• Etusivu
  • Piha

Ei enää kaaosta – ainakaan taloyhtiön pyöräkellareissa ja -parkeissa

Tiina Painokallio
Kaupallinen yhteistyö
Ovella Systems Oy logoOvella Systems OyLue lisää
Päivitetty 04.02.2025
20166_46724.jpg

Pyörät järjestyksessä.

Kesän kynnyksellä pyöräily lisääntyy, koska asukkaat haluavat ulkoilla ja nauttia ympäristöstä. Kun pyörävarasto ja -parkki ovat helposti saavutettavissa ja riittävät taloyhtiön asukkaille, ei ongelmaa ole. Mutta hyvin usein tilanne on aivan toisenlainen.

Ongelmia syntyy taloyhtiöissä, kun pyöräkellarit ovat epäjärjestyksessä ja ne ovat riittämättömiä asukkaiden polkupyörien säilyttämiseen. Tämä vaikuttaa asumisviihtyisyyteen, koska pyöriä säilytetään myös asunnoissa. Yksinkertaisimmillaan ongelma voidaan ratkaista asuntokohtaisesti siten, että asukkaat asentavat tai asennuttavat ovella® Fillarikoukut parvekkeilleen tai irtainvarastoihinsa.

Usein aktiivinen asukas saa kuitenkin pyöränsäilytysprojektin ulkoiluvälinevarastoissa käynnistettyä ilmoittamalla ongelmasta taloyhtiön hallitukselle ja isännöitsijälle. Pyöräilyn suosio ja julkisen sektorin investoinnit kevyen liikenteen väyliin ja olosuhteisiin vaikuttavat myös taloyhtiöiden hallitusten tekemiin päätöksiin, jolloin pyörien säilytystilojen säilytyskapasiteetti olisi oltava riittävä ja turvallinen. Pyöräparkkien ja säilytystilojen ollessa epäasianmukaisesti hoidetut, hallituksen olisi tehtävä päätös tarpeettomien pyörien siirtämisestä pois ja tarvittaessa säilytyspaikkojen kapasiteetin lisäämisestä.

Prosessin vaiheet

  1. Taloyhtiön hallituksen päätös polkupyörien säilytys- ja pysäköintitilojen ja telineiden uusimisesta.
  2. Asukkaiden tiedottaminen noin kuukautta aiemmin, jolloin asukkaita kehotetaan merkitsemään omaisuutensa sekä ulkona että sisällä.
  3. Hylättyjen pyörien valokuvaaminen, luettelointi, välivarastointi muualla ja mahdollinen lahjoittaminen tai myyminen.
  4. Uusien, tehokkaiden ja turvallisten säilytysjärjestelmien hankinta tai olemassaolevien päivittäminen.
  5. Säilytyspaikkojen numerointi tai nimeäminen huoneistokohtaiseksi, kun on saavutettu tarpeellinen määrä säilytyspaikkoja per asunto.
  6. Kulkuväylien merkitseminen ja esteettömyyden varmistaminen.
  7. Tilojen lukitus.
  8. Ylläpito ja huolto.

Huomioitavat seikat

Ennen projektin aloitusta hallituksen tulee huomioida, että omaisuuden suoja on perusoikeus, jonka sisältö on määritelty perustuslain 15 §:ssa. Sen mukaan taloyhtiöllä ei ole oikeutta määrätä omaisuudesta, jota se ei omista. Omaisuuden hävittäminen voi johtaa vahingonkorvausvelvollisuuteen.

Johtava paloalan asiantuntija, Teppo Jokinen mainitsee: "Palo- ja pelastuslaki määrittelee, että kellareissa ja varastoissa tulee poistumistiet olla vapaina eikä niissä saa varastoida tavaraa. Poistumistiemerkinnät saattavat peittyä, jos tavaraa varastoidaan holtittomasti. Varastoitavat tavarat tulee näin olla niille varatuilla paikoilla."

Palotilanteessa poistuminen vaarantuu, jos varastot eivät ole järjestyksessä. Pelastushenkilöstön työturvallisuus heikkenee, jos tulipalotilanteessa sammutushenkilöstö joutuu työskentelemään tilassa, joka ei ole palo- ja pelastuslain edellyttämässä kunnossa. Lisäksi palo- ja pelastuslaki sekä rakennuslupa rajoittavat palokuorman määrää. Esimerkiksi varastoissa puiset telineet lisäävät palokuormaa.

<p data-block-key="8zqc9">Ovellalla järjestykseen.</p>
Ovellalla järjestykseen.

Projektin toteutus

Kun hallitus on päättänyt toteutuksesta, sen voi tehdä talkootyönä, jolloin asukkaat aktivoidaan. Projekti voidaan tilata myös suunnitelmineen Ovella Systems Oy:ltä avaimet käteen -periaatteella.

Taloyhtiössä voi olla ajankohtaista tilan kapasiteetin tehostaminen, lisätilan kalustaminen, turvallisempien telineiden hankinta, uudelleen järjestely ja numerointi sekä pihaparkin suurentaminen. Kun tehtävänanto on selkeä, projekti suunnitellaan hyvin ja räätälöidään kiinteistökohtaisesti. Työ toteutetaan asukkaita häiritsemättä.

Projektin vaiheet

1. Hallituksen ja urakoitsijan palaveri. 2. Suunnitelma ja sen hyväksyminen. 3. Tilan raivaus ja asennustyö. 4. Järjestely ja numerointi. 5. Asukkaiden perehdyttäminen 6. Käyttöönotto.

Lopputuloksena on tila tai parkki, joka on helposti saavutettavissa, houkutteleva, helppokäyttöinen ja turvallinen sekä taloyhtiön pysäköintitarpeita vastaava.

Usein suurempi remontti viimeistellään yhteistentilojen kunnostamisella, joita ovat myös ulkoiluvälinevarastot ja pyöräparkit. Näin asukastyytyväisyyttä voidaan nostaa yllättävän pienellä investoinnilla ja asukkaan käyttäjäkokemus myös ehostetuissa tiloissa on positiivisempi prosessin jälkeen.

Ovellan videoita

Varasto järjestykseen

Huomio

Huomio

Mikä Ovella?

Ovella Systems on vuonna 1979 perustettu perheyritys, joka on erikoistunut turvallisiin, kestäviin ja tyylikkäisiin säilytysratkaisuihin. Ovellan erityisosaamista ovat polkupyörien parkki- ja säilytysratkaisut sisä- ja ulkotiloissa. Tuotteet pitävät polkupyörille tarkoitetun tilan oivassa järjestyksessä, edistävät sujuvaa liikkumista ja vapauttavat lisä tilaa muuhun toimintaan.

Tutustu Ovellaan ja sen tarjoamiin ratkaisuihin

Haluaisitko lisätietoa? Ovellan asiantuntijat auttavat mielellään. Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Ovella Systems Oy
Piha
säilytys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20163_45886.jpg
Onko säilytystilakaaos ongelma taloyhtiössänne?
Kuinka mukavaa onkaan, kun renkaille, pyörille, suksille ja muille ulkoiluvälineille löytyy taloyhtiöstä paikkansa. Tarpeeton kaaos ja säilytyspaikkojen riittämättömyys vain aiheuttavat ongelmia asukkaiden keskuudessa ja vaikuttavat asumisviihtyvyyteen. Järjestys yhdessä toimivan tilankäytön kanssa ehkäisee ilkivaltaa ja edistää turvallisuutta.
20163_45887.jpg
Mitä pitää huomioida taloyhtiön säilytystiloja suunniteltaessa?
Asunto pursuaa harrastusvälineitä; luistimia, mailoja ja suksia. Myös lastenvaunut pitää sijoittaa johonkin autonrenkaista puhumattakaan. Välttämättä kaikkia tavaroita ei pystytä säilyttämään omassa asunnossa. Ei ole joko tilaa tai halua. Monikaan ei halua kuraista polkupyörää sisälle. Silloin katse siirtyy taloyhtiön säilytystiloihin. Vaihtoehtoina ovat joko irtainvarastot tai taloyhtiön yhteiset tilat. Taloyhtiön säilytystilojen suunnittelu kannattaa aloittaa muutamalla kysymyksellä. Ne helpottavat ja selkeyttävät suunnitelmia ja ratkaisevat tilojen käyttötarkoituksiin liittyviä pulmia.
20153_42831.jpg
Fillarikellari tuo järjestystä taloyhtiöön
Onko pyöräkellarissanne talven jälkeen aina kaaos? Oma polkupyörä ei tahdo löytyä talven jälkeen millään kellarista. Taloyhtiön kevätsiivous on oiva hetki laittaa myös pyörävarasto järjestykseen uusilla pyörätelineillä. Kuinka mukavaa onkaan alkaa pyöräilykausi, kun polkupyörät ovat siististi järjestyksessä.
20139_36482.jpg
Bosch uudisti painepesurit - voimaa, liikkuvuutta ja tehokkuutta
Bosch on tuonut markkinoille täysin uudistuneen painepesurisarjan. Uudet Aquatak DIY painepesurit tarjoavat tehokkaan vaihtoehdon kaikkiin käyttökohteisiin. Sarjasta löytyy kolme erilaista pesuria erilaisiin tarpeisiin kevyestä käytöstä kattaviin puhdistusratkaisuihin.
20072_3463.jpg
Sovellan uudet kotisivut
Sovella laittaa elämäsi hetkessä järjestykseen. Ideoi ja toteuta mielesi mukainen säilytysratkaisu eteiseen, makuuhuoneeseen tai varastoon.
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Osapuolten vahingonkorvausvastuu
AOYL 24 luvun 2 §:ssä on säännös osakkeenomistajan vahingonkorvausvastuusta. Lainkohdan mukaan osakkeenomistaja vastaa asunto-osakeyhtiölain vastaisen menettelyn, mm. vastoin hyvää rakennustapaa toteutetun kunnossapito- ja muutostyön yhtiölle tai toiselle osakkeenomistajalle aiheuttamista vahingoista.Osakkeenomistajan tulee siten huolehtia siitä, että hänen suorittamansa kunnossapito- tai muutostyö suunnitellaan, toteutetaan ja valvotaan siten, ettei työstä aiheudu vahinkoa. Jos osakkeenomistaja ei tee työtä itse vaan teettää sen ulkopuolisella, tulee hänen huolehtia siitä, että tämä noudattaa hyvää rakennustapaa.Jos myöhemmin ilmenee, ettei työssä ole noudatettu hyvää rakennustapaa ja tästä aiheutuu vahinkoa, on osakkeenomistaja vastuussa vahingosta, ellei hän voi osoittaa me-netelleensä huolellisesti. Huolellisuusvaatimus koskee omaa työtä, ulkopuolisen työn tekijän valintaa ja esim. kunnossapito- tai muutostyön suunnittelua, toteutusta sekä valvontaa.Jos osakkeenomistaja luovuttaa osakkeensa kolmannelle, ei virheellisestä ja vahinkoa aiheuttaneesta menettelystä aiheutuva vastuu siirry osakkeen uudelle omistajalle. Tämä ei ole ollut aiheuttamassa korvausperustetta, joten vastuu ei siirry hänelle pelkän osakkeiden luovutuksen perusteella.AOYL 24 luvun 10 §:n nojalla kanneoikeus osakkeenomistajan vahingonkorvausvas-tuusta vanhenee kolmen vuoden kuluessa ajankohdasta, jolloin vahinko ilmeni ja jolloin yhtiöllä oli tiedossa työstä vastuussa oleva osakkeenomistaja. Kanne on joka tapauksessa nostettava kunnossapito- tai muutostyön suorittamisesta 10 vuoden kuluessa, tai vastuu on muutoin vanhentunut vanhentumislain mukaan.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton