• Etusivu
  • Osakas

Jopa puolet taloyhtiöiden asunnoista on ilman toimivia palovaroittimia

Rakentajan toimitus
Päivitetty 13.06.2025
202112_73961.jpg

Toimivat palovaroittimet ovat kaikkien asukkaiden turva, sillä ne antavat aikaa alkusammutukselle ja pelastautumiselle sekä havahduttavat usein myös naapurit onnettomuustilanteessa.

Vuosina 2016–2020 taloyhtiöiden asunnoissa oli yhteensä lähes 8 300 tulipaloa. Vain puolessa tulipaloasunnoista oli toimiva palovaroitin, kertovat pelastustoimen tilastot*. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) keväällä julkaisemasta tutkimuksesta käy ilmi, että peräti 70 prosentissa vuokra-asunnoista oli puutteita palovaroittimissa. Taloyhtiöt voivatkin lisätä merkittävästi asukkaidensa turvallisuutta ja pelastaa ihmishenkiä asennuttamalla kaikkiin asuntoihin palovaroittimet ja pitämällä ne toimintakunnossa.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että melkein kaikilla on palovaroitin. Näin kertoo myös Pelastusopiston tekemä kansalaistutkimus Suomalaisten pelastusasenteet 2020. Sen mukaan 96,5 prosenttia suomalaisista ilmoittaa, että kodista löytyy palovaroitin.

– Tilanne ei ole kuitenkaan näin hyvä, sillä havaitsimme ARAn kanssa tekemässämme tutkimuksessa, että 70 prosentissa vuokra-asunnoista on jokin puute palovaroittimissa – niitä ei ole riittävästi, ne eivät toimi, ne ovat liian vanhoja tai ne on väärin asennettu, SPEKin johtava asiantuntija Kari Telaranta sanoo tiedotteessa.

– Lisäksi kuolemaan johtaneissa tulipaloissa noin 63 prosenttia asunnoista oli ilman palovaroittimia tai ne eivät olleet toimintakunnossa. Tässä on otettu huomioon vuosina 2009–2018 kaikki ne asuntopalot, joissa palovaroittimen toiminta oli tiedossa, Telaranta jatkaa.

Tutkimustuloksia tukevat myös pelastustoimen tilastot*, jotka kertovat, että viimeisen viiden vuoden aikana puolessa taloyhtiöiden asuntopaloista ei ollut palovaroitinta lainkaan tai varoittimessa ei ollut paristoa tai se ei toiminut.

Palovaroitin on tehokas keino vähentää palokuolemia ja taloudellisia vahinkoja

Jos naapurissa syttyy tulipalo, se on hengenvaarallista muillekin asukkaille. Palovaroitin ei estä tulipaloja, mutta sen avulla voidaan ehkäistä ihmishenkien menetyksiä, suuria omaisuusvahinkoja ja pitkäkestoista haittaa asumiselle.

Huomio

Huomio

Yhdestä asunnosta alkanut tulipalo voi aiheuttaa taloyhtiössä mm.

  • tulipalon leviämisen muihin asuntoihin esimerkiksi porraskäytävän tai rikkoutuneen ikkunan kautta.
  • ihmishenkien menetyksiä muissakin asunnoissa tai porraskäytävässä.
  • vahinkoa naapuriasuntoihin tulen, savun ja sammutusveden vuoksi.
  • jopa yli vuoden remontit ja asumiskelvottomuuden.
  • vuokranantajien vuokratulojen keskeytymisen pitkäksi aikaa.

Taloyhtiöitä kannustetaan ottamaan suurempaa vastuuta asuntojen palovaroittimista

Vastuu palovaroittimista on valtaosassa taloyhtiöistä tällä hetkellä asukkaalla itsellään. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Kiinteistöliitto, Isännöintiliitto ja LähiTapiola kampanjoivat yhdessä sen puolesta, että taloyhtiöt ottaisivat suuremman roolin ja asennuttaisivat kaikkiin asuntoihin palovaroittimet.

Taloyhtiöille on tuotettu tietoa ja tukimateriaalia palovaroittimien asentamiseksi kaikkiin asuntoihin Paloturvallinen taloyhtiö -sivustolle. Sivuilla on esimerkiksi laskuri, jonka avulla voidaan selvittää tarvittavien palovaroittimien määrä, huoneistojen pohjapiirrosesimerkkejä siitä, mihin palovaroittimet kannattaa sijoittaa sekä osakasaloite, jotta asia olisi helpompi viedä yhtiökokouksen käsittelyyn.

* Tilasto kattaa kahden tai useamman asunnon asuinrakennuspalot, joissa palovaroittimen toiminta oli tiedossa.

Osakas
taloyhtiön hallinnointi
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen omataloyhtio.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

piirretty kuva kun taloyhtiön hallituksen jäsenet seisovat kerrostalon katolla
Ovatko taloyhtiösi vastuuhenkilöt ajan tasalla?
Yhtiökokouksen valinnan jälkeen uusi hallitus aloittaa työnsä heti. Jotta hallituksen jäsenet voivat toimia virallisesti yhtiön edustajina, heidän tietonsa tulee ilmoittaa Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) ylläpitämään kaupparekisteriin viipymättä.
20221_76672.jpg
Kenen vastuulla on pihan talvi­kunnossapito?
Kun taloyhtiön pihalla on liukasta, kenen vastuulla on huolehtia, että kukaan ei loukkaa siinä itseään? Kiinteistön ja katualueen talvikunnossapito ei ole vain vitsin ja leikinasia, vaan hyvässä kunnossa oleva piha-alue on kaikkien etu.
asukas keskustelee remontin työnjohtajan kanssa ja he katselevat suunnitelma paperia remontoitavassa huoneessa
Taloyhtiön kunnossapito- ja muutostyöt
Kunnossapitovastuu yhtiön rakennuksesta ja muista tiloista jaetaan osakkeenomistajien ja yhtiön kesken asunto-osakeyhtiölain 4. luvun ja 2 §:n säännösten mukaisesti. Laista aiheutuva kunnossapitovastuu on sikäli tahdonvaltainen, että yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä laista poikkeavasti kunnossapitovastuun jaosta. Asunto-osakeyhtiölain velvoitteista kertoo porilainen asianajaja Markku Asmala Asianajotoimisto Asmala Härmäläinen Santavuo Oy:stä.
taloyhtiön vuosikello vuodenajat
Taloyhtiön vuosikello
Omataloyhtiö.fi tarjoaa sinulle vuosikellon taloyhtiön tapahtumien tarkasteluun ja muistuttaa sinua tulevista ja tärkeistäkin taloyhtiön vuosittaisista tapahtumista.Taloyhtiön vuosikelloa on tarkasteltu niin hallituksen, kiinteistön kuin asukkaankin näkökulmasta. Vuosikellosta löydät kuukausittain kaiken tarpeellisen tiedon taloyhtiön vuosittaiseen toimintaan ja tapahtumiin.Taloyhtiön vuosikello auttaa sinua pysymään ajan tasalla taloyhtiösi tapahtumista ja antaa samalla myös uusia vinkkejä toiminnan parantamiseen.Olemme koonneet taloyhtiön vuosikelloihin muutamia ajankohtaisia artikkeleita suunnittelun ja ideoinnin tueksi. Vuosikelloista pääset kätevästi siirtymään sinulle tärkeisiin ja mielenkiintoisiin artikkeleihin Omataloyhtö.fi-sivustolla.
kokouspöydän ääressä puheenjohtaja istuu pöydän päässä ja kaksi miestä kättelee pöydän yli
Kuka voi olla hallituksen jäsen?
Hallituksen jäsenen toimikausi päättyy hänen valintaansa seuraavan valinnasta päättävän varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä muusta määräaikaisesta tai toistaiseksi jatkuvasta toimikaudesta.Hallituksen jäsenet valitsee yleensä yhtiökokous. Yhtiöjärjestykseen voidaan kuitenkin ottaa määräys siitä, että alle puolet hallituksen jäsenistä voidaan valita muussa järjestyksessä.Hallituksen jäsenyys on vapaaehtoista, mistä seuraa, että hallituksen jäsen voi erota koska tahansa. Eroamisesta tulee ilmoittaa hallitukselle. Hallituksen jäsenen voi erottaa se, joka hänet on valinnut, käytännössä siis yhtiökokous.Jos yhtiön hallitus ei täytä jäsenen eroamisen jälkeen lain tai yhtiöjärjestyksen määräystä hallituksen kokoonpanosta, tulee hallituksen muiden jäsenten huolehtia siitä, että toimenpiteisiin uuden jäsenen valitsemiseksi ryhdytään. Mikäli kaikki hallituksen jäsenet eroavat, jokainen heistä on erikseen vastuussa siitä, että taloyhtiön yhtiökokous kutsutaan koolle uuden hallituksen valitsemiseksi.Hallituksen jäsenellä ei ole erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Uuden asunto-osakeyhtiölain 7-luvun 10 §:n mukaan hallituksen jäsenenä ei voi olla oikeushenkilö eikä alaikäinen tai henkilö, jolle on määrätty edunvalvoja. Jäsenenä ei myöskään voi olla henkilö, jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu tai joka on konkurssissa.Vähintään yhdellä hallituksen jäsenellä oltava asuinpaikka Euroopan talousalueella, ellei rekisteriviranomainen myönnä yhtiölle lupaa poiketa tästä. Tavallista on, että yhtiön hallitus valitaan osakkeenomistajien keskuudesta.Isännöitsijä voi olla hallituksen jäsen.
20223_77505.jpg
Voiko yhtä osakasta uhata talo­yhtiön ilman­vaihdon mittauksen laskulla?
Voiko taloyhtiön isännöitsijä uhata yksittäisiä osakkeenomistajia koko taloyhtiön ilmanvaihdon uudelleenmittauksesta ja säätämisestä aiheutuvalla laskulla?Laskutus perustuu väitteeseen, että kahdessa asunnossa olisi ilmanpoistoventtiilejä väännetty asukkaiden toimesta. Taloyhtiössä on yli 100 asuntoa ja on asuntoja, joissa mittauspöytäkirjojen mukaan ei ole päästy käymään ollenkaan eli lukemia ei ole, mm. samassa linjassa. Kyseisissä asunnoissa saatiin huonot mittaustulokset, josta syyte siis asukkaille.Venttiilejä ei ole vieläkään laitettu siihen asentoon, että ilmanvaihto olisi toimiva, eikä muitakaan toimenpiteitä ole tehty asian korjaamiseksi. Huolto kävi yhdessä asunnossa, mutta asia jäi sikseen. Talossa koneellinen poistoilmanvaihto ja lämmöntalteenotto.
20221_75507.jpg
Voiko taloyhtiö pakottaa osakkaan ottamaan lainaa yhtiön remonttiin?
Yhtiöömme on tulossa remontti. Yksi osakas haluaa taloyhtiön ottavan hänen osuutensa, eli noin 5.000 € yhtiölainana pankista. Voiko yhtiökokous enemmistön äänillä päättää olla ottamatta lainaa?
20221_74364.jpg
Viikon kysymys: Saako isännöitsijä toimia kokouksen puheenjohtajana?
Saako isännöitsijä toimia kokouksen puheenjohtajana? Minkälainen vastuu puheenjohtajalla on tekemistään ehdotuksista ja näille saamistaan päätöksistä asioissa, joita ei ole kokouskutsussa mainittu?Esim. jos kokouskutsussa mainitaan, että hyväksytään kylpyhuoneremontin kulut, niin voiko puheenjohtajan esityksestä päättää, että asia on loppuunkäsitelty? Kyseessä olivat siihenastiset kulut, joihin ei kuulunut yhtiön minulle korvattavaksi kuuluvia kuluja.
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Epämiellyttävä haju porraskäytävässä - mitä tehdä?
Asun kerrostalossa, jossa kaksi asuntoa/kerros. Naapurillani on viisi kissaa. Nyt jo parin kuukauden ajan on porraskäytävässä leijunut yököttävä kissan pissan haju. Toki ennenkin on ollut muutaman päivän hajuongelmia. Naapurilla on tapana säilyttää kissanpissan vaihtopusseja ulko-ovensa lähellä ja viedä sitten pois, kun on asiaa ulos. Olen laittanut asukkaalle pari kohteliasta kehotusta tehdä ongelmalle jotain. Hän ei vastaa myöskään ovikellon soittoon. Haju tunkeutuu jo oman asuntoni eteiseen, kun kuumuuden takia on pidettävä ikkunat raollaan ja parvekkeen ovi auki. Isännöitsijälle olen myös kertonut ongelmasta, ottaa yhteyttä, kunhan ehtii, oli isännöitsijän vastaus. Ystävät ja yläkerran naapurit yökkäilevät kanssani.Keneen otan yhteyttä, jotta hajuhaitasta pääsee eroon?
20227_79071.jpg
Hometta asunnossa - voiko hallitus/isännöitsijä joutua vastuuseen?
Jos asunto-osakeyhtiön vuokraamassa tilassa on hometta, voiko hallitus/isännöitsijä joutua vastuuseen, jos asialle ei tehdä mitään ja jollekin tulee esimerkiksi astma tai muita sairauksia kosteuden takia? Saako tuollaista tilaa edes käyttää?Entä saako isännöitsijä kilpailuttaa yrityksiä taloyhtiön remontteihin, joissa itse on osakkaana tai jotka ovat hänen omia? Jos hallituksen jäsenillä on suhteita remontointi yrityksiin, saako niitä kilpailuttaa/käyttää taloyhtiön kunnostukseen?
Pyöriä kaksikerroksisessa telineessä taloyhtiön pyörävarastossa sisätiloissa
Järjestys varastoihin
As.oy Remontti-Mallinnus on Omataloyhtiö.fi:n kuvitteellinen taloyhtiö, jonka elämää ja remontointia pääset seuraamaan as.oy Remontti-Mallinnus -artikkelisarjassa. Artikkelisarjasta löytyy runsaasti tietoa taloyhtiön elämästä ja remontoinnista.
20236_82145.jpg
Huoneiston remontti- ja muutostyön ehdot ja vaikutukset?
Vuokratun huoneistoni seinä- ja käytävänaapuri on tehnyt hallitukselle muutostyöilmoituksen, jossa huonejärjestystä muutetaan, seiniä ja lattioita puretaan, vesi-, viemäri ja sähköjärjestelmiä muutetaan. Remontin kestoksi on ilmoitettu 9 kk ja tehdään ilmeisesti osin iltatyönä. Kysymykseni kuuluu:1. mikä on oikeusturvani, jos vuokralaiseni irtisanoo/purkaa vuokrasopimuksen remontin aiheuttamien haittojen vuoksi. Ainakin äänihäiriöitä syntyy varmasti. Millaisia ehtoja hallitus voi asettaa hyväksymiselle?2. taloyhtiöllä ei ole mitään tarvetta näin laajaan remonttiin. Remontti menee syvästi taloyhtiön vastuualueelle rakenteissa. Voidaanko remontin ehdoksi asettaa se, että kaikki kustannukset remontista jää osakkaalle ja tehdä siitä sitova sopimus.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton