• Etusivu
  • Remontti

Torju radonia tiivistämällä

Rakentajan toimitus
Päivitetty 09.01.2024
20235_81727.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Onko taloyhtiössänne ongelma radonpitoisuuden kanssa? Radonin vähentämiseksi on syytä tehdä jotain, jos radonpitoisuus havaitaan liian korkeaksi. Korjaukseen on eri vaihtoehtoja, joista yksi on tiivistäminen. Tiivistäminen saattaa olla myös edullisin ratkaisu.

Radonin vaarallisuudesta puhutaan paljon, sillä se lisää riskiä sairastua keuhkosyöpään.

Radonia ei voi aistia, mikä hankaloittaa sen havaitsemista. Kyseessä on väritön ja hajuton kaasu, jonka radioaktiiviset hajoamistuotteet tarttuvat ilmassa oleviin pölyhiukkasiin ja edelleen hengitystien kautta ne voivat päätyä keuhkoihin.

Radonin hajoamistuotteiden hengittäminen voi vahingoittaa keuhkoja. Radonia esiintyy monissa paikoissa, mutta hengitettävän radonpitoisuuden suuruus ja altistumisen kesto nostavat riskitasoa. Siksi olisi tärkeää, että kodeissa ja työpaikoilla, joissa vietetään paljon aikaa, radonia ei pääsisi sisäilmaan.

Radonin estäminen tiivistämällä – huoltovapaa menetelmä

Radonia voidaan poistaa tuulettamalla tai alipaineistamalla rakennuksen alapohjan alla olevaa tilaa tai maaperää. Alipaineen saavuttamisen ongelmaksi voi muodostua maaperän karkeudesta johtuva huokoisuus.

Radonin pääsyn estäminen huoneilmaan voidaan tehdä myös tiivistämällä. Tiivistäminen on passiivinen, energiasta tai laitteista riippumaton huoltovapaa menetelmä. Tiivistämisellä saavutetaan yleensä myös muita hyötyjä.

Rakenteiden tiivistämisellä estetään radonin vuoto sisäilmaan

Tiivistämisellä estetään ilman liikkumista rakenteiden vuotokohtien kautta. Tiivistäminen on usein hyvä toteuttaa, vaikka radon-ongelmaa ei olisikaan. Ilman tulee vaihtua hallitusti, eikä rakenteiden raoista.

<p data-block-key="02fhe">(Kuva: Kiilto)</p>
(Kuva: Kiilto)

Korjausmenetelmänä kapseloinnin tavoitteena on estää haitallisten, rakenteisiin imeytyneiden tai rakenteen läpi kulkevien, aineiden siirtyminen rakenteesta sisäilmaan.

Kapselointi estää sekä konvektion että diffuusion avulla tapahtumisen siirtymisen. Koska kapselointiaineen radonin läpäisevyyttä diffuusiolla ei voi tietää kuin testaamalla, tulee huomioida, että tuote on testattu käyttöön soveltuvaksi.

Kapseloidessa rakenteita tulee aina huomioida rakenteen kosteustekninen käyttäytyminen. Koska radon kulkeutuu sisäilmaan pääasiassa ilmavuotojen mukana, on kapselointi usein ylimitoitettu toimenpide, jos rakenteissa ei ole muita ongelmia.

Info

Info

Tiivistämisen ja kapseloinnin ero

Tiivistäminen liittyy ensisijaisesti ilmatiiveyden hallintaan, eli siihen, että rakennuksen sisäilma vaihtuu asianmukaisesti ja kulkee sieltä, mistä se on suunniteltu.Hallitsemattomat ilmavuodot rakenteissa voivat aiheuttaa sisäilman laadun heikkenemistä, kun korvausilma tulee sisälle epäpuhtaana vääristä paikoista. Rakenteiden liitos- ja saumakohdista löytyvien rakojen seurauksena syntyvät ilmavuodot ovat ongelmana varsinkin vanhemmissa taloissa. Rakenteiden tiivistämisellä voidaan parantaa myös energiatehokkuutta, sillä ilmavuotojen ohella ehkäistään myös lämpövuotoja. Lisäksi tiivistämällä estetään epäpuhtauksien kulkeutumista sisäilmaan.

Kapseloinnilla voidaan pelastaa kohteita tarpeettomilta purkutoimenpiteiltä. Sitä voidaan soveltaa silloin, kun rakenteista vapautuu sisäilmaan tunnistettuja haitallisia päästöjä, kuten VOC- tai PAH-yhdisteitä. Kapseloinnissa haitta-aineet suljetaan rakenteisiin, jotta haitallisia yhdisteitä ei enää kulkeutuisi sisäilmaan. Kapselointia voidaan käyttää tietyissä tapauksissa myös kapillaari- ja diffuusiokosteuden hallinnassa.

Asiantuntijan ohje tiivistämiseen – energiatehokkuus paranee samalla

Tehokkaalla tiivistyksellä voidaan saavuttaa merkittävä parannus radonin kulkeutumisessa sisäilmaan. Menetelmänä tiivistäminen on myös varsin edullinen ratkaisu, joka tarjoaa paljon muitakin hyötyjä.

– Tiivistämällä rakenneliitokset estetään ilmanvaihdon alipaineisuudesta johtuva epäpuhtauksien, kuten mikrobien, pienhiukkasten ja kuitujen pääsy sisäilmaan sekä estetään kosteuskonvektiota rakenteissa, opastaa tiivistystuotteiden tuotepäällikkö Saana Leppänen Kiillolta.

Tiivistäminen vaikuttaa myös energiatehokkuuteen. Rakennusten energiatehokkuus paranee, kun lämmintä ilmaa ei karkaa ilmavuotojen mukana.

– Kun pistemäiset kylmältä tuntuvat ilmavuodot saadaan poistettua, huonelämpötilaa voidaan usein laskea asumismukavuudesta tinkimättä. Tutkimuksen mukaan arviolta 15–30 %* rakennuksen lämmitysenergiasta menee hukkaan vuotoilman vuoksi, Leppänen kertoo.

Myös oikein toimivan koneellisen ilmanvaihdon edellytyksenä on, että rakennus on ilmatiivis, jotta ilmanvaihto pysyy hallittuna.

– Tiivistämisellä ei oikeastaan voida aiheuttaa mitään haittaa, kunhan ilmanvaihdosta huolehditaan. Rakenteiden tiivistämistä kannattaa tehdä, vaikka ei edes tiedettäisi liian korkeasta radon-pitoisuudesta. Tiivistäminen parantaa sisäilmaa ja parhaimmillaan myös ääneneristävyyttä, Saana Leppänen luonnehtii.

Tiivistykseen käytettävät tuotteet

Vesiohenteinen Kiilto Airblock Coat soveltuu levitettäväksi telalla lattia-, seinä- ja kattopinnoille. Tuotetta voidaan myös ruiskuttaa. Alustan tulee olla puhdas tartuntaa haittaavista aineista epäpuhtauksista, pölystä ja vedestä. Halkeamansilotuskyky on 2,2 milliä.

Läpivienteihin ja esimerkiksi rakenteiden liitoskohdissa voidaan käyttää kuituvahvistettua Kiilto Airblock Fiberiä, jonka halkeamansilotuskyky on 3,8 mm. Kiilto Airblock Fiber voidaan levittää siveltimellä.

Kiilto Airblock -tuotteet toimivat ilman vahvikenauhaa. Vahvikenauhalla saadaan kuitenkin lisää mekaanisen rasituksen kestoa tilanteissa, joissa voidaan olettaa, että tuotteen oma halkeamansilloituskyky ei välttämättä ole riittävä.

Vahvikenauhalla voidaan varautua rakenteen kutistumisesta tai liikkumisesta pidemmällä aikajänteellä. Tyyppitapaus on esimerkiksi uusi betoninen maanvarainen lattiavalu, joka kutistuu kuivuessaan. Kiilto saumanauhojen avulla jopa yli 10 mm:n halkeamien kohdalla tiivistys säilyy ehjänä ja yhtenäisenä.

<p data-block-key="cnfxe">(Kuva: Kiilto)</p>
(Kuva: Kiilto)
<p data-block-key="xrydn">(Kuva: Kiilto)</p>
(Kuva: Kiilto)

Kiilto Airblock Fiberiä voidaan käyttää tiivistämiseen esimerkiksi, jos ikkunankarmien uretaanieristeisiin on päässyt muodostumaan pieniä rakoja, joiden kautta konvektio on mahdollinen. Tällöin ei niinkään tavoitteena ole radonin pääsyn estäminen huonetilaan, mutta tiivistämällä voidaan parantaa energiatehokkuutta ja hallittua ilmanvaihtoa.

Pintakäsittely

Kiilto Airblock -käsittely voidaan jättää myös lopulliseksi pinnaksi tai maalata. Tarvittaessa tiivistysaine voidaan myös tasoittaa esimerkiksi Kiilto LM-valmistasoitteella.

Remontti
kylpyhuone
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Nanoksi ennen ja jälkeen
Tiesitkö tämän? Näin nanopinnoite helpot­taa kylpy­huoneen puhtaana­pitoa
Nanopinnoitus on nanoteknologiaan perustuva pintakäsittely, joka luo voimakkaan, näkymättömän ja hengittävän hylkimispinnan. Pinnoitteen hydro- ja oleofobinen eli vettä ja rasvaa hylkivä vaikutus estää likaa, tahroja ja kalkkia tarttumasta pintoihin ja tekee puhtaanapidosta helppoa. Tyypillisimmät sovelluskohteet kotitalouksissa ovat kylpyhuone ja wc-tilat. Myös keittiöiden, kodinhoitohuoneiden ja erilaisten lattiapintojen käsittelyt ovat yleisiä.
20172_48325.jpg
Asiantuntijan vinkit pieneen kylpyhuoneeseen
Ei ole kylpyhuoneen kokoon katsominen, sillä myös pienestä kylpyhuoneesta saadaan oikeilla ratkaisuilla toimiva ja tehokas. IDO- ja Geberit-asiantuntija Maarit Yltävän vinkeillä onnistut varmasti.
201911_60931.jpg
Yksilölliset lattiakaivot viimeistelevät Design by Lauri -ohjelman kodit
Lauri Ylösen juontamassa Design by Lauri -ohjelmassa on seurattu lokakuusta alkaen, miten tunnettujen suomalaisten vapaa-ajan asunnot toteutuvat unelmista rakennusvaiheeseen ja lopulta valmiiksi vapaa-ajan kodeiksi.Mukana nähdään Ville Leinon ja Eveliina Alanteen, Toni Wirtasen ja Jannika B:n sekä Mikko Kuustosen ja Hanna Brotheruksen vapaa-ajan kodit. Neljäntenä kohteena rakennetaan ystävysten, Tommi Korpelan ja Kari Hietalahden modernia kalastusmökkiä. Yhdistävänä tekijänä kaikissa kohteissa ovat kotimaisen Vieserin yksilölliset lattiakaivoratkaisut.− Kylpyhuoneen voi viimeistellä upeilla designlattiakaivoilla, mutta monille suomalaisille ne ovat vielä vieraita. Nyt voimme tarjota mahdollisuuden päästä kurkistamaan, miltä ratkaisumme näyttävät asennettuina oikeisiin kohteisiin ja minkälaisia sisustusunelmia niiden avulla on pystytty kylpyhuoneissa toteuttamaan, iloitsee Vieser Oy:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Anna Elo.
Geberit CleanLine 50 -suihkukaivo
Helposti asennettava suihkukouru on nyt saatavana myös sivuliitännällisenä
Geberit CleanLine -suihkukourut ovat saavuttaneet sekä käyttäjien että asentajien suosion, sillä ne ovat tyylikkään siroja, käytössä luotettavia ja helppoja asentaa. Geberit CleanLine -sarjan kaivoelementti on saatavana myös sivuliitännällä, joka mahdollista esimerkiksi saunan kuivakaivon yhdistämisen samaan viemäröintiin suihkun kanssa.
Taloyhtiön hallitustyöskentely ei kiinnosta kaikkia ikäluokkia
Miksi nuoret eivät innostu hallitustyöskentelystä?
Paikka taloyhtiön hallituksessa on mahdollisuus päästä vaikuttamaan oman taloyhtiön asioihin. Kovin kiinnostaviksi hallituspaikkoja ei nuoremman ikäpolven keskuudessa kuitenkaan koeta. Onhan kyse ilmaisesta työnteosta yhteisen hyvän eteen, josta harvoin maksetaan edes kokouspalkkiota.
20217_71657.jpg
Kurtturuusun hävittäminen on tontin omistajan vastuulla
Löytyykö taloyhtiösi pihalta vielä kurtturuusua? Kurtturuusun kasvatuskielto astui voimaan 01.06.2022, johon mennessä kurtturuusu piti olla poissa taloyhtiön, mökin tai omakotitalon pihamaalta sekä parkkipaikan reunalta. Vastuu kurtturuusun hävittämisestä on tontin tai pihan omistajalla.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton