• Etusivu
  • Remontti

Lappeenrannan Kurjentiellä kerrostalot korjataan tiilellä

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Wienerberger Oy Ab
Päivitetty 14.03.2016
201511_44835.jpg

Paikalla muurattu tiili valittiin julkisivujen uudeksi verhoukseksi, ei pelkästään siksi, että se on pitkäikäinen ja vähän huoltoa vaativa, vaan myös siksi, että se oli myös hinnallisesti kilpailukykyisin vaihtoehto.

Kahteen Lappeenrannan Mäntylän kaupunginosassa sijaitsevaan kerrostaloon tehdään laajamittainen peruskorjaus. Uudeksi julkisivuratkaisuksi valittiin paikalla muurattu tiili, joka osoittautui niin hinnallisesti kuin laadullisestikin kilpailukykyiseksi ratkaisuksi. Julkisivukorjauksen lisäksi taloihin tehdään myös täydellinen sisätilojen peruskorjaus sisältäen niin ilmanvaihdon kuin putkistojenkin uusimisen.

Kahdeksankymmentä luvun alussa rakennettujen kaupungin vuokrakerrostalojen julkisivuelementit olivat tulleet tiensä päähän. Betonielementtien kuorissa käytettyjen terästen ruostuminen oli alkanut rapauttaa julkisivupintoja siinä määrin, että ne vaativat korjausta. Ilmiö on hyvin tyypillinen tuon ajan betonielementtitaloille. Varsinaisia kosteusvaurioita ulkoseinärakenteista ei kuitenkaan löytynyt. Kun samaan aikaan myös talon putkistot alkoivat olla elinkaarensa päässä, päätettiin linjasaneerauksen yhteydessä tehdä myös perusteellisempi sisätilojen peruskorjaus. Käytännössä lähes kaikki meni uusiksi, kertoo kohteen pääsuunnittelijana toimiva Tuomo Sinkko Arkkitehtitoimisto ARK’IDEA Oy:stä.

Tiilijulkisivu loppujen lopuksi kilpailukykyisin

Kun julkisivun peruskorjausvaihtoehtoja alettiin miettiä, oli vaihtoehtoja alkuvaiheessa useita. Mietittiin mm. eristerappausta sekä erilaisia laattaverhouksia, joista tiililaattaverhous oli vielä viime metreille saakka mukana, mutta koska tavoitteena oli elinkaariedullinen ja varma ratkaisu, oli perinteinen paikalla muurattu tiiliverhous varteenotettava vaihtoehto, toteaa Sinkko. Vaikka julkisivukorjauksia tehdään tänä päivänä monillakin eri tavoilla, tulisi elinkaari ja sen aikaiset huoltokustannukset ottaa entistä paremmin huomioon, onhan peruskorjaus sekä asukkaiden että kiinteistön omistajan kannalta kallis ja hankala operaatio. Kun tiijulkisivun alla keksittiin käyttää paikallavalun sijasta uudentyyppistä elementtiratkaisua, tuli muuratusta julkisivusta loppujen lopuksi sekä halvin että urakoitsijankin kannalta sopivin ratkaisu, jatkaa Sinkko.

Kun ajatellaan, että talot saavat kauniin muuratun julkisivun, uudet tilavammat parvekkeet kevennettyine lasikaiteineen, sekä uuden ilmanvaihdon lisäksi kiintokalusteita myöten uusitut sisäpinnat, voidaan sanoa, että taloista tulee täysin uudistuotantoa vastaavat, kommentoi Seppo Pahkala.
Kun ajatellaan, että talot saavat kauniin muuratun julkisivun, uudet tilavammat parvekkeet kevennettyine lasikaiteineen, sekä uuden ilmanvaihdon lisäksi kiintokalusteita myöten uusitut sisäpinnat, voidaan sanoa, että taloista tulee täysin uudistuotantoa vastaavat, kommentoi Seppo Pahkala.

Muuratun julkisivun etuna voidaan pitää sitä, että se ei kuormita vanhaa ulkokuorta, kuten monet ns. roikotettavat korjausratkaisut, etenkin kun vanha ulkokuori päätettiin jättää purkamatta. Vanhan ulkokuoren sidontaa kuitenkin vahvistettiin ankkuroimalla ne taustakuoreen 8 mm paksujen ankkuripulttien avulla.

Sokkelielementeillä aika- ja kustannussäästöä julkisivukorjaukseen

Paikalla muurattu tiili koetaan peruskorjauksessa usein hankalaksi ratkaisuksi, koska se vaatii useimmiten betonista valetun sokkelilevennyksen alleen. Tähän kohteeseen kehitettiin kuitenkin uudentyyppinen perustustyötä nopeuttava elementtiratkaisu, joka säästi sekä aikaa että työkustannuksia. Koska rakennus on pilariperustainen, valettiin sokkelielementtien alle pilarien kylkeen ainoastaan pilasterit, joiden päälle asennettiin valmiit yläpuolista muurausta kantavat sokkelielementit, jotka edelleen sidottiin yläpäästään pulttaamalla vanhaan sokkeliin kiinni. Uusista perustuksista ei aiheutunut kovinkaan suurta lisäkustannusta, koska sokkelin juuret jouduttiin salaojien uusimista varten joka tapauksessa kaivamaan auki. Perustamisvaihe sujui kaiken kaikkiaan varsin nopeasti ja muuraus päästiin aloittamaan niin ikään nopeammin, kertoo kohteen vastaavana mestarina toimiva Seppo Pahkala Lujatalo Oy:stä.

Perustustyötä nopeuttava elementtiratkaisu säästi aikaa ja työkustannuksia. Sokkelielementtien alle pilarien kylkeen valettiin ainoastaan pilasterit, joiden päälle asennettiin valmiit muurausta kantavat sokkelielementit.
Perustustyötä nopeuttava elementtiratkaisu säästi aikaa ja työkustannuksia. Sokkelielementtien alle pilarien kylkeen valettiin ainoastaan pilasterit, joiden päälle asennettiin valmiit muurausta kantavat sokkelielementit.

Paikalla muurattu punatiili vanhenee kauniisti

Julkisivumateriaaliksi valittiin aiempaa väritystä mukaillen Wienerbergerin punainen sileä moduulikokoinen tiili.

Paikalla muurattu punatiili vanhenee kauniisti ja se on myös vähän huoltoa vaativa julkisivuratkaisu. Lappeenrannassa on muutenkin pitkät perinteet punatiilen käytöstä, ovathan esimerkiksi Lappeenrannan vanhan kasarmialueen yli sata vuotta vanhat kauniisti kirjoillut julkisivut niin ikään punatiiltä, tähdentää Sinkko.

201511_44838.jpg

Kohde muuttuu kovanrahan vuokrataloksi

Kahdesta kolmikerroksisesta kerrostalosta koostuva vuokrataloyhtiö käsittää kaikkiaan 36 huoneistoa. Alun perin arkkitehti Pauli Vuorisen suunnittelemat lamellikerrostalot edustavat kahdeksankymmentäluvun alun tyypillistä elementeistä rakennettua lähiöarkkitehtuuria. Tuolloin ei esimerkiksi tämäntyyppisiin mataliin kolmikerroksisiin kerrostaloihin rakennettu juurikaan hissejä. Niitä ei taloihin lisätä nytkään, kertoo Sinkko, koska lisäkustannus olisi ollut varsin merkittävä. Hissien poisjättäminen aiheutti kuitenkin sen, että peruskorjaukseen ei saatu ARA-rahoitusta. Hanke päätettiin toteuttaa kuitenkin ns. kovanrahan korjauksena, mikä johti edelleen siihen, että ns. "sosiaalinen vuokrataloyhtiö" muuttuu korjauksen myötä kovanrahan vuokrataloyhtiöksi, jatkaa Sinkko. Peruskorjaus päätettiin toteuttaa hissittömyydestä huolimatta kuitenkin varsin perusteellisesti. Esimerkiksi kaikki sisätilat menevät käytännössä kantavia seinärakenteita lukuun ottamatta uusiksi ja myös materiaalien ja kalusteiden osalta talo tehdään uudistuotantoa vastaavaksi.

Energiatehokkuutta parannettiin ilman eristeiden lisäämistä

Varsinaista energiakorjausta esimerkiksi ulkoseinien lämmöneristystä lisäämällä ei rakennuksiin tulla tekemään, vaan energiatehokkuuden parantaminen tehdään lähinnä ikkunat uusimalla sekä asentamalla taloihin hyvällä hyötysuhteella lämpöä talteen ottava ilmanvaihtojärjestelmä. Talojen alkuperäiset 1980-luvun ikkunat eivät olleet vielä lämpölaseja, mutta vaihtamalla ne U-arvoltaan 1,0 W/m2K oleviin MSE/MEK tyyppisiin 3-lasisiin puu-alumiini-ikkunoihin, saadaan aikaan jo merkittävää energiansäästöä. Ilmanvaihtojärjestelmäksi valittiin talokohtainen tulo ja poistoilmajärjestelmä.

Ilmanvaihtokoneena toimii pyörivällä lämmönsiirtimellä varustettu Systemairin DV Compact 20, jonka lämmönsiirtimen hyötysuhde on 57 %. Koska taloissa ei alkujaan ollut iv-konehuoneita, joudutaan ne nyt rakentamaan. Aluksi tarkasteltiin vaihtoehtoa, jossa rakennusten kattomuotoa olisi muutettu hieman jyrkemmäksi harjakatoksi, jolloin iv-konehuone olisi voitu sijoittaa katon välitilaan. Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin ja kattomuoto säilytettiin entisellään. Sen sijaan uusi iv-konehuone päätettiin sijoittaa kummankin talon päädyssä sijaitsevaan ylimmän kerroksen kolmion yhteen huoneeseen. Talojen kahdesta kolmiosta tulee peruskorjauksen myötä kaksioita ja iv-laitteille saadaan samalla riittävästi tilaa. Konehuoneeksi muutetun tilan ääneneristystä jouduttiin kuitenkin parantamaan monin eri tavoin äänihäiriöiden välttämiseksi; esimerkiksi lattia eristettiin ja sen päälle valettiin betonista tärinöitä vaimentava kelluva lattia.

Uuden julkisivun muuraustyöt olivat ennen kesää jo hyvässä vauhdissa. Vanhan betonielementtikuoren sidontaa vahvistettiin pulttaamalla kuoret taustarakenteeseen ja julkisivumuurausta varten asennettiin vanhaan ulkokuoreen ns. liikkeen sallivat tiilisiteet, esittelee vastaava mestari Seppo Pahkala.
Uuden julkisivun muuraustyöt olivat ennen kesää jo hyvässä vauhdissa. Vanhan betonielementtikuoren sidontaa vahvistettiin pulttaamalla kuoret taustarakenteeseen ja julkisivumuurausta varten asennettiin vanhaan ulkokuoreen ns. liikkeen sallivat tiilisiteet, esittelee vastaava mestari Seppo Pahkala.

Talot rakennetaan uutta vastaaviksi

Peruskorjaus alkoi maaliskuun lopussa ja sen arvioidaan kestävän noin vuoden. Syyskuun alussa julkisivut olivat jo valmiit, mutta sisäpuolinen peruskorjaus laajuudestaan johtuen vie vielä jonkin aikaa, kertoo Pahkala, mutta lisää, että sekin on kyllä jo ihan hyvällä mallilla. Kun ajatellaan, että talot saavat kauniin paikallamuuratun julkisivun, uudet ja hieman aiempaa tilavammat parvekkeet kevennettyine lasikaiteineen, sekä lisäksi vielä täysin uusitut sisäpinnat, kiintokalusteet, kylpyhuoneet ja talokohtaiset saunaosastot, ilmanvaihtoakaan unohtamatta, voidaan sanoa, että taloista tulee täysin uutta vastaavat.

Info

Info

Kurjentie 73 peruskorjaus

    Talot A ja B
    Kerroksia 3
    Huoneistoja yhteensä 36
    Rakennuttaminen ja valvonta: Lappeen Rakennuttaja Oy
    Pääurakoitsija: Lujatalo Oy
    Pääsuunnittelu ja arkkitehtisuunnittelu: ARK’IDEA Oy
    Rakennesuunnittelu: Temaltek Oy
    LVIAS-suunnittelu: Granlund Saimaa Oy

Julkisivuremontti edessä? Jätä yhteydenottopyyntö:


Wienerberger Oy Ab
Remontti
julkisivu
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20098_18375.jpg
Kestävä tiilijulkisivu elementtijulkisivun tilalle
Korjausprosessi vaihe vaiheeltaUuden muuratun julkisivun tekeminen alkaa liittyvien rakenteiden kartoituksella sekä perustusten tutkimisella. Vanhan rakenteen huonon kunnon vuoksi ulkokuori useimmiten poistetaan ja samoin tehdään vanhoille lämmöneristeille, jotka ovat saattaneet olla märkiä jo pitkiäkin aikoja. Riittämätön eristetilan tuuletus ja tiivis ulkokuori ovat estäneet eristetilaan joutuneen veden poistumista. Samalla rakenteeseen on saattanut kehittyä myös erilaista home- ja itiö kasvustoa.Uuden muurattavan tiilijulkisivun hyvä ominaisuus on sen tuulettuvuus. Riittävä (n. 30-45 mm) ilmarako mahdollistaa rakenteen eristetilan kuivana pysymisen kaikissa olosuhteissa. Kun eristeet eivät ole suoraan kiinni julkisivumateriaalissa, ei suoraa tuulen paineen aiheuttamaa veden eristeisiin joutumista myöskään tapahdu. Kun julkisivun pintamateriaali tuulettuu sekä ulko- että taustapuolelta, on myös sen kuivuminen sateen jälkeen nopeampaa kuin tuulettumattomissa rakenteissa.
20099_18822.jpg
Tiilestä muuratut savupiiput
Tiili on perinteisin ja yleisin savupiippujen rakennusmateriaali. Tiilihormisto on edullinen rakentaa ja lämpötaloudellisilta ominaisuuksiltaan ylivoimainen: se on ainoa massiivinen hormisto, joka pystyy luovuttamaan siihen varastoituneen lämmön huonetiloihin. Tiilihormiston edut korostuvat erityisesti huonetiloiltaan korkeissa ja kaksikerroksisissa taloissa. Rakennuskustannuksiltaan muurattu savupiippu on hyvin kilpailukykyinen ja siihen on helppo tehdä tarvittava määrä hormeja.
200910_19268.jpg
Vanhan julkisivun korjaus
Jatkuvasti kohoava energian hintataso on johtamassa siihen, että kauniin ulkonäön ohella myös rakenteen elinkaariedullisuus eli käytön aikaiset kustannukset tulee olemaan yhä tärkeämpi valintakriteeri julkisivun peruskorjausvaihtoehtoa valittaessa. Tiilijulkisivu on pitkällä aikavälillä energiaedullisin ja vähiten huoltoa kaipaava julkisivuratkaisu.Lisätietoa julkisivun korjaamisesta tiilellä
Alvar-Aallonkatu-5-Helsinki-weber-monoroc-eristerappaus
Julkisivu rantarakentamiseen
Helsingin kaupungin rantarakentamisen ohjeistossa on hyödyllistä tietoa rakentamiseen niin meren kuin suurten sisämaajärvien läheisyyteen, joissa olosuhteet ovat erityisen vaativat. Weberin ratkaisuista esimerkiksi MonoRoc eristerappaus- ja Kahi Facade –julkisivujärjestelmät sopivat erityisen hyvin rantarakentamisen sisämaata huomattavasti ankarammin julkisivurakenteita rasittaviin sääoloihin.Rantarakentaminen yleistyy. Helsingissä satamatoimintojen siirtyminen Vuosaareen on vapauttanut meren rannalla useita alueita asunto- ja toimistorakentamiseen ja muuhun käyttöön. Muissakin rannikkokaupungeissa suuntauksena on parhailla ranta-alueilla keskustan läheisyydessä sijaitsevien satamatoimintojen ja teollisuuden siirtäminen kauemmas ja asuntojen rakentaminen tilalle.Rakennusten ympäristöolosuhteet ovat rantarakentamisessa usein huomattavasti vaativammat kuin sisämaahan rakennettaessa. Suunnittelussa ja rakentamisessa on huolellisesti otettava huomioon nämä alueelliset erityispiirteet. Ohjeita kannattaa hyödyntää aivan meren tai suuren järven rannalla sijaitsevien alueiden lisäksi ainakin parin kilometrin etäisyyteen rannasta ulottuvalla vyöhykkeellä.Tärkeimmät muista alueista poikkeavat tekijät ovat yleensä kosteusolosuhteet, kovemmat tuulikuormat, vedestä ja jäästä aiheutuvat kuormitukset ja rasitukset, suuremmat viistosademäärät ja usein vaikeat perustamisolosuhteet.Rakenteiden käyttöikämitoitukselle olosuhteet asettavat erityisiä haasteita. Varsinkin julkisivujen suunnittelu on haastavaa. Kova tuuli yhdistettynä kosteusrasitukseen vaatii erilaisten julkisivudetaljien tavanomaista huolellisempaa suunnittelua ja rakentamista, jotta saavutetaan riittävä käyttöikä, eivätkä rakenteet turmellu ennenaikaisesti.
20163_45775.jpg
Uutuustiilillä näyttävä julkisivu!
Tiili on julkisivumateriaalin palkitseva. Se on kestävä ja yleisimmistä julkisivumateriaaleista vähiten huoltoa vaativa. Se myös vanhenee kauniisti ja kestää siten hyvin aikaa myös ulkonäkönsä puolesta.Tiili on materiaalina moni-ilmeinen. Julkisivutiilien runsas väri- ja pintavalikoima varmistaa, että jokaiseen kohteeseen löytyy rakentajan mieltymyksiin ja ympäröivään maisemaan sopiva ratkaisu. Tiilitrendit vaihtelevat, mutta materiaalina tiili on säilyttänyt arvonsa vuosikymmenestä toiseen.Katso kaikki Wienerbergerin julkisivutiiletTilaa esite pientalon tiiliratkaisuista.
Kelatuotteet
Peltituotteet – muun muassa kelat, reikälevyt ja arkit – rakentamisen monipuoliseen käyttöön
Metehen laaja raaka-ainevarasto on yksi Suomen kattavimpia ja tarjoaa laadukkaan sekä kilpailukykyisen vaihtoehdon raaka-ainetoimituksille. Joustavan palvelun ja nopean tuotannon avulla varmistetaan sujuvat toimitukset asiakkaille. Erikokoisten kelojen lisäksi Metehe toimittaa rainoja, arkkeja sekä reikälevytuotteita.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton