• Etusivu
  • Ajankohtaista

Suhdanneluonteinen energia-avustus 2010 on nyt haettavissa!

Rakentajan toimitus
Julkaistu 09.03.2010Päivitetty 08.04.2010
20103_20732.jpg

Avustusta myönnetään mm. rakennuksen ulkovaipan korjaukseen.

Suhdanneluonteinen energia-avustus kerros- ja rivitalojen korjauksia varten 2010

Valtion on myöntänyt vuoden 2010 talousarviossa suhdanneluonteiseen rakennuksien energiatehokkuutta parantaviin tai uusiutuvia energialähteitä hyödyntäviin korjauksiin käytettäväksi avustusta. Avustusta myönnetään ajalla 1.4–31.12.2010 enintään 37 miljoonaa euroa. Nyt myönnettävä avustus korvaa aiemmin yhteisöille myönnettävät energia-avustukset, pois lukien energiakatselmuksiin myönnettäviä avustuksia. Avustuksen toivotaan edistävän rakennusalan työllisyyttä ja rakentamisen elpymistä sekä energiapoliittisten tavoitteiden toteutumista.

Ketkä avustusta voivat hakea?

Avustusta voi hakea parannus- tai korjaustoimenpiteelle, mikäli asuinrakennus on ympärivuotisessa käytössä ja se käsittää vähintään kaksi asuinhuoneistoa. Avustusta voi hakea ja saada asuinrakennuksen omistava yhteisö tai kunnossapitovastuun omaava taso. Avustusta ei myönnetä yksityisessä omistuksessa oleville vuokrataloille.

Avustuksen hakeminen

Avustuksen myöntää se kunta, jossa korjattava asuinrakennus on. Hakuaika alkoi 1.4.2010, mistä lähtien hakemukset on voinut jättää kunnalle, hakuaika päättyy 17.9.2010. Hakemukset eritellään siltä osin mikäli haetaan tukea uusiutuvan energian käyttöönotolle(lomake ARA 37a/10) tai energiatehokkuuden parantamiselle (lomake ARA 37b/10). Päätökset avustuksista tehdään kunnissa syksyllä 2010.

Avustuksen määrä

Avustusta on tarkoitus myöntää 15 % hyväksyttävistä kustannuksista mikäli erityistä syytä pienempään avustukseen ei ole. Avustus myönnetään suhteessa toteutuneisiin kustannuksiin. Pienempään kuin 15 % avustukseen velvoittava syy voi olla esimerkiksi se, että tehtävä remontti ei kokonaisuudessa täytä avustuksen asettamia vaatimuksia. Silloin avustus myönnetään vain niiltä osin kuin vaatimukset täyttyvät. Avustusta ei voida myöntää hankkeelle, jolle jo myönnetään entuudestaan energia-avustusta.

Avustettavat toimenpiteet

Rakennuksen energiatehokkuutta parantavien ja uusituvan energian käyttöönottoa koskevien korjaustoimenpiteiden avustamiseksi myönnettävä avustus voi kohdistua asuinrakennukseen tai rakennukseen liittyvään yhteistilaan. Avustuksen tarkoituksena ei ole tukea huoltoon tai ylläpitoon liittyviä toimintoja vaan alarajana arvioiduille kustannuksille on 5000 euroa. Tehtävien korjaustoimien olisi hyvä perustua energiakatselmukseen tai muuhun vastaavaan energiankulutusta koskevaan selvitykseen. Avustettavat toimenpiteet voidaan jakaa karkeasti kolmeen osa-alueeseen:

Rakennuksen ulkovaipan korjaus

Rakennusken ulkovaipan korjaustoimenpiteiden osalta seuraavat parannukset kuuluvat avustuksen piiriin:

  • Rakennuksen ulkovaipan korjauksilla käsitetään lämpöhäviöitä ehkäisevät toimenpiteet kuten ikkunoiden, ovien, ulkoseinien tai yläpohjan lisäeristäminen. U-arvo kuvaa energiahäviöitä 1 m² alueella, ulkopintojen välinen lämpötilaero on 1ºC.
  • Ikkunoiden parantamisen edellyttää lisälasien tai etuikkunan asentamista ja yleistä kunnostamista. Ikkunoita uusittaessa uusien ikkunoiden U-arvon tulee olla vähintään 1,0 W/m²K
  • Ulko- ja parvekeovien parantaminen tai uusiminen avustuksen puitteissa edellyttää enintään 0,7 W/m²K U-arvoa umpiovilla ja 1,0 W/m²K ikkunallisilla ovilla.
  • Puolilämpimässä tilassa olevien ikkunoiden ja ovien U-arvo tulee olla enintään 1,4 W/m²K. Puolilämpimäksi tilaksi luetaan tilat joiden lämpötila lämmityskaudella on keskimäärin vähintään +5 mutta alle +17 astetta.
  • Ulkoseinien osalta avustukseen velvoittava energiatehokkuuden parantaminen edellyttää ulkopuolista lisäeristämistä vähintään 100 mm paksulla mineraalivillalla tai, että vastaava eristystaso täyttyy muilla tavoin. Yläpohjan lisäeristäminen vaatii vähintään 150 mm paksuisen mineraalivillan tai sitä vastaavan eristystason.

Putkistot ja ilmanvaihto

Putkistojen ja ilmanvaihdon osalta avustuksen saaminen on mahdollista seuraaviin toimenpiteisiin:

  • Vesimittareiden asentaminen
  • Vettä säästävien vesikalusteiden asentaminen
  • Paineen alennusventtiilien asentaminen
  • Ilmanvaihdon perussäätö ulkovaipan korjauksen yhteydessä
  • Erillisten korvaus- ja poistoilmaventtiilien asennus ulkovaipan korjauksen yhteydessä
  • IV-järjestelmän korjaus tai uusiminen
  • Lämmöntalteenoton lisääminen IV-järjestelmään

Lämmitysjärjestelmä ja uusiutuvan energian käyttö

Lämmitysjärjestelmän parannuksilla viitataan häviöiden pienentämiseen sekä ympäristöystävällisempien energiamuotojen suosimiseen. Avustusta on mahdollista seuraaviin toimenpiteisiin:

Lämmitysjärjestelmän parannuksilla viitataan häviöiden pienentämiseen sekä ympäristöystävällisempien energiamuotojen suosimiseen. Avustusta on mahdollista seuraaviin toimenpiteisiin:

  • Liittyminen kauko- tai aluelämmitykseen
  • Kiinteistön kuuluvien rakennusten välisten lämmitysputkien uusiminen (parempi eristys)
  • Lämmitysjärjestelmän muuttaminen maalämpöpumpulla toimivaksi keskuslämmitysjärjestelmäksi
  • Lämmitysjärjestelmän muuttaminen vähäpäästöiseksi, pellettejä tai muuta puuperäistä polttoainetta hyödyntäväksi keskuslämmitysjärjestelmäksi ja sen yhteyteen rakennettavaan polttoainevarastoon
  • Lämmitysjärjestelmän perussäätöön ja tarvittaessa säätöön liittyvään patteri- tai linjasäätöventtiilien uusimiseen
  • Lämmitysjärjestelmän täydentämiseen aurinkolämpöjärjestelmällä(koko aurinkokerääjä järjestelmä) sekä ilma-ilma- tai ilma-vesilämpöpumpulla
  • Öljykattilan uusimiseen, mikäli siihen liitetään aurinkolämpöjärjestelmä
  • Hybridilämpöjärjestelmiin, jotka hyödyntävät aurinkolämpöä, ilma-vesipumppua polttoaineen lisäksi
  • Kiinteistökohtaisen tuulivoima- tai aurinkosähköjärjestelmän rakentamiseen

Nyt voit hakea avustusta, siirry lomakkeisiin:

Uusiutuvan energian käyttöönottoon

Energiatehokkuuden parantamiseen

Huom! Lisätietoja tarvittavista liitteeistä kannattaa kysellä kunnasta, jossa rakennus sijaitsee, sillä myös hakemus jätetään kyseisen kunnan käsiteltäväksi.

Ajankohtaista
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

202010_66946.jpg
Tiedätkö, paljonko oman kerrostaloasunnon lämmitys oikeasti maksaa?
Kaukolämmön kulutustietojen analyysi on tarpeen silloin, kun kerrostaloyhtiössä halutaan ymmärtää miten paljon ja mihin yhtiö käyttää lämmitysenergiaa ja miten oma kerrostalo vertautuu muihin saman ikäisiin asuinkiinteistöihin. DNA:n älylämmityspalvelu Wattinen voi tuottaa taloyhtiölle havainnollisin kuvin ja taulukoin varustetun analyysin.
20236_82063.jpg
Hallituksen jäsenet suosivat itseään?
Pienen taloyhtiön hallitus päättää taloyhtiölle kuuluvien autotallien ja varastojen vuokrista. Tilat ovat vain heidän omassa käytössä ja niistä päätetyt vuokrat ovat nimellisiä. Nämä eivät vastaa mitenkään alueen yleistä vuokratasoa, joka aiheuttaa taloyhtiölle merkittävää tulonmenetystä vuosittain. Mitä yksittäinen osakas voi asialle tehdä?
20233_81328.jpg
Ota äly­teknologia avuksi maalämpö­remontin suunnitteluun
Kiinnostaako maalämpö ja sen tuoma säästö lämmityskuluissa? Aika monia kiinnostaa, mutta maalämmön korkeat perustamiskustannukset ja pitkähkö odotus saattavat hidastaa päätöksen tekemistä. Ei hätää, avuksi rientää helposti ja nopeasti käyttöönotettava DNA:n Wattisen älyteknologia.
20236_82145.jpg
Voiko hallituksen jäsen tehdä yksin taloyhtiötä velvoittavia sopimuksia?
Taloyhtiön hallituksen jäsenistä kaksi kolmesta sopi suullisesti, että toiselle heistä maksetaan palkkaa ympäristön hoitamisesta ja siivouksesta. Onko sopimus pätevä?
20213_69293.jpg
Kokoontumis­rajoitukset eivät koske enää yhtiökokouksia
Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisun seurauksena Aluehallintovirasto (AVI) on muuttanut tulkintaansa yhtiökokousten kokoontumisrajoituksista. Rajoitukset eivät siis koske enää yhtiökokouksia ja muita vastaavia kokouksia. Terveysturvallisuus on silti huomioitava ja tartuntatilanteen huomioon ottaen on suositeltavaa, että yhtiökokoukset järjestetään etäyhteydellä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton