• Etusivu
  • Remontti

Asukkaat pettyvät putkiremonttien laatuun ja toteutustapoihin

Rakentajan toimitus
Päivitetty 04.02.2025
20114_25521.jpg

Kolmasosa asukkaista on edelleen tyytymättömiä siihen, kuinka putkiremontti onnistui heidän taloyhtiössään. Asukkaiden odotukset ennen putkiremonttia ovat korkeat, mutta lähes puolet joutuu lopulta pettymään saneerauksen toteutustapoihin ja laatuun. Taloyhtiöissä pidetään yhä tärkeämpänä, että putkisaneerausyritykset käyttävät sertifioituja menetelmiä ja laatujärjestelmää. Tiedot käyvät ilmi Consti Talotekniikan teettämästä asukaskyselystä, johon vastasi yli 800 taloyhtiön asukasta. Kysely toteutettiin toisena vuonna peräkkäin.

Taloyhtiöissä on edelleen merkittävä määrä putkiremonttien toteutustapoihin tyytymättömiä asukkaita. Kun viime vuonna 32 prosenttia asukkaista oli sitä mieltä, että heidän yhtiössään toteutettu putkisaneeraus epäonnistui täysin tai hieman, on tyytymättömien määrä tänä vuonna noussut vielä hieman, 34 prosenttiin.

- Näissä tuloksissa heijastuu alan tämänhetkinen tunnelma. Ammattitaitoisista ja laadukkaista tekijöistä on pula, ja samaan aikaan taloyhtiöissä osataan vaatia laadukasta työtä, toteaa Consti PutkiReformi Oy:n toimitusjohtaja Jan-Erik Luther.

Asukkaiden odotukset putkiremontin onnistumisesta ovat korkealla, mutta saneerauksen jälkeisten arvioiden mukaan moni joutuu pettymään työn toteutustapoihin ja laatuun. Pahimman pettymyksen aiheuttavat asukkaiden arjen laadun heikentyminen.

Asukkaiden mielestä pölyn leviämistä asuntoon ei ole ratkaistu tyydyttävästi (97 % pitää erittäin tai melko tärkeänä, mutta 45 % kokee sen epäonnistuneen täysin tai hieman) eikä asuntoa ole suojattu hyvin (100 % pitää erittäin tai melko tärkeänä, mutta 41 % kokee sen epäonnistuneen täysin tai hieman).

Myöskään remonttien hinta-laatu-suhde ei vastaa asukkaiden odotuksia. Kaikille asukkaille oli erittäin tai melko tärkeää, että saneerauksen lopputulos on hyvä hintaansa nähden ja työ on sovitun laatuista, mutta yli kolmanneksen mielestä niissä epäonnistuttiin täysin tai hieman (37 % ja 35 %).

Uudet menetelmät tunnetaan yhä paremmin

Perinteiset menetelmät tunnetaan edelleen paremmin kuin uudet menetelmät, mutta ero on kaventunut selvästi. Perinteiset menetelmät tuntee erittäin tai melko hyvin 72 prosenttia (viime vuodesta +6 %) asukkaista, viemärin pinnoitusmenetelmän 58 prosenttia (+27 %) ja sukitusmenetelmän 45 prosenttia (+21 %). Vajaa puolet (48 %) asukkaista on sitä mieltä, että putkiremontti ei saisi kestää yli kuukautta. Viidesosan (22 %) mielestä sopiva haitta-aika putkiremontille on 1-2 viikkoa ja neljäsosan (26 %) mielestä 3-4 viikkoa. Vielä 1-2 kuukauden haitta-aikaan malttia löytyy neljäsosalta (27 %).

Asukkaat ovat heikosti perillä siitä, millaista putkisaneerausmenetelmää heidän taloyhtiössään on käytetty tai ollaan suunniteltu käytettävän. Yli puolet (58 %) vastaajista ei osaa nimetä, mitä saneerausmenetelmää asuinkerroksissa oli käytetty tai käytetään. Pohjakerrosten viemäreistä kysyttäessä tietämättömien prosenttiluku oli vieläkin korkeampi, 67 prosenttia.

Jo puolet hallituksista vaatii sertifikaatteja ja laatujärjestelmää

Taloyhtiöiden hallituksilta kysyttiin, mitkä ovat luotettavan saneerausyrityksen kolme tärkeintä piirrettä. Ensimmäiseksi nousi sertifioidut menetelmät (52 %), toiseksi laatujärjestelmän käyttö (48 %) ja kolmanneksi kyky hoitaa kaikki putkiremonttiin liittyvät työt verkostonsa hyödyntäen (48 %).

- Taloyhtiöt pitävät yhä tärkeämpänä, että putkiremontteja tekevät yritykset hallitsevat todistetusti työnsä. Mittavan ja tärkeän urakan kanssa halutaan olla varmoja siitä, että työtavat ovat laadukkaita ja putket todella kestävät, Luther kertoo.

Kyselytutkimus toteutettiin sähköisenä paneelitutkimuksena maaliskuussa 2011. Kyselyyn vastasi 824 henkilöä, joiden taloyhtiöissä putkisaneeraus on tehty viimeisen viiden vuoden aikana tai se on tulossa seuraavan viiden vuoden aikana. Hallituksen jäseniä ja puheenjohtajia vastaajista oli 230. Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy.

Remontti
putkiremontti
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202110_73087.jpg
Toimiva vedenhallinta on keskeinen osa kiinteistöjen kunnossapitoa
Toimiva vesitekniikka, johon kuuluu muun muassa sade- ja jätevesiviemäröinti, on olennainen osa kiinteistöjen ylläpitoa. Asiantuntevan kumppanin tuella vesitekniikka toteutuu edullisesti palvelun laadusta tinkimättä. Haussa onkin henkilökohtainen palvelu ja pitävät aikataulut – yritys, jossa myös työnjohto tekee töitä.
20149_40959.jpg
Uusi kotisi vesiputket hyvissä ajoin
Asiayhteydestä riippuen putkiremontti tarkoittaa joko pelkkien käyttövesiputkistojen vaihtamista rakenteita avaamatta, koko talotekniikan uusimista tai jotain siltä väliltä. Onnistunut putkiremontti vaatii suunnitelmallisuutta sekä riittävän aikaisen varautumisen: remontin aloittamisessa kannattaa olla mieluummin etuajassa kuin myöhässä. Täysi varmuus tulevan remontin laajuudesta saadaan vasta, kun rakenteet päästään avaamaan ja tarkistamaan tilanne.
20224_77770.jpg
Miksi en saa grillata parvekkeella?
Taloyhtiön järjestyssäännöissä on maininta, että parvekkeilla ei saa valmistaa ruokaa.Onko taloyhtiön tosiasiallisesti mahdollista määrätä parvekkeen käytöstä näin rajoittavasti? Mielestäni ruuan valmistusta parvekkeella ei voi kieltää säännöissä, ei edes grillaamista parvekkeella, koska myös grillaaminen on mahdollista suorittaa paloturvallisesti. Oheishuomiona, että kaasupoltin keittiössä on ihan ok, mutta parvekkeella siihen suhtaudutaan vaarallisena asiana.Eikö säännön voima ole vain asioilla, joihin taloyhtiöllä on tosiasiallisesti päätösvaltaa lain perusteella? Muita asioita, joiden mukaan asukkaiden toivottaisiin elävän ja toimivan, pitäisi selkeyden vuoksi kutsua esimerkiksi talon tavoiksi.
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Viikon kysymys: Valvojan vastuu taloyhtiön korjaushankkeessa?
Huoneistossamme löydettiin putkiremontin yhteydessä kylpyhuoneesta kosteutta sekä keittiön vastaiselta seinältä että lattiasta. Kosteus kuivattiin ja kylpyhuone rakennettiin. Urakka valmistui kuukauden etuajassa. Kun muutimme kotiin, tunsimme homeen hajua sekä keittiön puolella että kylppärissä. Jouduimme muuttamaan kotoa saman tien uudelleen evakkoon.Sanoin lopputarkastuksen yhteydessä valvojalle, että asia täytyy tutkia. Valvojan kommentti oli, että vanhoissa taloissa on kaikenlaisia hajuja ja hän suositteli tiivistämään viemäriputkien läpimenoaukot silikonilla, jotta haju ei tunnu. Vasta tiukasti vaatimalla keittiöstä otettiin alakaapit poistetaan ja kosteudet mitattiin. Valvontafirma kävi ensin itse mittaamassa kosteudet, mutta heidän mittarinsa olivat viallisia. Hankimme itse pätevän mittausfirman, joka totesi, että keittiön lattia ei ole kostea vaan litimärkä, suhteellinen kosteus oli luokkaa 96 prosenttia.Jouduimme asumaan ylimääräiset 4 kk pois kotoa. Keittiöstä, eteisestä ja osasta olohuonetta jouduttiin purkamaan lattiat pois betonilaattaan asti. Kuivaus kesti 4 viikkoa.Vaadimme valvontafirmalta ylimääräisiä asumiskuluja korvaukseksi huonosti tehdyn valvontatyön aiheuttamasta haitasta. Firman edustaja vastasi, että heidän toiminnassaan ei ole moitteen sijaa ja he eivät tulleet millään lailla asiassa vastaan.Vastauksessaan firman edustaja kirjoitti mm. mustaa valkoisella, että huoneistomme kylppärin kosteusmittauksista ei ole mitään mustaa valkoisella, koska mittauspöytäkirjoja ei kiireen vuoksi ehdi pitämään. Hän myös piti osoituksena työnsä laadusta, että hän on valvonut satoja kylpyhuoneremontteja eikä ole koskaan löytänyt yhtään kosteusvauriota.Meidän näkökulmastamme valvonta on ollut joko työmoraalitonta tai ammattitaidotonta, yhtä kaikki sillä tuloksella että jouduimme itse omasta selkänahastamme maksamaan sen, että asuntomme kosteusvaurion laajuutta ja vakavuutta ei asianmukaisesti tutkittu kun se löydettiin, vaan valvonta laiminlöi tehtävänsä räikeästi.Miten täytyy toimia, että saamme valvontafirmalta asiaankuuluvan korvauksen?
Korvausilmaventtiilin asennus.jpg
Puiset tuuletusluukut tarjoavat helpon tavan ilmanvaihdon parantamiseen
Ilmanvaihdon parantaminen tuuletusluukkuun asennettavien korvausilmaventtiilien avulla on helppoa ja edullista. Tuuletusluukkuun asennettava venttiili ei muuta julkisivua, joten sen voi asentaa mihin tahansa yksityisasuntoon.
20213_69052.jpg
Suunnitteletko wc-remonttia? Näin luot ilmeikkään valaistuksen
Pienen tilan valaistuksen päivittäminen onnistuu hyvin remontin yhteydessä. Sisustuksellinen valaistus syntyy kolmiosaisesta valon käytöstä: led-nauhalla seinä-wc:n takaa, katon alaslaskusta värilämpötilasäädettävällä led-nauhalla ja lisäksi raikkaalla valopeilillä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton