• Etusivu
  • Osakas

Viikon kysymys: Saako autokatoksien laajennusta tehdä normaalilla enemmistöpäätöksellä?

Rakentajan toimitus
Kaupallinen yhteistyö
Jurinet Oy logoJurinet OyLue lisää
Päivitetty 03.12.2024
202110_73362.jpg

Rivitaloyhtiössämme yhtiöjärjestyksen mukaan asuntoon kuuluu autopaikan hallinta asunnon edessä joko katoksellisena tai ilman.

Kahden talon (yhteensä 6 taloa) osalta paikat ovat erillisessä katoksessa. Nyt hallitus esittää katoksen laajennusta, johtuen paikkojen ahtaudesta. Hallituksessa on kolme kyseisen katospaikan käyttäjää. Laajennus edellyttää myös yhtiön tontin pinta-alan sitomista laajennukseen.

Voidaanko perusparannuslaajennus päätös tehdä yhtiökokouksessa normaalilla enemmistöpäätöksellä? Voivatko myös paikan ja laajennuksen edun omaavat osallistua päätökseen? Katoksen normaali kunnossapito kuuluu yhtiölle.

Vastaus:

Mikäli päätös ei riko osakkaiden yhdenvertaisuuden periaatetta, eikä vaadi yhtiöjärjestyksen muuttamista, on päätös pienin varauksin tehtävissä mielestäni enemmistöpäätöksenä.

Asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiökokouksen päätökseksi tulee ehdotus, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä, jollei laissa säädetä toisin. Äänten mennessä tasan ratkaistaan äänestys puheenjohtajan äänellä, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.

Määräenemmistöllä tehtäviä päätöksiä ovat vain, jollei asunto-osakeyhtiölain 28, 34, 35 tai 37 §:ssä säädetä tai yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin: yhtiöjärjestyksen muuttaminen, suunnattu osakeanti, optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen, sekä suunnattu omien osakkeiden hankkiminen.

Yleisesti ottaen pysäköintiin tarkoitettuja yhteisiä alueita aurataan ja pitääkin tietysti aurata mahdollisuuksien mukaan.

Huomio

Huomio

"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä, vastauksen laatija ei ole siitä vastuussa. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä vastauksen laatineeseen juristiin, puhelin 029 009 2590."

20227_79035.jpg

Kysymykseen vastasi:

MARKUS TALVIO
Toimitusjohtaja, OTM
Kiinteistölakimies
Jurinet Oy Lakiasiaintoimisto

Markus on erikoistunut asuntokauppaan-, rakentamiseen-,
ja kiinteistönvälitykseen- sekä asunto-osakeyhtiö- ja
kiinteistöoikeuteen liittyviin riita-asioihin.
Talvio on arvostettu ja kokenut kouluttaja. Markus on luennoinut
vuosia myös Rakentaja.fi ja Omataloyhtiö.fi seminaareissa ja
messuilla.

Jurinet Oy on perustettu vuonna 2011 Tampereella
15 asianajotoimiston yhteenliittymäksi. Vuodesta 2015 lähtien
Jurinet on ollut valtakunnallinen itsenäinen toimisto.
Ota tästä yhteyttä Markukseen.

lakimies Markus Talvion kuva

Tarvitsetko lakimiestä avuksi kokoukseen?

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Jurinet Oy
Osakas
taloyhtiön hallinnointi
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20224_77770.jpg
Miksi en saa grillata parvekkeella?
Taloyhtiön järjestyssäännöissä on maininta, että parvekkeilla ei saa valmistaa ruokaa.Onko taloyhtiön tosiasiallisesti mahdollista määrätä parvekkeen käytöstä näin rajoittavasti? Mielestäni ruuan valmistusta parvekkeella ei voi kieltää säännöissä, ei edes grillaamista parvekkeella, koska myös grillaaminen on mahdollista suorittaa paloturvallisesti. Oheishuomiona, että kaasupoltin keittiössä on ihan ok, mutta parvekkeella siihen suhtaudutaan vaarallisena asiana.Eikö säännön voima ole vain asioilla, joihin taloyhtiöllä on tosiasiallisesti päätösvaltaa lain perusteella? Muita asioita, joiden mukaan asukkaiden toivottaisiin elävän ja toimivan, pitäisi selkeyden vuoksi kutsua esimerkiksi talon tavoiksi.
202112_74243.jpg
Maksaako taloyhtiö kylpyhuoneen haljenneen seinän korjaukset?
As Oy:n kylpyhuoneemme seinissä on kaksi pystysuuntaista halkeamaa. Halkeamat ulottuvat lattiasta kattoon ja aiheuttaja ilmeisesti rakenteiden liike (seinän runkomateriaali vaihtuu tässä kohdassa materiaalista toiseen). Hallituksen mielestä kunnossapitovastuu on osakkaalla (pintamateriaali), minun mielestäni yhtiöllä (ongelma rakenteissa). Seinässä on myös vesieriste, jonka kuntoa ei ole tutkittu.Kenen vastuulla vaurioiden selvitystyö on ja mitä on tehtävissä, jos yhtiö ei rakenteita korjaa? Talo on kerrostalo, joka on rakennettu 1999. Kuuluuko rakenteiden vaurioiden korjaus pintamateriaaleineen yhtiölle huolimatta rakennuksen iästä, jos vika löytyy rakenteista?Hallituksen viimeisin kanta: laatta kuuluu pintamateriaalina asukkaalle eikä yhtiö korjaa. Mielestäni yhtiö on väärässä. Täytyykö palkata juristi?
Helsinki ylhäältä päin kuvattuna
Kaikki eivät osallistu yhteisiin talkoisiin, mikä avuksi?
Olemme pieni taloyhtiö, jolla ei ole isännöitsijää tai huoltoyhtiötä vaan esim. pihan kunnossapito ja tehtävissä olevat remontit ja kunnostukset tehdään osakkaiden kesken talkootyönä. Ongelmia ja eripuraa aiheuttavat osakkaat, jotka näihin etukäteen sovittuihin ja infottuihin talkoisiin eivät osallistu. Sen sijaan näiden yhteisten tilojen huolto ja kunnossapito tuntuu jäävän jatkuvasti vain tiettyjen osakkaiden huolehdittavaksi eivätkä työt jakaannu mitenkään tasan. Talkoisiinhan ei lain puolesta voida velvoittaa, mutta mitä muita keinoja olisi, että tilanne saataisiin ratkaistua tasapuolisemmaksi? Voidaanko esim. periä ylimääräinen vastike tai myöntää maksuvapaus osallistujille, jakaa työt jotenkin niin että myös ei-niin-aktiiviset osakkaat hoitaisivat osuutensa vai mitä voisi tehdä?
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Toimiiko taloyhtiön hallitus oikein?
Yhtiökokouksessa puheenjohtaja ehdotti, että hallitukseen valitaan muiden kolmen lisäksi yksi varajäsen. Pöytäkirjassa mainittiin vain hallituksen jäsenten valinta, mihin tämä varajäsen sisältyi. Myöhemmin kiisteltiin puheen olleen varajäsenestä, jollaista ei hallitukseen voida mielestäni valita. Hallitus on myös päättänyt "säästösyistä" rajoittaa toiminnantarkastajan tiedonsaantioikeutta. Toiminnantarkastaja sai tästä tiedon kiinteistösihteeriltä pyydettyään asukasluetteloa, jota ei saanut.Hallitus on lisäksi päättänyt, että voimassa olevan sopimuksen mukainen huoltoyhtiölle kuuluva pesutuvan ja kuivaushuoneiden siivous siirtyy asukkaille. Huoltoyhtiön palkkio juoksee kuitenkin muuttumattomana.Hallitus tekee päätöksiä vajaamiehityksellä, yhtiöjärjestyksen määräys päätösvaltaisuudesta ei aina toteudu.
mies tekee remonttia keskeneräisessä kylpyhuoneessa
Viikon kysymys: Olen jo tehnyt remontin, jota taloyhtiö vasta suunnittelee
Taloyhtiössämme suunnitellaan putkiremonttia. Olen itse tehnyt saunan, kylpyhuoneen ja kodinhoitotilan remontin siten että tila purettiin kokonaan ja uusittiin, vaihdettiin lattiakaivojen paikkaa ja siirrettiin lämminvesivaraaja sekä lisättiin käsienpesuallas. Näiltä osin myös putket vaihdettiin.Miten suunnitellun putkiremontin osalta nämä pitäisi huomioida esim. kustannuksissa?
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Hallituksen ja isännöitsijän vastuuvapaus?
Oli puhuttu lähitulevaisuuden ikkunaremontista, mutta 2019 yhtiökokouksessa olikin jo ikkunafirman edustaja kertomassa ikkunoista. Kaikkien mielestä se tuli yllättäen, mutta silti ikkunaremontti syksylle 2019 hyväksyttiin. Yhtiökokous luotti, että hankkeessa käytettäisiin asiantuntijaa, mutta ainoa asiantuntija oli ikkunafirman mittaaja. Hanke osoittautui huonosti valmistelluksi, mittaukset heittivät ja jouduttiin uusimaan 90 ikkunaa ja nekin olivat 1 cm:n heitoilla.Talomme on ns. arvotalo ja hallitus/isännöitsijä ovat huolimattomuudellaan alentaneet talon arvoa. Tiedotusta tapahtuneesta ei ole juuri annettu. Ei tietoa edes hinnanalennuksesta. Urakka viivästynyt ja asukkaat uupuneita. Mitä sopimuksia voimme vaatia selvitettäväksi, jos emme myönnä vastuuvapautta heille?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton