• Etusivu
  • Remontti

Kasvikatosta iloa ja hyötyä koko asujaimistolle

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Rakennusbetoni ja Elementti Oy
Julkaistu 08.02.2021Päivitetty 20.10.2022
20212_68523.jpg

Heinolan lintutarha

Ketokatto, viherkatto, kasvikatto, mikä näistä on sinulle tuttu nimitys? Kaikki tarkoittavat samaa asiaa, täydellistä ratkaisua hulevesien hallintaan.

Hulevesien hallinta alkaa jo katoilta. Tonttien omistajille asetetaan jatkossa entistä enemmän vastuuta hulevesien määrien pienentämiseksi. Toimivalla kasvikattoratkaisulla voidaan katoilta alas valuvien vesien määrää merkittävästi vähentää. Lisäksi kasvikatoilla on varsinaisia vedeneristyskerroksia suojaavia, meluhaittojen torjuntaan sekä esteettisyydellään henkistä hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.

Oikein perustettu kasvikatto on myös helppohoitoinen, pitkäikäinen ja valumiltaan vähäinen ratkaisu. Kierrätysmateriaalien käyttö, kotimaisuus, paikallisuus ja tutkimus takaavat pitkäikäisen ja hyvinvoivan kattoratkaisun. Hulevesien määrän pienenemisen lisäksi kasvikatoilla voidaan parantaa alas räystäiltä valuvan veden laatua. Varsinkin matalien katosrakennusten katoille kasvikatto sopii erinomaisesti parantamaan ympäristön esteettistä näkymää.

Kampusluonto Tampere

Kampusluonto Tampere

Nyt saat kasvikatolle soveltuvan kierrätysmateriaaleista valmistetun ja toiminnallisesti tutkitun AKO Roof -kasvualustamateriaalin sekä muut tarvittavat biologiset katon kerrokset materiaaleineen tarvittaessa kasvien kera myös valmiina pakettina. Kasvualusta pakataan helppokäyttöisiin 1000 kg suursäkkeihin kuljetettavuuden ja käytettävyyden helpottamiseksi. Kasvikatto on mahdollista säätää kerroskorkeuksien ja kasvillisuuden suhteen aina tilanteen vaatimalla tavalla. Ratkaisu on kotimainen, kierrätetty ja muoviton. Vettä pidättää alin kierrätyskankaista kudottu kastelumatto.

Kampusluonto Tampere

Kampusluonto Tampere

Muoviosien tilalla AKO Roof- kasvikattokerroksissa käytetään kierrätettyä järviruokoa. Kasvualustan paksuus voidaan säädellä kantavuusominaisuuksien tai pitkäaikaiskeston tavoitteiden mukaisesti. Haluttu kasvillisuus saadaan aikaiseksi sekä kylvämällä että istuttamalla tai ennen kaikkea näitä yhdistämällä. AKO Roof -kasvikattoratkaisu on optimoitu keto/niittytyyppistä kasvillisuutta varten.

Heinolan lintutarha

Heinolan lintutarha

Info

Info

Ota yhteyttä Rakennusbetoni- ja Elementti Oy:hyn ja suunnittele valmiiksi asuinympäristön piristys jo talvella. Myyntipalvelusta saat ohjeita, neuvoja sekä materiaalien käyttöön että myös tarvittaessa tarjouksen kasvikaton tekemisestä valmiiksi. Aloita kesän pörriäisten tukeminen suunnittelulla jo talvella. Kesä tulee joka vuosi!

Lue lisää:

Kiinnostuitko? Jäikö jokin askarruttamaan sinua?

Rakennusbetoni- ja Elementti Oy on valmistanut betonisia AKO Garden -päällystetuotteita yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Toimintaa ohjaa ajatus erikoistumisesta ja yritys valmistaakin erikoisbetonituotteita, jotka ovat vaatineet pitkää kehitystyötä ja osaamisen lisäämistä. Tuotantolaitokset sijaitsevat suuren pohjavesialueen päällä, joka osaltaan on kannustanut yritystä miettimään erityisesti ympäristöystävällisiä ratkaisuja. AKO Garden -tuoteperheeseenkuuluu mittava määrä erilaisia, pientalojen pihoille suunniteltuja tuotteita; erilaisten pihakivien ohella saatavilla viherkattoa, kiviaineksia sekä luonnonkiviä.

Haluaisitko sinäkin pihaasi AKO Garden-tuotteita?

Jätä yhteydenottopyyntö, niin asiantuntija ottaa yhteyttä mahdollisimman pian!

Rakennusbetoni ja Elementti Oy
Remontti
viherkatto
vesikatto
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

202011_67480.jpg
Kotimainen viherkatto kierrätysmateriaaleista
Ako Roof -viherkatto on kestävästi kotimainen kierrätysmateriaaleihin perustuva tutkittu vaihtoehto viherkattojen niitty- ja ketokasveja tukevaksi viherkattoratkaisuksi. Ainutlaatuinen tuotannon sivuvirtoja ja kiertotaloutta hyödyntävä viherkattoratkaisu on nyt saatavissa paikalla muokattavana valmistuotteena.
202210_67452.jpg
Hallitse hulevesi - katoilla ja pihoilla!
Hulevesien vaikutusten vähentämiseen kuuluu sadeveden pidättäminen jo katoilla ja imeyttäminen pihoilla. Viherkatot pidättävät ja käsittelevät vettä siellä, missä hulevesi syntyy! Viherkattojen avulla voidaan pienentää valuntahuippuja, koska valunta viivästyy ja kokonaisvalunta yli puolittuu veden imeytyessä viherkattoon ja haihtuessa siitä takaisin ilmaan.
202210_52180.jpg
Vihertävät hulevesiratkaisut ja uniikit tuotteet erikoiskohteisiin!
Hulevedet ja niiden hallinta ovat jo jonkin aikaa olleet tärkeä osa kaupunkisuunnittelua. Rakennetuilla alueilla suositaan nykyään läpäiseviä pintoja ja hulevesien hallintaan kuuluu sadeveden pidättäminen heti tontilla, siellä missä se syntyy. Hulevesien pidättämistä voidaan tehdä muun muassa oikeanlaisten päällysteiden sekä viherkattojen avulla.
20187_53873.jpg
Jatka katon käyttöikää vaihtoruuveilla
Valitettavan usein katon kiinnittämiseen käytetyt naulat ja ruuvit ovat katon heikoin lenkki. Niiden huonon kunnon vuoksi vaihdetaan turhan usein koko katto. KINGI® vaihtoruuvi™ on suunniteltu jatkamaan peltikaton kestoikää pellin mukaiseksi.
20194_57361.jpg
Ainoa kattoremontti, joka tehdään 100 %:sti kotimaisissa käsissä
Taloyhtiön katto- ja ränniremontti on tärkeää tehdä turvallisuudesta huolehtien sekä tehokkaasti niin, että rakenteet ovat sään armoilla mahdollisimman vähän aikaa. Vesivek on ainoa kattoremonttiyritys, jolla on koko tuotanto- ja toimitusketju omissa – ja 100 %:sti kotimaisissa käsissä. Asiakkaalle se merkitsee turvallisuutta, vaivattomuutta ja laatua.
202110_72861.jpg
Taloyhtiön kattoremontissa tiilikatto on kannattava valinta
Maailmanmarkkinat ei ole päästänyt rakentajia tai remontoijia nyt helpolla. Rakennustarvikkeiden kysyntä on kasvanut ja samoin myös hinnat. Hurja nousu näkyy eniten teräksen hinnassa.Kustannusten nousun takia taloyhtiön kattoremonttia ei kuitenkaan kannata jättää tekemättä. Jos katto vuotaa, niin siitä syntyvät kustannukset peittoavat raaka-aine ja työkustannukset joka tapauksessa. Tiilikatto on nyt erittäin houkutteleva vaihtoehto, koska sen hinta on pysynyt koko ajan tasaisena.Tiilikatto on taloudellinen valinta, koska se nostaa kiinteistön arvoa ja sen urakkakustannukset ovat alhaiset. Mahdolliset vaurioituneet tiilet voidaan vaihtaa uusiin, mikä taas pidentää tiilikaton käyttöikää.Mikä olisikaan parempi ajankohta miettiä taloyhtiön kattoremonttia. Pyydä tarjous jo tänään!Pyydä tarjous

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton