• Etusivu
  • Talo

Käytä älylämmityksestä saatua dataa putkiremontin suunnitteluun

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Wattinen
Julkaistu 07.09.2021Päivitetty 20.07.2023
20219_72326.jpg

Älylämmityksen data kannattaa käyttää hyväkseen myös muussa taloyhtiön suunnittelussa. Kuvituskuva Shutterstock.

Älylämmityksestä saatu data ei ole vain pelkkää tietoa lämmityksestä. Tätä dataa voi käyttää erinomaisesti hyväkseen muun muassa putkiremontin suunnittelussa. Älylämmitys voi myös parantaa säästöjä energiaremonttiin tarkoitettujen avustusten hakemisessa. Tiedon avulla taloyhtiö pystyy tekemään viisaampia remonttipäätöksiä ja seuraamaan kalliidenkin remonttien kustannusvaikutuksia.

Datasta on paljon hyötyä taloyhtiölle

Wattisen älylämmityspalvelu ei rajoitu vain lämmityksen säätämiseen, vaan raportteja ja dataa voidaan käyttää hyväksi suunniteltaessa suurempia lämmitys- tai LVI remontteja, kertoo Wattisen liiketoimintajohtaja Mikko Lietsalmi. Lietsalmi kehottaakin remontin tekijöitä pohtimaan, että tulisiko Wattinen ottaa mukaan jo ennen energiaremontin ja muun hankkeen varsinaista aloittamista.

Wattisen liiketoimintajohtaja Mikko Lietsalmi.

Wattisen liiketoimintajohtaja Mikko Lietsalmi.

– Jos ajatellaan esimerkiksi linjasaneerauksen tekemistä, voisi Wattisesta olla hyötyä jo suunnitteluvaiheessa. Sen avulla pystytään näkemään jo alkuvaiheessa, kuinka hyvin lämmitys toimii nyt, jakautuuko lämpö tasaisesti ja ovatko esimerkiksi venttiilit kunnossa. Monessa vanhassa kohteessa ei välttämättä ole LVI-piirustuksia, jolloin Wattisen avulla voi jopa selvittää, miten lämmitys rakentuu, Lietsalmi havainnollistaa.

Saatu energiansäästö auttaa avustusten saannissa

Lietsalmi muistuttaa myös energiaremonttiin haettavista avustuksista ja miten Wattisesta on hyötyä myös tässä.

– Rahoitusta haettaessa katsotaan monesti mikä on ollut alun perin kiinteistön energiatehokkuus. Sen jälkeen tehdään tavoite mihin halutaan päästä ja jos tietty taso saavutetaan, on mahdollista hakea avustusta. Wattinen voi tällaisissa tapauksissa olla yksi lisä siihen, miten parannetaan energiatehokkuutta sen verran, että avustusta voidaan hakea. Eli suosittelen ehdottomasti Wattisen ottamista apuvälineeksi urakan kokonaissuunnittelussa myös tältä kantilta.

Jaa putkiremonttiurakan vastuut Wattisen avulla

Urakan vastuiden jakamisessa ja rajaamisessa on löydettävissä säästöjä ja asioiden hoidon helpottamista kaikkien osapuolten osalta.

– Kun lähdetään tekemään urakkaa, niin esimerkiksi LVI-urakoitsijalla on aika pitkä vastuu. Kun vaikkapa patteriventtiilit on vaihdettu, ne pitää vielä säätää ennalta, jotta lämpöenergia jakaantuu mahdollisimman tasaisesti. Niiden säätö riippuu kuitenkin lämpötilasta, ja jos kohdalle osuu lauha talvi voi LVI-urakoitsija olla hankalassa paikassa odottaessaan pakkasia säädöt viimeistelläkseen. Pahimmassa tapauksessa säätöjä joudutaan tekemään uudestaan ja uudestaan vuosien aikana, Lietsalmi pohtii.

20219_72315.jpg

Liiketoiminnanjohtaja muistuttaa, että Wattisen kanssa voidaan kuitenkin määritellä rajat esimerkiksi niin, että LVI-urakoitsijan vastuu päättyy venttiilien asentamiseen.

– Wattisen avulla oikeat säätöarvot saadaan suoraan Wattisen järjestelmästä, eikä jouduta tilanteeseen, jossa työläästi vaihdellaan asetuksia useita kertoja, kunnes osutaan oikeaan. Tämä selkeyttää urakkarajoja ja säästää rahaa kaikilta osapuolilta.

Seuraa myös kalliin urakan säästöjä

20219_72314.jpg

Wattisen seurantapalvelut todistavat myös arvonsa, kun urakka on saatu päätökseen.

– Isomman saneerauksen jälkeen Wattisen avulla voidaan helpommin nähdä, mitä vaikutuksia urakalla on, onko lämmön jakautumisessa jotain ongelmakohtia sekä miten eri säädöt ovat osuneet kohdalleen. Näin hankkeen onnistumista voidaan seurata paremmin ja tehokkaammin. Samalla näin saadaan turvaa taloyhtiölle, kun tiedetään asioiden menneen oikein ja seurataan, että tilanne myös pysyy hyvänä, Lietsalmi toteaa.

Info

Info

Näin toimii Wattinen

  • Wattinen asennetaan olemassa olevaan lämmitysjärjestelmään
  • Asunnoissa riittää älytermostaattien vaihto.
  • Wattisen saa kätevästi täyden ylläpidon kattavalla kuukausimaksulla, ilman isoja investointeja.
  • Palvelu optimoi ja tasapainottaa lämmitysjärjestelmää tekoälyn avulla reaaliaikaisesti
  • Asukkaat voivat itse säätää lämmitystään omien mieltymyksiensä mukaan taloyhtiön sallimissa rajoissa.
  • Lämmityksen optimointi säästää energiaa ja vähentää kiinteistön ilmastopäästöjä

Kiinnostaako myös taloyhtiönetti? Lue lisää >>

Ovatko taloyhtiön nettiasiat kunnossa? Katso 7 tärkeää kysymystä yhtiökokouksessa.
https://www.omataloyhtio.fi/artikkelit/15709/seitseman_kysymysta_taloyhtion_nettiyhteyksista_dna.htm

Ovatko taloyhtiön nettiasiat kunnossa? Katso 7 tärkeää kysymystä yhtiökokouksessa.

Wattinen
Talo
energiankulutus
energiansäästö
energiaremontti
lämmitys
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

202110_72941.jpg
Harva taloyhtiö tekee lämmitys­järjestelmän perusteellista kartoitusta
Yleinen soitto isännöitsijälle on: "Patteri on kylmä ja jotain pitäisi tehdä". Hyvin usein asialle myös tehdään jotain, mittaamatta ensin huoneiston varsinaista lämpötilaa. Asukas onkin saattanut vain mieltää patterin vialliseksi, vaikka termostaatti on toiminut aivan oikein. Huoltomies lähtee säätämään lämmönjakokeskusta. Näin säätämällä aiheutetaan ongelma toisaalle, jota taas korjataan uudelleen ja uudelleen.– Taloyhtiöissä tehdään valitettavan harvoin lämmönjakokeskuksen laitteiden ja säätöjen tarkistuksia, kertoo Wattisen lämmityksen asiantuntija Markku Salmela. Ei olekaan ihme, että DNA:n 2020 teettämässä kyselytutkimuksessa yli puolet suomalaisista kerrostaloasukkaista raportoi ongelmista asuntonsa lämmityksessä.
20233_81328.jpg
Ota äly­teknologia avuksi maalämpö­remontin suunnitteluun
Kiinnostaako maalämpö ja sen tuoma säästö lämmityskuluissa? Aika monia kiinnostaa, mutta maalämmön korkeat perustamiskustannukset ja pitkähkö odotus saattavat hidastaa päätöksen tekemistä. Ei hätää, avuksi rientää helposti ja nopeasti käyttöönotettava DNA:n Wattisen älyteknologia.
20235_81792.jpg
Miten toteutetaan onnistunut energia­remontti taloyhtiössä? Kuuntele uusin jakso
Energiaremontti on kuuma aihe tällä hetkellä ja monet taloyhtiöt miettivätkin sen toteuttamista. Mutta millainen on onnistunut energiaremontti? Miten remontin onnistumista voidaan mitata? Kuinka paljon säästöjä voidaan saada ja mikä on remontin takaisinmaksuaika? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saadaan vastaus tässä Kivijalka-podcastin jaksossa, joka tehtiin yhteistyössä HSY:n Ilmastoinfon kanssa.
20221_76562.jpg
Älylämmitys sata­vuotiaan talo­yhtiön avuksi energiaa säästämään
Taloyhtiöiden kunnossapitovelat kasvavat muualla, kuin Helsingissä sijaitsevassa As Oy Pohjansäteessä. Vaikka taloyhtiö on yli satavuotias, sen asukkaat ovat tottuneet viime vuosina erilaisiin remontteihin. Taloyhtiössä on remontoitu muun muassa käyttövesi- ja viemäriputket sekä kaivot, kylpyhuoneet ja vessat, ilmanvaihto sekä kellarit ja saunat. Kaikki asunnot saivat kylpyhuoneet ja ullakkotilatkin otettiin käyttöön hukkaneliöiden vähentämiseksi.– Remontteja on ollut enemmän tai vähemmän koko ajan sen ajan, mitä olen täällä asunut. Jo tänne muuttaessa kattoremontti oli käynnissä, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Marika Kokkinen-Eurén toteaa hymyillen.
20213_69001.jpg
Katso yksinkertainen keino lämmityksen tasapainottamiseen
Lämmitykseen liittyvät ongelmat ovat kerrostaloasukkaille valitettavan tuttuja. Yli puolella suomalaisista kerrostaloasukkaista on ollut asunnossaan lämmitykseen liittyviä haasteita. (Norstatin kyselytutkimus 2020). Tasaisen lämpötilan saavuttamiseen on kuitenkin nyt uusia keinoja.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton