• Etusivu
  • Energia

Enemmän säästöjä, vähemmän päästöjä – älylämmityksen edut kannattaa hyödyntää vanhassakin talossa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Wattinen
Julkaistu 08.12.2020Päivitetty 20.07.2023
202012_67854.jpg

Helsinkiläisessä 40-luvun kerrostalossa otettiin viime keväänä käyttöön älylämmitysjärjestelmä Wattinen. Taloyhtiön lämmityskulut ovat pienentyneet jopa yli 30 prosenttia.

As Oy Turuntie 110 on Helsingin ytimessä sijaitseva 40-luvun kerrostalo, jonka energiatehokkuutta haluttiin parantaa. Taloyhtiössä oli jo aiemmin päätetty vaihtaa lämmönsiirrin, mutta myös muut lämmönsäästöratkaisut kiinnostivat asukkaita. Potentiaaliseksi vaihtoehdoksi osoittautui älylämmitysjärjestelmä Wattinen, joka asennettiin taloon alkukeväällä 2020.

Taloyhtiön puheenjohtaja Lauri Rasi kertoo, että Wattisen käyttöönotto ei vaatinut rakennukseen suuria muutoksia, ja hankinta sujui kokonaisuudessaan kätevästi.
– Wattisen asennuksen vaatimat muutokset olivat pieniä ja kokonaisuus helppo ottaa käyttöön, vaikka meillä onkin vanha taloyhtiö, joka tuo mukanaan omat haasteensa. Voisin kuvitella, että uuteen taloyhtiöön prosessi on vielä helpompi, Rasi toteaa.

Investointi on jo osoittautunut taloyhtiölle kannattavaksi, sillä energiankulutus on laskenut Wattisen analyysin mukaan parhaana kuukautena jopa 33,22 % verrattuna aiempiin vuosiin. Tämä näkyy suoraan kustannuksien ja ympäristöpäästöjen vähenemisenä.

Tiesitkö? Vanhoissa taloissa esimerkiksi lämmityksen tasapainotus kerrosten välillä voi olla hankalaa, ja paksut betoniseinät huonontavat langattomien reitittimien kantamaa. Tällaiset seikat rajoittavat usein muutosmahdollisuuksia, kun haetaan ratkaisuja lämpöenergian säästämiseen.

Rasin mukaan asukkaat ovat olleet erityisen tyytyväisiä asumismukavuuden paranemiseen ja mahdollisuuteen ohjata älylämmityksen toimintoja sovelluksella omasta kännykästä. Lähes puolet talon asukkaista onkin jo ladannut Wattisen sovelluksen käyttöönsä, ja loput säätävät lämpötilaa suoraan termostaatista.
− Kun lähdimme hankkimaan Wattista, tavoitteena oli parantaa asumismukavuutta ja saada taloudellisia säästöjä. Tietenkin mielessä oli myös ympäristönäkökulma, sillä lämmitysenergian käytön vähentäminen tarkoittaa myös pienempiä päästöjä.

Suurimmat säästöt syntyvät asukkaiden nukkuessa

As Oy Turuntie 110:ssä yöajan lämpötilaksi on asetettu keskimäärin 19,9 astetta ja kotona vietettävälle päiväsajalle 20,6 astetta. Vaikka yöllä tehtävä lämmönsäästö pudottaa energiankulutusta selvästi, kotona sitä tuskin edes huomaa – paitsi luultavasti positiivisesti, sillä nukkuminen hieman viileämmässä on tutkitusti terveellistä ja vähentää uniongelmia.

Makuuhuoneen lämpötilasuositus on 18−20 astetta, joten Turuntie 110:een asettua yölämpötilaa olisi varaa vielä alentaakin – ja kolmanneksen laskenut energiankulutus putoaisi vielä entisestään.

Energiahaaste käynnistyy pääkaupunkiseudulla

Wattisen lanseeraama pääkaupunkiseudun Energiahaaste 2021 etsii tänä talvena eniten lämmityskuluja leikannutta taloyhtiötä ja nostaa esiin lämmitysenergian käytön vähentämisen hyötyjä.
– Pääkaupunkiseudun päästöistä yli puolet aiheutuu lämmityksestä. Erityisesti vanhempien kerrostalojen energiatehokkuuden parantaminen säästäisi sekä ilmastoa että taloyhtiöiden kustannuksia samalla kun asumismukavuus kasvaa, toteaa Wattisen liiketoimintajohtaja Mikko Lietsalmi.

Voittaja palkitaan ilmaisella joulukuun 2021 kaukolämmöllä ja Energiahaaste 2021 -voittajan tittelillä. Kilpailuun voivat osallistua pääkaupunkiseudun kaupunkien asunto-osakeyhtiömuotoiset tai niiden tapaan toimivat kiinteistöosakeyhtiömuotoiset kerrostalot, jotka käyttävät vesikiertoiseen patterilämmitykseen päälämmitysmuotonaan kaukolämpöä. Taloyhtiöissä on oltava ainakin yksi kerrostalo, jossa on vähintään kolme kerrosta ja yksi yhteinen sisäänkäynti.

Haluatko lisätietoa? Jätä Wattiselle yhteydenottopyyntö!

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Wattinen
Energia
energiankulutus
energiansäästö
energiaremontti
lämmitys
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20233_81264.jpg
Älylämmitys laski taloyhtiön kauko­lämmityskuluja 18 %
Taloyhtiössä oli keskusteltu lämmitysjärjestelmän tasapainotuksen parantamisesta ja tietenkin energian säästöjen saavuttamisesta. Ajatukset pantiin täytäntöön As Oy Helsingin Sorsavuorenkatu 14:sta joulukuussa 2020 ja taloyhtiöön asennettiin Wattisen älylämmitys. Nyt on hyvä tarkastella, mitä tuloksia älylämmityksen asentaminen on saanut aikaan.
20232_80816.jpg
Vaikuta itse hoitovastikkeen kustannuksiin lämmitystä säätämällä
Energian hinnannousu on saanut suomalaiset kysymään, mitä tapahtuu yhtiövastikkeille? Nouseeko asumisen hinta entisestään? DNA:n älylämmityspalvelu Wattisen teettämässä kyselyssä peräti 62 prosenttia kaikista vastaajista ilmoitti olevansa huolissaan vastikkeiden noususta. Hälyttävintä oli se, että erityisen huolissaan mahdollisesta noususta oli jopa noin joka neljäs vastaaja (26 %).
valkoisessa patterissa on älylämmitystermostaatti joka näyttää 21 astetta
Älylämmitys on nopea säästökeino taloyhtiölle
Taloyhtiöiden osakkaita ja isännöitsijöitä kiinnostaa yhä enemmän keinojen löytäminen lämmityskulujen säästämiseksi samalla kun tehdään ekologisesti kestäviä valintoja. Järvenpäästä kantautuu tarina älylämmityksen menestyksestä, joka on tuonut merkittäviä säästöjä ja optimoinut energiankulutusta.
20213_69001.jpg
Katso yksinkertainen keino lämmityksen tasapainottamiseen
Lämmitykseen liittyvät ongelmat ovat kerrostaloasukkaille valitettavan tuttuja. Yli puolella suomalaisista kerrostaloasukkaista on ollut asunnossaan lämmitykseen liittyviä haasteita. (Norstatin kyselytutkimus 2020). Tasaisen lämpötilan saavuttamiseen on kuitenkin nyt uusia keinoja.
20222_76741.jpg
Espoolainen talo­yhtiö onnistui leikkaamaan 20 prosenttia kauko­lämpö­kuluissa
Taloyhtiö As Oy Espoon Tuulenvireessä nautitaan lähes 20 prosenttia paremmasta energiatehokkuudesta Wattisen ensimmäisen käyttövuoden jälkeen – ja jännitetään, kuinka paljon säästöjä onnistutaan tänä vuonna tekemään talven 2022 kulutuspiikkien aikana.
20235_81792.jpg
Miten toteutetaan onnistunut energia­remontti taloyhtiössä? Kuuntele uusin jakso
Energiaremontti on kuuma aihe tällä hetkellä ja monet taloyhtiöt miettivätkin sen toteuttamista. Mutta millainen on onnistunut energiaremontti? Miten remontin onnistumista voidaan mitata? Kuinka paljon säästöjä voidaan saada ja mikä on remontin takaisinmaksuaika? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saadaan vastaus tässä Kivijalka-podcastin jaksossa, joka tehtiin yhteistyössä HSY:n Ilmastoinfon kanssa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton