Viikon kysymys: Ongelmia taloyhtiön hallituksen kanssa

Taloyhtiömme hallitus harrastaa suunnittelua: mitä yhtiössä tulisi tehdä, kirjataan pöytäkirjaan, mutta mitään ei tehdä. Tätä on jatkunut jo useamman vuoden ja vedotaan ettei ole rahaa. Hallitus muodostuu aina samoista henkilöistä, eikä heitä saada vaihdettua, koska pieni yhtiö. Puheenjohtaja ilmoitti äänestyksen alussa, ettei jatka jos kaveria ei valita, lisäksi hallituksessa on jäsen jolla on vastikkeita maksamatta.
Miten saisimme ryhtiä asioiden hoitoon, koska yhtiön arvo vain laskee, kun mitään ei tehdä? Mikä on hallituksen vastuu yhteisen omaisuuden hoidosta?
Vastaus:
Ongelmanne on varsin yleinen pienemmissä taloyhtiössä, joissa jokainen hallituksen jäsen on ns. maallikko. Yrittäkää avoimesti keskustella asioista ja saada sellainen hallitus kasaan, joka on toimintakykyinen, toimintahaluinen ja ymmärtää sen, mikä vastuu hallituksella on yhtiön asioista. Vastuu on varsin ankara. Hallitus on lain mukaan vastuussa yhtiön hallinosta kokonaisvaltaisesti, kiinteistön (eli rakennusten) ylläpidosta ja muunkin toiminnan järjestämisestä. Jos hallituksen laiminlyöntien vuoksi rakennusten arvo laskee, saattaa asunto-osakeyhtiölain mukainen hallituksen jäsenen henkilökohtainen vahingonkorvausvelvollisuuskin viimekädessä aktualisoitua, eli konkretisoitua. Hallituksen tehtävä on ajaa mm. taloyhtiön ja osakkaiden etua.
"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä ei vastauksen laatija ole siitä vastuussa. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä vastauksen laatineeseen juristiin, puhelin 029 009 2590."
Markus Talvio
OTM, Lakimies
JuriNet Tampere

Aiheeseen liittyvää

Voivatko hallitus ja isännöitsijä määrätä remonteista?

Avainten jakaminen?

Viikon kysymys: Yhtiöjärjestyksen muutoksesta erilliskorvaus isännöitsijälle?

Viikon kysymys: Talo tyhjillään - lämmitys pois päältä?
