• Etusivu
  • Remontti

Terassilasien talviasennuksessa on ideaa!

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyöLumon Suomi Oy logoLumon Suomi Oy
Päivitetty 15.04.2025
201610_47614.jpg

Lasiterassin asennus onnistuu vuodenajasta riippumatta. Talvi on itse asiassa oiva aika asentaa lasiterassi! Lasitettu terassi tuo lisätilaa myös jouluksi – joulukuusi ilahduttaa terassilla jo ulkoa katsottuna ja pysyy pidempään vihantana, ja lahjat ja jouluruuat voi säilyttää terassilla poissa jaloista mutta turvassa lumelta ja tuulelta.

Kolme syytä talviasennukseen

  1. Talviasennus suojelee pihaa – Kun maa on jäässä, pensaat ja perennat säilyvät ja nurmikko pysyy kunnossa.
  2. Työ sujuu nopeammin läpi talven – Talvella, kun muu rakentaminen on hiljaisempaa, asentajien aikatauluista voi neuvotella joustavammin. Myös mahdollisesti tarvittavat luvat hoituvat viranomaisilta nopeammin. Lupaprosessin nopeuteen ei toki voi itse paljoa vaikuttaa.
  3. Lasiterassille kevät saapuu aikaisemmin – Uusi lasiterassi on valmiina ottamaan kevään vastaan silloin, kun ulkona maa on vielä jäässä, ja istutuspuuhiin pääsee hyvissä ajoin.

Lataa itsellesi maksuton opas terassilasien talvihankintaan

Huomioi kotitalousvähennys

Tiesitkö muuten, että voit vähentää lasituksen asennustyön kustannuksista jopa 45% verotuksessa kotitalousvähennyksenä?

Lasiterassin hankinta talvella on helpompaa kuin luulisikaan. Tilaa terassi nyt ja anna itsellesi ja talollesi joululahjaksi lasitettu terassi, josta on iloa ympäri vuoden!

Lue lisää talviasennuksesta ja varaa ilmainen arviokäynti!

201610_47615.jpg

Hyödynnä joulun aika terassilla

Onko kotonanne allergiaa tai jostain muusta syystä aidon joulukuusen tuonti sisälle ei ole mahdollista? Yksi hyvä ratkaisu on sijoittaa joulukuusi parvekkeelle tai terassille. Tällöin koti pysyy sisältä siistinä ja silti kuusi on tuomassa joulun tuntua kotiin, vaikkakin parvekkeella tai terassilla. Tee oma talvinen paratiisi lasitetulle terassille tai parvekkeelle.

Jouluista tunnelmaa parvekkeelle ja terassille saa kynttilöillä, erilaisilla ruukkuistutuksilla kanervineen ja havuasetelmineen. Kruununa lasitetun parvekkeen sisustukselle ovat tunnelmalliset joulu-/ kaamosvalot. Iltahämärässä kynttilöiden ja jouluvalojen loisteessa parveke näyttää tunnelmalliselta. Kylmälläkin kelillä kelpaa käydä jouluglögit hörppimässä tunnelmallisella parvekkeella.

201610_47616.jpg

Kokonaan uusi terassi - perustukset ja luvat

Terassi voidaan rakentaa asiakkaan tekemälle perustalle tai jo olemassa olevalle patiolle. Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että lasitetulle terassille tulee hakea toimenpidelupa. Käytännöissä on kuitenkin eroja eri paikkakuntien rakennusvalvontojen välillä, joten on suositeltava olla suoraan yhteydessä oman alueen valvontatoimistoon.

Lataa maksuton Terassirakentajan opas, jossa käsitellään mm. lupa-asioita!

Jätä yhteydenottopyyntö!

Tilaa ilmainen suunnittelu- ja kustannusarviokäynti

Terassilasituksen hintaan vaikuttavat monet asiat, kuten terassin muoto ja mitat, asennustapa, arkkitehtuuriset vaatimukset. Tarkan hinta-arvion saat veloituksetta Lumonin asiantuntijoilta.

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Lumon Suomi Oy
Remontti
terassi
lasitukset
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen omataloyhtio.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20114_25212.jpg
Ota kevät vastaan kirkkain lasein!
Kevätaurinko alkaa pilkistellä taivaanrannan takaa pitkän talven jälkeen. Kirkkaat säteet ovat armottomia ja paljastavat kaikki pilkut ja läiskät parvekelasien pinnassa. Ota kevät vastaan puhtain lasein!
20103_20872.jpg
Laajenna asumismukavuutta energiatehokkaasti Lumon lasiterassilla
Lasikuistit ja terassit ovat nousseet uuteen suosioon energiatehokkuuden, viihtyisyyden ja lisäelämistilan vuoksi. Modernit lasiterassit suojaavat säältä, säästävät energiaa ja tarjoavat täyden käyttövuoden. Tässä artikkelissa käymme läpi:Lasiterassien suunnittelu ja sijoittelu – Miten hyödyntää tilaa parhaiten?Lupakäytännöt ja yhtiömuotoiset ratkaisut – Miten hankkia lupa ja kuka maksaa?Parhaat lasitusvaihtoehdot – Puitteeton, liukulasitus vai valmisterassi?Lumon suosikkiterassit – Valmiit mallit ja mittatilausratkaisut.
20101_19988.jpg
Lumon viimeistelee parvekkeen asumismukavuuden
Taloyhtiön hallitus vastaa kiinteistön kunnossapysymisestäTaloyhtiön hallituksen keskeinen tehtävä on pitää huolta kiinteistön kunnosta ja sen arvon säilymisestä. Vastuunsa ymmärtävä hallituksen jäsen tarkkailee rakennuksen kuntoa ja ryhtyy vian havaittuaan toimenpiteisiin. Jos hallitus ei ole huomannut vaikkapa parvekkeiden maalipintojen huonoa kuntoa, voi asukas esittää siitä kysymyksen hallitukselle. Jos hallitus ei tämän jälkeen ryhdy toimenpiteisiin asian tutkimiseksi ja korjaamiseksi, jää vastuu lisävahinkojen synnystä hallituksen jäsenille.
202110_73091.jpg
Näin teet terassista syksyn lempipaikkasi
Syksy on tullut – otetaan siitä kaikki ilo irti! Lasitetulla terassilla tai parvekkeella eivät syyssateet haittaa, ja lasien läpi onkin mukava ihastella ruskan upeaa värikirjoa. Illan hämärtyessä kauniisti sisustettu ja valaistu terassi muuntuu tunnelmalliseksi keitaaksi, jolta ei malttaisi lähteä lainkaan pois.Keräsimme sinulle ideoita syksyisen lasiterassin ja parvekkeen sisustamiseen. Nappaa vinkit talteen ja tee terassistasi syksyn ehdoton lempipaikkasi!
lumon terassilasituksen ansiosta nautit luonnosta säällä kuin säällä.
Lasiterassi mökille – lisää käyttötilaa luonnon keskelle
Mökki tai vapaa-ajan asunto on paikka, jossa voi rauhassa kuunnella lintujen laulua ja nauttia ympäröivästä luonnosta. Toisilla se on vapaa-ajan puuhamaa, toisille mökillä olo tarkoittaa silkkaa lepoa ja rauhaa.
20205_64574.jpg
Pihan ja terassin suunnittelulla harmoninen kokonaisuus
Kuulutko sinäkin niiden suomalaisten joukkoon, joille oma piha on ehdoton välttämättömyys? Se rakas paikka, jossa on mahdollisuus nauttia luonnosta, ottaa aurinkoa, ylläpitää kasvimaata, pelata ja leikkiä lasten kanssa ja touhuta vaikka mitä muuta mukavaa.
20237_82541.jpg
Inspiraatiota oman unelma­terassin hankintaan Loviisan Asuntomessuilta
Tämän vuoden asuntomessut järjestetään yhdessä Suomen kauneimmista pikkukaupungeista, nimittäin 15 000 asukkaan tunnelmallisessa ja historiallisessa Loviisassa. Loviisan Asuntomessujen Kunigattarenrannan alue on ainutlaatuinen paikka oman unelmakodin rakentajille. Jokaisessa kohteessa on merinäköala ja toinen toistaan persoonallisempia ratkaisuja toimivan arjen pyörittämiseen ja rentouttavan vapaa-ajan viettämiseen. Osa kohteista on kodin lisäksi asujansa työpiste, joten puitteet on oltava kunnossa työn, arjen ja vapaa-ajan yhdistämiseen. Kurkistetaanpa millaisia messukohteita muun muassa Lumon on päässyt rakentamaan yhdessä kaihtimia valmistavan tytäryhtiönsä Visorin kanssa.
20186_53373.jpg
Asuntomessuille rakentui näyttäviä lasiterasseja
Porin Asuntomessuilla oli jälleen runsaasti toinen toistaan upeampia terasseja ja parvekkeita. Moni niistä oli saanut suojakseen lasituksen. Lumonin terassi- ja parvekelasitukset löytyivät useasta messukohteesta. Tässä maistiaisia kahdesta kohteesta.
20229_79607.jpg
Terassilasituksella kesä jatkuu ympäri vuoden
Lasitetulla terassilla aurinko paistaa lasin läpi lämpimämmin, kesä viipyy pidempään ja kevät taas koittaa lasitetulle terassille aikaisemmin. Talvella se toimii sisustettuna tunnelmallisena talvihuoneena. Terassilasitus luo aivan uusia mahdollisuuksia asumiselle ja viihtymiselle.Se on mainio lisähuone, saunan jälkeinen vilvoittelutila ja paikka harrastaa lähellä luontoa.
Lasiterassi sopii niin uuteen kuin vanhaan taloon
Lasiterassi sopii myös vanhaan taloon
Lasitettu terassi lisää kodin asumismukavuutta ja pidentää terassin käyttöaikaa. Terassilasitus suunnitellaan usein osaksi taloa jo rakennusvaiheessa, mutta yhtälailla lasitetun terassin voi rakentaa vanhempaankin taloon.
20145_39420.jpg
Parvekelasituksella mukavaa lisätilaa
Parvekelasitus ja lasitettu terassi antavat lisää viihtyisää asuintilaa. Lasitus suojaa sateelta ja lumelta sekä lenteleviltä roskilta. Melu vähenee ja sisustettavuus paranee. Energiaa säästyy ja pinnat pysyvät siisteinä. Remonttivälit pitenevät. Muunna lasitettu parveke ja terassi sellaiseksi, josta olet aina haaveillut: juhlien pitopaikaksi, harrastetilaksi, pikkupuutarhaksi, lukunurkaksi… anna mielikuvituksesi lentää.Lue lisää terassilasituksesta
Piharakennus
Viikon kysymys: Ilman lupaa tehty piharakennus
Taloyhtiössämme on viisi rivitalohuoneistoa. Kaksi huoneistoa ovat rakentaneet piha-alueidensa rajalle yhteisen 13 m2 suuruisen pihavaraston joitain vuosia sitten. Muutimme taloyhtiöön hiljattain ja kun selvittelimme taloyhtiön tekemättömiä ja väärin tehtyjä asioita, paljastui, että kyseinen rakennus on rakennettu kysymättä taloyhtiön osakkailta siihen suostumusta. Paikkakunnan rakennusvalvonnan rakennusmääräyksissä sallitaan yhden maksimissaan 10 m2 varastorakennuksen tekeminen ilman rakennuslupaa/ilmoitusta per rakennuspaikka.Kuinka asiassa tulisi toimia, että asunto-osakeyhtiölain mukainen yhdenvertaisuus toteutuisi pihavaraston suhteen? Rakennus on rakennettu ilman osakkaiden suostumusta, eikö se ole myös siltä osin luvaton? Varaston jako viiteen osaan vai purku?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton