Kokemukseni älylämmityksestä: helppokäyttöinen ja toimiva

KOHDE 2 / KAUNIAINEN / raportti 4
Kotona pitäisi olla sopivan lämpöinen, raikas sisäilma. Pidempien poissaolojaksojen ajaksi olisi taloudellista ja ympäristöystävällistä alentaa sisäilmalämpötilaa. Eri huoneiden lämpötilaa voisi säätää käyttötarpeen mukaan ja esim. makuuhuone voisi olla viileämpi kuin muut oleskelutilat. Tästähän on tutkimusnäyttöäkin, että unen laatu on viileämmässä parempaa. Lämpötilan säätäminen pitää olla helppoa ja yksinkertaista ja sen pitää tapahtua rajoitetusti esim. +17 ja +23 asteen välillä.
Taloyhtiön lämmityskulut muodostavat suuren osan yhtiövastikkeesta, joten olisi taloudellisestikin järkevää saada yhtiön kuluja alennettua. Kerrostalossa yhden asunnon lämpötilan alentamisen vaikutusta kuluihin ei pysty itse seuraamaan ja vaikutus omiin asumiskuluihin on varsin pieni, mutta tämä on kuitenkin konkreettinen tapa vaikuttaa omaan asumismukavuuteen ja tehdä oma ekoteko.
– Taloyhtiössämme on myös useita sijoitusasuntoja ja varsinkin silloin kun ne ovat tyhjillään, lämpötilaa näissä asunnoissa olisi järkevää laskea usealla asteella.
Tulevaisuudessa asuntokohtaista toteutunutta lämmityskulua voisi ehkä itse seurata ja sitä voisi mahdollisesti käyttää myös yhtiövastikkeen perusteena, vähän samaan tapaan kuin vesimaksu oman vedenkäytön mukaan suoraan omasta mittarista.
Info
Wattinen kommentoi: Lämmityksen kulut on perinteisesti jaettu osakkaille neliöiden suhteessa, mutta nykytekniikka mahdollistaa muitakin vaihtoehtoja. Erilaisten kulujen jakaminen kulutuksen perusteella onkin monen pienestä oikeudenmukaisempi jakoperuste. Oheisesssa artikkelissa on käsitelty taloyhtiön kulujen jakamista yksilöllisemmin.
Omia käyttökokemuksia
Termostaattien asennus sujui nopeasti ja vaivattomasti ja myös Wattinen appin käyttöönotto oli hyvin selkeää ja helppoa.
Puhelimen Wattinen appissa näkyy huoneiden valitut lämpötilat yhdellä näytöllä, siitä voi helposti - ja + valinnalla muuttaa kaikkien huoneiden haluttua lämpötilaa. Siitä voi myös helposti säätää jokaisen huoneen päivä- ja yölämpötilat erikseen ja myös määritellä haluamansa kellonajat.

Säännöllisen päivärytmin mukaista poissaolotoimintoa en ole käyttänyt koska sille ei ole ollut tarvetta. Jos asunto olisi säännöllisesti tyhjänä päiväsaikaan niin tämä toiminto olisi kyllä käyttökelpoinen.
Olen pitänyt makuuhuoneen lämpötilan alempana ja työ- ja olohuoneen lämpötilan päiväsaikaan korkeampana. Hyvään yöuneen riittää 18–19 asteen lämpötila ja vastaavasti työpäivän aikana on mukavaa, kun on lämmin. Isommassa talossa eri tilojen lämpötilojen säädöissä saisi varmasti vieläkin enemmän hyötyä, mutta kerrostaloasunnossakin järjestelmä on toiminut.
Olen myös välillä ollut pois kotoa pidempiä jaksoja. Tällöin olen poissaolon ajaksi alentanut koko asunnon lämpötilaa muutamalla asteella. Kun olen ollut matkalla kotiinpäin, olen kännykästä säätänyt lämpötilan takaisin kotonaolon päivälämpötilaan. Aina on asunto ollut mukavan lämmin kotiin palatessani.

Jos järjestäisin suuremmat juhlat, niin säätäisin jo etukäteen asunnon lämpötilaa alemmaksi. Korona-aikanahan tämä ei ole ollut ajankohtaista.
Myös viherkasvit näyttävät viihtyvät hyvin ja kestävän viileämmässä paremmin kastelematta poissaolojen aikana.
Huomasin että jos suljen ja käynnistän kännykän uudestaan, niin Wattinen-app kysyy sisäänkirjautumistunnusta, mutta uuden tunnuksen saa hetkessä tekstiviestinä. Kaiken kaikkiaan järjestelmä on ollut erittäin helppokäyttöinen ja toiminut kuten odotin.
Huomio
Testiajan päätyttyä:
Testi toteutettiin kahdessa eri-ikäisessä kiinteistössä. Molemmat testaajat olivat erittäin tyytyväisiä Wattisen palveluun ja halusivat jatkaa Wattisen älylämmityksen käyttöä myös testiajan jälkeen.
Kaikki Kauniaisten kohteen raportit
Huomio
Mikä on Wattinen?
Wattinen on vesikiertoiseen patteriverkostoon soveltuva älylämmityspalvelu, joka tasapainottaa lämpöenergian jakamista tarkasti jokaiseen asuntoon ja huoneeseen reaaliaikaisesti, ei vain kertatoimenpiteenä. Se myös säätää lämmitystä asukkaiden asumistottumusten mukaan ja poistaa automaattisesti turhaa energiankulutusta sekä sen myötä ilmastopäästöjä. Wattisella haluttu huonekohtainen lämpötila voidaan säätää tarkasti myös eri vuorokauden ajoille. Wattisen käyttöönotto on mutkatonta, sillä se asennetaan taloyhtiön olemassa olevaan lämmitysjärjestelmään. Asunnoissa lämmityspattereiden termostaatit vaihdetaan Wattisen älytermostaatteihin.
Haluatko lisätietoa Wattisesta? Jätä yhteydenottopyyntö.
Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö
Aiheeseen liittyvää
