• Etusivu
  • Remontti

Käyttäjälleen elinkaariedullisin ratkaisu - Tiilijulkisivu

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Wienerberger Oy Ab
Julkaistu 28.10.2016
201610_47625.jpg

Tiilijulkisivun elinkaariedullisuus perustuu erityisesti sen vähäiseen käytönajan huolto- ja korjaustarpeeseen.

Tiesitkö että: Rakennusmateriaalin valinnalla on väliä. Tampereen teknillisen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan jo 50 vuoden elinkaarella tarkasteltuna tiilijulkisivun käytönaikaiset kustannukset ovat puu- tai rappausvaihtoehtoihin nähden jopa yli 90 % alhaisemmat.

Asuinrakentamisen vilkastuessa alan toimijoiden yhteiseksi tavoitteeksi on nostettu kohtuuhintaisten asuntojen tuottaminen. Keskustelussa on kuitenkin ollut varsin vähän esillä se, miten rakennusmateriaalien valinnoilla on vaikutusta asumiskustannuksiin eli osakkailta tai vuokralaisilta kerättäviin maksuihin.

Tampereen teknillisen yliopiston tutkimuksessa tarkasteltiin 5-kerroksisen, julkisivupinta-alaltaan 1800 neliöisen kerrostalon eri julkisivuvaihtoehtojen elinkaarikustannuksia sekä verrattiin eri huoltojaksojen ja toimenpiteiden vaikutusta julkisivurakenteen kokonaistaloudellisuuteen. Vertailussa käytettyjen ulkoseinärakenteiden lämmön- ja ääneneristystasot olivat toisiaan vastaavat ja tarkastelujaksoina käytettiin 50 ja 100 vuoden elinkaarta. Tutkimukseen valittiin viisi Suomessa yleisesti käytössä olevaa kerrostalon julkisivumateriaalia eli tiili, puu, betoni sekä ohut- ja paksueristerappaus.

Tiilijulkisivu kiinnostaa? Tarkempia tietoja tiilijulkisivuista löydät täältä >>

Kokonaiskustannukset ratkaisevat

Tutkimuksen mukaan tiilijulkisivu on nimellisarvoilla laskettuna sekä 50 että 100 vuoden elinkaaritarkastelussa edullisin, kun mukaan lasketaan rakentamis-, käyttö- ja purkukustannukset.

Nimellisarvoilla tarkasteltuna 100 vuoden elinkaarijaksolla tiili oli kokonaiskustannuksiltaan esimerkiksi puujulkisivuun verrattuna 29-49 % edullisempi riippuen siitä, sijaitseeko rakennus sisämaassa vai rannikkoalueella. Eristerappauksiin nähden tiilijulkisivulle muodostuu kustannussäästöä 49-56 % riippuen siitä, onko vertailukohteena paksu- vai ohuteristerappaus.

Tampereen teknillisen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan jo 50 vuoden elinkaarella tarkasteltuna tiilijulkisivun käytönaikaiset kustannukset ovat puu- tai rappausvaihtoehtoihin nähden jopa yli 90 % alhaisemmat.
Tampereen teknillisen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan jo 50 vuoden elinkaarella tarkasteltuna tiilijulkisivun käytönaikaiset kustannukset ovat puu- tai rappausvaihtoehtoihin nähden jopa yli 90 % alhaisemmat.

Myös 3 % korkokannalla nykyarvoon diskontattuna tiilijulkisivu on valkobetoni- tai tiililaattapintaisten elementtiratkaisujen ohella edullisin julkisivuvaihtoehto. Betonielementtijulkisivun elinkaaritaloudellisuutta arvioidessa on tosin huomioitava, että rakenteen korjaaminen käyttöiän päättyessä alkuperäisen kaltaisella ratkaisulla on erittäin hankalaa, ellei lähes mahdotonta.

Säästö rakentamiskustannuksissa siirtää kustannuksia käyttäjille

Tiilijulkisivun elinkaariedullisuus perustuu erityisesti sen vähäiseen käytönajan huolto- ja korjaustarpeeseen. Parhaan hyödyn tiilirakenteen elinkaariedullisuudesta saa siten käyttäjä, eli kiinteistön omistaja. Jo 50 vuoden elinkaarella tarkasteltuna tiilirakenteen käytönaikaiset kustannukset ovat muihin rakenneratkaisuihin verrattuna ylivoimaisesti alhaisimmat.

Sisämaaolosuhteissa 50 vuoden ajalla pelkät käyttökustannukset tulevat tiiliverhotussa talossa 3 % korkokannalla nykyarvoon diskontattuna puujulkisivuun nähden 87 % halvemmaksi, rannikkoalueella eron kasvaessa 95 %:iin. Eristerappauksiin verrattuna tiilijulkisivu tulee kerrostalon omistajalle niin ikään halvemmaksi, sillä vastaavat säästöt ovat sisämaassa 92 % ja rannikolla 94 %. Mahdollinen huollon laiminlyönti kasvattaisi eroa entisestään, koska tiilijulkisivu ei juurikaan vaadi huoltotoimenpiteitä elinkaarensa aikana.

- Jos asumiskustannusten kohtuullistamiseen pyritään vain rakennuskustannuksia minimoimalla ja valitsemalla edullisimmat mahdolliset rakennusmateriaalit, siirretään kustannuksia kiinteistön käyttäjälle suurina käyttö- ja huoltokuluina. Yhteiskunnan, kiinteistöjen omistajien ja asukkaiden kannalta olisi sen sijaan järkevää rakentaa elinkaarikestävästi, Juha Karilainen Wienerberger Oy:stä sanoo.

Tutustu Wienerbergerin tuotteisiin >>

Vähän huoltoa tarvitsevat ja elinkaareltaan pitkäikäiset materiaalit ovat myös asumisviihtyvyyden kannalta parhaat vaihtoehdot.
Vähän huoltoa tarvitsevat ja elinkaareltaan pitkäikäiset materiaalit ovat myös asumisviihtyvyyden kannalta parhaat vaihtoehdot.

Massiivisista korjauksista häiriötä asukkaille

Omaan asuinympäristöön kohdistuvat korjaukset ja saneeraukset aiheuttavat kustannusten lisäksi asukkaille myös monenlaista muutakin haittaa. Siksi vähän huoltoa tarvitsevat ja elinkaareltaan pitkäikäiset materiaalit ovat myös asumisviihtyvyyden kannalta parhaat vaihtoehdot. Julkisivumateriaaleista tiili on vähiten huoltoa tarvitseva ja siten myös pitkällä aikavälillä asukasystävällisin ratkaisu.

- Tiili vanhenee kauniisti säilyttäen arvonsa ja parhaimmillaan se kestää vuosisatoja. Hyviä esimerkkikohteita löytyy kaikkialta maailmasta, Juha Karilainen muistuttaa.

Katso esimerkkejä kerrostalojen ja kaupunkikortteleiden tiilijulkisivuista >>

Wienerberger Oy Ab
Remontti
Kiinnostuitko? Tilaa OMAtaloyhtiö-uutiskirje
Putkiremontti? Energiansäästö? Sähköautojen lataus? Talkoot? Mistä teidän taloyhtiössänne tällä viikolla puhutaan? Omataloyhtiö.fi-uutiskirje sisältää ajankohtaisia, sekä kyseisen viikon teemaan liittyviä artikkeleita. Tutustu muiden taloyhtiöiden projekteihin ja kokemuksiin, vertaile hankkeiden toteutuksia ja lopputuloksia ja laita talteen arvokkaat asiantuntijaohjeet. Olitpa aloitteleva hallituksen jäsen tai monessa marinoitunut isännöitsijä, voit olla varma, että Omataloyhtiö.fi:n uutiskirjeestä opit jotain uutta joka viikko.

Aiheeseen liittyvää

20098_18375.jpg
Kestävä tiilijulkisivu elementtijulkisivun tilalle
Korjausprosessi vaihe vaiheeltaUuden muuratun julkisivun tekeminen alkaa liittyvien rakenteiden kartoituksella sekä perustusten tutkimisella. Vanhan rakenteen huonon kunnon vuoksi ulkokuori useimmiten poistetaan ja samoin tehdään vanhoille lämmöneristeille, jotka ovat saattaneet olla märkiä jo pitkiäkin aikoja. Riittämätön eristetilan tuuletus ja tiivis ulkokuori ovat estäneet eristetilaan joutuneen veden poistumista. Samalla rakenteeseen on saattanut kehittyä myös erilaista home- ja itiö kasvustoa.Uuden muurattavan tiilijulkisivun hyvä ominaisuus on sen tuulettuvuus. Riittävä (n. 30-45 mm) ilmarako mahdollistaa rakenteen eristetilan kuivana pysymisen kaikissa olosuhteissa. Kun eristeet eivät ole suoraan kiinni julkisivumateriaalissa, ei suoraa tuulen paineen aiheuttamaa veden eristeisiin joutumista myöskään tapahdu. Kun julkisivun pintamateriaali tuulettuu sekä ulko- että taustapuolelta, on myös sen kuivuminen sateen jälkeen nopeampaa kuin tuulettumattomissa rakenteissa.
20099_18822.jpg
Tiilestä muuratut savupiiput
Tiili on perinteisin ja yleisin savupiippujen rakennusmateriaali. Tiilihormisto on edullinen rakentaa ja lämpötaloudellisilta ominaisuuksiltaan ylivoimainen: se on ainoa massiivinen hormisto, joka pystyy luovuttamaan siihen varastoituneen lämmön huonetiloihin. Tiilihormiston edut korostuvat erityisesti huonetiloiltaan korkeissa ja kaksikerroksisissa taloissa. Rakennuskustannuksiltaan muurattu savupiippu on hyvin kilpailukykyinen ja siihen on helppo tehdä tarvittava määrä hormeja.
200910_19268.jpg
Vanhan julkisivun korjaus
Jatkuvasti kohoava energian hintataso on johtamassa siihen, että kauniin ulkonäön ohella myös rakenteen elinkaariedullisuus eli käytön aikaiset kustannukset tulee olemaan yhä tärkeämpi valintakriteeri julkisivun peruskorjausvaihtoehtoa valittaessa. Tiilijulkisivu on pitkällä aikavälillä energiaedullisin ja vähiten huoltoa kaipaava julkisivuratkaisu.Lisätietoa julkisivun korjaamisesta tiilellä
20226_78704.jpg
Saako parvekkeella grillata?
Alakerran naapurin grilli on päivästä toiseen kuumana käryjen noustessa parvekkeellesi. Kuulostaako tutulta? Vai oletko itse hurahtanut grillauksen maailmaan? Miten taloyhtiössä suhtaudutaan parvekkeella grillaamiseen?
Kuvaa_ei_loytynyt_1200x675.jpg
Korvausvastuut
Hallituksen jäsenen korvausvastuuUuden lain 24-luku käsittelee vahingonkorvausvastuuta sekä siihen liittyviä menettelytapoja. Luvun 1 §:n mukaan hallituksen jäsen ja isännöitsijä on velvollinen korvamaan vahingon, jonka hän on aiheuttanut yhtiölle rikkomalla tahallisesti tai huolimattomuudesta uuden lain 1-luvun 11 §:ssä säädettyä huolellisuusvelvoitetta. Vahingonkorvausvelvollisuus edellyttää siten tuottamusta, ts. huolimattomuutta tehtäviensä hoidossa tai niiden laiminlyöntiä.Hallituksen jäsen ja isännöitsijä on lisäksi velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän tahallisesti tai tuottamuksesta toimessaan aiheuttaa yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle toimimalla uuden asunto-osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen vastaisesti.Hallituksen jäsenen korvausvastuu voi syntyä hyvin erilaisista toimista ja laiminlyönneistä. Eräs esimerkki on seuraava korkeimman oikeuden tuomio:KKO:2007:62 Asunto-osakeyhtiön rakennuksessa asioinut henkilö oli saanut surmansa jäälohkareenpudottua katolta hänen päähänsä. Kiinteistön hoito oli sopimuksella uskottu huoltoyhtiölle. Lumen ja jään poistamista katolta ei kuitenkaan ollut sisällytetty sopimuksessa lueteltuihin huoltoyhtiön tehtäviin. Kun vastuuta ei tältä osin ollut selvästi siirretty huoltoyhtiölle, asunto-osakeyhtiön tuli huolehtia tarvittaessa katon puhdistamisesta. Asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja tuomittiin kuolemantuottamuksesta, kun turvallisuusvelvoite oli laiminlyöty.Hallituksen vahingonkorvausvastuu on ensisijassa kollektiivivastuuta. Hallitusta käsitellään taloyhtiön orgaanina, jolloin vastuu päätöksistä koskee kaikkia hallituksen jäseniä. Vastuu voi kuitenkin olla myös henkilökohtaista, jos hallituksen jäsenellä on erityistehtäviä hallituksen päätöksen tai sopimuksen nojalla. Vastuuta saattaa lisätä myös jäsenen jotain alaa koskevan erityisasiantuntemus.Hallituksen jäsen voi vapautua korvausvastuusta äänestämällä korvausperusteena olevaa päätöstä vastaan. Eriävä mielipide on syytä kirjauttaa hallituksen pöytäkirjaan.Jos vahingonkorvauksen perusteena on yhtiöjärjestyksen vastainen menettely tai asunto-osakeyhtiölain rikkominen muulla tavoin kuin toimimalla vastoin lain 1-luvussa tarkoitettuja toiminnan keskeisiä periaatteita, on vahingonaiheuttajan näytettävä toimineensa huolellisesti välttyäkseen korvausvastuulta (uusi asunto-osakeyhtiölaki 24-luku 1 §:n 3. mom.). Tässä tapauksessa sovelletaan ns. käännettyä todistustaakkaa.Vahingonkorvausvelvollisuus tarkoittaa, että korvausvelvollisen tulee korvata kaiken aiheuttamansa vahingon. Koska täyden korvauksen periaate saattaa johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen, voidaan korvausta sovitella. Sovittelu on kuitenkin poikkeus pääperiaatteesta, joten sen käyttäminen riippuu kussakin tapauksessa erikseen vallinneista olosuhteista ja tapaukseen muutoin liittyvistä seikoista. Myös vahingonaiheuttajan ja vahinkoa kärsineen asema ja olosuhteet otetaan huomioon.
Katu, jossa on taloja rivissä
Osakkaat eivät ole vieläkään saaneet kokouspöytäkirjaa?
Taloyhtiössämme pidettiin yhtiökokous puolessa välissä toukokuuta eli noin kolme kuukautta sitten. Osakkaat eivät ole vieläkään saaneet kokouspöytäkirjaa? Määrääkö laki tässä asiassa mitään vai onko vain odotettava? Kysyttäessä vastataan, että pöytäkirja on allekirjoitusvaiheessa? Missä pöytäkirja viipyy?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton