Viikon kysymys: Onko väestönsuojavelvoitteessa porsaanreikä, jos kaikki eivät saa suojaa?

Kuva: Keijo Aulu
Taloyhtiössämme (pieni rivitalo) ei ole omaa väestönsuojaa (asuntojen huoneistoala 1 027 m²), eikä Nokian kaupungillakaan ole omaa julkista väestönsuojaa (lokakuu 2025). Tietääkseni laki ei edellytä kaupungilta sellaista osoittamaankaan, jos 90 % asukkaista sellainen on. Eikö tässä ole lain kannalta eräänlainen porsaanreikä, kun osa kunnan asukkaista jää ilman osoitettavaa suojaa?
Vastaus
Kai sen niinkin voi ajatella, mutta toisaalta kyse ei ole varsinaisesti muusta kuin siitä, ettei kattavaa velvoitetta rakentaa väestösuojat kaikille kansalaisille ole haluttu säätää. Kyse on poliittisesta päätöksestä. Lainsäätäjän valinta on ollut tietoinen.
Pelastuslain mukaan väestönsuoja on rakennettava rakennusta tai samalla tontilla tai rakennuspaikalla olevaa rakennusryhmää varten, jos sen kerrosala on vähintään 1 200 neliömetriä ja siinä asutaan tai työskennellään tai oleskellaan muutoin pysyvästi. Samalla tontilla tai rakennuspaikalla jo olevia rakennuksia, joita varten on väestönsuoja, ei oteta huomioon uudisrakennuksen väestönsuojan rakentamisvelvollisuutta määrättäessä eikä myöskään rakennuksia, joiden osittaisesta loppukatselmuksesta on kulunut yli viisi vuotta ennen rakentamislupahakemuksen vireille tuloa.
Halutessaan jokainen voi väestösuojan rakentaa rakentamislain säätämissä puitteissa, vaikka sen rakentamiseen ei olisi velvollisuutta.
Toimituksen huomio
Lukijan kysymyksen herätti Omataloyhtiön artikkeli Missä on lähin väestönsuoja? Voit lukea lisää väestönsuoja-asiasta tästä artikkelista.

Kysymykseen vastasi
MARKUS TALVIO
Toimitusjohtaja, OTM
Kiinteistöjuristi
Jurinet Oy Lakiasiaintoimisto
Markus on erikoistunut asuntokauppaan-, rakentamiseen-, ja kiinteistönvälitykseen- sekä asunto-osakeyhtiö- ja kiinteistöoikeuteen liittyviin riita-asioihin. Talvio on arvostettu ja kokenut kouluttaja. Markus on luennoinut vuosia myös Rakentaja.fi ja Omataloyhtiö.fi seminaareissa ja messuilla.
Jurinet Oy on perustettu vuonna 2011 Tampereella 15 asianajotoimiston yhteenliittymäksi. Vuodesta 2015 lähtien Jurinet on ollut valtakunnallinen itsenäinen toimisto.

Huomio
"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä ei vastauksen laatija ole siitä vastuussa. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä vastauksen laatineeseen juristiin, puhelin 029 009 2590."