• Etusivu
  • Energia

Miten sinä viilennät kotiasi – Tunnetko kaukojäähdytyksen?

Tapio NäslundKaupallinen yhteistyöFortum Power and Heat Oy logoFortum Power and Heat Oy
Päivitetty 16.05.2025
Kaukojäähdytyskampanja_2_inkku

Kuumat helteiset kesät vaikuttavat tulleen jäädäkseen. Vaikka kesän lämpöä myös odotetaan, aiheuttavat pitkät hellejaksot kuitenkin tukalia hetkiä monissa kodeissa. Viilentäminen on tarpeen ja konsteja on monia, mutta mukavinta olisi, jos kodin lämpötila pysyisi helposti sopivana vuoden ympäri.

Kodin viilentämiseen on keksitty kaikenlaisia kikkoja. Lähtökohtaisesti tärkeintä on estää auringon suora paahde asuntoon ja tuulettaa ajankohtina, jolloin ulkona on viileämpää kuin sisällä. Viilentämiseen voi lisäksi hankkia erilaisia laitteita, kuten tuulettimen tai ilmalämpöpumpun. Erittäin toimiva, pysyvä ja ekologinen vaihtoehto on kaukojäähdytys, jos kiinteistösi kuuluu kaukolämpöverkkoon.

Fortum Kaukokylmä ja Lähikylmä metroradan ja kaukolämpöverkon varrella

Fortum Kaukokylmä on tarjolla rakennuksiin, jotka sijaitsevat Espoossa metroradan varrella. Kaukokylmä siirretään kaukolämmön tavoin putkiverkoston kautta rakennuksiin jäähdytystä varten. Fortum Lähikylmässä jäähdytys puolestaan tuotetaan kiinteistökohtaisella lämpöpumpulla. Jäähdytyksen yhteydessä kiinteistöstä poistettava lämpö kierrätetään Fortumin kaukolämpöverkkoon uudelleen hyödynnettäväksi. Käyttäjän näkökulmasta keskitetyillä viilennysratkaisuilla on useita hyötyjä. Et tarvitse näkyvissä olevia laitteita vaan viilennys tapahtuu äänettömästi, huomaamattomasti ja kestävästi tuotetulla energialla.

Rakentamassa tai saneeraamassa? – Älä unohda kaukojäähdytystä

Kauko- ja Lähikylmä on aina helpoin asentaa uudisrakennukseen, jolloin se voidaan ottaa jo suunnittelussa huomioon. Vanhempiin kiinteistöihin se voidaan asentaa laajemman saneeraustyön, esimerkiksi putkiremontin yhteydessä.

Fortum Power and Heat Oy
Energia
viilennys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen omataloyhtio.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20214_69979.jpg
Tämä on fiksu tapa lämmittää talo­yhtiötäsi asuin­mukavuus huomioiden!
Fortum SmartLiving -palvelut tarjoavat älykkäämmän tulevaisuuden kaukolämmitetyille taloyhtiöille Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella. Kokoa taloyhtiöllesi sopiva palvelu, joka auttaa optimoimaan energiankulutusta – rahaa ja ympäristöä säästäen.Lämmityksen Optimointi-palvelun avulla varmistat asuntojen lämpötilojen tasaisuuden ja pienennät lämmityskustannuksia. Samalla parannat kiinteistösi energiatehokkuutta ja sisäilman laatua.Kulutuksen seuranta-palvelu seuraa ja mittaa kiinteistön energia- ja vedenkulutusta jatkuvasti. Vedenkulutuksen osalta tämä mahdollistaa automatisoidut hälytykset järjestelmän havaitessa poikkeamia datassa. Hälytysten avulla havaitset mahdolliset vikatilanteet, kuten vesivuodot ajoissa ja säästät huolto- ja korjauskuluissa.Palvelu lisää taloyhtiön edustajien ja asukkaiden tietoisuutta taloyhtiön sähkön-, veden- ja lämmönkulutuksesta. Isännöitsijä saa joka kuukausi sähköpostilla kattavan tiedon taloyhtiön kulutuksesta, trendeistä ja kustannuksista.Mittarointi-palvelulla saat hyödyllistä tietoa asuntojen lämpötiloista ja ilmankosteudesta taloyhtiön päätöksenteon perustaksi. Asukkaat näkevät mobiilisovelluksesta omat tietonsa ja taloyhtiön yhteenvetotiedon ja taloyhtiön edustajat omasta käyttöliittymästään tarkempaa tietoa.Lue lisää ja ole meihin yhteydessä www.fortum.fi/smartliving
20215_70746.jpg
Huomioi nämä asiat lämmitysmuotoa vaihdettaessa
Kun taloyhtiössä mietitään lämmitysmuodon vaihtoa, kannattaa energiaratkaisua miettiä laajemmin ja ottaa puolueeton asiantuntija tekemään selvitys vaihtoehtojen välillä. Lämmitysmuodon muutokselle voi olla montakin syytä. Kustannustehokkuus, ilmastoystävällisyys, nykyisen järjestelmän korjaustarve tai jopa järjestelmän riittämättömyys. Ennen lämmitysmuodon vaihtamista kannattaa selvittää, mitä taloyhtiössä voitaisiin tehdä energiatehokkuuden parantamiseksi. Jo sillä voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä ja vältetään ylimitoitettu investointi.
202112_74118.jpg
Kokkaa kaukolämmöllä Michelin-kokki Sasu Laukkosen resepteillä
Michelin-kokki Sasu Laukkonen suunnitteli maailman ensimmäiset kaukolämpöä hyödyntävät reseptit
pariskunta istuu sohvalla tuuletin kädessä
Mahdollisuus kesäaikaiseen viilennykseen kiinnostaa
Yhä useampi kerrostaloasukas kertoo kaipaavansa kotiinsa mahdollisuutta kesäaikaiseen viilennykseen. Ilmastonmuutoksen tuomat pitkittyneet hellejaksot, energiatehokkaat rakennukset ja suuret ikkunapinnat ovat tehneet asunnoista entistä alttiimpia kuumenemiselle. Tilanne heijastuu myös asuntomarkkinoihin: lähes joka toinen asunnon ostoa harkitseva aikoo huomioida viilennysmahdollisuudet seuraavaa kotia valitessaan.Keväällä 2019 toteutetun kyselytutkimuksen mukaan miltei kaikki vastaajat pitivät tärkeänä, että huoneiston voi viilentää kesäisin. Lähes puolet kertoi viilennyksen olevan tekijä, joka vaikuttaa uuden kodin valintaan. Vain kuusi prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei tarvitse kotiinsa erillistä viilennystä.
20234_81499.jpg
Helpotusta kuumiin kesäpäiviin – valitse viilentävä vaihtoehto
Mikä kuulostaisikaan paremmalta kuin ihanan viileä asunto kesähelteillä? Ilmanjäähdyttimellä viilennät niin kerrostalohuoneiston kuin omakotitalonkin ja parannat samalla asumismukavuutta. Boschin tyylikkäällä ilmanjäähdyttimellä viilennät huoneiston tehokkaasti ja nukut yösi hikoilematta.
Kerrostalo_20226_78839.jpg
Näin onnistutte taloyhtiön lämmitysremontissa
Lämmitys on taloyhtiön suurin kulu, joten energiansäästöön ja uusiutuvaan lämmitysmuotoon panostaminen kannattaa. Lämmitysremonttiin lähdettäessä taloyhtiön on hyvä paneutua projektiin ja käyttää asiantuntijoita apuna. Näin lämmitysjärjestelmän vaihto onnistuu ja saadaan juuri oikea pitkäikäinen lämmitysjärjestelmä taloyhtiölle. Olemme keränneet yhdessä Boschin kanssa muutaman vinkin, miten taloyhtiön kannattaa lähteä miettimään lämmitysremonttia.
Nainen ja lapsi nukkuvat levollisesti. Mukana myös lapsen pehmoleluja.
Hyödynnä maalämpöinvestointi 100 %:sesti: mukaan myös viilennys
Cool-IN on NIBE maalämpöpumppuja varten kehitetty viilennyslaitteisto miellyttävään ja järkevään viilennykseen. Maaviilennys on erittäin turvallinen, helppo ja energiatehokas ratkaisu, kun halutaan varmistaa raikas sekä miellyttävä sisäilma.Järjestelmä käyttää hyväkseen maalämpökaivossa kiertävää nestettä, joka tuottaa talvella lämpöä, mutta voidaan kesällä hyödyntää talon viilennykseen – syvällä porakaivossa lämpötila on kesälläkin vain muutamia asteita. Sähkönkulutus on vain murto-osa esimerkiksi ilmalämpöpumpun kulutuksesta. Maaviilennyksen avulla sisätilat pysyvät tasaisen viileinä ja raikkaina, ilmankosteus vähenee ja huoneilma raikastuu.Tutustu Cool-IN viilennysjärjestelmiin
mies on laittanut päänsä pakastinlokeroon ja seisoo pakastimen edessä
Näin helle vaikuttaa sähkönkulutukseen – suojaa kylmälaitteet ylikuormitukselta
Pitkittyneet hellejaksot aiheuttavat muutoksia kotien sähkönkulutukseen. Kun sisälämpötila nousee, otetaan käyttöön tuulettimia, siirrettäviä ilmastointilaitteita tai ilmanviilentimiä, mikä lisää sähkönkäyttöä merkittävästi. Vähemmälle huomiolle jää usein se, että myös jääkaapit ja pakastimet kuormittuvat helteellä, vaikka lisälaitteita ei olisi käytössä.Kylmälaitteet on suunniteltu toimimaan tietyssä ympäristön lämpötilassa. Kun huonelämpötila nousee esimerkiksi 25 asteesta 32 asteeseen, kylmälaitteen sähkönkulutus voi kasvaa jopa 30–50 prosenttia. Laitteiden kompressorit käyvät pidempään ja kovemmalla teholla, jotta sisälämpötila pysyy haluttuna. Tämä lisää sähkönkulutusta, mutta myös laitteen mekaanista kulumista ja riskiä käyttöhäiriöihin.
mies ojentaa seteleitä takaisin
Miten remontti­kustannukset tulisi jakaa prosentuaalisesti?
Onko remonttikustannusten jakaminen muun perusteen mukaan mahdollinen kuin yhtiöjärjestyksen mukaisen osakkeiden prosenttijakoon perustuva jako? Yhtiöjärjestyksessä on myös sanonta, että "osakkeen omistajat ovat oikeutettuja maksamaan yhtiölle osakkeitaan rasittavan vastikeperusteen mukaan laskettavan osuutensa yhtiön pitkäaikaisista lainoista joko kokonaan tai osittain hallituksen määräämässä erissä ja aikoina..."Onko yhtiöjärjestyksen sanonta pakottava, että kaikki remonttikustannukset on kohdistettava samoin kuin vastike? Mitä tarkoitetaan as oy lain 10 §:llä, ettei yhtiökokous, hallitus tai isännöitsijä saa tehdä päätöstä, joka tuottaa osakkeenomistajalle epäoikeutettua etua? Voidaanko kustannuksia muuttaa kustannusperusteiseksi?
juristin nuija ja puinen kysymysmerkki pöydällä. taustalla kerrostalo
Viikon kysymys: Kun hallituksen puheenjohtaja ei kykene toimittamaan isännöitsijäntodistusta
Olen myymässä 3 huoneiston yhtiöstä huoneistoa, jossa ei ole isännöitsijää ja hallituksen puheenjohtaja ei ole pystynyt toimittamaan sairastapauksen vuoksi isännöitsijäntodistusta minulle. Voiko hallituksen jäsen allekirjoittaa ja toimittaa todistuksen?
kaksi eriväristä matalaa kerrostaloa vierekkäin. kuvassa on kesä
Viikon kysymys: Onko uudessa yhtiöjärjestyksessä aukko?
Uusitun yhtiöjärjestyksemme mukaan taloyhtiömme hallitukseen kuuluu kolmesta viiteen (3-5) varsinaista jäsentä. Hallituksen päätökseksi tulee se mielipide, jota enemmän kuin puolet läsnä olevista on kannattanut. Äänten mennessä tasan päätökseksi tulee se mielipide, johon puheenjohtaja yhtyy.Yhtiöjärjestyksessä ei mainita lainkaan milloin hallitus on päätösvaltainen. Hallituksen päätökseksi voi siis tulla vaikka yhden paikalla olleen jäsenen mielipide.Vanhassa yhtiöjärjestyksessä oli maininta, että hallitus on päätösvaltainen, kun saapuvilla on kolme (3) jäsentä. Vanhan yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen kuului viisi (5) varsinaista jäsentä.Nyt kun jäsenmäärää haluttiin pienentää, niin päätösvaltaisuus jätettiin tarpeettomana pois.Pitäisikö hallituksen päätösvaltaisuus mainita yhtiöjärjestyksessä, jotta ei tulisi tilannetta, jonka uusittu yhtiöjärjestys mahdollistaa, että yksin läsnä ollut jäsen voi päättää asioista?
taloyhtiön vuosikello lokakuu
Taloyhtiön vuosikello: Lokakuu
Syksy etenee, viimeisetkin kesän henkäykset ovat menneet. On siis aika perehtyä uuden syyskuukauden tuomiin tehtäviin ja varautua samalla talven tuloon. Katse on myös suunnattava kevääseen ja silloin alkaviin korjaushankkeisiin. Pohjatyöhön on hyvä varata aikaa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton