• Etusivu
  • Osakas

Viikon kysymys: Onko autopaikan haltijan osallistuttava katoksen remontti-kustannuksiin?

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Jurinet Oy
Päivitetty 03.12.2024
202110_73362.jpg

En omista autokatospaikkaa. Onko autopaikan haltijoiden osallistuttava katoksen huoltokustannuksiin? Yhtiöjärjestyksessä on kirjattu, että yhtiön välittömään hallintaan jäävät autokatokset ovat hallintakirjoilla.
Hallintakirjassa kustannusjaosta:

  • Autokatospaikkaa voi hallita ainoastaan yhtiön osakkeenomistaja tai yhtiö itse.
  • Autokatospaikan hoitokulut suoritetaan normaalisti yhtiön varoista ja peritään paikan haltijalta erillisen vastikkeen muodossa.
  • Osakkeenomistaja voi vuokrata autokatospaikkansa myös yhtiön ulkopuolisille henkilöille edellyttäen, että yhtiön asukkailla on aina käytössään riittävä määrä yhtiön tontilla olevia autopaikkoja.

Epäselvissä tapauksissa asian ratkaisee yhtiön hallitus.

Vastaus:

Joudun vastaamaan muunkaan selvityksen puuttuessa kysymyksesi siitä, onko autopaikan haltioiden osallistuttava katoksen huoltokustannuksiin, että kyllä.

Näin siksi, koska kysymyksesi perusteella "autokatospaikan hoitokulut suoritetaan normaalisti yhtiön varoista ja peritään paikan haltijalta erillisen vastikkeen muodossa".

Tässä ei oteta kantaa ollenkaan "huoltokustannuksiin", eikä kysymyksestäsi selviä mitä huoltokustannuksilla tarkoitat. Toisaalta huoltokustannukset ja "hoitokulut" voivat olla tulkittavissa samaksi asiaksi, jolloin niihin liittyvät kustannukset peritään autopaikan haltijalta.

Jos kyse on muusta kunnossapidosta, katettaneen kustannukset normaalisti taloyhtiön varoilla ja katetaan yhtiövastikkeilla, eikä niitä erikseen peritä autopaikan haltijoilta.

Kysymykseen vastasi:

MARKUS TALVIO
Toimitusjohtaja, OTM
Kiinteistölakimies
Jurinet Oy Lakiasiaintoimisto

Huomio

Huomio

"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä ei vastauksen laatija ole siitä vastuussa. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä vastauksen laatineeseen juristiin, puhelin 029 009 2590."

Tarvitsetko lakimiehen apua?

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Jurinet Oy
Osakas
taloyhtiön hallinnointi
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20216_71201.jpg
Voiko hallituksen pj yksin torpata aloitteen yhtiökokouksessa?
Taloyhtiössä oli kahden vuokralaisen aiheuttamaa järjestyshäiriötä jopa 20 vuotta. Häiriöt tapahtuvat julkisissa tiloissa ja häiriöilmoituksia ei otettu vakavasti. Asukkaat tekivät aloitteen järjestyssääntöjen päivityksestä koskemaan myös yhteisiä tiloja.Yhtiökokouksessa kysyttiin hautautuneen aloitteen perään. Hallituksen puheenjohtaja vaimensi keskustelun mielipiteellään, että ei tarvitse päivittää. Kolme asian kannattajaa eivät saaneet suun vuoroa, kun hallituksen puheenjohtaja puhui päälle koko ajan. Hän yksin oli vastustajana äänessä. Ei äänestetty. Miten nyt asian kanssa toimitaan, koska kokemusten perusteella halutaan kulkurauha kotiin ja kotoa pois. Sama tilannehan voi tulla eteen uudelleen.
20224_77770.jpg
Miksi en saa grillata parvekkeella?
Taloyhtiön järjestyssäännöissä on maininta, että parvekkeilla ei saa valmistaa ruokaa.Onko taloyhtiön tosiasiallisesti mahdollista määrätä parvekkeen käytöstä näin rajoittavasti? Mielestäni ruuan valmistusta parvekkeella ei voi kieltää säännöissä, ei edes grillaamista parvekkeella, koska myös grillaaminen on mahdollista suorittaa paloturvallisesti. Oheishuomiona, että kaasupoltin keittiössä on ihan ok, mutta parvekkeella siihen suhtaudutaan vaarallisena asiana.Eikö säännön voima ole vain asioilla, joihin taloyhtiöllä on tosiasiallisesti päätösvaltaa lain perusteella? Muita asioita, joiden mukaan asukkaiden toivottaisiin elävän ja toimivan, pitäisi selkeyden vuoksi kutsua esimerkiksi talon tavoiksi.
20236_82145.jpg
Taloyhtiön varojen väärinkäyttö?
Yhtiömme hallitus teetätti talossamme kerhohuoneen remontin tarkoituksena näin saada vuokratuksi tila juhla- sekä kokouskäyttöön. Remontti toteutettiin kilpailuttamatta sekä informoimatta osakkaita remontin todellisesta laajuudesta ja sen kustannukset ylittivät yhtiökokouksen pöytäkirjaan merkityn summan. Ko. tilalle tiettävästi ei paikkakunnalla ole tarvetta jo tarjonnassa olevien lisäksi, eli siitä tuskin saamme yhtiölle vuokratuloa. Voivatko osakkaat vaatia hallitusta korvaamaan yhtiölle tämän sekä ehdottaa heitä vuokraamaan yhtiöltä tila itselleen? Kukaan osakkaista ei ole valmis ottamaan vastuuta tehtävistä, joita kerhotilan vuokraamisesta juhla-/kokoustilana aiheutuu.
20213_68941.jpg
Miten lopetamme vieras­parkki­paikan jatkuvan väärin­käytön?
Taloyhtiön pysäköintialueella on kolme 4 h kiekollista vieraspaikkaa, joihin kaupungin pysäköinnin valvojilla oli sakotusoikeus ennen tieliikennelain muutosta. Nyt, kun pysäköinnin valvojat eivät enää sakota, pysäköinti on karannut käsistä. Autoja voidaan pitää ilmaiseksi jopa viikkoja parkissa 4 tunnin vieraspaikoilla, ja asialla aina samat asukkaat. Muut asukkaat maksavat parkkipaikoistaan 5-15 euroa kuussa ja haluaisivat vieraspaikat todellisille vieraille.Onko mitään tehtävissä tilanteen normalisoimiseksi?
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Toimiiko taloyhtiön hallitus oikein?
Yhtiökokouksessa puheenjohtaja ehdotti, että hallitukseen valitaan muiden kolmen lisäksi yksi varajäsen. Pöytäkirjassa mainittiin vain hallituksen jäsenten valinta, mihin tämä varajäsen sisältyi. Myöhemmin kiisteltiin puheen olleen varajäsenestä, jollaista ei hallitukseen voida mielestäni valita. Hallitus on myös päättänyt "säästösyistä" rajoittaa toiminnantarkastajan tiedonsaantioikeutta. Toiminnantarkastaja sai tästä tiedon kiinteistösihteeriltä pyydettyään asukasluetteloa, jota ei saanut.Hallitus on lisäksi päättänyt, että voimassa olevan sopimuksen mukainen huoltoyhtiölle kuuluva pesutuvan ja kuivaushuoneiden siivous siirtyy asukkaille. Huoltoyhtiön palkkio juoksee kuitenkin muuttumattomana.Hallitus tekee päätöksiä vajaamiehityksellä, yhtiöjärjestyksen määräys päätösvaltaisuudesta ei aina toteudu.
20219_72550.jpg
Saako ulkopuolinen käyttää autokatospaikkaa taloyhtiössä?
Rivitaloyhtiössämme on viisi asuntoa. Pihassa on autokatos ja autokatoksessa olevan auton taakse voi parkkeerata auton, sekä asunnon eteen saa myös parkkeerata. Eli kolme paikkaa jokaisella. Nyt vuokralainen on antanut autokatospaikan ulkopuoliselle asukkaalle, pojan perheelle, joka asuu saaressa. Vuokralaisen oma auto on talon edessä. Ennen poika piti autoa yleisellä parkkipaikalla tien toisella puolella. Autokatoksessa ei ole vuokraa, sähköt maksaa yhtiö. Olen taloyhtiön puheenjohtaja ja haluaisin tietää mitä tehdä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton