Asunto-osakeyhtiörakentaminen 1800-luvun lopulta nykypäivään

Suomen ensimmäiset kerrostalot olivat paikalla muurattuja tiilitaloja. Runko muodostui kahden tiilen paksuisesta ulkoseinästä ja rungon keskellä olevasta sydänmuurista, välipohjat rakennettiin puusta. Kerrostaloissa käytetyt rakennustekniset ratkaisut pysyivät lähes muuttumattomina aina 1900-luvun vaihteeseen asti, jonka jälkeen yleistyi mm. teräspalkkien ja ratakiskojen käyttö välipohjissa.

Ensivaiheiden kerrostalot olivat suuria ja näyttäviä, mutta jo 1920–30-luvulla rakentamista alkoi ohjailla asuntopulan edellyttämä tarve. Kantavana rakenteena tämän aikakauden rakennuksissa oli edelleen tiili, mutta pääomapulasta johtuen tiilen rinnalle käyttöön otettiin myös muita materiaaleja. Runkomateriaalina varsinkin hyödynnettiin betonipilareita sekä jo edellä mainittuja teräspalkkeja.

Sodanjälkeistä aikaa siivitti maaltamuutto ja näin ollen kaupungistuminen. Asuinrakennusten tarve oli valtaisa, mikä edellytti entistä tehokkaampien rakennusmenetelmien hyödyntämistä. 1950-luvun puolivälissä betoni syrjäytti tiilen yleisimpänä kantavan rungon materiaalina. Julkisivut kuitenkin edelleen verhoiltiin joko tiilellä tai julkisivulevyillä. 1950- luvun kehitys mahdollisti 1960-luvulla voimakkaasti kasvaneen elementtirakentamisen.

Ensimmäinen betonisandwich-elementein valmistettu kerrostalo valmistui 1957 ja tämän jälkeen rakentamista vauhditettiin pitkälti paitsi elementtirakentamisen, myös standardoinnin, työmaiden koneistamisen sekä teollisen massatuotannon voimin. Vilkkainta rakentaminen oli 1970-luvulla, jolloin asuntokanta lisääntyi neljänneksen.

1970-luvun lähiörakentamisen rinnalla vilkastui myös rivitalorakentaminen, joka jatkui vilkkaana aina 1990-luvun alkupuolelle. Tällöin vilkkaimmillaan ollut asuntorakentaminen ylikuumeni asuntojen hintojen noustessa. Asuntokunnan koko oli 1990-luvun alussa muuttunut 1900-luvun alkuun nähden kuudesta henkilöstä 2,5 henkeen, asuntojen lukumäärän nelinkertaistuessa. Laman alkamisen ja tästä johtuneen korkotason nousun siivittämänä alkoivat myös asuntovelallisten taloudelliset vaikeudet. Asuntohinnat romahtivat 1990-luvun alussa 40 prosentilla tarjonnan lisääntyessä ja kysynnän vähetessä.

1990-luvun lama asuinrakentamisessa jatkui aina vuoteen 1996–97, jolloin rakentaminen käynnistyi uudelleen lähes seitsemän vuoden hiljaiselon jälkeen. Vuonna 1990 aloitettiin 53 556:n asunnon rakentaminen ja vuonna 1995 tuo määrä putosi alimmalle tasolleen ollen 18 310 asuntoa. 2000-luvulla asuntorakentaminen on tasaisempaa ja keskimääräinen on vuosittain aloitettu noin 30 000:n asunnon rakentaminen.

Kuten jo edellä todettiin, koostuu rakennuskantamme monien toisistaan eroavien vaiheiden siivittämistä jaksoista. On kuitenkin selvää, että jokaisen jakson osalta käytössä olleet menetelmät antavat omat vaatimuksensa myös korjausrakentamiseen.

Lähtökohtaisesti rakennuskantamme voidaan jakaa niihin rakennuksiin, joissa peruskorjaukset on ensimmäistä kertaa jo suoritettu, niihin joissa ne ovat nyt käsillä sekä niihin, joissa ne tulevat lähivuosikymmeninä ajankohtaisiksi. Mikään ei ole ikuista, mutta oikein tehtynä ja hyvin huollettuna on eri rakenneosille annettavissa tavoitteellinen käyttöikä, vaikka aina ei näihin tavoitteisiin päästä.