• Etusivu
  • Energia

Espoolainen kerrostaloyhtiö säästi yli 10 % lämmityskuluissa

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Fortum Power and Heat Oy
Julkaistu 01.03.2019Päivitetty 04.03.2019
20193_56499.jpg

Fortum SmartLiving säästää keskimäärin 10 % lämmityskuluissa.

Älykäs lämmityksenohjausjärjestelmä tasoittaa kiinteistön lämpötiloja reaaliaikaisten tietojen ja sääennusteiden perusteella.

As Oy Espoon Kilonhovi on 79 asunnon taloyhtiö, jonka kiinteistöjä vaivasivat pitkään epätasaiset lämpötilat ja korkeat lämmityskustannukset.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Satu Lind kertoo, että kustannuksia lisäsivät huoneistojen lämpötilaerojen lisäksi suuret aulatilat, jotka olivat lähes aina liian lämpimät. Yritykset laskea käsipelillä rappukäytävien lämpötiloja eivät toimineet.

"Kuultuamme Fortumin SmartLiving-palvelusta hallituksemme jäsenen kautta lähdimme selvittämään tarkemmin, mitä hyötyä ja lisäkustannuksia palvelu voisi tuoda yhtiöllemme. Punnittuamme etuja ja hintaa halusimme kokeilla palvelua, sillä sen mahdolliset hyödyt vaikuttivat niin suurilta", Lind kertoo.

Yhtiö otti joulukuussa 2017 käyttöön Fortum SmartLiving Lämmityksen optimointi -palvelun, jossa lämmitystä säätelee tekoälyn avulla toimiva itseohjautuva järjestelmä. Palvelu mittaa jatkuvasti jokaisen asunnon lämpötilaa ja ilmankosteutta. Näiden tietojen ja sääennusteen perusteella se säätää kullekin hetkelle oikean lämmöntarpeen.

Kustannukset putosivat, lämpötilat tasaantuivat

Kertyneen datan perusteella taloyhtiöt säästävät SmartLivingin avulla keskimäärin 10 prosenttia lämmityskustannuksissa. Myös Kilonhovin kiinteistöissä tekoäly toi apua ongelmiin.

"Taloyhtiömme kaukolämpökustannukset ovat vajaan vuoden aikana tippuneet jopa 13 prosenttia", Lind iloitsee.

Myös palvelun sähköinen kuukausiraportti hyödyttää taloyhtiön johtoa.

"Puheenjohtajana pysyn ajan tasalla siitä, ovatko huoneistojen lämpötilat ja ilmankosteus suositusten mukaisia. Näen myös kätevästi asukkaiden antamat palautteet näihin liittyen."

Reaaliaikainen lämpötilan ja kosteuden seuranta mahdollistaa nopean reagoinnin ongelmatilanteissa. Kohonnut ilmankosteus paljastaa usein ilmanvaihdon reistailun, jolloin viat päästään korjaamaan ennen suurempia vaurioita

Tekoälyn avulla lämpötilat pysyvät tasaisempina ympäri vuoden.

Tekoälyn avulla lämpötilat pysyvät tasaisempina ympäri vuoden.

Asukkaat tyytyväisiä tasaisiin lämpötiloihin

Säästöt ja tasaisemmat lämpötilat ovat tuoneet kiitosta myös taloyhtiön asukkailta.

Ennen palvelun käyttöönottoa lämpötilaerot asuntojen välillä olivat huomattavia, sillä kylmimmissä asunnoissa lämpötila oli talvisin vain 18–20 astetta ja kuumimmissa jopa yli 26 astetta.

"Alussa asukkaat olivat huolissaan, olemmeko hallituksena investoineet johonkin turhaan. Nopeasti aloimme kuitenkin saada kiitosta ja alun totuttelun jälkeen sekä liian kuumien että kylmien huoneistojen asukkaat ovat olleet tyytyväisiä", Satu Lind kertoo.

Fortumin SmartLiving optimoi jo 14 000 asunnon lämmitystä Suomessa, Norjassa ja Puolassa.

Kohonnut ilmankosteus paljastaa usein ilmanvaihdon reistailun ajoissa.

Kohonnut ilmankosteus paljastaa usein ilmanvaihdon reistailun ajoissa.

Lue lisää palvelusta: fortum.fi/optimointi tai ota yhteyttä
Ismo Virtanen puh. 040 183 5469, ismo.virtanen@fortum.com

Voit myös jättää yhteydenottopyynnön Fortumille

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Fortum Power and Heat Oy
Energia
kaukolämpö
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20134_34749.jpg
Oireileeko lämmitys? Valitse täyden palvelun Fortum Kaukolämpö
Fortum tarjoaa kaukolämpöä Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella.Kun taloyhtiössä lämmittää kaukolämpö, asukkaat voivat ottaa rennosti eikä talossa tarvitse miettiä lämmön eikä lämpimän veden riittävyyttä, vaan sitä riittää kaikissa tilanteissa. Asukkaat arvostavat varmasti myös kaukolämmön huolettomuutta, toimintavarmuutta ja edullisuutta.Jätä yhteydenottopyyntö tästä!
20152_42440.jpg
Milloin on aika uusia lämmönjakolaitteet?
Kun lämmönjakolaitteet ovat yli 20 vuotta vanhat, kannattaa ne uusia seuraavan viiden vuoden sisällä suunnitelmalllisesti.
20149_41020.jpg
Kaukolämmön kulutustiedot suoraan sähköpostiisi
Olipa roolisi taloyhtiössä hallituksen jäsen, asukas tai isännöitsijä, on sinulla nyt mahdollisuus tilata aivan uudenlainen kaukolämmön kulutuksen seurantaraportti suoraan sähköpostiisi. E-raporttiin on koottu tärkeimmät tiedot, joita taloyhtiössä kannattaisi kuukausittain seurata.Saat maksuttoman e-raportin automaattisesti suoraan sähköpostiisi kerran kuussa. Sen avulla on helppo seurata kulutusta ja raportin selkeät nuolet ja vihreä ja punainen symboliväri auttavat havainnollistamaan mahdolliset poikkeamat. Seurattavia asioita ovat esimerkiksi mihin suuntaan taloyhtiön lämmönkulutus on menossa sekä vertailu vastaavan tyyppisiin kiinteistöihin.
20154_42985.jpg
Oikein käytettynä kaukolämpö säästää rahaa
Käytettäessä lämmityslaitteita oikein, energiaa säästyy ilman, että terveellisen asumisen mukavuudesta tarvitsee tinkiä. Hyväkuntoiset laitteet takaavat miellyttävän tasaisen huonelämpötilan ja riittävästi sopivan lämpöistä vettä.
20157_43862.jpg
Jäteveden lämpö hyödyksi kotien lämmitykseen
Fortumin uudella lämpöpumppulaitoksella Espoon Suomenojalla otetaan puhdistetun jäteveden sisältämää lämpöenergiaa talteen.
20167_46997.jpg
Ennakoitavuutta lämmityskustannuksiin
Vakaana pysyvät lämmityskustannukset helpottavat budjetointia ja säästävät kustannusyllätyksiltä. Siksi Fortum Vakaalämpö on mainio valinta kaukolämmi- tetyille taloyhtiölle.Kysyimme ja kuuntelimme asiakkaitamme. Erilaiset asiakkaat toivovat kaukolämmöltä erilaisia asioita. Millaiset asiat vaikuttavat sinun valintaasi, kun valitset sopivaa kaukolämpö- tuotetta? Ekologisuus, kustannusvastaavuus vai vakaus? Uudistuneesta tuotevalikoimastamme sinun on helpompi löytää juuri oikea tuote vastaamaan taloyhtiön lämmönkäyttöä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton