Parveke kuuluu kerrostaloon
Parveke kuuluu kerrostaloon.
Kimmo Hilliaho Tampereen teknillisestä yliopistosta on seurannut kerrostalo- ja parvekerakentamista tiiviisti tutkijan silmin jo pidempään ja pistänyt merkille kohtuuhintaisen asuntotuotannon nousun uudeksi trendiksi. Siinä kompromissit ainakin parvekeasumisen kohdalla ovat selvästi nähtävissä. Hän on jopa nähnyt asuntorakennuskohteita, joissa parvekkeita ei tehdä asuntoihin lainkaan. Onko parvekkeen peruskäytön ymmärrys katoamassa?
Asuntojen hintataso erityisesti pääkaupunkiseudulla on sitä luokkaa, että asumisen laadusta ollaan valmiita tinkimään rajustikin. Hilliaho toivoo, että asukas säilyy silti jatkossakin parvekesuunnittelun lähtökohtana. Muuten palataan aikaan, jossa parvekkeita ei voi käyttää hyödyttömän kokoluokan takia.
Suunnittelijat tarvitaan jatkossakin asukkaan tueksi
Parveke on keskeinen osa kerrostalorakentamista. Se tarjoaa suoran yhteyden asunnosta ulkoilmaan. Samalla se tekee mahdolliseksi yksityisen ulko-oleskelun tai harrastamisen, joka muuten ei kaupunkiasumisessa ole mahdollista. Parvekkeen käyttömahdollisuus kaventaa omakotiasumisen ja kerrostaloasumisen välistä kuilua.
Kautta historian arkkitehdit ja suunnittelijat ovat esitelleet ihmisille parvekkeiden ihanteellisia ominaisuuksia tai moninaisia käyttötarkoituksia: Mikä on parvekkeen järkevä minimikoko tai millaiseen toimintaan se sopii? Kerrostaloparvekkeiden kannalla ovat olleet myös suuret suomalaiset arkkitehdit, kuten Alvar Aalto ja Reima Pietilä. Suunnittelijoiden vaikutus parveke- ja terassirakentamisessa on jatkossakin merkittävä: Heidän työnsä määrittää sen, kuinka asumme nyt ja tulevaisuudessa.
Kuuluisien arkkitehtien tavoin Hilliaho toteaa, että parveke kuuluu keskeisenä osana kerrostaloasuntoon ja kokoluokallisesti parveke tulee suunnitella siten, että se mahdollistaa järkevän ulko-oleskelun. Tämä ajaa käytännössä noin 10 m² kokoluokkaan parvekkeissa. Hän toivookin, että nämä arkkitehtien viisaat ajatukset säilyisivät ohjenuorana parvekesuunnittelussa vielä pitkään.
Lähde: Kimmo Hilliaho, Tampereen teknillinen yliopisto