• Etusivu
  • Osakas

Hallituksen rooli ja tehtävät taloyhtiössä

Rakentajan toimitus
Päivitetty 07.02.2025
isännöinnin-hinnankorotus-ilmoitukset-1920x1080

Hallituksen yleistehtävänä on uuden asunto-osakeyhtiölain 7-luvun 2 §:n mukaan huolehtia yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksen yleistehtävänä on lainkohdan mukaan myös velvollisuus huolehtia kiinteistön ja rakennusten ylläpidosta.

Toimivaltaa on kuitenkin rajoitettu siten, ettei hallituksella ole oikeutta ryhtyä ilman yhtiökokouksen päätöstä toimiin, jotka

  1. yhtiön koko ja toiminta huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia tai
  2. jotka olennaisesti vaikuttavat osakkeenomistajan hallinnassa olevan huoneiston käyttämiseen tai
  3. vaikuttavat olennaisesti vastikkeenmaksuvelvollisuuteen tai muihin osakehuoneiston käyttämisestä aiheutuviin kustannuksiin.

Hallituksella on oikeus kuitenkin ryhtyä em. toimenpiteisiin, jos yhtiökokouksen päätöksen odottamisesta aiheutuisi yhtiölle olennaista haittaa.

Hallituksen eräs keskeisimpiä tehtäviä on 1.7.2010 alkaen huolehtia siitä, että varsinaiselle yhtiökokoukselle laaditaan vuosittain selvitys yhtiön rakennusten ja kiinteistön korjaustarpeesta. Selvitystä tulee päivittää ja seurata vuosittain, jotta osakkeenomistajat voivat varautua sekä korjaustöihin että niistä aiheutuviin kustannuksiin. Samalla yhtiön omaisuuden hoito tulee entistä suunnitelmallisemmaksi.

Taloyhtiön hallituksen tehtävät käsittävät muun ohessa seuraavat asiat:

  1. huolehtia sekä perustamisvaiheessa että myöhemmin yhtiötä koskevien kaupparekisteri-ilmoitusten tekemisestä;
  2. antaa ja allekirjoittaa osakekirja sekä tehdä niihin lain ja yhtiöjärjestyksen edellyttämät merkinnät;
  3. antaa uusi osakekirja ja huolehdittava entisen mitätöimisestä;
  4. ylläpitää osake- ja osakasluetteloa sekä huolehtia sen ajantasaisuudesta, antaa siitä jäljennöksiä ja päättää jäljennöksistä mahdollisesti perittävästä maksusta;
  5. ryhtyä toimenpiteisiin, jos hallituksen jäsenmäärä on jäsenen eroamisen vuoksi alentunut alle laissa esitetyn tai yhtiöjärjestykseen perustuvan vaatimuksen;
  6. huolehtia yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä sekä valvonnasta;
  7. valita ja tarvittaessa erottaa isännöitsijä sekä antaa hänelle määräykset tehtävien hoitamisesta;
  8. päättää isännöitsijän palkkiosta ja häntä koskevan toimisopimuksen sisällöstä;
  9. huolehtia siitä, että yhtiön kirjanpito ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty;
  10. huolehtia hallituksen kokousten pöytäkirjaamisesta ja pöytäkirjojen säilyttämisestä;
  11. edustaa yhtiötä;
  12. jos yhtiöjärjestys antaa siihen oikeuden, päättää toiminimen kirjoittamisoikeudesta sekä peruuttaa se tarvittaessa;
  13. huolehtia yhtiökokouksen koollekutsumisesta;
  14. valmistella yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat;
  15. vastata osakkeenomistajan kyselyoikeuden perusteella tämän esittämiin kysymyksiin yhtiökokouksessa;
  16. huolehtia yhtiökokouksen pöytäkirjan nähtävänä pitämisestä ja luovuttaa siitä tarvittaessa jäljennös;
  17. panna täytäntöön yhtiökokouksen oikeudelliset pätevät päätökset ja valvoa niiden täytäntöönpanoa;
  18. huolehtia kanteen nostamisesta yhtiökokouksen lain tai yhtiöjärjestyksen vastaisten päätösten julistamisesta pätemättömäksi tai niiden muuttamiseksi;

Luettelo ei ole tyhjentävä.

Hallituksen jäsen tai hallitus ei saa noudattaa sellaista yhtiökokouksen tai hallituksen päätöstä, joka on lain tai yhtiöjärjestyksen vastainen ja sen vuoksi pätemätön.

Osakas
taloyhtiön hallinnointi
määräykset
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Osallistumisoikeus
Osallistumisoikeus yhtiökokoukseen on yhtiön jokaisella osakkeenomistajalla. Osallistumisoikeus käsittää puhe- ja äänivallan käyttämisen, mutta sen edellytyksenä on, että osakkeenomistaja on merkitty yhtiön osake-luetteloon. Osakkeenomistaja voi kuitenkin esittää yhtiökokouksessa selvityksen saannostaan, jolloin hän voi osallistua yhtiökokoukseen.Jos osakeryhmän omistusoikeus kuuluu useammalle kuin yhdelle omistajalle, he voivat käyttää osakkeenomistajan oikeuksia yhtiökokouksessa vain yhteisesti. Näin ollen kaikkien osaomistajien tulisi olla paikalla tai asia on syytä muutoin järjestää valtuutuksen kautta.Osakkeenomistaja voi käyttää osallistumisoikeuttaan yhtiökokoukseen joko henkilökohtaisesti tai valtuuttamalla siihen asiamiehen. Valtuutus tulee tehdä kirjallisesti esittämällä päivätty valtakirja, joksi hyväksytään avoin asianajovaltakirja. Ellei valtakirjasta muuta ilmene, se koskee vain yhtä kokousta. Sekä avustaja että tämän asiamies voivat yhtiökokouksessa käyttää myös ulkopuolista avustajaa.Osallistumisoikeus yhtiökokouksessa on lisäksi hallituksen jäsenellä ja isännöitsijällä. Tämä perustuu siihen, että uuden lain 6-luvun 10 §:n nojalla hallituksen ja isännöitsijän on huolehdittava siitä, että osakkeen-omistajan 6-luvun 25 §:ssä tarkoitettu kyselyoikeus voi toteutua.Kyselyoikeus tarkoittaa sitä, että hallituksen ja isännöitsijän on yhtiökokouksessa osakkeenomistajan pyynnöstä annettava tarkempia tietoja seikoista, jotka vaikuttavat tai voivat vaikuttaa kokouksessa käsiteltävien asioiden arviointiin.Ellei osakkeenomistajan kysymykseen voida vastata kokouksessa käytettävissä olevilla tiedoilla, on vastaus annettava osakkeenomistajalle kahden viikon kuluessa kirjallisesti.Uuden asunto-osakeyhtiölain 6-luvun 11 §:n nojalla on vuokraoikeuden tai muun vastaavan perusteen nojalla asuvilla asukkailla oikeus osallistua yhtiökokoukseen. Tämä osallistumisoikeus on kuitenkin sillä tavoin rajoitettu, että se edellyttää ensinnäkin taloyhtiössä olevan vähintään viisi osakehuoneistoa, joilla on eri omistajat.Lisäksi asukkaan osallistumisoikeus edellyttää, että yhtiökokouksessa käsitelläänyhtiössä noudatettavia järjestyssääntöjä;yhtiön yleisten tilojen käyttöä taisellaista kunnossapito- tai uudistamistyötä, joka vaikuttaa olennaisesti vuokralaisen tai asukkaan huoneiston tai taloyhtiön yhteisten tilojen käyttöön.Asukkaalla on em. tilanteessa oikeus käyttää puhevaltaa, mutta hänellä ei ole oikeutta osallistua päätöksentekoon.
20098_18394.jpg
Isännöitsijä -sankari vai konna?
Vaatimukset isännöitsijän ammattitaitoa ja toimintaa kohtaan ovat lisääntyneetSuomessa on 80 000 asunto-osakeyhtiötä, joissa on yli miljoona asuntoa. Tätä sadan miljardin omaisuusmassaa omistaa noin kaksi miljoonaa osakasta. Osakkaiden ja asukkaiden etua valvoo taloyhtiöiden hallituksissa noin neljännesmiljoona jäsentä, joiden keskeinen yhteistyökumppani ammatillisella tasolla on isännöitsijä. Päätoimisia ammatti-isännöitsijöitä on vain muutama tuhat. Alalle kaivataankin lisää isännöitsijöitä niin määrällisesti kuin myös laajemmin koulutettuna.Isännöitsijä on useimmissa taloyhtiöissä yhtiön luottomies, täysverinen ammattilainen niin talouden suunnittelun kuin remontoinninkin hallinnassa. Vastapainoksi joissain yhtiöissä isännöinti koetaan pakkopullana, välttämättömänä pahana. Molemmissa tapauksissa vaatimukset isännöinniltä saatavaa palvelua kohtaan ovat kuitenkin korkeat. Joissain yhtiöissä tästä palvelusta ollaan valmiita maksamaan, joissain taas isännöitsijä valitaan pelkän hinnan perusteella. Entäpä sitten kun remonttitarve iskeekin kuin ne kuuluisat telefaxit, odottamatta ja pyytämättä. Ja kun tilanne on ns. päällä, on isännöitsijän näytettävä kykynsä tai kyvyttömyytensä, oltava taloyhtiön pelastava sankari tai mitään aikaansaamaton luuserikonna.
20218_71758.jpg
10 tärkeintä tarkastus­kohtaa hissin määrä­aikaistarkas­tuksessa
Hissionnettomuuksia sattuu onneksi harvoin, mutta seuraukset voivat olla vakavia – kuten Kaunialan sairaalassa kuolemaan johtaneessa hissitapaturmassa. Sairaalan hoitaja ja pyörätuolissa ollut kuntoutuja olivat poistumassa hissikorista. Kesken poistumisen hissikori lähti liikkeelle ylöspäin. Kuntoutuja jäi puristukseen korin lattian ja kerrostason kulkuaukon yläkarmiin ja menehtyi.Tapaturmassa syynä oli nostokoneisten jarrun vikaantuminen. Hissien osat vaativat huoltoa ja tarkastustoimenpiteitä. Onnettomuuksilta vältytäänkin parhaiten ennakoimalla hissin huoltotoimenpiteitä säännöllisien ja lain vaatimien hissitarkastuksen avulla. Mutta mitä itse hissitarkastuksessa oikein tarkastetaan ja miksi? Onko teidän taloyhtiössänne hissiturvallisuus kunnossa?
20227_79071.jpg
Hometta asunnossa - voiko hallitus/isännöitsijä joutua vastuuseen?
Jos asunto-osakeyhtiön vuokraamassa tilassa on hometta, voiko hallitus/isännöitsijä joutua vastuuseen, jos asialle ei tehdä mitään ja jollekin tulee esimerkiksi astma tai muita sairauksia kosteuden takia? Saako tuollaista tilaa edes käyttää?Entä saako isännöitsijä kilpailuttaa yrityksiä taloyhtiön remontteihin, joissa itse on osakkaana tai jotka ovat hänen omia? Jos hallituksen jäsenillä on suhteita remontointi yrityksiin, saako niitä kilpailuttaa/käyttää taloyhtiön kunnostukseen?
20112_24386.jpg
Taloyhtiöiden paloturvallisuus
Paloturvallisuus on taloyhtiön eri osapuolten panostusten summana aikaan saatu tulos. Lähtökohtana turvalliselle asuinympäristölle voidaan pitää ennen kaikkea oikeaa asennoitumista hyvinkin arkipäiväisiin asioihin. Suuri osa todellisista vaaratilanteista on ehkäistävissä sopimalla yhteiset pelisäännöt sekä toimintaperiaatteet taloyhtiön sisällä.
pariskunta istuu sohvalla tyynyt korvilla
Mitä tarkoittaa huoneiston haltuunotto?
Asunto-osakeyhtiöillä on tietyissä olosuhteissa oikeus ottaa osakkeenomistajan hallinnassa oleva huoneisto haltuunsa enintään kolmeksi vuodeksi. Tämä oikeus ei ole automaattinen, vaan siihen liittyy tarkat lain säädökset ja menettelytavat, joihin kuuluu muun muassa osakkeenomistajalle annettava varoitus. Tässä artikkelissa käymme läpi, millaisissa tilanteissa huoneisto voidaan ottaa yhtiön hallintaan, mitä prosessiin kuuluu ja miten osakkeenomistajat, vuokralaiset tai muut tilanhaltijat voivat reagoida tähän päätökseen. Lisäksi tarkastelemme yhtiön vastuuta huoneiston vuokraamisesta ja mahdollisista toimenpiteistä huoneiston palauttamiseksi alkuperäiselle omistajalle.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton