Suuret energiaremontit eivät aina ole automaattinen vastaus säästöjen saavuttamiseksi

Energian hinnan vakauteen ei vielä löydy uskoa. Siksi onkin tärkeää varautua taloyhtiössä hintaheilahteluihin ja epävakauteen, ettei osakkaiden harmiksi tarvitsisi nostaa vastikkeita. Jos tavoitteena on merkittävät kulujen leikkaukset myös tulevaisuudessa, on oltava perillä siitä, mistä ja miten kustannukset syntyvät.
– Energiakulujen karsimisessa pitää tietää, missä tilassa ollaan perusasioiden eli kiinteistö- ja huoneistosähkön, käyttöveden ja lämmityksen kanssa, rakennustekninen kehityspäällikkö Jari Virta Kiinteistöliitto Uusimaasta toteaa.
Lämmityksen kuluista karsimalla saadaan taloyhtiöön suurimmat säästöt, sillä lämmitys vie isoimman osan energiankulutuksesta. Säästöt voivat päätyä hyvinkin lyhytkestoisiksi, jos ei olla perillä siitä, mistä lämmityskulut syntyvät.
Mihin energiaa taloyhtiössä oikein kuluu?
– Keskeisiä tunnuslukuja kannattaa tarkkailla. Jos näyttää, että poiketaan tavanomaisesta, niin silloin pohditaan, että mistä se johtuu. Poikkeama voi johtua käytöstä, ilmanvaihto- tai lämmitysjärjestelmän epätasapainosta tai rakenteissa olevasta ongelmasta, Virta kertoo.
Kuluseuranta on helpoin tapa lähtötilanteen selvittämiseen, jota voi tehdä asiakirjoista kuten tilinpäätöksestä sekä jatkuvatoimisella kulutusseurannalla. Muita keinoja ovat muun muassa Motivan energiatarkastus tai asuinkiinteistön kuntoarvio, jossa selvitetään myös kulutuslukujen suhde vastaaviin kiinteistöihin veden, lämmityksen ja kiinteistösähkön osalta.
Kulutettavan energian määrään voi vaikuttaa
- käytöllä ja ylläpidolla
- erillisillä energiatehokkuus- ja säätötoimilla
- korjaushankkeilla.
Millä keinoilla asiassa edetään lähtötilan selvityksen jälkeen, riippuu siitä, mitä tavoitellaan ja millä aikajänteellä.
Automatiikka säätää lämpöä ihmistä tarkemmin
Automaattinen lämmönsäätö ohjaa energiankäyttöä huomattavasti ihmiskättä paremmin. DNA:n älylämmityspalvelu Wattinen huomioi perinteistä lämmönsäätöä paremmin asuntojen lämpötilan ja ulkolämpötilan vaihtelut. Järjestelmä seuraa ja säätää lämmitystä koko ajan, mikä tasoittaa ja vähentää kulutusta. Älykäs lämmityksen ohjaus onkin nopea ja kustannustehokas tapa optimoida lämmitysenergian käyttöä.
Wattisen älylämmityksen avulla asukkaat voivat myös itse säätää lämmitystä vastaamaan paremmin omia mieltymyksiään tai tarpeitaan. Huonelämpöä voi yksilöllisesti säätää esimerkiksi yö- tai loma-aikaan pienemmälle, kun lämmityksen tarvekin laskee.
Huomio
Suositeltavat lämpötilat vedottomissa olosuhteissa:
- oleskelutilat 20–21 ºC
- makuuhuoneet 18–20 ºC
- kerrostalojen porrashuoneet 17–18 °C
- varasto 12 ºC
- autotalli 5 ºC
Tiesitkö myös tämän? 1 aste huonelämpötilassa on 5 % lämmityskuluissa.
(Lähde: Motiva)
Tiedätkö sinä taloyhtiösi lämmityskustannuksista?
DNA:n älylämmitypalvelu Wattisen liiketoimintajohtaja Olli Rasian mukaan Wattisen tekemissä nykytilanteen kartoituksissa on selvinnyt, että varsinkin taloyhtiöiden yleisissä tiloissa ylilämmitetään. Motivan suositus kerrostalojen porrashuoneisiin on 17–18 astetta, mutta tämä ylittyy laajasti.
– Kun kulutusta aidosti seurataan, voidaan tunnistaa kulutuksen karsimisen paikkoja. Usein on myös edullisinta laittaa nykyjärjestelmä kuntoon ja kerätä tietoa ennen kuin tehdään isoja investointeja, Rasia toteaa.
Ennen suuria ja kalliitakin investointeja on hyvä ottaa selvää, missä ongelmakohdat sijaitsevat.

– Lähtökohtaisesti energian säästämisen näkökulmasta ei kannata lähteä isoja remontteja viemään eteenpäin. Energian hinnan heitellessä aika arvaamattomasti, kannattavuustarkasteluissa pitäisi olla aikamoinen taikuri, jotta osaisi sanoa paljonko se on esimerkiksi vuoden päästä. Jos tavoitteena on asumiskulujen alaspäin painaminen, niin älykkäisiin säätöjärjestelmiin pitäisi mielestäni panostaa, Kiinteistöliitto Uusimaan Virta taas toteaa.
Tietoja ei tarvita ainoastaan energian säästämistä tavoittelevien keinojen suunnittelemiseen, mutta myös siihen, että saavutetut säästöt voidaan todentaa. Älylämmitys mahdollistaa esimerkiksi nykyisen järjestelmän tehostamisen ja sitä kautta kulujen pienentämisen.
– Monia kiinnostaa esimerkiksi maalämpöön siirtyminen, koska se on hyvä ja ilmastoystävällinen ratkaisu. Joskus valmistavilla toimilla kulutus laskee jo niin paljon, ettei maalämpöhankkeen toteutus enää olekaan selvä peli. Nykytilan optimointi kannattaa hoitaa kuntoon ennen isompiin hankkeisiin ryntäämistä. Muuten on riskinä, että vanhat valuviat kulkeutuvat mukana uuteenkin toteutukseen, päättää Rasia.
TIESITKÖ?
HSY:n mukaan Suomen asuinrakennusten yleisin lämmitysmuoto on kaukolämpö: noin kolmannes kaikista asuinrakennuksista on kaukolämmitteisiä ja kerrostaloista jopa lähes 90 prosenttia. Onkin valitettavaa, että etenkin useissa kaukolämpöä, ja myös maalämpöä, käyttävissä kerrostaloissa lämmitysjärjestelmät eivät tällä hetkellä toimi optimaalisesti, eivätkä näin tuota niin suurta energiasäästöä ja asumismukavuutta kuin on mahdollista, kertoo Rasia.
Lue, miten espoolainen taloyhtiö leikkasi kaukolämpökuluja peräti 20 perosenttia >>
Kurkista artikkelista, miten helppoa Wattisen käytön aloittaminen on >>
Huomio
Onko lämmitystä vaikea ymmärtää?Lataa ilmainen opas
Lataa nyt maksuton opas ja opit perusasiat lämmityksestä! Lämmityksen ABC on napakka opas kaukolämpöä käyttäville kerrostaloille. Se sisältää sopivasti tekniikkaa ja lisäksi paljon vinkkejä.
Aiheeseen liittyvää

Vaikuta itse hoitovastikkeen kustannuksiin lämmitystä säätämällä

Ota älyteknologia avuksi maalämpöremontin suunnitteluun

Älylämmitys on nopea säästökeino taloyhtiölle

Kevennä taloyhtiösi kuluja vesitehokkuudella

Näin teidänkin taloyhtiöstänne saadaan energiapihi - kuuntele KIVIJALKA-podcast
