• Etusivu
  • Remontti

Yksi putki moneen käyttöön - Pragma®

Rakentajan toimitus
Julkaistu 17.04.2014
20144_38977.jpg

Pragma® soveltuu hyvin moniin eri käyttökohteisiin.

Samalla kun yhdyskuntamme muuttuu ja kehittyy entistä nopeammin, on yhä tärkeämpää ottaa huomioon myös ihmisen toiminnan vaikutukset ympäristöön. Kun samaan aikaan julkisten määrärahojen käytön tulee olla entistä perustellumpaa kasvavat vaatimukset myös viemärijärjestelmiä valittaessa.

Tuotteita ja järjestelmää valittaessa on tärkeää löytää sopiva kokonaisuus, jolloin otetaan huomioon materiaalin käyttöominaisuudet ja järjestelmän taloudellisuus sekä hankinta- että käyttövaiheessa.

Kun tarvitaan pitkäaikaiskestoa, hyviä virtausominaisuuksia, juuriston läpipääsemättömyyttä, itsepuhdistumiskykyä sekä helppoa asennusta, muovinen putkistojärjestelmä on itsestäänselvyys.

Nykyaikaiset kaksoisseinämäputket

Rakenneseinämäisiä putkia voidaan valmistaa monella eri tavalla. Yhteistä näille putkille on, että rakenteen ansiosta ne ovat keveitä menettämättä kuitenkaan putken tärkeimpiä ominaisuuksia.

Pipelifen pohjoisen olosuhteisiin kehittämä Pragma®-kaksoisseinämäputki on erittäin kilpailukykyinen ominaisuuksiltaan kaikissa käyttötarkoituksissaan.

Pragma® soveltuu hyvin moniin eri käyttökohteisiin, kuten jätevesien ja sadevesien viemäröintiin, tarkistuskaivoihin ja suojaputkeksi. Näissä kaikissa sovellutuksissa putkelta vaaditaan lujuutta sekä pitkäaikaiskestoa. Pragma® täyttää kaikki alan standardien sekä ohjeiden asettamat vaatimukset selvästi ja on ylivoimainen rakenteeltaan ja putkisto-ominaisuuksiltaan.

Materiaali ja rakenne

Pipelife on markkinoiden edelläkävijä polypropeenisten viemäri- ja sadevesiputkistojen kehittäjänä. Pragma® järjestelmässä käytettävä polypropeeni on korkealuokkainen ns. jäykkä kopolymeeri, jolloin tuloksena on erittäin pitkäikäinen putki, joka soveltuu hyvin pohjoisen karuihinkin olosuhteisiin. Materiaali on iskunkestävää kylmässä ja sietää hyvin myös kuumaa nestettä. Pragma®:n kemikaalienkestävyys on hyvä ja hankauskestävyys erinomainen.

Pragma®:n rakenteesta johtuen putki on erittäin jäykkä, mutta samalla kevyt helpottaen sekä kuljetusta että asennusta. Keveiden Pragma® putkien käyttö lisää myös työturvallisuutta varsinkin hankalissa asennusolosuhteissa.

Pragma® järjestelmän kehittämisessä on alusta asti ollut tärkeää, että yksi järjestelmä soveltuu mahdollisimman moniin käyttökohteisiin.

Soviteyhteiden kanssa Pragma®-putki voidaan liittää lähes kaikkiin olemassaoleviin putkistoihin. Pragma®-putkia voidaan myös tarvittaessa liittää yhteen hitsaamalla, jolloin saadaan erittäin kestävä liitos hyvin vaativiin kohteisiin.

Miten putket asennetaan. Katso asennusohje.

Pääset tutustumaan muihin Pipelifen Infra-tuotteisiin tästä.

Putki on erittäin jäykkä, mutta samalla kevyt helpottaen sekä kuljetusta että asennusta.
Putki on erittäin jäykkä, mutta samalla kevyt helpottaen sekä kuljetusta että asennusta.

Myös putken värissä on voitu kaksoisseinämärakenteen ansiosta huomioida käyttäjien toiveita. Putki on tummanruskea ulkopinnaltaan, mutta vaaleanharmaa sisäpinta helpottaa esim. TV-kuvauksia.

Soveltuvia käyttökohteita

Pragma® järjestelmän pääasiallisin käyttökohde on jätevesien viettoviemäröinti, mutta Pragma®:a kannattaa käyttää aina vaativissa kohteissa, joissa putkistolta vaaditaan pitkää käyttökää ja kestävyyttä.
Pragma®n käyttämisestä sekä jäte- että sadevesiputkistoissa on selvää hyötyä. Yksi järjestelmä yksinkertaistaa suunnittelua ja asennuksia sekä helpottaa tulevia liitostarpeita ja huoltoa.

Pragma®-putket on testattu ja täyttävät SFS 3453 standardin vaatimukset sekä myös tulevan EN 13746 standardin vaatimukset.

Käytettäessä Pragma järjestelmää asennustyö yksinkertaistuu ja työn laatu paranee, koska asentajan täytyy hallita vain yhden järjestelmän käyttö.
Käytettäessä Pragma järjestelmää asennustyö yksinkertaistuu ja työn laatu paranee, koska asentajan täytyy hallita vain yhden järjestelmän käyttö.
Info

Info

Yksi järjestelmä riittää

Pragman rakenne ja ominaisuudet mahdollistavat sen käytön useissa eri kohteissa. Käytettäessä Pragma järjestelmää asennustyö yksinkertaistuu ja työn laatu paranee, koska asentajan täytyy hallita vain yhden järjestelmän käyttö. Lisäksi tulevaisuudessa tehtävät huolto ja liitostyöt helpottuvat varastoinnin lisäksi.

Teknisen ominaisuudet:
Tiheys: 900 kg/m3
Pehmenemispiste: 146 °C
Vetolujuus: 30 - 35 Mpa
Kimmomoduuli:1300 MPa
Lämmönjohtokyky: 0,2 W/m x °C
Lämpölaajenemiskerroin: 0,1 mm/m x °C

Remontti
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

Helsinki ylhäältä päin kuvattuna
Hometta asunnossa?
Taloyhtiömme hallitus teetti hometestin yhteen asuntoon. Näytteissä oli kiellettyjä mikrobeja. Näytteet otti yrittäjä, joka teetti testit, teki päätökset haitoista, korjaussuunnitelmat ja valvonnan. Aihe esiteltiin osakkaille vasta rahoituksesta päättävässä kokouksessa, esitys hyväksyttiin.Isännöitsijä oli myös sopinut 7 (24) asunnon testeistä tapausten laajuuden kartoittamiseksi. Valinnan perustana oli kirjallinen kysely osakkaiden kokemista hajuista. Yrittäjä valitsi hallitukselta 75 % (3/4) ja muilta 17 % (3/18). 1 osakas teetti testin itse. Valituksi tuli hajua tunnistaneita ja tunnistamattomia. Nyt testatuista 5/8 on selkeästi vaurioituneita ja 3/8 oireellista. Edellyttääkö yhdenvertaisuus myös muiden asuntojen (16) testaamista ja korjauksia kokonaisratkaisuna?
20236_82063.jpg
Kenen tehtävä on tarkastaa leikkipaikan turvallisuus?
Pihallamme on vanha alkuperäinen (v. 1989) rautarakenteinen keinu, jossa on koukut kahdelle keinulle. Kahteen vuoteen keinuja ei ole tarvittu ja ne on poistettu varastoon säilytettäväksi; toinen tavallinen ja toinen pienen lapsen laitakeinu. Kenen tehtävä on tarkastaa koukkujen turvallisuus (kestävyys)? Maapohjaa ei ole kai koskaan muokattu, ts. keinu on laitettu nurmikentälle ja alle on muodostunut käytössä kulunut loiva syvänne. Mitkä ovat viralliset vaatimukset jos otamme molemmat keinut käyttöön? Pitääkö maapohja-alan olla tietynlaiseksi muokattu/päällystetty ja entä siinä tapauksessa jos tänä kesänä ei tarvita kuin laitakeinu aivan pientä lasta varten, tarvitseeko noudattaa tunnon tarkasti kaikkia säädöksiä?
20217_71698.jpg
Miten äänileikkuri toimii yhtiö­kokouksessa?
As. Oy, jossa on 12 asunhuoneistoa. Vuonna 2010 tehdyn yj:n mukaan yhteinen osakemäärä on 32, joista asunto 1:llä on 8 osaketta (puutaloyhtiössä yhdistetty asuntoja) ja asunnot 5 ja 6 on yhdistetty tämän yj:n aikana, hellä on 2+2 osaketta ja kaikilla muilla (10 kpl) on 2 osaketta/asunto. Itse omistan yhtiössä 6 kpl 2 osakkeen asuntoa.Oletetaan, että yhtiökokouksessa ovat kaikki osakkeet edustettuina ja suoritetaan asian päättämiseksi lippuäänestys ja käytetään äänileikkuria. Saan yhden osakkaan 2 osaketta puolelleni (paikalla tai valtakirjalla) kaikki muut osakkaat ovat erimieltä, tai itse olen erimieltä päätöksestä.Miten osakkeet jakautuvat päätöksessä ja miten lasketaan? Yhtiössä ollaan yleisesti sijoittaja osakasta vastaan, asiat pyritään tekemään edulliseksi talossa asuville.
20113_24767.jpg
Saunan oikea ilmastointi
"Raskaan työpäivän jälkeen on mukava rentoutua saunassa", sanoo Fred Häggman. Ahkerana saunojana hän on huomannut selviä eroja saunojen löylyissä. Tärkeä mukavuutta lisäävä tekijä Häggmanin mielestä on, että raikasta ilmaa riittää saunassa löylynkin aikana. "Parhaat löylyt kestävät kauan, eikä saunojalta lopu happi löylyjen aikana" hän sanoo. "Hyvissä saunoissa oikein huomaa löylyä heitettäessä, kuinka uutta ilmaa virtaa löylyhuoneeseen".Häggmanin tiedossa on, että paras paikka korvausilmaventtiilille on löylyhuoneessa noin 40-50 cm kiukaan kivipinnan yläpuolella. Oikea sijoitus on tärkeä, jotta löyly voi kohotessaan ottaa matkaansa uutta ilmaa venttiilistä ja raikas ilma kiertää löylyhuoneessa. Häggman mainitsee hyvien löylyjen kannalta tärkeäksi tekijäksi myös kiukaan kivet, joiden pitää kovan saunojan mielestä olla priimakunnossa. "Löylyhuoneen kasteleminen esimerkiksi vesiletkulla sen sijaan on huono ajatus", toteaa Häggman. "Moni sauna on tuhottu kosteita löylyjä tavoitellessa, kun saunaan suihkutettu vesi on päässyt rakenteisiin ja saanut aikaan hyvän alustan homekasvustolle. Terveellisempi tapa saada hyvät, kosteat löylyt on hyvä ilmanvaihto".
20227_78427.jpg
Parvekkeiden rakentaminen ja osakkaiden yhdenvertaisuus?
Omistan asunnon 60-luvun taloyhtiössä, jossa suunnitellaan parvekeremonttia. Yhtiössä on 25 asuntoa, jossa parveke on kaikissa muissa asunnoissa, paitsi minulla. Parvekkeet aiotaan kuntokartoituksen mukaan rakentaa kokonaan uudelleen. Yhden parvekkeen kustannusarvioksi on esitetty noin 12 000 € (hinta-arvio vuodelta 2013).Voinko asunto-osakeyhtiölaissa mainittuun yhdenvertaisuuteen vedoten vaatia parveketta rakennettavaksi myös omaan asuntooni tai vapautumista ko. kustannuksista?Yhtiöjärjestyksen mukaan vastikkeiden perustana on asuntojen pinta-ala. Yhtiöjärjestystä en usko saavani muutetuksi yksin, vaikka sitä ehdottaisinkin.
20208_61077.jpg
Onhan pumppaamo kunnossa?
Jätevesi-, sadevesi- ja perusvesipumppaamojen katkeamaton toiminta on strategisen tärkeätä kiinteistöissä, joissa ne vaaditaan. Tärkeä osa pumppaamojen ylläpitoa ovat vuosihuoltosopimukset. Säännöllisillä tarkastuksilla ja huolloilla varmistetaan pumppaamojen häiriötön toiminta ja pidennetään pumppaamon elinkaarta. Capse Oy on kokonaisvaltainen jätevesitekniikan palvelutalo, jolla on täydellinen pumppaamotarvikevarasto, ainutlaatuinen päivystyspalvelu sekä nopea vaste-aika.Koska teidän pumppaamonne on viimeksi tarkastettu, saati sitten huollettu?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton