• Etusivu
  • Varusteet

Voiko parveke tuottaa aurinkosähköä?

Lumon eKaide avaa aurinkoenergian käyttöön uudella tavalla

Mariana RavoniusKaupallinen yhteistyöLumon Suomi Oy logoLumon Suomi Oy
Julkaistu 01.10.2025
1920 lumon ekaide taloyhtiön julkisivu parvekekaiteet

Aurinkosähköä tuottavat parvekekaiteet eivät herätä turhaa huomiota.

Kyllä. Ensimmäinen aurinkoenergiaa keräävä parvekekaide toteutettiin saneerauskohteeseen Lahdessa. Uudenlainen kaideratkaisu tuottaakin nyt sähköä taloyhtiön tarpeisiin.

Taloyhtiöihin soveltuva ratkaisu – aurinkoenergia osaksi kaupunkirakentamista

Kaupunkiolosuhteissa aurinkoenergiaa hyödynnettävän maa-alan sekä kattopinta-alan koko ovat rajalliset. Näin ollen aurinkopaneelit eivät ole ainakaan tiheämmin asutulla kerrostaloalueella mitenkään tuttu näky. Jotta auringosta saataisiin hyöty irti myös kaupunkialueilla, tarvitaan uusia ratkaisuja. Yksi lupaavimmista innovaatioista on Lumon eKaide, parvekekaide, jonka avulla auringosta saadaan energiaa talteen. Uuden innovaation myötä saadaan hyödynnettyä kaupunkikotien julkisivut sekä parvekkeet ilman, että rakennuksen ulkonäkö kärsii.

Mutta mikä on Lumon eKaide – miten parvekekaide muuttuu aurinkopaneeliksi?

Lumon eKaide yhdistää yhdeksi tuotteeksi aurinkopaneeliteknologian sekä parvekekaiteet. Aurinkopaneelit integroidaan parvekekaidelasin sisään ja samalla tarvittavat johdotukset jäävät piiloon käsijohteen alle. Uusi lasitus ei vie tilaa parvekkeelta tai tuo taloyhtiön julkisivua ulospäin totutusta seinäpinnasta. Ulkonäkö on siisti sekä moderni. Aurinkopaneeli ei kiinnitä huomiota, joten ulkopuolinen tarkastelija ei huomaa parvekekaiteiden olevan osa energiantuotantoa. Auringonvalosta aikaansaatu energia siirtyy suoraan joko huoneiston tai vaihtoehtoisesti taloyhtiön sähköverkkoon.

Lumon eKaiteen hyötyjä

  • Tuottaa taloyhtiölle uusiutuvaa energiaa ilman erillisiä asennusrakenteita
  • Rakennuksen energiatehokkuus paranee ratkaisun ansiosta
  • Taloyhtiön sähkölaskut pienenevät
  • Parvekkeet ovat esteettisesti kauniit ja soveltuvat julkisivuun. Ei huomiota herättäviä kokonaisuuksia.
  • Mahdollistaa aurinkoenergian hyödyntämisen myös kaupunkiympäristössä uudella tavalla.
  • Ratkaisu soveltuu taloyhtiöille, uudisrakentajille, julkisivuremonttikohteisiin ja tiheästi asutulle kaupunkialueelle, jossa katto- ja tonttipinta-ala on pieni

Lumon eKaide arjessa – Lahdessa lupaavia käyttökokemuksia

Lahdessa valmistui hiljattain Suomen ensimmäinen taloyhtiö, joka hyödyntää eKaide-teknologiaa. As Oy Aleksanterinkatu 35 käynnisti vuonna 2022 julkisivu- ja parvekeremonttinsa yhteydessä myös eKaide-projektin. Projektin aikana tuli ottaa huomioon paitsi kaupunkikuvalliset vaatimukset, mutta myös energiatehokkuus. Nyt parvekelasituksen myötä taloyhtiössä on aurinkoenergiaa tuottava julkisivu, joka on herättänyt samalla suurta kiinnostusta.

Koska kyseisen taloyhtiön julkisivu on etelään, oli eKaiteen hyödyntäminen luonnollista – auringonvalosta päästiin ottamaan kaikki hyöty irti. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Lasse Aaltonen kiitteleekin Lahden kaupunkia positiivisesta suhtautumisesta uusiutuvan energian hyödyntämiseen.

Projektin varhaisessa vaiheessa otettiin huomioon myös sähkösuunnittelu, jotta johdotukset sekä invertterit saatiin sijoitettua huomaamattomasti.

– Haluamme tarjota taloyhtiöille ja rakentajille uudenlaisen tavan hyödyntää aurinkoenergiaa ilman monimutkaisia asennuksia tai suuria lisäkustannuksia. Parvekkeet ovat usein hyödyntämätön mahdollisuus aurinkoenergian keräämiseen, ja eKaide tuo tämän potentiaalin osaksi arjen energiaratkaisuja, Petri Haaponiemi, projektipäällikkö Lumon Suomi Oy kertoo.

<p data-block-key="nkm4o">Lumon eKaide on ulkoasultaan siisti ja moderni.</p>
Lumon eKaide on ulkoasultaan siisti ja moderni.

Aurinkosähköä taloyhtiön käyttöön: huomioitavia asioita

eKaide on luotettava ja aikaa kestävä ratkaisu, mutta taattua tuottoa sille ei voida antaa, johtuen parvekkeiden sijainnista, ilmansuunnista sekä mahdollisista varjostuksista. Näin on myös perinteisten aurinkokennojen kohdalla.

Alkuun investointi kaipaa hieman perehtymistä sekä sähköjärjestelmän yhteensopivuuden varmistamista. Huolellisen suunnittelun sekä ammattimaisen toteutuksen myötä riskejä ei kuitenkaan ole.

Aurinkopaneeli parvekekaiteessa: useita hyötyjä pitkälle tulevaisuuteen

Aurinkoenergian hyödyntäminen parvekekaiteissa on vasta alussa, mutta sen potentiaali on valtava. Useamman taloyhtiön tarttuessa mahdollisuuteen, voivat parvekkeet olla tulevaisuudessa osa rakennuksen energiantuotantoa.

Lumon eKaide auttaa taloyhtiöitä energiankulutuksensa vähenemisessä ja samalla aukeaa uudenlaiset mahdollisuudet myös niin kutsutulle vihreälle asuntolainalle. Uudisrakentamisen kohdalla eKaide voi parantaa e-lukua eli rakennuksen energiatehokkuutta ja mahdollistaa samalla tontin tehokkaamman käytön. Julkisivuremonttia tekevälle taloyhtiölle syntyy merkittäviä säästömahdollisuuksia entiseen verrattuna, sillä eKaiteen avulla tuotetulla sähköllä saadaan katettua osa kulutuksesta. Esimerkiksi kolmannes keskimääräisen kaksion käyttösähkön kulutuksesta on mahdollista saada katetuksi aurinkoenergialla – konkreettisesti tämä vastaa jopa 85 saunomiskertaa sähkölämmitteisessä saunassa.*)

*)Laskelma: 6 m² kokoisen Lumon eKaiteen arvioitu vuosituotto 622 kWh (Kouvola, ilmansuunta etelä).

Info

Info

Lumon eKaide:

  • Aurinkoenergian hyödyntämisen mahdollisuus osaksi kaupunkiasumista.
  • Käytännöllinen, esteettinen sekä ympäristöystävällinen tapa tuottaa sähköä suoraan parvekkeella.
  • Ei pienennä käytössä olevaa tilaa tai riko julkisivun ulkonäköä.
Lumon Suomi Oy
Varusteet
parveke
aurinkosähkö
julkisivu
parvekkeet
turvallisuus
lasitukset
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen omataloyhtio.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Weberin hajuton M1-luokan pinnoite parvekkeen korjauksiin
Weberin hajuton M1-luokan pinnoite parvekkeen korjauksiin

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton