• Etusivu
  • Remontti

Kaikki kerrostalokodit saavat vesimittarit

Rakentajan toimitus
Julkaistu 16.11.2012
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg

Vuoden 2013 alusta myös vanhoihin kerrostaloasuntoihin on asennettava huoneistokohtaiset vesimittarit – uusissa kerrostaloasunnoissa vesimittarit ovat olleet pakolliset vuoden 2011 alusta. Vesimittareiden piiriin kuuluvat myös liike- ja toimistohuoneistot.

Vesimittareiden asennus on seuraus kiristyvistä korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimuksista. Veden kulutuksen seuranta kuuluu osana rakennusten energiatehokkuutta parantaviin toimenpiteisiin. Lämmitetyn veden osuus ja merkitys kasvaa rakennusten muiden lämpöhäviöiden vähenemisen myötä. Kun veden kulutus laskee, laskee myös lämmitysenergian tarve.

Vedenkulutus saattaa vaihdella huoneistokohtaisesti 70-400 litran välillä. Huoneistokohtainen vesimittari tekee veden käytön laskutuksesta tasapuolisen – maksetaan vain omasta kulutetusta vedestä. Nykyinen tasapuolinen laskutus ei tee oikeutta nuukasti vettä käyttävälle yksinasujalle. Lisäksi vesimittareiden on oltava sellaisia, että vastikkeen tai vuokran maksuperusteeksi voidaan määrätä veden kulutus. Vesimittarit asennetaan kiinteistöjä eikä vesihuoltolaitoksia varten.

Mittareiden asennuksella odotetaan myös asukkaiden kiinnittävän huomiota omaan vedenkulutukseensa. Asiantuntijoiden mukaan pakolliset mittarit vähentävät veden kulutusta noin 25 % tai jopa enemmän. Omakohtainen saattaa myös kiinnittää huomiota omaan veden kulutukseen.

Vesimittarien luenta

Osa vesimittareista on paikalla luettavia ja mekaanisia. Kehittyneimmissä mittareissa on antureita, joilla saadaan luenta keskitettyä ja niitä voidaan liittää muihin kiinteistön automaattisiin järjestelmiin. Laajakaistalla kulutustiedot siirtyvät aina laskutukseen asti. Saatavana on myös laitteita, jotka hälyttävät mikäli vettä kuluu koko ajan. Tällainen laitteen hälytys voi olla merkki vuodosta. Laite saattaa myös hälyttää, mikäli vettä ei kulu ollenkaan.

Luonnollinen asennusaika putkiremontti

Huoneistokohtaisen vesimittarin asennus on kirjattu korjausrakentamisen energiatehokkuusvaatimuksiin. Mikäli teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti on mahdollista, mittarit on asennettava linjasaneerauksen yhteydessä.

Remontti
kulutus
putkiremontti
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20204_63811.jpg
Älyominaisuuksilla on merkitystä vedenmittauksessa
Energiatehokkuusdirektiivi on määrännyt, että vesimittarit tulee asentaa taloyhtiöihin niin uudiskohteissa (2011) kuin saneerauskohteissa (2013). Valitettavasti direktiiviä on tulkittu siten, että mittarit on ollut pakko asentaa, mutta ei ottaa käyttöön. Lokakuussa 2020 astuu voimaan kulutuksen mukaisen vesilaskutuksen pakollistava asetus. Mitä tämä tarkoittaa sinun taloyhtiössäsi?
201911_61453.jpg
Tiedätkö kotitalouden suurimmat vesisyöpöt?
Asumisen perusedellytysten, veden, sähkön ja lämmön, tuottamiseen käytettävän energian kustannukset nielaisevat valtaosan taloyhtiön rahavirrasta. Vesi on taloyhtiön suurin yksittäinen kuluerä, sillä vedenkäyttö muodostaa keskimäärin 37 % kokonaiskustannuksista. Kokonaisuutena veteen kuluu enemmän rahaa kuin koko taloyhtiön lämmittämiseen. Koska vesi on kallista, veden säästäminen on todellakin kannattavin energiainvestointi.
Vettä juomalasiin vedenkulutus
5 syytä siirtyä kokonaisvaltaiseen vedenkulutuksen mittaukseen
Reaaliaikainen vesidata on onnistuneiden päätösten edellytys. Uusi teknologia helpottaa kiinteistön koko vedenkulutuksen optimointia.
200810_13830.jpg
Passiivienergiatiilitalo Valkeakoskelle
Wienerberger Oy Ab:n ja VTT:n yhteistyöllä kehittämä passiivienergiatiilitalo rakennetaan vuoden 2009 Valkeakosken asuntomessuille. Kohde rakennetaan täystiiliperiaatteella: sekä rakennuksen runko että julkisivut muurataan poltetusta tiilestä.Rakennettava täystiilitalo on Suomen ensimmäisiä passiivienergiataloja. Lämmitysenergian tarve passiivienergiatalossa on vain 20-25 % tavanomaisen talon energian kulutuksesta. Pieni kulutus perustuu siihen, että rakennuksen lämmöntarve saadaan pieneksi passiivienergiatalon vaatimusten mukaisella lämmöneristyksellä, ilmanpitävyydellä ja ilmanvaihdon lämmöntalteenotolla. Ihmisistä, laitteista ja auringosta peräisin olevat lämpökuormat kattavat talvellakin suurimman osan lämmöntarpeesta. Myös rakennuksen massiivisuuden vaikutus tulee korostumaan passiivienergiataloissa lämmitys- ja jäähdytysenergian säästönä.
201810_55150.jpg
Kotimainen, kestävä ja ajaton julkisivujärjestelmä
weber SerpoVent Julkisivujärjestelmä mahdollistaa levyrappauksen lisäksi myös muiden julkisivumateriaalien tehokkaan käytön ja ajattoman lopputuloksen.SerpoVent Julkisivujärjestelmä sisältää kaiken tarvittavan rakennusrungosta valmiiseen julkisivupintaan asti ollen asiakkaan kannalta hyvin helppo ja yksinkertainen ratkaisu, sillä kyseessä on valmis kokonaisuus. Kaikkien järjestelmän osien yhteensopivuus ja toimivuus on varmistettu Suomen vaativassa ilmastossa - sekä käytännön kohteissa että kattavin testein ja laskelmin. Lisäksi järjestelmän kaikki tuotteet ovat CE-merkittyjä. Parasta kuitenkin on, että julkisivujärjestelmän tuotteet saa yhdeltä ja samalta toimittajalta turvallisesti sekä luotettavasti.
20236_82145.jpg
Huoneistojen pinta-alat eivät pidäkään paikkaansa?
Olemme teettäneet talosta pohjakuvat, joissa ilmeni etteivät yhtiöjärjestyksessä ilmoitetut pinta-alat vastaa mitattuja. Olemme päättäneet muuttaa yhtiöjärjestystä pinta-alojen suhteen.Ongelma on huoneistoomme kuuluva 45 m2:n kellaritila, josta olemme maksaneet nykyisen yhtiöjärjestyksen mukaisesti ½ normaalista vastikkeesta. Nyt yksi osakkeenomistaja on moittinut nykyistä yhtiöjärjestystä em. osin. Lasketaanko kyseinen kellaritila asuinpinta-alaan ja onko siitä maksettava täyttä yhtiövastiketta? Tila on remontoitu ja lämmin, mutta vain 2 m korkea ja sijaitsee 80 % maan alla. Tilaan on käynti asunnosta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton