• Etusivu
  • Isännöitsijä

Viikon kysymys: Voiko koirista alkaa perimään vesimaksuja?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Jurinet Oy
Julkaistu 07.01.2019
Kerrostalo

Koirat ovat isoja asunto-osakeyhtiön rahasyöppöjä ja ympäristöterveyden pilaajia: niitä pitää juottaa, pestä, monilla on pestävät vaatteet ja tossut. Monet niistä/niiden isännistä aiheuttavat närää, kun valkoisena hohtavilla hangilla on kusilaikkuja ja kakkakokkareita. Jos niillä on sisäkäymälöitä, niiden käymälätilat pitää puhdistaa. Tullessaan ulkoa käytävään ne varistavat turkistaan liat seinille. Iso koira tuottaa jätettä enemmän kuin pieni lapsi. Jos minäkin nakkelisin pihalle esikoisemme plöröt tai kuten nyt teemme käyttäen kertakäyttövaippoja ja öljypyyhkeitä, voinko saada vapautuksen vesimaksuista, sillä naapurin boodeli käyttää taatusti enemmän vettä, huohottaa ilmanvaihtoon ja kuseskelee ja kakkaa pihamaamme ympäristöön samalla kun isäntä käy nakkelemassa natsojaan luontopoluillemme?

<h1 style=

Vastaus:

Mikäli taloyhtiössä peritään erillinen vesimaksu, on vesimaksun maksuperusteesta sovittu yhtiöjärjestyksessä. Perusteena voi olla esimerkiksi veden todellinen tai luotettavasti arvioitavissa oleva kulutus. Vesimaksu voidaan esimerkiksi periä mittarilukeman tai huoneistossa asuvien henkilöiden lukumäärän perusteella.
Jos yhtiöjärjestyksessä on määräys koirasta perittävästä vesimaksusta tai osakkeenomistajat yksimielisesti antavat suostumuksensa tällaiseen yhtiöjärjestysmääräykseen, niin tällöin koirasta voidaan vesimaksu periä. Tätä varten tulee siis tehdä muutos yhtiöjärjestykseen, jotta myös koirista voidaan periä erillinen vesimaksu.

"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä ei vastauksen laatija ole siitä vastuussa. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä vastauksen laatineeseen juristiin, puhelin 029 009 2590."

20174_48932.jpg

Jemina Timonen
Lakimies
JuriNet

Kysy niin vastaamme -palvelu

Palstalla voit esittää taloyhtiöön liittyviä lakikysymyksiä, joihin JuriNetin lakimiehet vastaavat. Voit myös lukea jo esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia. Kysymyksiin vastataan pääsääntöisesti viikon kuluessa.

Siirry Kysy niin vastaamme -palveluun

Henkilökohtaisia neuvoja lakiasioissa saat jättämällä yhteydenottopyynnön.

Jätä yhteydenottopyyntö lakimiehelle!

tai

Tilaa maksuton esite: "Suhteet solmussa taloyhtiössä".

Lakikysymyksiin vastaavat JuriNet-toimistojen ammattilaiset.

Lakikysymyksiin vastaavat JuriNet-toimistojen ammattilaiset.

Info

Info

Aiemmin esitetyt viikon kysymykset:

Aiemmin esitetyt ja vastatut viikon kysymykset löytyvät alla olevasta linkistä!

Viikon kysymykset!

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Jurinet Oy
Isännöitsijä
viikon kysymys
taloyhtiön hallinnointi
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

Helsinki ylhäältä päin kuvattuna
Saako vesimittaria asentaa vain yhteen huoneistoon?
Voiko asennuttaa vain yhteen rivitalon vuorattuun huoneistoon vesimittaria? Muut 3 huoneistoa ovat omistuskäytössä. Uudet vuokralaiset käyttävät vettä mielestämme kohtuuttoman paljon.
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Mitä tehdä, kun yöhäirinnälle ei tule loppua?
Kun säätiö osti naapuriosakkeen, niin rappumme muuttui kuin päihdeasuntolaksi. Yöllä ei voinut nukkua. Isännöitsijä ei halunnut puuttua asiaan, vaikka rappuammekin hajotettiin ja talo yritettiin sytyttää palamaan. Lopulta säätiö itse toimitti häädön otettuani suoraan yhteyttä sinne, mutta tilalle järjestettiin vielä vaikeampi häirikkö. Olen menettänyt terveyteni tässä rumbassa. Säätiö ei enää vastaa, eikä isännöitsijää tai taloyhtiötä kiinnosta. Kaksi naapuria on jo muuttanut pois. Itse en voi muuttaa, en voi kantaa raskaita tai pakata. Lähes 10 vuotta tätä menoa on aivan liikaa. Nyt "valituskaverinikin" muuttaa pois ja jään yksin. Onko säätiöllä ylivalta? Mitä tehdä?
20236_82063.jpg
Taloyhtiön urakoiden kilpailutus - miten toimia oikein?
Asunto-osakeyhtiössä on 30 huoneistoa jonka vesikattopinnoite on tarkoitus saneerata tulevana kesänä. Taloyhtiön vuosibudjetti on luokkaa 90000 euroa ja katto saneerauksen arvio 60000 euroa. Asia on sovittu vietävän yhtiökokouksen päätettäväksi.
20218_71846.jpg
Kuuluvatko kaikki remontti­kustannukset osakkaan vastuulle?
Remonttikohteena on rivitaloyhtiö, jossa perusremontit on toteutettu tähän saakka osakkaiden kustannuksella talonyhtiön korvatessa vain vesieristyksen. Meillä on todella kylmä sauna (talvella vain +5) ja mittauksilla todettu lämpövuotoja. Taloyhtiön vastaus vastuunjakoon: Lisäeristys ei kuulu taloyhtiölle, koska tila on rakennettu rakennusaikaiset rakennusmääräykset huomioiden.Muissakin osakkeissa on kylmyyttä ja niille ei ole taloyhtiön toimesta tehty mitään, joten kaikki kustannukset kuuluvat osakkaan vastuulle. Jos sattuu, että asbestia löytyy, niin asbestipurkutyöt kuuluvat myös osakkaalle. Lisäksi remontin valvonta ja lupamaksut kuuluvat osakkaan maksettavasti.Vasta kun osakkaan toimesta purkutyöt on tehty, niin nähdään, onko taloyhtiölle kuuluvia korjaustarpeita. Meneekö oikein?
20216_71201.jpg
Voiko hallituksen pj yksin torpata aloitteen yhtiökokouksessa?
Taloyhtiössä oli kahden vuokralaisen aiheuttamaa järjestyshäiriötä jopa 20 vuotta. Häiriöt tapahtuvat julkisissa tiloissa ja häiriöilmoituksia ei otettu vakavasti. Asukkaat tekivät aloitteen järjestyssääntöjen päivityksestä koskemaan myös yhteisiä tiloja.Yhtiökokouksessa kysyttiin hautautuneen aloitteen perään. Hallituksen puheenjohtaja vaimensi keskustelun mielipiteellään, että ei tarvitse päivittää. Kolme asian kannattajaa eivät saaneet suun vuoroa, kun hallituksen puheenjohtaja puhui päälle koko ajan. Hän yksin oli vastustajana äänessä. Ei äänestetty. Miten nyt asian kanssa toimitaan, koska kokemusten perusteella halutaan kulkurauha kotiin ja kotoa pois. Sama tilannehan voi tulla eteen uudelleen.
20228_79181.jpg
Kuka päättää asioista talo­yhtiöiden yhteisen pysäköinti­hallin yhtiö­kokouksessa?
Taloyhtiömme omistaa yhdessä saman korttelin muiden taloyhtiöiden kanssa asukaspysäköintiin tarkoitetun pysäköintihallin. Pysäköintihallia hallitsee osakeyhtiö. Pysäköintiyhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan pysäköintiyhtiön hallituksen muodostavat ilman äänestystä taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajat.Ketä pitää kutsua pysäköintiyhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, jotta yhtiökokous olisi laillinen? Riittääkö jos yhtiökokoukseen kutsutaan vain pysäköintiyhtiön hallitus, ja voiko hallitus yksinään päättää yhtiökokouksessa esim. omista palkkioistaan ja vastuuvapaudesta? Eikö as.oy:den hallitusten jäseniä tai osakkaita tarvitse kutsua? Kenellä on äänioikeus pysäköintiyhtiön yhtiökokouksessa? Miten äänet jaetaan, kun osakkeet eivät mene tasan taloyhtiöiden välillä?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton