• Etusivu
  • Osakas

Viikon kysymys: Miksi mummolle ei anneta uutta pysäköintilupalappua?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Jurinet Oy
Julkaistu 14.04.2021
20214_69995.jpg

Taloyhtiössämme on neljä maksutonta vierasparkkipaikkaa, joiden käyttö edellyttää lupalappua. Lupalaput on aikoinaan jaettu jokaiseen talouteen. Iäkäs naapurini on hävittänyt omansa ja kun pyysin hänelle uutta, niin huoltoyhtiön sihteeri lupasi laittaa asian eteenpäin.

Kului kaksi viikkoa ja kun lupalappua ei tullut, niin kysyin asiasta uudestaan. Vastaukseksi sain, että isännöitsijä oli jutellut asiasta taloyhtiön puheenjohtajan kanssa ja he olivat päättäneet, ettei uutta anneta koska talouksiin on jo jaettu yksi lappu. Erikoisemmaksi asian tekee se, että edellisen isännöitsijän aikana (sama hallituksen puheenjohtaja) asukkaat saivat pyydettäessä toisenkin lapun.

Mikä neuvoksi, että mummo saisi uuden vierasparkkipaikka luvan?

Vastaus:

Voi hyvänen aika. Kyllä mummolle pitäisi antaa uusi lupalappu!

Minusta tuollainen käyttäytyminen on vähän jo kiusantekoa. Ajattelen asiaa näin, koska en tiedä kysymyksesi perusteella edes perusteluja sille, miksi mummolle ei uutta lappua voisi antaa.

En nyt äkkiseltään keksi oikeudellisia perusteluja sille, miksi lappua ei voisi antaa tai miksi se pitäisi antaa, mutta maalaisjärkeä saa käyttää ja ihmisiä pitää kohdella tasavertaisesti. Viimekädessä teidän lupalappu käytännöistänne päätetään hallituksessa ja yhtiökokouksessa. Hallituksen puheenjohtajalle ei ole itsenäistä päätösvaltaa tehdä kuvaamiasi päätöksiä.

Huomio

Huomio

"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä ei vastauksen laatija ole siitä vastuussa. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä vastauksen laatineeseen juristiin, puhelin 029 009 2590."

Markus Talvio Lakimies Jurinet Oy Lakipalvelut

Markus Talvio Lakimies Jurinet Oy Lakipalvelut

20227_79035.jpg

Kysy niin vastaamme -palvelu

Palstalla voit esittää taloyhtiöön liittyviä lakikysymyksiä, joihin JuriNetin lakimiehet vastaavat. Voit myös lukea jo esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia. Kysymyksiin vastataan pääsääntöisesti viikon kuluessa. Kysy lakikysymys >>

Henkilökohtaisia neuvoja lakiasioissa saat jättämällä yhteydenottopyynnön >>

Tai tilaa maksuton esite: "Suhteet solmussa taloyhtiössä" >>

Info

Info

Tilaa uutiskirje - pysyt asioiden tasalla

Oletko vuokralainen, osakkeenomistaja tai isännöitsijä? Kiinnostavatko taloyhtiön asiat ja miten taloyhtiöitä tulisi hoitaa? Tilaa nyt viikottain ilmestyvä Omataloyhtiö-uutiskirje ja pysyt ajan tasalla siitä, mitä taloyhtiörintamalla tapahtuu.

Jurinet Oy
Osakas
viikon kysymys
taloyhtiön hallinnointi
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20236_82003.jpg
Kuka jättää vastikkeet maksamatta?
Taloyhtiössämme on osakas, jolla oli syksyllä maksamatta n. 6 kk vastikkeet. Onko minulla oikeus saada yhtiökokouksessa tietää, kuka tämä osakas on? Nyt en tiedä, paljonko rästiä on vielä jäljellä.Jos pyydän nähtäväkseni hallituksen kokouspöytäkirjat kahden vuoden ajalta, onko hallituksen puheenjohtajan suostuttava näyttämään ne?
20225_78316.jpg
Miten korkeaksi talo­yhtiössä saa aidan kasvattaa?
Voiko kaavoitetulla yksikerroksisella alueella kasvattaa korkeita puita tai rakentaa naapurirakennuksia varjostavia aitoja, rakennelmia? Mikä on maksimikorkeus?Varjostukset häiritsevät, estävät aurinkovarjojen automaattikäytön. Lisäksi suuret puut roskaavat talojen välisen kadun ja aiheuttavat liukastumisvaaran.
20228_79181.jpg
Kuka päättää asioista talo­yhtiöiden yhteisen pysäköinti­hallin yhtiö­kokouksessa?
Taloyhtiömme omistaa yhdessä saman korttelin muiden taloyhtiöiden kanssa asukaspysäköintiin tarkoitetun pysäköintihallin. Pysäköintihallia hallitsee osakeyhtiö. Pysäköintiyhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan pysäköintiyhtiön hallituksen muodostavat ilman äänestystä taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajat.Ketä pitää kutsua pysäköintiyhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, jotta yhtiökokous olisi laillinen? Riittääkö jos yhtiökokoukseen kutsutaan vain pysäköintiyhtiön hallitus, ja voiko hallitus yksinään päättää yhtiökokouksessa esim. omista palkkioistaan ja vastuuvapaudesta? Eikö as.oy:den hallitusten jäseniä tai osakkaita tarvitse kutsua? Kenellä on äänioikeus pysäköintiyhtiön yhtiökokouksessa? Miten äänet jaetaan, kun osakkeet eivät mene tasan taloyhtiöiden välillä?
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Mitä tehdä, kun yöhäirinnälle ei tule loppua?
Kun säätiö osti naapuriosakkeen, niin rappumme muuttui kuin päihdeasuntolaksi. Yöllä ei voinut nukkua. Isännöitsijä ei halunnut puuttua asiaan, vaikka rappuammekin hajotettiin ja talo yritettiin sytyttää palamaan. Lopulta säätiö itse toimitti häädön otettuani suoraan yhteyttä sinne, mutta tilalle järjestettiin vielä vaikeampi häirikkö. Olen menettänyt terveyteni tässä rumbassa. Säätiö ei enää vastaa, eikä isännöitsijää tai taloyhtiötä kiinnosta. Kaksi naapuria on jo muuttanut pois. Itse en voi muuttaa, en voi kantaa raskaita tai pakata. Lähes 10 vuotta tätä menoa on aivan liikaa. Nyt "valituskaverinikin" muuttaa pois ja jään yksin. Onko säätiöllä ylivalta? Mitä tehdä?
20195_57766.jpg
Taloyhtiömme yhtiökokous on etänä - miten valtakirjaa käytetään?
Taloyhtiössämme pidetään yhtiökokous etänä. Isännöitsijä on kokouskutsuun laittanut valmiit valtakirjapohjat, joissa on valmiina nimetty valtuutettu. Isännöitsijä itse toisessa ja puheenjohtaja toisessa. Onko oikeudenmukaista antaa valtakirjaa isännöitsijälle, ja onko se eettisten sääntöjen mukaista? Entä isännöitsijän jääviys kokouksessa edustaa osakasta?
202112_74037.jpg
Osakkeenomistajan oikeus saada yhtiökokouksen pöytäkirja?
Milloin osakkeenomistajalla on oikeus saada yhtiökokouksen pöytäkirja? Pitääkö isännöitsijän vai hallituksen antaa se kirjallisena vai riittääkö kun lähettää sähköpostin missä lukee, että liitteessä kopio kevään yhtiökokouksen pöytäkirjasta? Kuitenkin sähköpostista puuttuu liite, pitääkö osakkeenomistajan pyytää, anella ja ruikuttaa saadakseen kyseisen asiakirjan? Onko se saatava kirjallisena, voinko valittaa jonnekin? Kokouksesta on yli kaksi viikkoa, taloyhtiön hallitus ei valvo isännöitsijän tekemisiä eikä välitä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton