maanmittauslaitos.fi/huoneistot-ja-kiinteistot

Kuva: Riku Nikkilä

Kuva: Riku Nikkilä

Kun paperinen osakekirja on pankissa tai hukassa

Jos osakekirja on pankissa, voi osakkeenomistaja valtuuttaa pankin hakemaan omistuksensa rekisteröintiä ja osakekirjan mitätöintiä puolestaan.

Paperinen osakekirja saattaa kuitenkin olla esimerkiksi kadonnut tai tuhoutunut. Tällöin osakkeenomistajan täytyy ensin hakea osakekirjan kuolettamista käräjäoikeudelta. Omistuksen rekisteröinnin hakijan on liitettävä hakemukseen osakekirjan kuolettamista koskeva oikeuden päätös.

Info

Info

Huoneistotietojärjestelmä pähkinänkuoressa

  • Huoneistotietojärjestelmään kerätään vähitellen kattavat tiedot osakehuoneistojen, kuten asuntojen ja autopaikkojen, omistuksista, panttauksista ja rajoituksista. Kun osakehuoneistolla on sähköinen omistajamerkintä, se korvaa paperisen osakekirjan käytön osakehuoneistojen vaihdannassa ja lainan vakuutena.
  • Huoneistotietojärjestelmä parantaa asuinhuoneistoja koskevien tietojen ja omistajamerkintöjen saatavuutta ja luotettavuutta, sillä tiedot huoneistojen ominaisuuksista, omistuksista, panttauksista ja rajoituksista ovat sähköisessä muodossa.
  • Huoneistotietojärjestelmää ylläpitää Maanmittauslaitos. Huoneistotietojärjestelmästä säädetään laissa.
Maanmittauslaitos
Palvelut
taloyhtiön hallinnointi
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20208_66301.jpg
Huoneistotietojärjestelmä – mitä pitää tietää?
Suomessa on otettu käyttöön sähköinen huoneistotietojärjestelmä vuonna 2019, kun huoneistotietojärjestelmää koskeva lainsäädäntö tuli voimaan. Huoneistotietojärjestelmään kerätään tiedot taloyhtiöistä ja huoneistojen, kuten asuntojen ja autopaikkojen, omistuksista, panttauksista ja rajoituksista. Samalla huoneistojen paperiset osakekirjat poistuvat vähitellen. Huoneistotietojärjestelmästä vastaa Maanmittauslaitos
202010_67107.jpg
Miten siirrän taloyhtiöni osakeluettelon huoneistotieto­järjestelmään?
Huoneistotietojärjestelmä otettiin valtakunnallisesti käyttöön vuonna 2019. Huoneistotietojärjestelmään kerätään tiedot osakehuoneistoista, niiden omistuksista ja panttauksista. Huoneistotietojärjestelmän ylläpidosta vastaa Maanmittauslaitos. Taloyhtiön osakeluettelot tulee siirtää järjestelmään – miten siirto siis tapahtuu?
202011_67713.jpg
Muista nämä asiat, kun teet osakeluettelon siirtoa
Osakeluettelo siirretään huoneistotietojärjestelmään sähköisen osakeluettelon siirtopalvelun avulla. Osakeluettelon siirtopalvelu on tarkoitettu tässä vaiheessa ensisijaisesti niille taloyhtiöille, joilla ei ole käytössään isännöintijärjestelmää. Jos taloyhtiön hallintoa hoitaa ammatti-isännöitsijä, osakeluettelon siirrosta tulee aina ottaa yhteyttä isännöitsijään.Ennen osakeluettelon siirtoa taloyhtiön kannattaa tarkistaa, että osakeluettelon omistajatiedot ovat ajan tasalla ja osakeluettelo vastaa voimassa olevaa yhtiöjärjestystä. Kannattaa myös varmistaa, että taloyhtiön yhteystiedot ovat ajan tasalla yritys- ja yhteisötietojärjestelmässä.
20226_78565.jpg
Tiesitkö, että putkiremontti vaikuttaa vakuutuksen hintaan?
Omakotitalossa ja taloyhtiössä asuvan vakuutuksissa on oleellinen ero. Omassa omakotitalokiinteistössään asuva vakuuttaa sekä rakennukset että irtaimiston. Osakeyhtiössä asuttaessa taloyhtiö sitä vastoin vakuuttaa kiinteistön ja asukas kotivakuutuksen myötä irtaimiston kiinteistön sisällä.
Kerrostalo iltavalaistuksessa
Pitääkö kaikkien osallistua remonttikuluihin?
Rivitaloyhtiössämme täytyisi tehdä isompi remontti, koska on löytynyt kosteusvaurio alajuoksussa. Alakerran asuntoihin (ulkopuolelle) pitäisi tehdä korjaukset. Voivatko lain mukaan yläkerran asuntojen omistajat hylätä korjaukset? Siis niin, etteivät osallistuisi kustannuksiin? Kaikki muut remontit menevät osakemäärän mukaan.
20225_78312.jpg
Voiko yksi talo­yhtiö jättäytyä yhteisen jäte­pisteen kustannusten ulko­puolelle?
Asunto-osakeyhtiössä on viisi asuntoa ja alueella on neljä muuta asunto-osakeyhtiötä omalla tontilla. Kaikilla asunto-osakeyhtiöillä on oma hallitus.Alueella on aikoinaan rakennettu Molokit yhdelle asunto-osakeyhtiön tontille, koska heidän tontillaan oli eniten tilaa. Silloin heidän asunto-osakeyhtiönsä ei osallistunut jätepisteen rakentamiskustannuksiin, koska joutuivat yhteiseen hyvään antamaan tonttia jätepisteiden käyttöön.Nyt uuden muovinkeräyslain myötä täytyy jälleen tehdä muutostöitä, jotta saadaan samalle paikalle myös muovinkeräys.Täytyykö tässä tapauksessa kaikkien osallistua muutostöiden kustannuksiin vai voiko tämä yksi asunto-osakeyhtiö jäävätä itsensä pois vedoten edelleen tontin luovutuksesta pisteen käyttöön?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton