• Etusivu
  • Varusteet

Vuodot ja vedenkulutus kuriin kokonaisvaltaisella vedenmittauksella

Minna TarvainenKaupallinen yhteistyöSmartvatten Oy logoSmartvatten Oy
Julkaistu 25.03.2024
1920 pariskunta tutkii tablettia shutterstock_1649615845

Tiedätkö, mikä on taloyhtiösi suurin kiinteistökulu? Vastaus on todennäköisesti vesi. Kun taloyhtiössä hyödynnetään kaikki vedenkulutusta vähentävät keinot ja ohjataan aktiivisesti muuttamaan kulutustottumuksia, varmistetaan, ettei viemäriin valu silkkaa rahaa.

Puhtaan veden, jäteveden ja veden lämmityksen kustannukset yhteenlaskettuna muodostavat vedenkäytöstä taloyhtiöille ison kuluerän. Vanhat vesikalusteet tuhlaavat yllättävän paljon vettä, ja asukkaat saattavat huomaamattaan kuluttaa vettä enemmän kuin olisi tarpeen. Havaitsematta jääneistä vesivuodoista puhumattakaan.

Hyvä uutinen on, että tilanne on helposti korjattavissa, ja vettä on mahdollista säästää merkittäviä määriä. Tehokkain keino pienentää vedenkulutusta on siirtyä mittaamaan sitä kokonaisvaltaisesti, niin tilakohtaisesti kuin päävesimittauksen avulla. Kun kiinteistön vesisyöpöt ovat tiedossa, niihin on mahdollista puuttua.

WC-istuimen painonapin painallus

Tilakohtainen vedenmittaus mahdollistaa taloyhtiöille siirtymisen kulutusperusteiseen vesilaskutukseen, joka puolestaan muuttaa tehokkaasti asukkaiden kulutustottumuksia ja vähentää tutkitusti vedenkulusta jopa kolmanneksella. Päävesimittaria seuraamalla havaitaan vuodot esimerkiksi runkovesiputkessa, joita tilakohtainen vedenmittaus ei havaitse.

Havaitse vuodot ajoissa

Kun puhutaan taloyhtiöiden vedenkulutuksesta, tieto on valttia. Hankalasti havaittavat piilevät vuodot runkoputkessa voivat aiheuttaa isojakin ongelmia. Lisäksi pienenkin vesivuodon korjaaminen maksaa yleensä useita tuhansia euroja, jos se on saanut tehdä huomaamattomasti tuhojaan tarpeeksi pitkään.

Vesikalusteiden vuodot ja muu epätavallinen asunnossa tapahtuva vedenkulutus voidaan havaita helposti tilakohtaisen vedenkulutuksen mittaamisen avulla. Kun taloyhtiöön valitaan vedenmittausjärjestelmä, joka auttaa isännöitsijää reagoimaan automaattisiin vuotohälytyksiin, ja takaa myös asukkaille mahdollisuuden vastuulliseen vedenkäyttöön, voi säästö olla jopa kolmannes.

Silkkaa säästöä – käyttömukavuudesta tinkimättä

Kokonaisvaltaisen vedenmittauksen lisäksi on tärkeää optimoida vedenkulutusta huoneistoissa kaikkialla, missä vettä käytetään. Vaihtamalla huoneiston vesikalusteet vettä säästäviksi varmistetaan, että jokainen pisara saadaan talteen.

Pienistä teoista kertyy nopeasti suuri säästö. Yksinkertaisilla toimenpiteillä taloyhtiösi on mahdollista välttää piilevät vesivahingot sekä vesimaksujen korotukset ja säästää vesikustannuksissa.

Ilmasta käsin kuvattu valokuva kerrostaloista ympärillä omakotitaloja.
Info

Info

Taloyhtiöissä vedenkulutusta voidaan vähentää esimerkiksi:

  • Asentamalla hanoihin vedensäästösuuttimet
  • Vaihtamalla suihkut vettä säästäviksi
  • Säästöjen seurannalla ja selkeällä raportoinnilla
  • Kulutuksen mukaisella vesilaskutuksella

Lisää aiheesta
smartvatten.fi


Smartvatten Oy
Varusteet
automaatio
kulutus
asuminen
kustannukset
energiankulutus
huoneisto
isännöinti
käyttövesi
taloyhtiön hallinnointi
tuotetietous
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen omataloyhtio.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

nainen ja vesihana smartvatten
Kevennä taloyhtiösi kuluja vesitehokkuudella
Taloyhtiöiden kustannuksista merkittävä osa syntyy käyttövedestä, veden lämmityksestä ja jätevesijärjestelmästä. Vesitehokkailla valinnoilla vedenkulutusta on mahdollista pudottaa nopeasti ja asumismukavuudesta tinkimättä jopa 30 %.
vaaleansinisellä värillä maalattu rapatun kerrostalon kulmaa, jossa valkoisella maalilla maalatut ikkunanpielet Smartvatten
Vuotovahti pitää silmällä poikkeavaa vedenkulutusta
Vesimittarit eivät ehkä ole päivän polttavin puheenaihe taloyhtiön kokouksissa, mutta niiden valinta vaikuttaa niin kukkarossa, asumismukavuudessa kuin kiinteistön kunnossapidossa pitkälle tulevaisuuteen. Smartvatten Verto on kotimainen vedenmittausjärjestelmä, joka tekee vedenkulutuksesta läpinäkyvää, tarkkaa ja helposti hallittavaa niin asukkaille, hallitukselle kuin isännöitsijällekin.Tässä kuusi hyvää syytä, miksi Smartvatten Verto kannattaa valita vedenmittausjärjestelmäksi juuri teidän taloyhtiössänne.
201612_47899.jpg
Paljonko sinä käytät vettä vuorokaudessa?
Paljonko sinä käytät vettä vuorokaudessa? Totuus selviää vain mittaamalla ja yleensä tuloksena on isompi luku kuin tuoreen mittarinomistajan oma arvio. Vesimittarin asennus laskeekin tutkitusti vedenkulutusta peräti kolmanneksella.70-luvulla moni asia virtasi vapautuneesti eikä vesi tehnyt poikkeusta; sitä valui viemäriin joka vuorokausi peräti 400 litraa per henkilö. Tänä päivänä vastaava luku on 155. Oma osansa muutoksessa on tietysti kodinkoneiden ja suihkujen kehityksellä. Ja sitten on se ihmiskunnan kehitystä mittaava asia, jonka nimi on asenne. Kysymys kuuluukin: välitätkö vai annatko valua?
Tummansävyinen toimistorakennuksen sisätila, jossa suuri suurennuslasi etualalla.
Airyn mittaa sisäilman laatua, jotta sinun on hyvä olla
Sisäilman laadulla on suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille sekä jaksamiselle. Tutkimukset osoittavat, että optimaalinen sisäilmanlaatu voi parantaa kognitiivista suorituskykyä yli 60 prosenttia, ja vähentää hengitystieongelmia jopa 50 prosenttia.Uusi innovatiivinen laite yhdistettynä palveluun auttaa havaitsemaan ongelmakohdat, parantamaan asumismukavuutta sekä ehkäisemään terveysriskejä jo ennen kuin itse ongelmia niiden kanssa huomaatkaan.
Vettä juomalasiin vedenkulutus
5 syytä siirtyä kokonaisvaltaiseen vedenkulutuksen mittaukseen
Reaaliaikainen vesidata on onnistuneiden päätösten edellytys. Uusi teknologia helpottaa kiinteistön koko vedenkulutuksen optimointia.
tiputtava hana lisää vedenkulutusta
Täsmällinen vedenkulutuksen seuraaminen missä ja milloin tahansa
Vedenkulutuksen ajantasaisen seurannan ja kulutuksen mukaisen vesilaskutuksen ei tarvitse aiheuttaa kiinteistönomistajille kohtuutonta työtaakkaa. Oikeastaan päinvastoin, siirtyminen älykkääseen vedenmittaukseen auttaa vähentämään hallinnollista työmäärää ja vapauttamaan aikaa muuhun.
Nainen tutkii tietokoneelta verton tuottamaa dataa
vedenmittausjärjestelmä ei ole enää pelkkä tekninen yksityiskohta
Kiinteistöalan ammattilaiset tietävät, kuinka tärkeää on tarjota kiinteistönomistajille ja asukkaille luotettavia ja kustannustehokkaita ratkaisuja vedenkulutuksen hallintaan. Olipa kyse uudisrakentamisesta tai kiinteistön saneerauksesta, vedenmittausjärjestelmä ei ole enää pelkkä tekninen yksityiskohta – se on keskeinen osa energiatehokkuutta ja kiinteistönhallintaa.
Etäluettavan mittarin asentaja toimissa
Etäluettavat vesimittarit taloyhtiössä: hyödyt ja lain vaatimukset
Vedenkulutuksen mittaaminen on yhä ajankohtaisempaa korkeampien energian hintojen johdosta. Laki asettaa jo omat vaatimuksensa vedenmittaukselle vesimittareiden avulla, mutta mitä hyötyä taloyhtiössä on etäluettavasta vedenmittauksesta ja entä vedenmittauksesta ylipäätään? Kysymyksiin vastaa Koka Oy:n avainasiakas- ja markkinointipäällikkö Otto Moberg.
urbaani kaupunkimaisema
Vedenkulutuksen mittaaminen muuttaa maailmaa
Vesitehokkuusyhtiö Smartvatten auttaa kiinteistöjä lisäämään ymmärrystä vedenkulutuksesta, säästämään satoja miljoonia litroja vettä ja suojelemaan sinistä planeettaamme.
ihmiset istuvat lattialla rivissä ja katsovat ylöspäin ja ihmettelevät
Uusi pelastuslaki ja palovaroittimet
Uuden lakimuutoksen myötä rakennuksen omistajille tuli velvoite asentaa tarvittavat palovaroittimet huoneistoihin. Vaikka palovaroittimien merkitys tiedostetaan, tilastot osoittavat, että toimimattomia tai puuttuvia palovaroittimia on edelleen asunnoissa. Tilannetta olisi pitänyt jotenkin valvoa taloyhtiöissä, mutta vastuunjakoa on pidetty epäselvänä.
valkoinen kerrostalo sinistä taivasta vasten
Kulutuksen mukainen vesilaskutus vähentää usein vedenkulutusta
Vedenmittausjärjestelmän valinnalla on iso vaikutus siihen, millaiset mahdollisuudet taloyhtiöillä ja kiinteistönomistajilla on toteuttaa ESG-tavoitteitaan ja huolehtia asukkaiden vesilaskutuksesta.
Helsinki ylhäältä päin kuvattuna
Isännöitsijän/hallituksen puheenjohtajan vastuu kunnossapidon laiminlyönneistä?
Yhtiössämme on kahdeksan huoneistoa. Päätäntävalta on keskittynyt yhdelle henkilölle, joka on hallituksen puheenjohtajan sekä isännöitsijän roolissa. Osakkaista kolme seuraavat päätöksissään häntä. PTS:n tekeminen kaatuu aina siihen, että tietävät mitä täytyy tehdä.Esimerkkejä: Salaojien kunnon selvityksen torppaaminen sokkeleiden huonon kunnon takia, ''Toimivat hyvin ja putket ovat johdettu jätevesipumppaamoon''. Totuus: Ei salaojia koko tontilla. Alapohjan raportti suosittaa salaojien asennusta, sekä ryömintätilojen perusteellista puhdistusta rakennusjätteistä ja lahopuista edellyttäen käyntien tekemisen kaikkien huoneistojen alle. Hänen ratkaisu: Puhdistetaan vain alapohjat joihin on käynnit, ja vaihdetaan tuuletuspaalut.Missä menee huolimattomuuden ja osaamattomuuden raja? Miten päästä eroon?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton