VTT: Putkiremontissa palvelun laatu ratkaisee asukastyytyväisyyden
Kokonaispalvelua tarjoaville yritysverkostoille liiketoimintamahdollisuuksiaVTT:n tutkimuksen mukaan taloyhtiön kannalta onnistuneessa putkiremontissa urakoitsijan valinnassa tulee painottaa hinnan ohella myös urakoitsijan kykyä tuottaa teknisesti hyvää laatua sekä palvelua. Tyytyväisimmät putkiremontin teettäneet asukkaat ovat saaneet vaikuttaa omaa asuntoaan koskeviin ratkaisuihin, ja heille on tiedotettu riittävästi remontin haitoista. Eniten tyytymättömyyttä aiheuttaa luvatun aikataulun pettäminen ja huolimaton työmaakulttuuri. VTT hahmotteli tutkimuksessa myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia yritysryhmille, jotka voivat yhdessä tuottaa kaikki putkiremontin aikana tarvittavat palvelut.VTT:n tutkimuksen mukaan taloyhtiöiden asukkaat olivat tyytyväisimpiä putkiremontteihin, kun heille kerrottiin haitoista riittävästi etukäteen, asentajien ammattitaito ja käytös tyydyttivät heitä, asunto oli riittävän siisti remontin aikana ja asuntoon tehtävistä toimenpiteistä ja aikatauluista tiedotettiin riittävästi. Taloyhtiön putkiremontin suunnittelussa pääpaino on yleensä putkiremonttiteknologian valinnassa. Asukkaiden tyytyväisyyden kannalta monilla ei-teknisillä asioilla on kuitenkin suuri merkitys onnistuneissa putkiremonteissa.Putkiremontin tärkein vaihe on hankesuunnittelu. Siinä asetetaan tavoitteet lopputulokselle ja suunnittelulle ja kartoitetaan sekä taloyhtiölle että osakkaille parhaiten sopivat tekniset ja taloudelliset vaihtoehdot. Hankesuunnitelman perusteella taloyhtiö tekee päätöksen putkiremontista. Hyvä ja selkeä hankesuunnitelma on keskeinen asia taloudellisen toteutuksen varmistamisessa, mm. tarjousten saamisessa ja toteutusvaiheen ongelmien välttämisessä.Putkiremontissa on useita vaiheita, joissa tarvitaan palveluntarjoajien ja taloyhtiön edustajien yhteispeliä. Asukkaat kokevat remontin sujuvaksi mikäli heille tiedotetaan riittävästi rakennusvaiheessa ja aikataulut pitävät. Yhteistyö ja toimiminen remontin aikana helpottuvat, mikäli terminologia on selvää myös taloyhtiön edustajille ja asukkaille, urakkasopimukset ja rajat ovat selkeitä ja hankesuunnitteluun on panostettu riittävästi.