• Etusivu
  • Energia

Energianeuvoja auttaa kotitalouksia ja taloyhtiöitä

Pienennä kustannuksia ja päästöjä

Rakentajan toimitus
Päivitetty 12.10.2023
202110_73269.jpg

As Oy Keulanriviin on asennettu aurinkokeräimet.

Asumisen energiatehokkuus ja laatu ovat asioita, joita pohditaan parhaillaan useissa kodeissa ja taloyhtiöissä. On kyse sitten pienestä tai isosta parannustarpeesta, niin asiantuntevan ja luotettavan neuvontapalvelun puoleen kannattaa kääntyä ajoissa.

Minna Sukevan tehtävänä on auttaa kotitalouksia, taloyhtiöitä ja erilaisia organisaatiota parantamaan energiatehokkuuttaan ja pienentämään näin hiilijalanjälkeään. Työnsarkaa on, mutta se ei säikäytä Satakunnan uutta energianeuvojaa.

–Energianeuvojan työpäivät ovat hyvin vaihtelevia, eikä koskaan tiedä etukäteen, mitä päivä tuo tullessaan. Joidenkin asioiden parissa työskentely on jo tuttua, mutta myös uusia asioita tulee vastaan, Sukeva kertoo.

Energiaviraston rahoittamaa, maksutonta ja puolueetonta energianeuvontaa on Satakunnan alueella ollut tarjolla 11 vuoden ajan.

– Neuvonnalla on jo pitkät perinteet Satakunnassa. Vuosien varrella energianeuvojan on voinut tavata esimerkiksi messujen lisäksi erilaisissa koulutus- ja infotilaisuuksissa. Yhteistyötä on tehty muun muassa kansalaisopiston ja Marttojen kanssa, Sukeva kertoo.

Satakunnan energianeuvoja Minna Sukeva
Satakunnan energianeuvoja Minna Sukeva

Vallitseva koronatilanne on vaikuttanut erilaisten tapahtumien ja muiden kohtaamisten järjestämiseen. Nyt kun rajoitukset ovat poistuneet, voi neuvontatyö erilaisten tapahtumien muodossa jälleen käynnistyä.

– Syyskuun lopussa pääsimme järjestämään Porin seudun kansalaisopiston kanssa Taloyhtiön energiaillan. Vastaavia tilaisuuksia on luvassa myös muualla Satakunnan alueella, mikäli koronarajoitukset ne sallivat, Sukeva kertoo.

Info

Info

Tapahtumat ja tilaisuudet eivät ole ainoita paikkoja, joissa voi tulla kysymään energiavinkkejä ja -neuvoja omaan kotiin tai taloyhtiöön. Yhteyttä voi energianeuvojaan ottaa myös puhelimitse tai sähköpostilla.

Taloyhtiöille tarjolla tietoa ja vertaistukea

Sukeva odottaa innolla, että pääsee tositoimiin asiakaskohtaamisten merkeissä. Keväällä Satakunnan alueella oli tarkoitus käynnistellä taloyhtiöille tarkoitettuja taloyhtiöfoorumeita, jotka ovat omassa kaupunginosassa tai naapurustossa toimivia vapaamuotoisia tiedonvaihtopaikkoja taloyhtiöiden hallitusten jäsenille ja energiaeksperteille.

– Foorumeissa edistetään hyvää ja energiatehokasta asumista. Toiminnan ydin on tiedon ja kokemusten vaihto, Sukeva kertoo. Foorumitoimintaa on tarkoitus käynnistää uudelleen syksyn aikana.

– Mukaan on ilmoittautunut tähän mennessä kourallinen taloyhtiöitä, joten mukaan mahtuu vielä, Sukeva vinkkaa.

Info

Info

Satakunnan energianeuvoja koordinoi myös taloyhtiöiden energiatarkastuksia. Kyseessä on kevyt ja edullinen taloyhtiön energiaselvitys, joka perustuu LVI-asiantuntijan kiinteistöllä suorittamaan kiinteistökierrokseen, mittauksiin ja toimintakokeisiin sekä energiankulutuksen analysointiin kulutusseurannan pohjalta. Taloyhtiö saa raportin tehdyistä havainnoista sekä ehdotuksia jatkotoimenpiteistä.

– Tällaisen energiatarkastuksen tavoitteena on madaltaa kynnystä selvittää taloyhtiön energiansäästömahdollisuudet, Sukeva summaa palvelua.

Korjaus- ja parannustoimenpiteet maksavat itsensä takaisin

Taloyhtiöiden energiatarkastuksen ja energiaremonttien tarpeellisuuden on havainnut myös Porissa sijaitsevan As Oy Keulanrivin isännöitsijä Peter Hillman. As Oy Keulanrivissä energiatehokkuutta parannettiin asentamalla lämmöntalteenotto eli LTO-järjestelmä ja aurinkokeräimet.

– Tähän ratkaisuun päädyttiin, kun selvitysten mukaan investoinnin takaisinmaksuaika oli noin 8–10 vuotta. Lisäksi yhtiökokous oli alustavan selvityksen jälkeen yksimielinen kyseisen investoinnin suunnittelun teettämisestä ja myöhemmin yksimielinen myös sen toteuttamisesta, Hillman kertoo.

As Oy Keulanrivissä energiatehokkuutta parannettiin asentamalla lämmöntalteenotto eli LTO-järjestelmä ja aurinkokeräimet.
As Oy Keulanrivissä energiatehokkuutta parannettiin asentamalla lämmöntalteenotto eli LTO-järjestelmä ja aurinkokeräimet.
202110_73272.jpg

Erilaisten korjaus- ja parannustoimenpiteiden lämmitysenergian säästöpotentiaali vaihtelee 5–30 prosentin välillä. Remontti on näkyvät positiivisesti myös As Oy Keulanrivin energialaskussa.

– Toteutuksen jälkeen energiakustannukset ovat pienentyneet oleellisesti ja tarkoitus on saaduilla säästöillä maksaa investointia varten nostettu laina pois, Hillman kertoo.

Hillman uskoo, että taloyhtiöissä on kiinnostusta energiatehokkuuden parantamiseen, mutta tietoa tarvitaan lisää.

– Taloyhtiöissä ei ole tietoa siitä, mitä erilaisia ratkaisuja on olemassa oman kiinteistön energiataloudellisiin korjauksiin. Jos taloyhtiön osakkaille ja hallituksen jäsenille saadaan enemmän tietoa eri ratkaisuista, se innostaisi varmasti taloyhtiöitä pohtimaan ja selvittämään asioita.

Info

Info

Energianeuvonta tukenasi

Sukeva toivoo, että niin kuluttajat kuin taloyhtiöiden edustajat olisivat riittävän ajoissa yhteydessä energianeuvojaan.

– Meiltä saa maksutonta ja puolueetonta energianeuvontaa. Kannattaa siis ottaa yhteyttä, jos esimerkiksi kaipaa vinkkejä kodin energian- ja vedenkäytön tehostamiseen, sopivan lämmitysmuodon valintaan tai esimerkiksi energiaremontin kannattavuuden arviointiin, Sukeva kertoo. Lisäksi energianeuvojilla on ajankohtaista tietoa erilaisista tukimahdollisuuksista, joita esimerkiksi energiaremontteihin on saatavilla.

Satakunnan energianeuvonnan tulevia tapahtumia ja yhteystiedot

Kiinteistöliitto Satakunta, Satakunnan alueellinen energianeuvonta ja ILSA – ilmastoviisas Satakunta -hanke järjestävät yhteistyössä 9.11.2021 Taloyhtiön energiailta -tilaisuuden- Tilaisuus on maksuton.

Lisätietoja: https://satakunta.kiinteistoliitto.fi/tapahtumat/nayta/?id=902859

Satakunnan omaan Energianeuvojaan saa yhteyden sähköpostilla energianeuvonta@pori.fi tai soittamalla 044 701 1219. Kannattaa myös seurata Facebookissa Energianeuvonta Satakunnassa -sivua ja verkko-osoitetta www.pori.fi/energianeuvonta

Lähde: Motiva Oy:n tiedote, Sini Marttinen

Energia
energiansäästö
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Niben poistoilmalämpöpumppu
Poistoilmalämpöpumppu haastaa tehokkuudessa maalämmön
Poistoilmalämpöpumppu (lyhenne PILP) on maa- ja ilma-vesilämpöpumpun lisäksi suosittu ja varteenotettava vaihtoehto omakotitalon tai rivitaloasunnon lämmitysvaihtoehdoksi. Kodissa on paljon lämpöenergiaa tuottavaa: ihmiset, jääkaappi, pakastin, elektroniikkaa, sauna, jne. Tuotamme lämpöenergiaa huomaamattamme.NIBE poistoilmalämpöpumput ovat tämän energian kierrätysjärjestelmä: ne hyödyntävät talosta poistettavan ilman lämpöenergiaa niin tuloilman lämmitykseen, vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään kuin käyttöveden lämmitykseenkin, mihin kaikki poistoilmalämpöpumput eivät pysty.
20127_31724.jpg
Aikku sai fiksun kodin
Aino-Kaisa Saarinen on onnellinen. Juhannuksena hän saunoi omassa ABB:n taloautomaatiolla varustetussa nollaenergiatalossaan. "Kun olemme paljon poissa kotoa, ei tarvitse huolehtia lämmityksestä, valaistuksesta ja turvallisuudesta", huippuhiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen, tuttavallisesti Aikku, perustelee ABB:n KNX-taloautomaation valintaa uuteen omakotitaloonsa.Kilpailukauden lopussa Aino-Kaisa oli tullut katsomaan töiden edistymistä talotyömaallaan yhdessä ABB:n aluemyyntijohtaja Leevi Peltosen kanssa. Aino-Kaisan ja hänen puolisonsa Tom Gustafssonin haaveiden omakotitalo valmistui kesällä Hollolaan Salpausselän harjun kylkeen. Tontin Hollolan kunta lahjoitti huippuhiihtäjälle MM-vuonna 2009."Tuosta menee latu Tiirismaalle", Aino-Kaisa viittilöi tontin kulmalle. "Hyvät hiihto- ja lenkkimaastot olivat ihan ratkaisevia tämän paikan valinnassa."
20236_82145.jpg
Hallituksen valtuudet?
Linjasaneeraus - Voiko hallitus ohittaa osakkaat kaikessa päätöksenteossa ja vedota siihen, että "hallitus on valtuutettu käynnistämään linjasaneerauksen hankesuunnittelu"?Mitä pitää sisällään "käynnistää linjasaneerauksen hankesuunnittelu"? Koskeeko se myös päätöntävaltaa saneerausmenetelmästä ja eri vaihtoehdoista? Eikö Asunto-osakeyhtiölaki velvoita yhtiökokousta tekemään päätökset, joita hallituksen täytyy noudattaa? Hallitus ei noudata yhtiökokouspäätöstä valita muita kustannustehokkaampia vaihtoehtoja lähempään tarkasteluun. Nyt hallitus pakottaa osakkaat järjettömän hintaiseen remonttiin vastoin osakkaiden tahtoa ja kieltäytyy kuulemasta osakkaita.Pitääkö yhtiökokoukseen ottaa asianajaja?
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Mikä on varainsiirtovero?
Lykkäyksen syynä tulkinnanvaraisuusAsuntokauppaa koskevan varainsiirtoveron korotus oli alunperin kaavailtu vuoden alkuun, mutta nyt se siirtyy valtiovarainvaliokunnan mukaan vuodenvaihteesta maaliskuun alkuun. Syynä viivästykseen on mm. lain tulkinnanvaraisuus yhtiövelkojen osalta. Samalla myös isännöitsijöille halutaan antaa enemmän aikaa valmistautua muutoksiin.
myyrinkarin taloyhtiö myyrmäessä
Väestönsuojan kosteusongelmien korjaaminen hankalaa?
Väestönsuojien merkitys on korostunut viime aikoina. Nyt onkin hyvä hetki tarkastaa oman taloyhtiön väestönsuojan kunto. Kosteusongelmien ilmetessä ratkaisut voivat olla vähissä, kuten kävi Vantaan Myyrmäessä sijaitsevassa Myyrinkarin taloyhtiössä. Korjausehdotuksina olivat kalliolouhinta ja salaojaremontti, jotka olivat kuitenkin liian kalliita ja hankalia toteuttaa. Eikä näiden korjaustapojen riittävyydestä ollut mitään takuuta, sillä rakennuksen alta puuttuu pestystä sepelistä tehty kapillaarikatko, jolloin maasta pääsee nousemaan rakenteisiin kosteutta perustusten alta.Myyrinkarin taloyhtiön hallitus löysi ratkaisun, joka pelasti väestönsuojan kalliilta ja pitkältä remontilta. Lisäksi remontti alensi väestönsuojan energiankulutusta merkittävästi.
202111_73503.jpg
Onko 10 vuotta vanha rakennus­virhe talo­yhtiön vai osakkaan korvattava?
Kerrostaloasunnossa (valmistunut v. 2010) irtosi painava sisäikkuna. Ikkuna irtosi seinästä irti siten, että saranat olivat kiinni ikkunassa sekä seinästä irronneessa puuosassa ja pysyneet täysin ehjänä. Ikkuna irtosi siis kokonaisuudessaan irti talon kiinteästä seinästä. Ikkuna avattiin rakennuttajan ohjeistusten mukaisesti. Eli vahinko ei johtunut huolimattomuudesta.Vastuunjakotaulukon osalta sisäikkuna kuuluu osakkaan vastuulle, mutta onko asia näin myös silloin, kun ikkuna on rakennusvirheen takia irronnut talon kiinteästä seinästä? Kumman vastuulle ikkunan korjaus tällaisessa tilanteessa kuuluu, taloyhtiön vai osakkaan vai jakautuvatko kustannukset? Entä rakennuttajan vastuu 10 vuoden jälkeen ilmenevästä piilorakennusvirheestä? Liian lyhyet tapit pitivät ikkunaa paikoillaan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton