• Etusivu
  • Isännöitsijä

Viikon kysymys: Toimiiko taloyhtiön hallitus oikein?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Jurinet Oy
Päivitetty 09.10.2024
taloyhtiö-asunto-osakeyhtiö-omataloyhtiö

Yhtiökokouksessa puheenjohtaja ehdotti, että hallitukseen valitaan muiden kolmen lisäksi yksi varajäsen. Pöytäkirjassa mainittiin vain hallituksen jäsenten valinta, mihin tämä varajäsen sisältyi. Myöhemmin kiisteltiin puheen olleen varajäsenestä, jollaista ei hallitukseen voida mielestäni valita.

Hallitus on myös päättänyt "säästösyistä" rajoittaa toiminnantarkastajan tiedonsaantioikeutta. Toiminnantarkastaja sai tästä tiedon kiinteistösihteeriltä pyydettyään asukasluetteloa, jota ei saanut.

Hallitus on lisäksi päättänyt, että voimassa olevan sopimuksen mukainen huoltoyhtiölle kuuluva pesutuvan ja kuivaushuoneiden siivous siirtyy asukkaille. Huoltoyhtiön palkkio juoksee kuitenkin muuttumattomana.

Hallitus tekee päätöksiä vajaamiehityksellä, yhtiöjärjestyksen määräys päätösvaltaisuudesta ei aina toteudu.

Vastaus:

Hallituksella ei lähtökohtaisesti ole valtuuksia rajoittaa toiminnantarkastajan tiedonsaantioikeutta. Hallitus ei myöskään lähtökohtaisesti voi tehdä päätöstä, joka on yhtiön koko ja toiminta huomioiden epätavallinen.

Hallituksen päätöksenteko edellyttää sitä, että kaikilla hallituksen jäsenillä on ollut mahdollisuus osallistua päätöksentekoon ja yli puolet jäsenistä on ollut mukana päätöksenteossa.

Huomio

Huomio

"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä ei vastauksen laatija ole siitä vastuussa. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä vastauksen laatineeseen juristiin, puhelin 029 009 2590."

Jurinet logo

MARKUS TALVIO
Toimitusjohtaja, OTM
Kiinteistölakimies
Jurinet Oy Lakiasiaintoimisto

Markus on erikoistunut asuntokauppaan-, rakentamiseen-, ja kiinteistönvälitykseen- sekä asunto-osakeyhtiö- ja kiinteistöoikeuteen liittyviin riita-asioihin. Talvio on arvostettu ja kokenut kouluttaja. Markus on luennoinut vuosia myös Rakentaja.fi ja Omataloyhtiö.fi seminaareissa ja messuilla.

Jurinet Oy on perustettu vuonna 2011 Tampereella 15 asianajotoimiston yhteenliittymäksi. Vuodesta 2015 lähtien Jurinet on ollut valtakunnallinen itsenäinen toimisto.

lakimies Markus Talvion kuva

Jätä yhteydenottopyyntö lakimiehelle

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Jurinet Oy
Isännöitsijä
taloyhtiön hallinnointi
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20222_76719.jpg
Onko yhtiökokouskutsu aina pakko toimittaa?
Toimin pienen, kolme asuntoa käsittävän taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana. Olemme ymmärtäneet, että koska yhtiökokouksissa on aina olleet paikalla kaikki osakkaat, emme ole laittaneet virallista kokouskutsua osakkaille vaan olemme suullisesti sopineet asiasta ja kaikki on toiminut erinomaisesti.Onko tämä nyt kuitenkaan laillista? Eli onko nuo mielestämme turhat kokouskutsut lähetettävä näinkin pienessä yhtiössä?
202112_73895.jpg
Mikä avuksi, kun osakas kieltäytyy päästämästä taloyhtiön edustajaa huoneistoon?
Mikä avuksi, kun osakkeenomistaja kieltäytyy päästämästä taloyhtiön edustajaa huoneistoonsa? Taloyhtiössä suunnitellaan putkiremonttia ja tulossa on kartoituskäyntejä LVI-suunnittelijan ja putkiurakoitsijoiden kanssa. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja toimii taloyhtiön edustajana näissä kartoituskäynneissä, suunnittelijan hän päästäisi huoneistoonsa. Ilmoitus katselmuksesta tehty / tehdään vähintään viikkoa ennen tulevaa katselmusta.
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Remontin kustannusten jako ja oman työn osuus?
Rivitalossamme suunnitellaan salaojaremonttia. Kolme osakasta haluaisi tehdä osan töistä itse. Neljäs ei siihen pysty, vaan haluaa teettää kaiken urakoitsijalla. Voidaanko hankeosuussuoritukset jakaa siten, että osakkaat, jotka tekevät itse, saavat työpanosta vastaavan hyvityksen ja muut maksavat vastaavasti hieman enemmän? Vai onko lopulliset kustannukset jaettava tasan osakkaille riippumatta oman työn osuudesta? Yhtiön osakkuudet ovat keskenään samansuuruiset. Kyseiset työvaiheet hinnoiteltaisiin kokonaisurakasta erilleen.
20219_72651.jpg
Saako hallituksen päätöstä ilma­lämpö­pumppujen asennuksesta pyörtää?
Taloyhtiössämme hallitusta on pyydetty muutaman asukkaan toimesta käsittelemään hallituksen kokouksessa ilmalämpöpumpun asennusta kerrostalohuoneiston parvekkeelle. Hallitus suhtautuu asiaan myönteisesti ja on antamassa asennukselle vihreää valoa.Äskettäin kuitenkin ilmeni, että noin 10 vuotta sitten ilmalämpöpumpun asennuksesta on äänestetty yhtiökokouksessa ja silloin enemmistö äänesti asennusta vastaan. Voiko hallitus tässä tapauksessa kuitenkin tehdä asennusta koskevan päätöksen ilman asian käsittelyä yhtiökokouksessa, vaikka asennus on aikoinaan evätty yhtiökokouksessa?
20221_75484.jpg
Kuka vastaa luteiden hävityksestä vuokratussa asunnossa?
Kenelle kuuluvat luteiden hävittämisen kulut asunto-osakeyhtiössä? Vuokralainen ilmoitti isännöitsijälle luteista vuokraamassaan asunnossa asuttuaan siinä 5 kuukautta.Selvisi, että käytettynä ostetut kalusteet, olivat luteiden lähde. As Oy hoiti elämää nähneen sängyn ja sohvan pois ja tilasi ammattimyrkyttäjän. Asukas oli yhteistyöhaluttomana pois lähes koko myrkytysprosessin ajan ja muutti asunnosta.Esiintymän sanottiin olevan vain yhdessä asunnossa, joten As Oy laskutti osakkeenomistajaa vedoten vastuunjakotaulukkoon, joka ei erittele, asukasta tai osakasta varsinkin, kun osakas asuu muualla. Osakkaalla ei ole osuutta tähän esiintymään, eikä asunnossa ole aikaisemmin luteita ollut, joten oliko As Oy:n lähettämä laskutusosoite oikein?
20106_22492.jpg
Kokonaisvaltaista urakointia
Rivitaloasuntojen ulko-ovet välttyvät nyt suoralta sateelta, kun niihin asennettiin valoa läpäisevät Icopalin Fastlock Canopy-ovikatokset. As Oy Tervatapion seitsemän rivitalon yhtiössä päädyttiin kokonaisedullisiin, asennusvalmiisiin valokatoksiin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton