• Etusivu
  • Remontti

Vesivekiltä kokonaisratkaisu taloyhtiön palokatkohaasteisiin

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Vesivek Oy
Julkaistu 17.07.2020
20207_65856.jpg

Haimilanrinteen asukkaat voivat olla turvallisin mielin, kun sekä palo-osastointi että kattoturva on päivitetty ajan tasalle.

1969 rakennetun rivitaloyhtiön, Savitaipaleen Haimilanrinteen asbestia sisältävän varttikatteen tekninen käyttöikä oli tullut täyteen. Kattoremontti oli väistämättä edessä, minkä lisäksi taloyhtiön palo-osastointi ja ilmanvaihto vaativat päivitystä.

Taloyhtiön korjaussuunnittelun yhteydessä kävi ilmi, että 60-luvulla rakennetussa yläpohjassa ei ollut nykyvaatimusten mukaisia palokatkoja, vaan tila oli yhtenäinen eri asuntojen välillä. Normaalisti rivitalojen ylä- ja alakerran asunnot ovat periaatteessa samaa asuntoa ja palo-osastoa. Haimilanrinteen yhdessä rakennuksessa sen sijaan oli kerrokset, joiden palo-osastot olivat toisistaan poikkeavat ja joiden ilmanvaihto piti siten paloeristää erikseen.

Vaativa urakka edellytti erityisosaamista

"Kerrosten eri palo-osastojen takia tarjouspyyntö edellytti meiltä erityishuomiota", kertoo Vesivekin Mikkelin toimipisteen kattoasiantuntija Jyrki Hämäläinen. Hän otti yhteyttä yrityksen myyntipäällikkö Timo Skarpiin, jonka kanssa mietittiin, kuinka tekniset haasteet toteutettaisiin mahdollisimman laadukkaasti. Projektin erityisluonteisuus ei rajoittunut ainoastaan palokatkoihin ja varttikatteen asbestipurkuun. Ilmanvaihtotöiden lisäksi erityisosaamista vaativat parvekkeiden räystäiden ja kantavien rakenteiden jatkaminen. Suunnittelijat halusivat, että rinteessä olevan rivitalon parvekkeetkin katetaan.

Kaksikko otti pohdintansa avuksi vielä Vesivekin teknisen johtajan Jari Pohjan. Hän tutustui Hämäläisen lähettämiin suunnitelmiin, ja yhteistuumin löydettiin ratkaisut rakennusteknisille yksityiskohdille. Alkuperäisen suunnitelman kipsilevyt vaihdettiin Vesivekin omiin palokatkoseiniin, ja muutokset käytiin läpi LVI-suunnittelijan, isännöitsijän sekä hallituksen puheenjohtajan kanssa. Jari haki ratkaisuihin hyväksynnät suunnittelijan lisäksi pelastuslaitokselta sekä kunnan rakennustarkastajalta.

"Kattavan erityisosaamisemme ja uuden, entistä laadukkaamman palokatkoratkaisumme ansiosta pystyimme toteuttamaan urakan omin voimin, ilman ulkopuolista tahoa. Näin aikataulu-, vastuu ja takuukysymykset olivat yksissä käsissä ja koko prosessi asiakkaalle turvallinen ja selkeä", korostaa Hämäläinen.
20207_65857.jpg
Info

Info

Vesivek-palokatkoseinän hyödyt:

  • Luotettava ratkaisu; teho perustuu rakenteen mittatarkkuuteen ja tiiviyteen.
  • Mahdollistaa nopean säältä suojaan asentamisen.
  • Voidaan kiinnittää suoraan olemassa oleviin kattorakenteisiin.

Vesivekin Avaimet käteen -konsepti takaa sujuvuuden

Hämäläisen mielestä oli tärkeää ja hyödyllistä päästä keskusteluyhteyteen suunnittelijoiden kanssa. "Toki siitä on meille etua, jos suunnittelijat luottavat tekniseen osaamiseemme. Taloyhtiöpuolella päätösprosessissa on mukana useampia tahoja, joille täytyy pystyä osoittamaan, että Vesivekiltä löytyy osaamista ja tietotaitoa jo ennen kuin päästään katolle asti", Hämäläinen kertoo.

"Tässä projektissa taloyhtiö käytti ulkopuolista suunnittelijaa ja valvojaa, mutta Vesivek pystyy tarjoamaan koko urakan suunnittelusta valvontaan, mikä helpottaa huomattavasti asiakkaan työmäärää. Säästytään monelta kilpailutukselta sekä eri tahojen kanssa kommunikoinnilta. Vaikutus näkyy myös kustannuksissa, mitä useampi alihankkija, sitä suurempi on luonnollisesti remontin hintalappu", muistuttaa Hämäläinen.

Selkeällä kokonaiskonseptilla oli iso merkitys myös urakan lähdettyä käyntiin. Suuren taloyhtiön pihatilat olivat niukat, joten asukkaat toivoivat, että pihapiiri pysyisi remontin aikana siistinä sekä turvallisena.

"Vesivekin toimitus sisältää myös telineet, putoamissuojauksen sekä logistiikan. Me tuomme materiaalit tullessamme ja viemme mennessämme. Se lisää viihtyvyyttä ja turvallisuutta."
20207_65858.jpg

Kohteen isännöitsijänä toimii Veera Heikkilä Luumäen Isännointipiste Oy:stä.

"Remontti sisälsi varttikatteen uusimisen lisäksi myös ilmanvaihtotöitä, ja olimmekin pyytäneet tarjoukset erikseen kaikilta toimijoilta. Vesivek oli vahvoilla mukana tarjouskisassa jo kattoremontin osalta. Neuvottelujen edetessä kävikin ilmi, että he voisivat hoitaa molemmat urakat kokonaisuudessaan, ja se oli viimeinen silaus päätökselle. On asiakkaan kannalta huomattavasti helpompaa, että vastuu remontista on yhdellä toimijalla. Sekin oli tärkeää, että myös kattoturvatuotteet ja rännit hoituivat Vesivekin kautta", kertoo Heikkilä.

Tarkan etukäteissuunnittelun ja riittävän miehityksen ansiosta kolmen rivitalon ja yhteensä 28 huoneiston remontti sujui noin kolmessa viikossa.

"Itse työmaa-aika sujui tosi hyvin, rakennustelineiden ansiosta minun ei isännöitsijänä tarvinnut pelätä, että työmaalla sattuu jotain. Samoin tiedotus ja ohjeistus asukkaille toimi ongelmitta, en kuullut mitään negatiivista palautetta asukkaiden suunnalta. Hämmästelin yhdessä työmaavalvojan kanssa asennuksen nopeutta, rivitalot saatiin nopeasti säältä suojaan, kun miehiä oli työmaalla riittävästi, kiittelee Veera lopuksi.

Vesivek Oy
Remontti
vesikatto
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20105_21716.jpg
Sadevesijärjestelmän kuntokartoitus
Sadevesijärjestelmien oletettu käyttöikä on noin 30 vuotta. Materiaalista ja pinnoitteesta riippuen voi uusiminen tulla ajankohtaiseksi jo aiemminkin. Tavoitteellisen käyttöiän saavuttamiseksi on räystäskourut syytä huoltaa kaksi kertaa vuodessa. Liasta aiheutuvat rasitukset voivat paitsi vahingoittaa materiaalia myös muuttaa kaatojen suuntaa, jolloin järjestelmä ei toimi toivotulla tavalla. Kuntokartoitus sadevesijärjestelmän osalta on syytä hoitaa hyvissä ajoin.Jätä yhteydenottopyyntö Vesivekille
20111_23936.jpg
Sadevesijärjestelmä ja kattoturvatuotteet kuntoon edullisesti talvella!
Mikäli haluat remontoida sadevesijärjestelmäsi ja kattoturvatuotteesi edullisemmin, voit käyttää talvietua.Talvietu koskee yksityisiä rakentajia/saneeraajia sekä asunto-osakeyhtioissä tehtyjä sopimuksia.Talviedun, -10% saat, kun työ suoritetaan tammi- huhtikuun välisenä aikana ja kauppa on myyjän kanssa sovittu ennen maaliskuun loppua.Haluamme turvata ammattitaitoisten asentajiemme talvityöllisyyden ja romuttaa ajatuksen talvityön vaikeuksista. Talviedusta saat lisätietoa Vesivekin myyjiltä.Jätä yhteydenottopyyntö tästäLue lisää sadevesijärjestelmistä
20112_24504.jpg
Taloyhtiöissä ei riittävästi tietoa
Taloyhtiöissä ei ole riittävästi tietoa sen paremmin uusista kattotuotteista, -materiaaleista kuin -määräyksistäkään, sanoo Markku Kellokoski Vesivek Uusimaa Oy:stä. Ammattirakentamisen yksikön päällikkö toteaa ykskantaan, että toimivia ratkaisuja kyllä löytyisi pulmaan kuin pulmaan, mutta tieto ei vaan mene perille
20172_48354.jpg
Peltikaton pitkäikäinen kiinnitys
Yksi harhaluulo oli ja on yhä se, että sinkitys ja yksi pintamaalikerros riittää. Näin tehdyistä kattopelleistä maali kuoriutuu ja ruostuminen alkaa, toteaa Jorma Kinnunen.Korroosioon perehtynyt diplomi-insinööri Jorma Kinnunen kehitti 90-luvulla kattopeltien ruostumisongelmaan ratkaisun, josta tuli Pural-pinnoite silloiselle Rautaruukille. Kattojen nopea ruostuminen loppui siihen ja Jorman kehittämästä pinnoitteesta on tullut tämän jälkeen maalattujen kattopeltien uusi standardi. Kattopelleissä on nyt kestävä kolmikerrospinnoite. Jorman työ on tuottanut kestävinä kattoina laajasti näkyvää tulosta niin Suomessa kuin muualla maailmassa.Katon kiinnityksen kateruuveissa sama ongelmaKaikesta tiedosta ja kokemuksesta huolimatta katoille on asennettu ja asennetaan edelleen yhdellä ohuella pintamaalikerroksella maalattuja kateruuveja. Ruuvivalmistajien vakuutteluista ja jopa virheellisestä markkinoinnista huolimatta ne eivät kestä katolla niin kuin niiden kuuluisi. Ne eivät täytä katon kiinnitykselle asetettuja määräyksiä, sillä ne eivät kestä yhtä pitkään kuin kolmikerrospinnoitettu kattopelti. Tämän todisti myös HAMK:n (Hämeen Ammattikorkeakoulu, Ohutlevykeskus) tekemä proheesiotesti.
20203_63606.jpg
Tiilikatolla suojaat kotisi kaikissa sääolosuhteissa
Rakennuksen katolta vaaditaan suojaa, pitkä ikäisyyttä, kestävyyttä sekä ulkonäköä. Sään kesto on nykypäivänä yksi tärkeimmistä ominaisuuksista. Ilmastonmuutos on rankkaa rakennuksilla ja se onkin huomioitava niitä suunniteltaessa ja remontoitaessa.Ilmastonmuutoksen myötä sateet lisääntyvät varsinkin talvella. Etelässä sateet tulevat useimmiten vetenä ja pohjoisessa lumena. Myös rankat myrskyt puuskaisine tuulineen lisääntyvät sekä helleaallot kesäisin. Katon pitää pystyä mukautumaan kaikkiin näihin vaativiin sääolosuhteiden muutoksiin menettämättä toimivuuttaan. Ekologinen tiilikatto kestää niin tuiskut kuin tuuletkin. Kunhan tiilikatto on asennettu ammattitaidolla, niin siitä saadaan jopa 70 vuodeksi toimiva katto.
20212_68523.jpg
Hulevesien hallinta alkaa jo katoilta
Ketokatto, viherkatto, kasvikatto, mikä näistä on sinulle tuttu nimitys? Kaikki tarkoittavat samaa asiaa, täydellistä ratkaisua hulevesien hallintaan.Hulevesien hallinta alkaa jo katoilta. Tonttien omistajille asetetaan jatkossa entistä enemmän vastuuta hulevesien määrien pienentämiseksi. Toimivalla kasvikattoratkaisulla voidaan katoilta alas valuvien vesien määrää merkittävästi vähentää. Lisäksi kasvikatoilla on varsinaisia vedeneristyskerroksia suojaavia, meluhaittojen torjuntaan sekä esteettisyydellään henkistä hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton