• Etusivu
  • Osakas

Viikon kysymys: Saako hallitus päättä yksin puiden kaadosta pihalla?

Markus Talvio
Kaupallinen yhteistyö
Jurinet Oy logoJurinet OyLue lisää
Päivitetty 10.06.2025
20219_64005.jpg

Markus Talvio Lakimies Jurinet Oy Lakipalvelut © Adobe Stock

Arboristi on tehnyt taloyhtiömme pihapuiden kuntotutkimuksen. Pihalla on lahovikaisia puita, joita arboristi suosittaa kaadettavan pois vuoden sisällä. Lisäksi on vähemmän lahovikaisia puita, jotka tulisi kaataa viimeistään viiden vuoden kuluessa.

Hallitus on erimielinen siitä pitääkö puut kaataa pois vai vain osa niistä. Osa hallituksesta on viemässä asiaa yhtiökokouksen asialistalle, mutta eikö tällaisten asioiden päättäminen tulisi tapahtua hallituksen sisällä? Mielestäni hallituksella on päätäntävalta asioissa, jotka liittyvät taloyhtiön pihojen turvallisuuteen, käytettävyyteen sekä vastuuseen piha-alueiden kunnosta. Kaupungilta tulee toki hakea asianmukaiset luvat ennen kaatoihin ryhtymistä. Yhtiökokouskaan ei voi poistaa yhtiön vastuuta puistaan eikä hävittää lahoa puista.

Vastaus:

Ottamatta kantaa teidän tapaukseenne, niin yleisellä tasolla hallitus on toimivaltainen päättämään puun kaatamisesta, jos puu on laho ja vaarallinen. Tällaisen päätöksen tekeminen on jopa hallituksen velvollisuus.

Jos teillä on epätietoisuutta tai erimielisyyttä sitä, voiko hallitus päättää asiasta vai pitääkö yhtiökokouksen päättää siitä, suosittelen jälkimmäistä. Tosin, asunto-osakeyhtiölain 7:2 §:n mukaan hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta sekä kiinteistön ja rakennusten pidon ja muun toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä.

Hallitus tarvitsee yhtiökokouksen päätöksen mm. toimiin, jotka yhtiön koko ja toiminta huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia tai vaikuttavat olennaisesti osakkeenomistajan hallinnassa olevan osakehuoneiston käyttämiseen.

Huomio

Huomio

"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä ei vastauksen laatija ole siitä vastuussa. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä vastauksen laatineeseen juristiin, puhelin 029 009 2590."

Kysymykseen vastasi:

MARKUS TALVIO
Toimitusjohtaja, OTM
Kiinteistöjuristi
Jurinet Oy Lakiasiaintoimisto

Markus on erikoistunut asuntokauppaan-, rakentamiseen-, ja kiinteistönvälitykseen- sekä asunto-osakeyhtiö- ja kiinteistöoikeuteen liittyviin riita-asioihin. Talvio on arvostettu ja kokenut kouluttaja. Markus on luennoinut vuosia myös Rakentaja.fi ja Omataloyhtiö.fi seminaareissa ja messuilla.

Jurinet Oy on perustettu vuonna 2011 Tampereella 15 asianajotoimiston yhteenliittymäksi. Vuodesta 2015 lähtien Jurinet on ollut valtakunnallinen itsenäinen toimisto.

lakimies Markus Talvion kuva

Tarvitsetko lakimiehen apua?

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Jurinet Oy
Osakas
taloyhtiön hallinnointi
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Helsinki ylhäältä päin kuvattuna
Kuka maksaa luvattoman lämmitys­patterien vaihdon?
Taloyhtiön osakas vaihtoi sähköpatterit 4 kpl asuntoonsa ilmoittamatta taloyhtiön hallitukselle työstä. Työn tehnyt urakoitsija lähetti laskun pattereista ja vaihtotyöstä isännöitsijälle, jolloin luvaton työ tuli ilmi. Taloyhtiö kieltäytyi maksamasta laskua koska vaihtoon ei ollut pyydetty hallituksen lupaa. Valvontaa työstä ei siis ollut taloyhtiön puolesta. Osakas maksoi laskun itse.Kyseinen osakas oli itse taloyhtiön toiminnantarkastajana kyseisenä vuonna ja hän vahvisti toiminnantarkastuskertomuksen ja näin ollen myönsi vastuuvapauden vastuuvelvollisille. Kesällä 2020 Osakkaalta tuli perintäkirje laskusta. Selityksessään osakas väitti saaneensa isännöitsijältä suullisen lupauksen patterien vaihtoon. Ei ole saanut.
20224_77770.jpg
Miksi en saa grillata parvekkeella?
Taloyhtiön järjestyssäännöissä on maininta, että parvekkeilla ei saa valmistaa ruokaa.Onko taloyhtiön tosiasiallisesti mahdollista määrätä parvekkeen käytöstä näin rajoittavasti? Mielestäni ruuan valmistusta parvekkeella ei voi kieltää säännöissä, ei edes grillaamista parvekkeella, koska myös grillaaminen on mahdollista suorittaa paloturvallisesti. Oheishuomiona, että kaasupoltin keittiössä on ihan ok, mutta parvekkeella siihen suhtaudutaan vaarallisena asiana.Eikö säännön voima ole vain asioilla, joihin taloyhtiöllä on tosiasiallisesti päätösvaltaa lain perusteella? Muita asioita, joiden mukaan asukkaiden toivottaisiin elävän ja toimivan, pitäisi selkeyden vuoksi kutsua esimerkiksi talon tavoiksi.
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Toimiiko taloyhtiön hallitus oikein?
Yhtiökokouksessa puheenjohtaja ehdotti, että hallitukseen valitaan muiden kolmen lisäksi yksi varajäsen. Pöytäkirjassa mainittiin vain hallituksen jäsenten valinta, mihin tämä varajäsen sisältyi. Myöhemmin kiisteltiin puheen olleen varajäsenestä, jollaista ei hallitukseen voida mielestäni valita. Hallitus on myös päättänyt "säästösyistä" rajoittaa toiminnantarkastajan tiedonsaantioikeutta. Toiminnantarkastaja sai tästä tiedon kiinteistösihteeriltä pyydettyään asukasluetteloa, jota ei saanut.Hallitus on lisäksi päättänyt, että voimassa olevan sopimuksen mukainen huoltoyhtiölle kuuluva pesutuvan ja kuivaushuoneiden siivous siirtyy asukkaille. Huoltoyhtiön palkkio juoksee kuitenkin muuttumattomana.Hallitus tekee päätöksiä vajaamiehityksellä, yhtiöjärjestyksen määräys päätösvaltaisuudesta ei aina toteudu.
Helsinki ylhäältä päin kuvattuna
Saako vesimittaria asentaa vain yhteen huoneistoon?
Voiko asennuttaa vain yhteen rivitalon vuorattuun huoneistoon vesimittaria? Muut 3 huoneistoa ovat omistuskäytössä. Uudet vuokralaiset käyttävät vettä mielestämme kohtuuttoman paljon.
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Kaikki eivät halua osallistua remonttiin - mitä tehdä?
Erillistalon ja paritalon yhtiössä tulisi tehdä perustason ylläpitämiseen kuuluva parvekeremontti. Erillistalon osakas ei halua sitä nyt. Voiko hallitus päättää että remontti tehdään nyt vain paritaloon, ja myöhemmin erillistaloon?
202112_73959.jpg
Pyhien aika taloyhtiössä
Rauhallinen ja leppoisa joulu taloyhtiössä vaatii hieman esivalmisteluja. Osa asukkaista lähtee loman viettoon muualle ja osa taas viettää lomansa kotona, mutta valmisteluissa on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota siihen, että elämä talossa jatkuu mukavissa ja turvallisissa merkeissä. Joulun aikaan on tärkeää luoda tunnelmaa, mutta samalla on muistettava turvallisuus. Valitsemalla oikeat koristeet ja noudattamalla turvallisuusohjeita voit nauttia joulusta huoletta.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton