• Etusivu
  • Isännöitsijä

Näistä syistä maalämpöön siirtyminen kannattaa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö NIBE Energy Systems Oy
Päivitetty 03.09.2021
20189_54739.jpg

Maalämpö soveltuu lähes kaikkiin vesikiertojärjestelmillä varustettuihin taloihin ja kiinteistöihin. Järjestelmä kytketään olemassa olevaan lämmönjakoverkkoon. Vanha lämmönlähde korvataan uudella järjestelmällä tai sitä hyödynnetään maalämmön rinnalla.

Miksi maalämpö?

  • Maalämpö korvaa kaukolämmön tai säästää sen rinnalla: Yhä useampi siirtyy maalämpöön siksi, että kaukolämpöverkon kasvu on tullut tiensä päähän ja sen hinta nousee. Maalämpöpumppuratkaisujen monipuolisuus on paitsi esimerkiksi aurinkosähkön hyödyntämisessä, myös erilaisten lämmitysjärjestelmien mahdollistamisessa. Maalämpö voi säästää myös kaukolämmön rinnalla toimien. Kehityksen myötä monet kaukolämpöyhtiöt ja kaupungit ovat alkaneet toimittaa lämpöpumppuratkaisuja taloyhtiöille.
  • Itsensä maksava investointi: Maalämpöpumppu säästää itsensä takaisin nopeasti madaltuneina lämmityskuluina. Suurin investointi ovat lämpökaivot, jotka oikein mitoitettuna palvelevat koko kiinteistön elinkaaren ajan. Maalämpö nostaa myös kiinteistön arvoa.
  • Merkittävä ympäristöteko: Uusiutuvaa energiaa hyödyntävät lämpöpumput ovat tulevaisuuden ratkaisu vähentäessään sähkön kulutuksesta syntyviä hiilidioksidi- ja pienhiukkaspäästöjä.

Suunnitelmista toteutukseen

Taloyhtiön tai kiinteistön hallituksen jäsenet voivat käynnistää maalämpöselvityksen helposti. Tietoa järjestelmistä on saatavissa helposti useista eri lähteistä. Taloyhtiön isännöitsijä pystyy tukemaan hallitusta hankkimalla avuksi asiaa tuntevia suunnittelijoita, joiden kanssa hankkeen järkevyyttä voidaan tarkastella. Kattavaa ja puolueetonta tietoa maalämpöön siirtymisestä tarjoaa myös Motivan taloyhtiöille ja kunnille suunnattu lämpöpumppujen hankintaopas, jonka löydät muun muassa Motivan www-sivuilta.

Hankkeen valmistelut käynnistyvät asiantuntijan tekemästä alustavasta järkevyystarkastelusta ja etenevät hankesuunnitteluun. Näin taloyhtiön hallitus voi koko ajan seurata hankkeen mielekkyyttä ja kustannusvaikutuksia. Urakoitsijan valinta tehdään useimmiten hankesuunnitteluaineiston pohjalta. Urakoitsijaa valittaessa kannattaa kysyä myös aiemmin tehdyistä vastaavista projekteista, jolloin hallitus saa riittävän käsityksen toteutuksen laadusta.

Asunto Oy Koulukatu 12:n lämmityskulut olivat maalämpöön siirtymistä edeltäneenä vuonna 19 347 € ja maalämpöön siirtymisen jälkeen 9 264 €.
Asunto Oy Koulukatu 12:n lämmityskulut olivat maalämpöön siirtymistä edeltäneenä vuonna 19 347 € ja maalämpöön siirtymisen jälkeen 9 264 €.
Huomio

Huomio

Huomioi nämä!

• Hankesuunnittelijan valinta on projektin tärkeimpiä vaiheita. Kokenut suunnittelija helpottaa hallituksen päätöksentekoa ja pystyy varmistamaan hankkeen laatua.
• Ajoissa on selvitettävä kunnan rakennusvalvonnalta, onko energiakaivojen poraamiselle rajoituksia.
• Mikäli kaukolämpö jää toiseksi lämmitysjärjestelmäksi, kannattaa olla yhteydessä energiayhtiöön ajoissa.
• Tehdään kilpailutus oikein: kaikille toimittajille annetaan samat kattavat lähtötiedot, otetaan tarjous kokonaisuuksista ja pyydetään tarjouksen liitteeksi mitoitus- ja säästölaskelmat. Pyritään saamaan kokonaisurakka, johon kuuluvat käyttöönotto, koulutus ja jälkiseuranta takuuaikana.
• Urakoitsija valitaan huolellisesti – halvin ei aina ole kokonaistaloudellisin tai helpoin yhteistyökumppani.

NIBE-lämpöpumppuratkaisut kiinteistöille

Kiinteistömaalämpöppujen NIBE F1345 ja F1355 kaksoiskompressoriteknologia lisää järjestelmän joustavuutta ja toimintavarmuutta, pidentää käyttövälejä, vähentää kulumista sekä mahdollistaa lämmitysveden ja käyttöveden samanaikaisen tuotannon. NIBEn maalämpöjärjestelmät ovat monipuolisia, koska niihin on liitettävissä myös kaukolämpö, aurinkosähkö ja viilennys.

NIBE-maalämpöpumppujen lämmönlähteenä voidaan käyttää muun muassa kalliota tai vesistöä. Monissa kohteissa maalämpöpumppua käytetään hukkalämmön keräämiseen. Hyvänä esimerkkinä tästä on asuinkerrostalojen poistoilman lämmön talteenotto. Lämpöpumput voidaan liittää kaikkiin vesikiertoisiin lämmönjakojärjestelmiin, kuten lämpöpatteri-, lattialämmitys-, konvektori- tai ilmalämmitysjärjestelmään.

Haluatko lisätietoa? Jätä NIBElle yhteydenottopyyntö!

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

NIBE Energy Systems Oy
Isännöitsijä
maalämpöpumppu
lämmitys
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20233_81119.jpg
Vaihto maalämpöön? Nämä asiat taloyhtiön on hyvä huomioida
Yhä useammassa taloyhtiössä harkitaan siirtymistä ekologiseen ja lämmityskuluja pienentävään maalämpöön. Suurimpana esteenä maalämmön hankkimiselle pidetään usein sen korkeaa hankintakustannusta. Kannattaa kuitenkin huomioida, että investointi maksaa itsensä nopeasti takaisin pienentyneinä lämmityskuluina ja oikein mitoitettuina energiakaivot palvelevat koko kiinteistön elinkaaren ajan. Maalämpö vaikuttaa myös positiivisesti kiinteistön arvoon.
20152_42294.jpg
Kiinteistön koko määrää säästön
Lämpöpumpuilla saadaan aikaan todella suuria säästöjä. Lämpöpumput ovat hyvä ratkaisu suuriin kiinteistöihin, joissa on suuri energiankulutus - säästöt ovat sitä suurempia mitä kulutus on. NIBEn lämpöpumppujen tilantarve on pieni ja niiden kanssa voidaan käyttää erilaisia lisä-/varalämmönlähteitä, kuten sähkö-, öljy- ja kaasukattilat tai kaukolämpö.Jätä yhteydenottopyyntö NIBE kiinteistömaalämpöpumpusta
20152_42431.jpg
Poistoilma talteen kerrostalon ilmanvaihdosta
Kiinteistöissä, joissa on käytössä pelkkä koneellinen poistoilmanvaihto, lämmin huoneilma puhalletaan suoraan ulos "harakoille". Tästä hukkalämmöstä on saatavissa talteen suuri määrä energiaa, joka voidaan hyödyntää lämmitykseen sekä lämpimän käyttöveden tuotantoon. Poistoilmasta saatava teho on riippumaton ulkoilman lämpötilasta.Lämpöpumpun avulla taloyhtiön hukkalämpö voidaan siirtää lämpöenergiana olemassa olevaan lämmitysjärjestelmään. Vanha huippuimuri vaihdetaan uuteen, lämmön talteenottopatterilla varustettuun malliin. Näin saadaan siirrettyä poistoilmasta talteen otettu energia maalämpöpumpun käyttöön. Tästä energiasta lämpöpumppu tuottaa lämpöä lämmitysjärjestelmään tai käyttöveteen. Lämpöpumpun automatiikka säätää lämpötilat sopiviksi.
20203_63032.jpg
Lämmitysremontti edessä - muista nämä asiat
Lämmitysjärjestelmän valinta on kodin tärkeimpiä päätöksiä, ollaan sitten rakentamassa uutta tai saneeraamassa vanhaa. Lämmitysjärjestelmän päivittämisellä saadaan säästöjä lämmityskuluissa sekä ekologisempi tapa lämmittää kotia. Lämmitysjärjestelmän päivittämiseen kuitenkin vaikuttaa moni asia.
20232_80769.jpg
Näin hyödynnät koti­talous­vähennystä lämpö­pumpun hankinnassa
Sähkön kohonnut hinta on vaikuttanut talojen lämmityskuluihin huimasti. Se on myös laittanut monet miettimään, mikä lämmitys vaihtoehto on paras valinta. Monet miettivätkin kannattaako esimerkiksi maalämpöpumppu enää näillä sähkön hinnoilla. Katso ohesta säästölaskelmat maalämpöpumpulla tai ilma-vesilämpöpumpulla lämmittämiseen.
Sisätilojen sopiva lämpötila ja toimiva ilmanvaihto ovat oleellinen osa asumisviihtyisyyttä ja terveellistä kotia. Arki helpottuu, kun kodin tärkeitä toimintoja voi valvoa ja tarvittaessa säätää samasta paikasta – myös etänä.
Mitä lisäturvaa voit saada lämpöpumpullesi?
NIBE tarjoaa kuluttajille NIBE Energy Systems Oy:n maahantuomalle, Suomessa asennetulle uudelle NIBE lämpöpumpulle ilmaisen NIBETURVAn, joka on voimassa aina laitteen kuudenteen käyttövuoteen saakka. Lämpöpumpun omistajan tarvitsee vain rekisteröidä lämpöpumppu NIBETURVAan. Kuuden vuoden NIBETURVAan sisältyy takuuaika ja ilmainen lisävakuutus, kun uusi laite on rekisteröity NIBETURVAan ehtojen mukaisesti. Lisäksi tarvitaan koti- tai kiinteistövakuutus, joka korvaa LVI-laitteen äkillisen ja ennalta-arvaamattoman rikkoutumisen.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton