• Etusivu
  • Osakas

Taloyhtiön talkoot yhdistävät ja erottavat

Rakentajan toimitus
Päivitetty 06.06.2022
20217_71715.jpg

"Ja minähän en pihaa nypi, eikä voimani riitä lumenluontiin". Tämän lauseen jälkeen voi olla vaikeaa järjestää yhteistalkoita hyvässä yhteishengessä. Taloyhtiön talkoot puhuttavatkin monissa taloyhtiöissä, ja talkoiden luonteesta onkin yhtä monta mielipidettä kuin talkoisiin osallistujaa tai osallistumatonta.

Onko talkoisiin pakko osallistua?

Tyypilliset taloyhtiön talkoot ajoittuvat useimmiten keväälle, jolloin haravoidaan nurmialueet, maalataan ja ehostetaan puuaitaa ja roskakatosta, vaihdetaan hiekkalaatikon hiekat ja istutetaan kevään ja kesän kukkaset maahan tai ruukkuihin. Rivitaloyhtiöissä saatetaan puhdistaa vesikourut ja tehdä kenties isompia maalaustöitäkin, jopa julkisivun huolto- tai uusintakäsittelyä. Syksylle toki myös riittää talkootöitä, esimerkiksi lehtien haravoimista.

Pienehköissä 4-10 asunnon rivitaloyhtiöissä saattaa osallistumisprosentti olla jopa sata – ainakin jos laskentamallissa hyväksytään, että taloudesta osallistuu vähintään yksi henkilö. Mitä suurempi yhtiö, sitä pienempi on osallistujien osuus. Tämä lienee yleispätevä nyrkkisääntö. Mutta, mikä on pelin henki? Ovatko talkoot pakkopullaa vai taloyhteisön asukkaita yhdistävä mukavahenkinen ja samalla hyödyllinen tapahtuma?

Talkoot ovat aina vapaaehtoiset

Vaikka talkoot ovat ajatukseltaan täysin vapaaehtoiset, katsotaan useissa taloyhtiöissä, että kaikilta vaaditaan sama panos yhteisten asioiden tekemisessä. Toisille talkoot ovat mitä suuremmassa määrin iso sosiaalinen tapahtuma, jopa odotettu kevään kohokohta. Joillekin talkoot ovat välttämätön pakko. Huomioitavaa kuitenkin on, että taloyhtiöissä saattaa myös olla asukkaita, joille talkoihin osallistuminen ei ole yksinkertaisesti mahdollista.

Poissaolo talkoista ei siis aina tarkoita yhteisen omaisuuden hoidon tarkoituksenmukaista laiminlyöntiä. Kunkin taloyhtiön kohdalla tulisikin pohtia, mikä on tarkoituksenmukainen tapa järjestää esimerkiksi piha-alueen kausittaiset kunnostukset.

On muistettava, että talkoot perustuvat vapaaehtoisuuteen, eikä ketään taloyhtiön osakasta tai asukasta voi pakottaa osallistumaan talkootyöhön. Jokaisella on oikeus olla osallistumatta ilman selityksiä.

Talkoiden ja töiden rajamailla

Eräässä puurakenteisessa rivitaloyhtiössä päätettiin maalata julkisivut uusiksi. Projektiin panostettiin, sillä arkkitehdiltä tilattiin värityssuunnitelma, jonka paikkakunnan rakennusvalvoja, hyväksyi. Taloyhtiö osti neljäsataa litraa maalia ja kymmenittäin pensseleitä sekä vuokrasi heinä-elokuuksi telineet.

Yhteisesti sovittiin, että jokaisen tuli hoitaa oma osuutensa – talkoilla. Kahdestatoista osakkaasta yhtä vaille kaikki olivat saaneet työnsä valmiiksi elokuun lopun lähestyessä. Tällöin katseet kääntyivät ainoaan alisuorittajaan, joka sitten ratkaisikin ongelman pestaamalla yhtiöstä toisen osakkaan hoitamaan oman osuutensa. Näin yhteinen projekti sitten valmistui kuin valmistuikin. Talkoilla ja maksetuilla talkoilla.

20182_51535.jpg

Osallistua vai ei

Joissain taloyhtiöissä on myös tietynlaisia "jokapäiväntalkoolaisia", jotka ovat jo aamulla haravan varressa tai roskia keräämässä muiden lähtiessä töihin. Heidän "palkkansa" on naapurien kehut ja hyvänaamuntoivotukset. Toivottavasti näitä yksinäisiä puurtajia arvostetaan ja muistetaan vaikka joulukukkasella tai edes kiitoksella.

Huomio

Huomio

Mitä talkoilla voi tehdään?

Talkoiden näkyvin asia on varmaan yleinen siivous: lumen alta paljastuvien jätösten ja roskien siivous, mutta samallahan voi tehdä myös pienimuotoisia korjaustoimenpiteitä, elleivät nämä ole kiinteistöhuoltoyhtiön toimenkuvaan kuuluvia. Kerros- ja rivitaloissa tarpeet ja toimenpiteet poikkeavat jonkun verran.

Tarkistus- ja tehtävälista voi olla vaikka seuraavanlainen:

  • pihan haravointi
  • pensaiden ja puiden kevätleikkaus
  • nurmi- ja kasvillisuusalueiden kalkitus ja kevätlannoitus
  • kasvillisuusalueiden katteiden lisääminen
  • kesäkukkaistutukset tai niistä sopiminen
  • muurahaisten torjunta
  • rikkaruohojen kitkentä ja torjunta
  • lasten hiekkalaatikon ja leikkivälineiden kunnostus
  • jätekatoksen siivous
  • jäte- ja muiden katosten ovisaranoiden voitelu
  • aidan ja piharakennusten maalaus
  • vesikourujen ja syöksytorvien puhdistus ja maalaus
  • pihakivetysten ja muiden lumenaurauksessa vahingoittuneiden rakenteiden oikaisu ja korjaus
  • polkupyörätelineiden puhdistus, oikaisu ja maalaus
  • ulkovalaisinten tarkistus ja kunnostus
  • autopaikkanumeroinnin tarkistukset ja korjaukset
  • postilaatikkorivistön kunnon ja mm. nimilappujen tarkistus
  • yhteisten varastotilojen siivous
  • ruohonleikkurien keväthuolto, terän teroitus ja polttoainevaraston täydennys
  • lapioiden, lumikolien, vesiletkujen ym. kunnon tarkistus
  • investointilistan (työkalut, tarvikkeet) laadinta
Osakas
taloyhtiön hallinnointi
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen omataloyhtio.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

piirretty kuva kun taloyhtiön hallituksen jäsenet seisovat kerrostalon katolla
Ovatko taloyhtiösi vastuuhenkilöt ajan tasalla?
Yhtiökokouksen valinnan jälkeen uusi hallitus aloittaa työnsä heti. Jotta hallituksen jäsenet voivat toimia virallisesti yhtiön edustajina, heidän tietonsa tulee ilmoittaa Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) ylläpitämään kaupparekisteriin viipymättä.
20221_76672.jpg
Kenen vastuulla on pihan talvi­kunnossapito?
Kun taloyhtiön pihalla on liukasta, kenen vastuulla on huolehtia, että kukaan ei loukkaa siinä itseään? Kiinteistön ja katualueen talvikunnossapito ei ole vain vitsin ja leikinasia, vaan hyvässä kunnossa oleva piha-alue on kaikkien etu.
asukas keskustelee remontin työnjohtajan kanssa ja he katselevat suunnitelma paperia remontoitavassa huoneessa
Taloyhtiön kunnossapito- ja muutostyöt
Kunnossapitovastuu yhtiön rakennuksesta ja muista tiloista jaetaan osakkeenomistajien ja yhtiön kesken asunto-osakeyhtiölain 4. luvun ja 2 §:n säännösten mukaisesti. Laista aiheutuva kunnossapitovastuu on sikäli tahdonvaltainen, että yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä laista poikkeavasti kunnossapitovastuun jaosta. Asunto-osakeyhtiölain velvoitteista kertoo porilainen asianajaja Markku Asmala Asianajotoimisto Asmala Härmäläinen Santavuo Oy:stä.
taloyhtiön vuosikello vuodenajat
Taloyhtiön vuosikello
Omataloyhtiö.fi tarjoaa sinulle vuosikellon taloyhtiön tapahtumien tarkasteluun ja muistuttaa sinua tulevista ja tärkeistäkin taloyhtiön vuosittaisista tapahtumista.Taloyhtiön vuosikelloa on tarkasteltu niin hallituksen, kiinteistön kuin asukkaankin näkökulmasta. Vuosikellosta löydät kuukausittain kaiken tarpeellisen tiedon taloyhtiön vuosittaiseen toimintaan ja tapahtumiin.Taloyhtiön vuosikello auttaa sinua pysymään ajan tasalla taloyhtiösi tapahtumista ja antaa samalla myös uusia vinkkejä toiminnan parantamiseen.Olemme koonneet taloyhtiön vuosikelloihin muutamia ajankohtaisia artikkeleita suunnittelun ja ideoinnin tueksi. Vuosikelloista pääset kätevästi siirtymään sinulle tärkeisiin ja mielenkiintoisiin artikkeleihin Omataloyhtö.fi-sivustolla.
kokouspöydän ääressä puheenjohtaja istuu pöydän päässä ja kaksi miestä kättelee pöydän yli
Kuka voi olla hallituksen jäsen?
Hallituksen jäsenen toimikausi päättyy hänen valintaansa seuraavan valinnasta päättävän varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä muusta määräaikaisesta tai toistaiseksi jatkuvasta toimikaudesta.Hallituksen jäsenet valitsee yleensä yhtiökokous. Yhtiöjärjestykseen voidaan kuitenkin ottaa määräys siitä, että alle puolet hallituksen jäsenistä voidaan valita muussa järjestyksessä.Hallituksen jäsenyys on vapaaehtoista, mistä seuraa, että hallituksen jäsen voi erota koska tahansa. Eroamisesta tulee ilmoittaa hallitukselle. Hallituksen jäsenen voi erottaa se, joka hänet on valinnut, käytännössä siis yhtiökokous.Jos yhtiön hallitus ei täytä jäsenen eroamisen jälkeen lain tai yhtiöjärjestyksen määräystä hallituksen kokoonpanosta, tulee hallituksen muiden jäsenten huolehtia siitä, että toimenpiteisiin uuden jäsenen valitsemiseksi ryhdytään. Mikäli kaikki hallituksen jäsenet eroavat, jokainen heistä on erikseen vastuussa siitä, että taloyhtiön yhtiökokous kutsutaan koolle uuden hallituksen valitsemiseksi.Hallituksen jäsenellä ei ole erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Uuden asunto-osakeyhtiölain 7-luvun 10 §:n mukaan hallituksen jäsenenä ei voi olla oikeushenkilö eikä alaikäinen tai henkilö, jolle on määrätty edunvalvoja. Jäsenenä ei myöskään voi olla henkilö, jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu tai joka on konkurssissa.Vähintään yhdellä hallituksen jäsenellä oltava asuinpaikka Euroopan talousalueella, ellei rekisteriviranomainen myönnä yhtiölle lupaa poiketa tästä. Tavallista on, että yhtiön hallitus valitaan osakkeenomistajien keskuudesta.Isännöitsijä voi olla hallituksen jäsen.
20223_77505.jpg
Voiko yhtä osakasta uhata talo­yhtiön ilman­vaihdon mittauksen laskulla?
Voiko taloyhtiön isännöitsijä uhata yksittäisiä osakkeenomistajia koko taloyhtiön ilmanvaihdon uudelleenmittauksesta ja säätämisestä aiheutuvalla laskulla?Laskutus perustuu väitteeseen, että kahdessa asunnossa olisi ilmanpoistoventtiilejä väännetty asukkaiden toimesta. Taloyhtiössä on yli 100 asuntoa ja on asuntoja, joissa mittauspöytäkirjojen mukaan ei ole päästy käymään ollenkaan eli lukemia ei ole, mm. samassa linjassa. Kyseisissä asunnoissa saatiin huonot mittaustulokset, josta syyte siis asukkaille.Venttiilejä ei ole vieläkään laitettu siihen asentoon, että ilmanvaihto olisi toimiva, eikä muitakaan toimenpiteitä ole tehty asian korjaamiseksi. Huolto kävi yhdessä asunnossa, mutta asia jäi sikseen. Talossa koneellinen poistoilmanvaihto ja lämmöntalteenotto.
20221_75507.jpg
Voiko taloyhtiö pakottaa osakkaan ottamaan lainaa yhtiön remonttiin?
Yhtiöömme on tulossa remontti. Yksi osakas haluaa taloyhtiön ottavan hänen osuutensa, eli noin 5.000 € yhtiölainana pankista. Voiko yhtiökokous enemmistön äänillä päättää olla ottamatta lainaa?
20221_74364.jpg
Viikon kysymys: Saako isännöitsijä toimia kokouksen puheenjohtajana?
Saako isännöitsijä toimia kokouksen puheenjohtajana? Minkälainen vastuu puheenjohtajalla on tekemistään ehdotuksista ja näille saamistaan päätöksistä asioissa, joita ei ole kokouskutsussa mainittu?Esim. jos kokouskutsussa mainitaan, että hyväksytään kylpyhuoneremontin kulut, niin voiko puheenjohtajan esityksestä päättää, että asia on loppuunkäsitelty? Kyseessä olivat siihenastiset kulut, joihin ei kuulunut yhtiön minulle korvattavaksi kuuluvia kuluja.
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Epämiellyttävä haju porraskäytävässä - mitä tehdä?
Asun kerrostalossa, jossa kaksi asuntoa/kerros. Naapurillani on viisi kissaa. Nyt jo parin kuukauden ajan on porraskäytävässä leijunut yököttävä kissan pissan haju. Toki ennenkin on ollut muutaman päivän hajuongelmia. Naapurilla on tapana säilyttää kissanpissan vaihtopusseja ulko-ovensa lähellä ja viedä sitten pois, kun on asiaa ulos. Olen laittanut asukkaalle pari kohteliasta kehotusta tehdä ongelmalle jotain. Hän ei vastaa myöskään ovikellon soittoon. Haju tunkeutuu jo oman asuntoni eteiseen, kun kuumuuden takia on pidettävä ikkunat raollaan ja parvekkeen ovi auki. Isännöitsijälle olen myös kertonut ongelmasta, ottaa yhteyttä, kunhan ehtii, oli isännöitsijän vastaus. Ystävät ja yläkerran naapurit yökkäilevät kanssani.Keneen otan yhteyttä, jotta hajuhaitasta pääsee eroon?
20227_79071.jpg
Hometta asunnossa - voiko hallitus/isännöitsijä joutua vastuuseen?
Jos asunto-osakeyhtiön vuokraamassa tilassa on hometta, voiko hallitus/isännöitsijä joutua vastuuseen, jos asialle ei tehdä mitään ja jollekin tulee esimerkiksi astma tai muita sairauksia kosteuden takia? Saako tuollaista tilaa edes käyttää?Entä saako isännöitsijä kilpailuttaa yrityksiä taloyhtiön remontteihin, joissa itse on osakkaana tai jotka ovat hänen omia? Jos hallituksen jäsenillä on suhteita remontointi yrityksiin, saako niitä kilpailuttaa/käyttää taloyhtiön kunnostukseen?
rivitalon ullakkotila
Rivitalojen ullakkojen palo-osastoinneissa on puutteita
(Tiedote: Suomen Palopäällystöliitto ry 2.6.2025)..Suomen palopäällystöliitto ry kertoo tiedotteessaan, että rivitalopalot ovat tuhoisia ja aiheuttavat suuria inhimillisiä kärsimyksiä. Ne leviävät nopeasti, jos asuntojen palo-osastoinnit ovat puutteellisia. Myös rakentamisen laadussa ja piiloon jäävien rakenteiden dokumentoinnissa olisi paljon parannettavaa.
punainen rivitalo
Voiko hallitus hoitaa isännöitsijän tehtävät?
Meillä on 7 asunnon rivitalo ja yhtiöjärjestyksessä on, että yhtiölle valitaan hallitus ja isännöitsijä. Voimmeko 2/3 enemmistöllä päättää yhtiökokouksessa, että isännöitsijän tehtävät annetaan hallitukselle? Yhtiöjärjestyksen tietysti voimme muuttaa ja poistaa sieltä maininnan isännöitsijästä, mutta se taas maksaa 380 euroa ja sitä ei ehkä haluta maksaa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton