• Etusivu
  • Piha

Rakennusbetoni luo ratkaisuja ammattilaisille: vihertävät hulevesiratkaisut ja uniikit tuotteet erikoiskohteisiin

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyö Rakennusbetoni ja Elementti Oy
Julkaistu 26.11.2018Päivitetty 16.11.2023
202210_52180.jpg

Kaunista, läpäisevää pintaa - Hulekivi 100

Hulevedet ja niiden hallinta ovat jo jonkin aikaa olleet tärkeä osa kaupunkisuunnittelua. Rakennetuilla alueilla suositaan nykyään läpäiseviä pintoja ja hulevesien hallintaan kuuluu sadeveden pidättäminen heti tontilla, siellä missä se syntyy. Hulevesien pidättämistä voidaan tehdä muun muassa oikeanlaisten päällysteiden sekä viherkattojen avulla.

Rakennusbetoni- ja Elementti Oy on Hollolan tehtaallaan kehittänyt betonituotteita hulevesien hallintaan. Hulekivi100 -betonikivessä on optimoitu veden imeytys päällysteen läpi, minkä ansiosta tuote soveltuu erinomaisesti esimerkiksi parkkipaikoille.

Tutkimus- ja kehitystyön tuloksena on syntynyt myös hiukan erilainen betonituote: kierrätysmateriaaleihin perustuva ja toiminnallisesti tutkittu AKO Garden -kasvualusta viherkatoille. Yrityksen omilla teollisuuslaitoksen katoilla sijaitsevat koeviherkatot ovat osa Helsingin Yliopiston Viides ulottuvuus viherkatot osaksi kaupunkia-tutkimusryhmän tutkimusta. Ensimmäisen vaiheen tutkimuksessa tutkitaan rakenteiden toimivuutta, vesitaloutta, veden laatua ja määrää, kasviston viihtymistä ja kehittymistä. Jatkotutkimuksessa tutkitaan myös biohiilen vaikutusta ja maaperäeliöstön kehittymistä.

Rakennusbetoni tuotteistaa parhaillaan yrityksille ja kuluttajille soveltuvaa viherkattoratkaisua, jossa keskeistä on kotimaisuus, ekologisuus ja kierrätysajattelu.

Rakennusbetoni tuotteistaa parhaillaan yrityksille ja kuluttajille soveltuvaa viherkattoratkaisua, jossa keskeistä on kotimaisuus, ekologisuus ja kierrätysajattelu.

Kompostimultaan ja tuotannon sivuvirroista syntyvään kasvualustaan, kierrätyskuidusta valmistettuun huopaan ja kierrätysruokoon nojaava viherkattoratkaisu on paikallinen, uniikki ja erityisesti niitty- ja ketokasvillisuudelle optimoitu kasvuympäristö.

Viherkatot ovat meille monella tapaa hyödyksi. Vesistöjen kuormituksen pienenemisen lisäksi viherkatot on todettu paitsi miellyttäviksi esteettisesti myös hyvin äänisaastetta absorboivaksi pinnaksi. Koettu melusaaste siis vähenee viherkattoja sisältävissä kortteleissa.

Urban villa Vantaa

Urban villa Vantaa

Oikein toteutettu viherkattorakenne lisää varsinaisen vesikattorakenteen elinikää suojaamalla kattoa säteilyltä ja tasaamalla lämpötiloja. Lisäksi viherkattojen avulla on mahdollista luoda uusia ekologisia lokeroita harvinaistuville kasveille ja eliöstölle ja edistää näin luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Parhaimmillaan viherkatot muodostuvat kukkiviksi keitaiksi, joissa viihdytään ja jopa tuotetaan jokapäiväistä ruokaamme.

Maisemabetoniosaamista Lasipalatsin aukion kummuille

Hulevesi- ja viherkattotuotteiden lisäksi Rakennusbetoni- ja Elementti Oy valmistaa pihakiviä ja erikoistuotteita betonista tuotemerkillä AKO Garden. Tuore näyte yrityksen erikoistuoteosaamisesta on Helsingin Amos Rex -taidemuseohanke ja Lasipalatsin aukion ainutlaatuiset betonikiveykset.

Rakennusbetoni valmisti upeat apilakivet, jotka kumpuilevat nyt Lasipalatsin aukiolla. Suunnittelu- ja valmistusprosessi toteutettiin tiiviissä yhteistyössä kohteen arkkitehdin Asmo Jaaksin kanssa. Noin vuoden suunnitteluvaiheen aikana haettiin betonikivien muotoja, teknisiä ominaisuuksia sekä punnittiin kivien värivaihtoehtoja erivärisiä kiviaineksia ja rautaoksidivärejä yhdistelemällä. Betonikivien vaaleisiin, osin keltaisiin väreihin päädyttiin lukuisien valmistettujen mallilaattojen ja kokeilujen kautta.

Apilakivet Lasipalatsin aukiolla.

Apilakivet Lasipalatsin aukiolla.

Amos Rexissä näet Rakennusbetoni- ja Elementti Oy:n valmistamia, upeita erikoistuotteita!

Amos Rexissä näet Rakennusbetoni- ja Elementti Oy:n valmistamia, upeita erikoistuotteita!

Erikoistuotteita betonista – värillä terästettynä

Lasipalatsin aukiolle valmistetut Amos Rex -apilakivet ovat yksi esimerkki Rakennusbetoni- ja Elementti Oy:n erityisosaamisesta. Yritys valmistaa myös valettavia betonisia pihatuotteita vaativiin kohteisiin. Esimerkkejä toteutuksista ovat "Esteetön Suomi 2017" -kunniamaininnan saaneet Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin Ruskis-koulun piha-alueen betonikalusteet graafisine betoneineen sekä Espoon Tapiolan kaupunkikeskuksen kävelykeskustan jalankulku- ja pyöräilyalueiden terästetyt ja myös graafista pintaa sisältävät laatoitukset.

Valterin Ruskis -koulun ulkoilupihan esteettömät viljelypöydät

Valterin Ruskis -koulun ulkoilupihan esteettömät viljelypöydät

Rakennusbetonin tehtaalla Hollolassa on mahdollisuus valmistaa betonisia tuotteita lähes millä tahansa värillä ja muodolla. Miten olisi keltainen, vihreä tai sininen jopa hohtava betoni?

Ota yhteys Rakennusbetonin myyntiin ja pyydä tarjous! Autamme löytämään suunnittelukohteeseesi soveltuvan viherkatto- ja hulevesiratkaisun ja muut betoniset erikoistuotteet.

Kiinnostuitko? Jäikö jokin askarruttamaan sinua?

Rakennusbetoni- ja Elementti Oy on valmistanut betonisia AKO Garden -päällystetuotteita yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Toimintaa ohjaa ajatus erikoistumisesta ja yritys valmistaakin erikoisbetonituotteita, jotka ovat vaatineet pitkää kehitystyötä ja osaamisen lisäämistä. Tuotantolaitokset sijaitsevat suuren pohjavesialueen päällä, joka osaltaan on kannustanut yritystä miettimään erityisesti ympäristöystävällisiä ratkaisuja. AKO Garden -tuoteperheeseenkuuluu mittava määrä erilaisia, pientalojen pihoille suunniteltuja tuotteita; erilaisten pihakivien ohella saatavilla viherkattoa, kiviaineksia sekä luonnonkiviä.

Haluaisitko sinäkin pihaasi AKO Garden-tuotteita?

Jätä yhteydenottopyyntö, niin asiantuntija ottaa yhteyttä mahdollisimman pian!

Rakennusbetoni ja Elementti Oy
Piha
ammattilaisille
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

202210_67452.jpg
Hallitse hulevesi - katoilla ja pihoilla!
Hulevesien vaikutusten vähentämiseen kuuluu sadeveden pidättäminen jo katoilla ja imeyttäminen pihoilla. Viherkatot pidättävät ja käsittelevät vettä siellä, missä hulevesi syntyy! Viherkattojen avulla voidaan pienentää valuntahuippuja, koska valunta viivästyy ja kokonaisvalunta yli puolittuu veden imeytyessä viherkattoon ja haihtuessa siitä takaisin ilmaan.
202210_79788.jpg
Ketokatosta hyötyä ja iloa taloyhtiöön
Viherkatot ovat tulleet jäädäkseen kaupunki- ja maisemasuunnitteluun viihtyisyyttä lisäävänä elementtinä ja tärkeänä osana hulevesien hallinnassa.
202011_67480.jpg
Kotimainen viherkatto kierrätysmateriaaleista
Ako Roof -viherkatto on kestävästi kotimainen kierrätysmateriaaleihin perustuva tutkittu vaihtoehto viherkattojen niitty- ja ketokasveja tukevaksi viherkattoratkaisuksi. Ainutlaatuinen tuotannon sivuvirtoja ja kiertotaloutta hyödyntävä viherkattoratkaisu on nyt saatavissa paikalla muokattavana valmistuotteena.
Rafi_kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Urakoitsijailmoitukset
Toimenpiteet:Valituille urakoitsijoille ilmoitetaan tarvittaessa urakkapäätöksen teon jälkeen kirjeellä urakoitsijavalinnasta.Vastuuhenkilöt:ProjektipäällikköDokumentit:IlmoituskirjeHyväksyntä:Projektipäällikkö
20222_76927.jpg
Valitse kohteeseen sopiva ilmanvaihtokone helposti
Vallox tarjoaa LVI-suunnittelun ja myyjien työn tueksi ohjelmat, joiden avulla sekä Vallox-ilmanvaihtokoneiden että Vallox Pureo -ilmankäsittelykoneiden valinta ja mitoitus on helppo tehdä. Ohjelmat tarjoavat luotettavaa tietoa ja hyvät raportointimahdollisuudet ammattilaisen käyttöön.
Taidetta rakennuksessa / Teos: Laura Merz, ”Hiidenmetsä”, 2021, Lohja
Taide yleistyy rakennushankkeissa – Katso eri tavat teoksen rahoittamiseen
Jos taidehankinta tuntuu vieraalta, avuksi voi palkata asiaan vihkiytyneen taidekoordinaattorin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton